Kuntoindeksini on nyt 40

Torstai 28.2.2008 - Kauko Niemi

Tänään tuli mitattua oma kuntoindeksi. Mittausmahdollisuuden tarjoaa Polarin sykemittari.

Mittaus perustuu sykkeen palautumisnopeuteen lepotilassa. Siis tehdä kuntotesti sängyssä maaten – miten houkuttelevaa.

Polarin OwnIndex-lukema saadaan Polar-kuntotestistä, joka mittaa aerobisen kunnon lepotilassa noin viidessä minuutissa. OwnIndex-lukemaan vaikuttavat sukupuoli, ikä, pituus, paino, liikunta-aktiivisuus sekä syke ja sykevälivaihtelu. OwnIndex vastaa testattavan VO2max-arvoa, joka on yleisimmin käytetty aerobisen kunnon kuvaaja.

Polarin kunto-ohjeissa kuvataan vähän liikkuvan, huonokuntoisen ihmisen indeksilukemaksi noin 25, kun taas olympiatason kestävyysurheilijoilla se voi olla jopa 95. Siis pykälät eivät ainakaan lopu kesken.

Tänään indeksi oli 40. Se tarkoittaa minun ikäiselläni ihmisellä erittäin hyvää kuntoa. Ja se vastaa 40 vuotiaan hyvää kuntoa. Edellisellä mittauskerralla vajaa vuosi sitten indeksi oli 38. Siis taas kunto on onneksi menossa parempaan päin. Kunnon kohoaminen oikeastaan tuntui tänään kuuden kilometrin aamujuoksullakin.

Kuntoindeksin mittausten historiassa, eli reilun 10 vuoden aikana huonoin on ollut 36 ja paras 42. Paras oli vuonna 1999. Silloin oli treenattu hullun lailla puolitoista vuotta ja toteutettu treenauksen tavoite eli sotkettu fillarilla Senaatintorilta (Helsingistä) Markuksen torille Venetsiaan (Italia)

Viimeisen seitsemän päivän aikana onkin kertynyt erilaisia kuntosuoritteita neljä tuntia ja 40 minuuttia. Hyötyliikuntaa 41.000 askeleen verran, mikä onkin juuri nyt hävyttömän vähän. Sen pitäisi olla 70.000 askelta.

No askeleet vaihtelevat paljon päivittäin ja ehkä viikon juokseva seurantajakso onkin liian lyhyt. Kuka tahansa jaksaa pinnistellä viikon verran 10.000 askeleen päivävauhdilla, mutta mikä onkaan keskiarvo seitsemän kuukauden jaksolla. Se osoittaisi todellista sitoutumista liikkumiseen. Käyttämäni kuntomuistikirja ei sitä suoraan laske. http://www.nokia.com/A4384042. Nokian kehityspojat ja tytöt voisivatkin lisätä muuten niin mainioon ohjelmaan pidempiä aikajanoja.

Edelleenkään en tunne, että olisin jotenkin koukussa tai niksahtanut. Lohdutukseksi mainittakoon, että tämän viikon tiistaina kertyi vain 2686 askelta eikä yhtään mitään muuta. Silti ei ollut yhtään huono omatunto. Ja maanantaina kävin aukomassa selkälukkoja Kuntoutus Karppisella. Ne vain kuuluvat elämään, mutta eivät estä perustavoitteen toteutumista – kuolla terveenä!

Se taisi olla vuonna 1996

Sunnuntai 24.2.2008 - Kauko Niemi

Taas rytisi postiluukku siitäkin huolimatta, että oikein laitoin siihen kieltolapun – ei puhelinluetteloita. 

Kannoin molemmat luettelot paperinkeräykseen seuraavana päivänä. Kahdet naapurini olivat minuakin nopeampia. Heidän luettelonsa olivat jo paperinkeräyslaatikossa.

Pientä lohtua tähän ”vihaamaani tuhlaukseen sentään tuo se, että luetteloja on enää kaksi kolmen sijasta. Nyt yritysten ja yksityisten nimet mahtuvat jo yksiin kansiin.

Joku tilastonikkari voisi mielenkiinnosta selvittää, mikä prosenttiosuus kaikista puhelinnumeroista päätyy nykyisin puhelinluetteloon. Peitto ei varmaan ole kovin suuri ja varmasti pienenee hyvää haipakkaa vuosi vuodelta.

Vinttiä siivotessani pari vuotta sitten siellä oli kelmutettuna vuoden 1997 puhelinluettelot. Niitä oli tuolloin kolme jötikkää. Päiväkirjoistani ei selviä, mutta tästä voisi päätellä, että vuonna 1996 olen viimeiseksi käyttänyt painettua puhelinluetteloa.

Jotainhan tästäkin on opittava, että luettelot tulevat tuplaversioina, kahden yrityksen hyvänä bisneksenä.

Muotitermi bisnesmalli näiden kohdalla lienee se, että keltaistensivujen ilmoitusten lasku on kuitenkin niin pieni, että se menee melko huomaamattomasti läpi ilman suurempia analyysejä mainonnan kannattavuudesta. Tähän kun yhdistetään äärettömän sitkeä myyjä, niin mieluummin maksaa pois kun ryhtyy kinaamaan.

Tuollainen bisnesmalli ei voi olla kovin kestävä, mutta se kulkenee vanhoilla raiteillaan vielä jonkin aikaa. Ekologisesti tilanne on kamala, aivan kuin paperille ei olisi hyödyllisempääkin käyttöä.

Huijattu laajakaistan ostaja

Sunnuntai 3.2.2008 - Kauko Niemi

Tiedätkö mitä todella ostat ja mitä todella saat tehdessäsi operaattorin kanssa laajakaistakaupat. Ja vieläkin tärkeämpää on ymmärtää tarvitsetko todella huippunopeata yhteyttä. Erittäin harva tällä hetkellä sellaista tarvitsee.

Niin kauan kun chattailet, lähettelet sähköpostia ja liitteenä normaaleja pakattuja kuvatiedostoja, et todellakaan huomaa käytätkö neljän vai kymmenen megan liittymää. Ja yli kymmenen megaiset onkin jo hinta/hyötysuhteeltaan isoja kysymysmerkkejä.

Kannattaa todella muistaa, että todelliset käytännön nopeudet saattavat olla jotain aivan muuta kuin mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole juurikaan mahdollisuutta valvoa ostamasi palvelun laatutasoa.

Sitten kun tuntuu hitaalta, älä juokse ensimmäisenä operaattorille ostamaan lisää kaistaa. Koneesi selaimen välimuistin tyhjentäminen tai kovalevyn eheyttäminen saattaa hyvinkin poistaa hitaudet saati sitten, että hankit mieluummin tehokkaamman koneen kun ylettömästi kaistaa.

Tämän päivän laajakaistaiset tarjouspiuhat ovat pelkkiä liekanaruja, joilla näennäishalvalla hinnalla sitoutetaan pariksikin vuodeksi.

Itse olen päässyt Soneran himoittuun kohderyhmään. Taloyhtiössäni tehtiin sähkö- ja putkiremontti ja nyt olen liki kaikkien mahdollisuuksien kuidun päässä, jota en tosin käytä. Kun en edes hevikäyttäjänä tarvitse.

Markkinapotentiaali on muutoinkin mielenkiintoinen. Rapussani on 10 huoneistoa, joissa kolmessa asutaan vakituisesti. Itselläni on netti käytössä vähintään 12 tuntia päivässä. Naapurillani ei ole konetta ja toinen vakituinen naapuri on 87 vuotias, enkä usko hänenkään himoitsevan valtavia nopeuksia.

Sonera on jo lähestynyt kolmasti kirjeellä. Lupaukset ja tarjoukset ovat todella sellaisia, joita voisi kehua kavereille ja osoittaa olevansa todellinen nettimaakari.

Kirjeet eivät ole tehonneet, niin sitten soitettiin. Ymmärtäväinen ja ystävällinen kauppias teki kaikkensa. Hän ei vain ollut valmistautunut liittymän vaihtamisen suurimpaan kynnykseen – sähköpostiosoitteen vaihtamiseen. Lupasi ystävällisesti selvittää kuinka vanha sähköpostiosoite säilytetään.

Sähköpostiosoitteen vaihtaminen olisi minulle käytännössä itsemurha. Saan päivittäin 80-150 sähköpostia. Kymmenien yritysten rekisteröintitunnuksena on sähköpostini. Osoitekirjan yli 900 kontaktista ani harva tulisi muuttaneeksi sähköpostiosoitettani, vaikka heille sen pystyisinkin ilmoittamaan.

Näiden rinnalla näennäinen nopeuden kasvattaminen ei paljoa paina.

Soneran laajakaistakauppias yllättäen palasikin kuten oli luvannut. Hän oli kuullut kaveriltaan, että vanhan osoitteen voi säilyttää tekemällä nykyisen operaattori Welhon kanssa siitä sopimuksen.

Ei muuta kun Welho-kauppaan tarkistamaan asiaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs. Ei sellaista voi tehdä. Asia jäi kuinkin kaivelemaan ja palasin jonkin ajan kuluttua uudelleen Welho-kauppaan ja nyt parin kollegan kanssa keskusteltuaan Welko-kauppias tiesi, että minun osoitteesta jätetään heidän postipalvelimelle passiivinen reititys, joka jatkaa postit uuteen osoitteeseen.

Tämä palvelu maksaa yhdeksän euroa kuukaudessa ja siihenhän se sitten Soneran huipputarjous hupeneekin.

Jotta laajakaistakilpailu käynnistyisi todenteolla, olisi Etelä-Esplanadilla mietittävä samanlaista osoitteen siirrettävyyttä, kuin mitä viestintäministeriö aikoinaan sai aikaiseksi käynnykkänumeroiden siirrettävyydessä.