Uskomatonta - 66 uusintaa päivässä

Maanantai 29.12.2008 - Kauko Niemi

Jouluaattoiltana tuli harvinainen, jopa ainutlaatuinen valinnan vaikeus. Lähteäkö yökirkkoon vai katsoisiko televisiosta konsertin Wienistä. Konsertissa oli mukana näet maailman paras tenori perulainen Juan Diego Frorenz. Televisio kun ei ole vuosiin ohjannut tekemisiäni.


Wow - kävikin ilmi, että konsertti tulee uusintana heti tapaninpäivänä, joten valinnan vaikeus poistui välittömästi.

Tapoihini ei kuulu lueskella televisiokanavien ohjelmatietoja, mutta tapaninpäivän aamuna piti tarkistaa kuitenkin uusinta konsertin lähetysaika Hesarin ohjelmatiedoista. Samalla paljastui ainakin minulle huikea ”tilasto.”

Tapaninpäivän aikana ohjelmatiedoissa esitellyillä tv-kanavilla lähetetään 46 uusintaa ja kun päivän aikana esitettiin 20 elokuvaa, joista yksikään ei ollut ensi-ilta, niin yhden päivän aikana tulee 66 uusintaa.

Ei pitäisi ainakaan tuotantokustannusten rasittaa tv-yhtiöitä.

Mihin tarvitaan digitallentimia? Joku voisi hyvinkin kehittää palvelun, jossa koottaisiin kaikki tv-uusinnat. Siitä voisi katsella sopisiko vaikka jonkin konsertin katsominen helmikuun 6. päivänä tai toukokuun 15. päivänä. Vai pariin kertaan siinä välissä. Tv-yhtiöt ovat jo tehneet digitallentimet turhiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tv-ohjelmat, uusinta

Karpela edestä, Karpela takaa, Karpela makaa

Sunnuntai 7.12.2008 - Kauko Niemi

Suomen itsenäisyyspäivän voisi aivan hyvin muuttaa joulukuun muotimessuiksi. Tilaisuuden voisi siirtää saman tien Helsingin Messukeskukseen, niin mahtuisi muutama seksikäs raksamieskin mukaan.


Rouva presidentti - tämän nykyisen ohjelmaformaatin kehittämiseksi ehdotan, että jokaiselle vieraalle annetaan ensi vuonna kilpailunumero ja kansa saa äänestää tekstiviesteillä illan kuningattaren.

Sitä ennen ovat tietystä alkukarsinnat. Rouva presidentin valitsemista 5000 henkilöstä kansa äänestää 1900 varsinaiseen muotinäytökseen. Jokaisella karsintakierroksella on oltava eri iltapuku ja eri kampaus. Karsinnat voisi olla vaikkapa 200 henkilön erissä, niin riittäisi ohjelmaa koko vuodeksi Idolsin ja tangomarkkinoiden lomassa.

Tuntuu aika käsittämättömältä, että tuollaisen päivän pääasia on se, millainen puku ja millainen mies on Tanja Karpelalla tänä vuonna. Ensi vuonna ne ovat joka tapauksessa erit.

Onko nyt todella niin, että itsenäisyyden mittari on iltapukujen muodot ja värit? Ja muotinäytökselle annetaan maan juhlavimmat tilat? Sillä varjolla että on kulunut muutama vuosi itsenäisyyden julistuksesta. Kovin on vaikea ymmärtää näiden kahden asian kytköstä.

Tunnustan ihan reilusti, että jossakin päässä minulla varmasti heittää pahasti, kun ei voisi vähempää kiinnostaa kuinka joku pukeutuu tähän muotinäytökseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyyspäivän juhlat, Karpela