Kaunottarien kauhunhetket

Sunnuntai 19.4.2009 - Kauko Niemi

Lauantaiaamuna kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu YLE:n aamu-tv:n meikkihuoneessa studioon pääsyä odotellessani.

Kuka oikeasti haluaa teräväpiirtolähetyksiä.

Tuolloin ruudussa näkyvät kaikki pienetkin arvet ja näppylät, eikä niitä voida maskihuoneessa piilotella.

Yhdysvalloissa kaunottaret elävät jo kauhun hetkiä. Kaunottaret, joita on kiristetty sieltä sun täältä. Tällainen kauneus paljastuu ruudussa varsin helposti.

Ja ketäs ei olisi leikelty ja venytelty Yhdysvalloissa?

Siellä meikkihuoneessa ja kohta meilläkin piikitetään täytettä ihon alle, jotta ihoa saataisiin kimmoisammaksi ennen lähetyksen alkua.

Onkohan niin, että tulevalla teräväpiirtokaudella luomu pääseekin paremmin eetteriin. Kiristetyt vain näyttävät niin pahalta, ettei heitä huolita ainakaan lähikuviin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: teräväpiirto tv

Odottamaton palvelukokemus

Tiistai 14.4.2009 - Kauko Niemi

Mikä on hyvä palvelukokemus - nyt voin kertoa sen. Se tapahtui Postissa - aivan totta.


Kokemuksen arvoa tietenkin nostaa se, että oletusarvo ei ollut entisiin kokemuksiin nojautuen kovinkaan korkealla.

Hortoilin paksu nippu papereita kainalossa Helsinki kympin hyllujen välissä ja etsin sopivaa kuorta mihin paperin sujauttaisin. Kotoa kun ei niin monelle A4:lle kuorta löytynyt.

Toista vaihtoehtoa mittaillessani Postin henkilökuntaan kuuluva sujahti viereeni ja kysyi millaista kuorta oikein etsin? Hän löysi sen heti, jonka ohi olin jo kertaalleen kulkenut.

Neuvot kuinka kuoresta tehdään sellainen että menee luukusta sisään - "onko teillä jo vuoronumero", oli seuraava kysymys. Hän kävi nappaamassa vuoronumeron ja kun olin saanut paperit kuoreen ja taitettua sen kaiken sääntöjen mukaan, niin olikin minun vuoroni.

Hyvänen aika - alle kaksi minuuttia Suomen ruuhkaisessa pääpostissa. Ja mikä parasta ilman ohjesäännön sivulta kolme olevaa ulkoa opittua palvelun tai tyrkyttämisen makua.

Se oli aidosti palvelua - kiitos!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: posti, palvelu