Tunnen jälleen olevani etuoikeutettu

Sunnuntai 25.10.2009 - Kauko Niemi

Jos ja kun ihminen voi siirtyä tunnelmasta toiseen, tuottaa mielihyvää toisille ja itselleen, niin tuntee olevansa varsin etuoikeutettu. Vai mitä tuumit eilisestä tapahtumalistasta:

Hieman töitä
Hieman siivousta ja pyykinpesua
Hieman ulkoilua
Uintia ja saunomista
Kaksi laulua kvartetilla siunaustilaisuudessa kirkossa
Lisää laulua muistotilaisuudessa
Hautajaisista suoraan oopperaan -
(Verdin viimeinen ja koominen ooppera Falstaff)
Myöhäinen illallinen tuttavan kanssa

Hautajaislaulujen tunnelataus oli sanoin kuvaamatonta. Ja siksi täysin vieraat hautajaislaulut tulivat esityskuntoon kahden päivän harjoittelulla.

Ihailtavan tasaista oli oopperan näyttämöllä Marco Chingarin laulanta. Se oli teknisesti niin hienoa, että sain omat äänen tuottoon tarvittavat lihakset kipeäksi kun mielikuvalauloin hänen mukana.

Ei kannata unohtaa myöskään nuoren tenorin Jussi Myllyksen nimeä. Jussista kuullaan vielä paljon.

Täysillä tunneskaaloilla siis koko eilinen päivä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hautajaiset, ooppera

132 kappaletta c-nuottia sai merkityksen

Lauantai 24.10.2009 - Kauko Niemi

Kaikkea voi tapahtua parissa päivässä. Kuten hyväksyä hautajaiskeikka parin päivän varoitusajalla. Mennä arkun viereen alttarille ja laulaa täysin vieraita lauluja.


Näin tapahtui tänään, kun kaksi Johanneksen kirkossa laulettavaa laulua olivat täysin outoja koko kvartetille.

Allekirjoittanut alkoi laskea tapansa mukaan statistiikkaa. Kahden kirkossa esitettävän uuden laulun tenoristemmoissa lauletaan 132 kaksi kertaa c-nuotti.

Että jos intoutuu laulamaan vain yhtä ja samaa C.tä alusta loppuun, niin melkein puolet menee oikein. No ei ollut sittenkään hyväksyttävä strategia.

Hammasta purren takaraivossa kelaa, että eikö olisi voinut laulaa jotain tuttua tällä aikataululla. Jostain syystä siihen ei oikein tuntunut olevan vaihtoehtoa.

Ei muuta kuin härkää sarvista ja tutkimaan stemman kulkua. Viime torstaina ennen kuoron treeniä ensimmäinen kokeilu. Perjantaina ensimmäinen ja viimeinen harjoitus. Ennen siunaustilaisuutta Johanneksen kirkolla koko porukalla ehdittiin laulaa vain toinen laulu, koska Satu säntäsi tilaisuuteen suoraan töistä.

Tässähän olivat kaikki katastrofin ainekset kasassa.

Mutta esimerkiksi kaikki tenorin 132 C-nuottia ja kaikki muutkin nuotit saivat syvällisen merkityksen, kun vainajan tytär kertoi (onneksi ennakkoon), että heti aloitusmusiikin jälkeen laulettu P. Hannikaisen Pyhäaamun rauhaa oli laulu, joka aloitti aina perheen sunnuntaivieton. Se sitoi tämän perheen yhteen. Lapset soittivat/lauloivat aina tämän laulun. Laulun merkitys korostui vielä papin siunauspuheessakin.

Olipa sitten esityksemme hyvä tai huono, niin joka tapauksessa se sai kyynelvirrat valloilleen ja laulajille palan kurkkuun. Ja se toinen laulu kirkossa E. A. Ehrströmin Joutsen. Kuului myös samaan kategoriaan Pyhäaamun kanssa. Näin selvisi myös miksei näille lauluille ollut vaihtoehtoja.

Tämän esityksen jälkeen ei tarvinnut miettiä teknistä suoritusta, vaan jotain paljon vaikuttavampaa oli tapahtunut kvartetin sielunelämässä.

Kuinkahan kaikkiin tuleviin laulettaviin nuotteihin saisi saman latauksen, samanlaisen koskettavan tarinan, joka rakentaisi merkityksen lauluille. Silloin jälkipuinti käytäisiin sillä tasolla kuinka laulumme koskettivat, eikä sillä tasolla, että mahtoivatko nyanssit mennä kohilleen.

Yksinlaulussa tarinan miettiminen ja välittäminen on helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa. Mutta se, että kokonainen kuoro välittäisi samaa viestiä ja tunnetta samaan aikaan.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laulu, nuotti, hautajaiset

Kuulin kopinaa

Tiistai 6.10.2009 - Kauko Niemi

Istuin tänään pitkän käytävän varrella. Pikku hiljaa rupesin kuuntelemaan erilaista kopinaa.


Kaikki kopisijat olivat naisia, jotka fiinisti kopistelivat piikkareillaan ja vähän matalemmillakin koroilla.

Ääniä oli aika monenlaisia, mutta yhteinen piirre oli varsin kova ääni, jota ei millään lailla yritettykään vaimentaa.

Ajatus rupesi pyörimään päässäni ja tulin aivan vakuuttuneeksi, että itse en kertakaikkiaan kehtaisi julkisesti aihettaa tuollaista meteliä.

Analysoidessani ohikulkevia kopistelijoita, tuli eittämättä mieleen, että ääni taisikin olla tehokeino osoittaa, että tässä minä rinnat pystyssä ylväästi vaellan. Katsokaa kaikki minua!

Julkisuuden tavoittelu keinolla millä hyvänsä on aina ollut itselleni vastenmielistä ja siksi jo päässäni tuotekehittelin kenkämallistoa, jolla voisi hipsutella hiljaa vaikka olisi kuinka korkeat korot. Sitäpaitsi eiväthän ne korkeat korot ole edes terveelliset. Naiselliset kyllä - vaikkei minuun vaikutusta teekkään.

Ulos päästyäni rupesin kuulemaan kopinaa myös kadulla, jota ei peittänyt edes kovaääniset ratikat.

Ymmärrän kyllä että flamengo-tanssijoilla on raudat kengänpohjissa ja niillä saatavat rytmiset äänikuviot ovat osa tanssia, mutta että kaduilla ja toimistoissa kopistelulla ei saada paljoakaan aikaiseksi. Saati että kerrostalokodissa vedetään piikkareilla alakertalaisten iloksi.

1 kommentti . Avainsanat: itsensä korostus