Homo-hässäkästä kannattaa oppia

Sunnuntai 17.10.2010 - Kauko Niemi

Homo-hässäkkä osoittaa selvästi, että kulttuuri on muuttumassa. Hallintoalamaiset avaavat suunsa ja äänestävät jaloillaan. Siitäkin huolimatta että Facebook-lakko kuivui perjantaina kokoon.

Seuraava hässäkkä saattaa syntyä jo ensi viikolla. Huomenna julkaistaan kirja suomalaisen ruoan puhtaudesta. Vai pitäisikö sanoa tulkkausteos, mitä tuoteseloste oikeasti tarkoittaa.

Siinä on ainekset vuosikymmenten takaiseen kissa-margariini-skandaaliin. Eikä tarvitse kuin, että joku osoittaisi ruokien lisäaineiden aiheuttavan tämän räjähdysmäisen allergioiden lisääntymisen.

Onkohan elintarviketeollisuus ja kauppa millään tavoin harjoitelleet joukkopakoa, kun äidin kanannahasta tekemät mössöpullat eivät kävisikään kaupaksi. Vapise HK:n sininen! Onkohan monikaan yritys tarkistanut kriisitiedotusstrategiaansa sillä silmällä, että yhtenä päivänä sosiaalinen media jyrää sen alleen.

Niin sanottu sosiaalinen media, mitä se sitten missäkin tapauksessa onkaan, kanavoi miltä hallintoalamaisesta oikeasti tuntuu. Siinä piispa Irja Askola on oikeassa, että kirkosta pako kertoo enemmänkin suomalaisten perusoikeudentunnosta, kuin kirkon suhteesta homoihin.

Jos uutta hässäkkää ei synny ensi viikolla, niin ainakin mielenkiintoiseksi tilanne muodostuu ensi keväänä. Politiikka on ollut jo jonkin aikaa hallintoalamaisten silmätikkuna ja tuntuu suorastaan ihmeeltä, jos nyt opitut uudet vaikuttamisen keinot eivät ryöpsähtäisi pintaan kevään vaaleissa.

Ehdokkailla ei ole rahaa perinteiseen kampanjointiin – pitäisikö sanoa onneksi, eikä sillä olisi mitään merkitystäkään. Muutaman katu- ja lehtimainoksen merkitys sen rinnalla, että netissä sadattuhannet ihmiset ryöpsähtävät pinnalle päivässä.

Perinteiset vaalikampanjat ovat kuin puhelinluettelo. Muodoltaan kuin kukoistuksen aikana, mutta merkitykseltään nolla.

Suomalaiset eivät ole koskaan kunnolla nousseet barrikadeille, vappumarssitkin ovat kuivuneet kokoon. Nyt marssitaan netissä ja meillä on omalla päätelaitteella äänestyskone kun edustajilla Arkadianmäellä.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: homo, sosiaalinen media, kirkko, politiikka

Jumalan virheet, joita lääkäri yrittää eheyttää

Perjantai 15.10.2010 - Kauko Niemi

Minä en usko siihen, että jumala olisi tehnyt virheitä, luodessaan erilaisia ihmisiä. Enkä usko, että Päivi Räsäsellä olisi oikeutta puuttua asiaan ja yrittää korjata Jumalan tekosia. Vaikka lääkäri onkin.

Entistä omituisemmalta asia tuntuu, kun Räsänen on kuitenkin saanut lääkärikoulutuksen ja luulisi edes jonkin verran ymmärtävän ihmisen henkisiä ja fyysisiä mekanismia.

Ihminen, joka ei elä rehellisesti omien tunteittensa kanssa on kuollut.

Räsänen puhuu ikään kuin kirkon edustajana, mutta hän puhuu myös lääkärien edustajana. Tähänkin asti olen suhtautunut lääkäreihin epäilevämmin kuin pappeihin ja tämä epäily nyt sen kun kasvaa. Taitaisin luottaa enemmän Karkkilan valelääkäriin kuin Räsäseen.

YLE voisi tehdä koosteen Räsäsen lausunnoista. Niistä tulisi samanlainen, monen minuutin repeat-ohjelma, kuin Jutta Urpilaisen ”ensiksi haluaisin kiittää”.

Räsäsen lausunnot ovat ulkoa opeteltuja höpötyksiä. Samat urpilaiset toistuvat päivästä toiseen riippumatta millaisessa ohjelmassa maailmaneheyttäjä Räsänen suutaan aukoo. Eiköhän nämä mekaanisesti toistetut lauseet ole tulleet nyt tiensä päähän. Ne eivät palvele sen enempää lääkärikuntaa kuin pappejakaan saati politiikkaa tai kirkkoa.

Räsänen voisi oikeasti ryhtyä itse eheytymään. Elämään omien oikeitten tunteittensa kanssa. Toivottavasti niitä kaikkia ei ole vielä tapettu.

Olen tietoisesti jättänyt mainitsematta kirkon instituutiona, sillä Räsänen edustaa  kirkkoa tasan yhtä paljon kuin Luthersäätiön omavaltainen piispa Matti Väisänen.

Minunkin kirkosta eroaminen oli jo napinpainalluksen päässä. Ajattelin kuitenkin väyrystellä muutaman yön ja antaa paineiden purkautua. Tällä hetkellä toivon sydämestäni Räsäsen eheytymistä ja tulemista järkiinsä ja inhimilliseksi ihmiseksi.

1 kommentti . Avainsanat: Räsänen, Jumala, eheytys

Paniikin lietsontaa voisi hillitä

Tiistai 5.10.2010 - Kauko Niemi

Koiranmyrkyttäjiä liikkuu joka viikko lähes jokaisella paikkakunnalla. Tätä menoa Suomesta kuolevat koirat tuota pikaa.

Puhelinpylväiden liput ja laput ovat siirtyneet Facebookiin. Viestinnän nopeus ja laajuus on monisatakertaistunut. Panikointia ei siten pystytä millään hillitsemään. Sitkeitä koiran myrkyttäjiä liikkuu nykyisin harvase viikko liki jokaisella paikkakunnalla.

Jokainen varmasti muistaa kuiskaamisleikin, missä toinen kuiskaa tarinan toisen korvaan. Jo muutaman henkilön ringissä alkuperäinen viesti on saanut uusia muotoja, asia on saattanut muuttua paljon, jopa alkuperäinen viesti on muuttunut päälaelleen. Mitä tapahtuukaan hetkessä tuhansia ihmisiä tavoittavassa Facebookissa.

Koiranomistajia Kaarinassa säikäyttäneestä lihapullasta ei tutkimuksessa löytynyt mitään myrkkyjä. Huhut levisivät nopeasti verkossa mahdollisesta koiramyrkyttäjästä.

Kaarinan tapauksessa tehtiin kuitenkin ilmoitus Kaarinan poliisiasemalle syyskuun alussa. Ilmoittajan mukaan hänen koiransa oli syönyt puistoalueelta löytyneen lihapullan.

Poliisi lähetti lihapullan tutkittavaksi keskusrikospoliisin rikostekniseen laboratorioon. Siellä tehdyssä tutkimuksessa lihapullan ei todettu sisältävän huumaus- tai lääkeaineita, rotanmyrkkyjä tai muutakaan myrkkyihin viittaavaa.

Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa pyörii jatkuvasti paniikkiviestejä koiranmyrkyttäjistä. Silti poliisille ei ole tehty yhtään ilmoitusta, eikä yksikään eläinlääkäri ole kohdannut yhtään myrkytystapausta.

Koiramaailma ei toki ole ainoa, missä helppo tapa panikoida tuottaa tuloksia. Poliisi selvittää parhailla Pohjois-Helsingissä liikkuvaa namusetää. Itse olen törmännyt kyseiseen viestiin lukuisia kertoja.

Jokainen varmasti ymmärtää, että maailma ei ole täynnä koiranmyrkyttäjiä. Jokainen ymmärtää myös sen, että eväslaatikosta saattaa pudota lihapulla tai nakin palanen matkan varrelle. Tervettä järkeä peliin milloin viestiä kannattaa levittää, milloin kannattaa lisätä bensaa tuleen – siitä huolimatta, että levittämisvälineet ovat äärimmäisen helppoja käyttää. Siitä huolimatta, että tuntee itsensä tärkeäksi ja vastuulliseksi lähettäessään viestiä eteenpäin.

Kannattaa miettiä kuinka todenmukainen viesti on, kuinka läheltä, lähipiiristä se tulee, voinko tarkistaa sen todenperäisyyttä. Vastuuta myös viestien edelleen lähettämiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paniikki, myrkytys, koira