Miksi laulan

Lauantai 21.5.2011 - Kauko Niemi

En tiedä miksi laulaa lintunen ja miksi jyräjääpi ukkonen. Vaan itse tiedän siksi laulavani, kun sävelehet soivat rinnassani. (Merikanto)

Olin tänään taas niin sanotusti keikalla tuplakvartetilla. Neljän laulun setti + ylimääräinen, josta 60-vuotissankari ei tiennyt hiiskaustakaan etukäteen. Tunnelma oli kodikkaan läheinen seurantalosta huolimatta. Euroviisujen asteikolla teknisestä suorituksesta emme olisi saaneet 12 pistettä edes naapureilta, mutta tunnetasolla  ilmeet ja palautteet kertoivat 14 pisteestä. Ja kun välitön palaute oli, että piti oikein itkeä, niin 14 pisteessä ei ole yhtään persu-lisiä. Näin sitä sai irroteltua 60-vuotiaan ja juhlavieraiden tunteita.

Samanlainen tilanne oli huhtikuun alussa vihkiäistilaisuudessa, missä 5 vuotiaalta morsiusneidolta valuivat liikutuksen kyyneleen Helsingin Tuomiokirkon alttarille. Caccinin Ave Maria oli niin kaunis ja kosketti viisi vuotiaan sisintä.

Vuosia sitten Virossa, Saarenmaan ja mantereen välissä olevan pienen Muhun saaren kirkossa päättyi konserttimme lauluun Ei sa mitte vaiki olla. Eturivin mummojen keväisen kauniit valkovuokkoniput rupeavat tärisemään käsissä ja kyyneleen valahtavat poskille. Siinä tulee pala myös laulajan kurkkuun. Pienet söpöt valkovuokkoniput tarjottiin konsertin lopuksi kuorolaisille. Siinä vaiheessa jokainen tajuaa, etteivät ne tule kaupasta, vaan sydämestä.

Matkustin kuoron kanssa ensimmäistä kertaa Italiaan, Farra di Soligoon. Meitä etukäteen evästettiin, että olisi kiva jos opettelisitte sellaisen italialaisen laulun kun Signore delle Cime. No jaa - kait sitten. Kuuliaisena opeteltiin ja laulettiin se konsertissa, missä yllättäen laulun säveltäjä Bepi de Marzi oli meitä tervehtimässä. Siinä oli extra-annos tunnelmaa. Mutta kun olimme Alppijääkäreiden majalla lounastamassa ja lounaan lomassa kajautimme saman laulun, niin ovenpielessä seissyt raavas karvainen italiaano nosti käden sydämelle ja alkoi itkeä. Silloin tajusin tämän laulun merkityksen syvyyden. Ja tuo hetki on edelleen kirkkaana silmissäni joka kerta kun laulua laulan.

Oli taas eräs adventtikonsertti Temppeliaukion kirkossa. Kaikki sujui mallikkaasti sekä laulut että yhteistyö LC Floorankentän kanssa. Mutta seuraavana aamuna yllätyin, kun ei mitenkään läheinen työkaverini tuli halaten kiittämään konsertista. Hän oli saanut murrosikäisen poikansa houkuteltua konserttiin ja konsertin jälkeen äiti ja poika olivat jutelleet henkeviä kahteen asti yöllä. Asiallinen puheyhteys oli ollut tätä ennen poikki jo reilun vuoden.

Olin kolme vuotta sitten seremoniamestarina kummityttöni häätilaisuudessa ja toisena puuhaihmisenä oli kummityttöni kummitäti. Lauantaiset häät saivat täydellisen käänteen, kun tämä kummitäti nukkui pois torstai-iltana, siis kaksi päivää ennen häitä. Johdatusta tai ei, mutta ennakkoon valittu duetto kirkossa ystäväni kanssa - Oi kiitos sa luojani armollinen joka hetkestä jonka ma elin – ruopaisi tässä tilanteessa todella syvältä. Ei montaakaan kuivaa silmäparia ollut kirkossa.

Tuskin laulaisin ilman tällaisia kokemuksia.

Paavo Lipposta lainaten So what, jos osasin stemmani, aika usein osaankin. So what, jos joku kehuu lauluamme puhtaaksi. So what, jos tuomarit antavat hyviä pisteitä. Nämä ovat loppujen lopuksi enemmän suorittamista kuin vaikuttamista.

. . . siksi laulan, että pystyisin muljauttamaan kuulijan sydämen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laulu, marzi, Merikanto, tunteet, suorittaminen , vaikuttaminen

Millä oikeudella ihminen saa tappaa viattomia

Keskiviikko 18.5.2011 - Kauko Niemi

Parhaillaan on tutkinnassa liian monta koirien myrkytystapausta eri puolilla Suomea. Espoon Matinkylässä on yksi varma kuolema ja toisesta kuolemasta kiertää sitkeitä huhuja.

Millä ihmeen oikeudella ihminen saa tappaa viattomia luontokappaleita. Ihmisen tekosiahan nämä ovat, sillä yksikään lihapulla tai nakki ei osaa kävellä syötiksi ulkoilualueille.

Asian vakavuutta ei yhtään lievennä onko osoitteena linnut, oravat tai koirat. Viranomaiset pystyvät kyllä arvioimaan milloin oravia on liikaa ja suunnittelemaan niiden vähentämistä.

Olkoonkin näiden syöttien osoite mikä tahansa, levittäjän on syytä tuntea vastuunsa siinäkin tapauksessa, että esimerkiksi Matinkylän puiston laidassa on päiväkoti. Annos pystyy myrkyttämään myös pienen lapsen.

Toivon mukaan poliisi pääsee näiden jäljille. Lain mukaiset rangaistukset eivät päätä huimaa jos nyt todetaan yhden pennun kuolleen.

Eniten ihmetyttää, mitä ihmisen päässä voi liikkua. Mikä on se niin ärsyttävä asia, joka saa tappamaan täysin viattomia luontokappaleita. Voiko jonkun ihmisen mielessä olla sellainen ajatus, että hän voi valita oman mielensä mukaan tapettavan kohteen ja eihän siinä mitään, jos siinä sivussa kuolee joku muukin.

Laillista ja hallittua eläinten tappamista, metsästystä, on säädetty tarkoin lailla. Metsästys periytyy esi-isiltämme. Hehän metsästivät elannoksi. Nykyisellä metsästyksellä ei ole enää mitään tekemistä elannon hankkimisen kanssa. Sitähän todistaa jo sekin, että useille lajeille on asetettu kaatomäärä, eikä niitä metsästetä tarpeen mukaan.

Onko tällainen myrkyttäjäihminen oikeasti yhteiskuntakelpoinen, jos ei pysty selvittämään asioita ja purkamaan harmistumistaan muuten kuin tappamalla. Linnut ja oravat eivät lopu myrkkysyöttejä levittämällä. Koiraihminen hankkii uuden koiran tilalle. Tämä sota on turhaakin turhempi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myrkky, koira

Koiran rääkkäystä muutaman tonnin tähden

Keskiviikko 4.5.2011 - Kauko Niemi

Julki tullut suuri Viialan koirahuijaus mietityttää mistä oikein on kyse. Vaikka laskisi mitenkä päin tahansa, niin kenneltoiminta ei ole suuri kultakaivos tai oikotie miljonääriksi.  

Viialan suuressa koirahuijauksessa noin 700 coton de tuléar koiraa asetetaan jalostuskieltoon sukutauluissa olevien epäselvyyksien takia. Kyseessä on kuitenkin virallinen Suomen Kennelliiton hyväksymä kennel. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua niin sanotussa valvotussa systeemissä.

Asiahan on näköjään ollut tiedossa pidemmän aikaa, sillä rotusivuilla on kehotettu dna-selvityksiin jo vuoden 2010 alusta.

Aamulehti on julkaissut tietoja asiakkaiden kokemuksista kyseisestä kennelistä. Paitsi virallisten tietojen vääristely, niin esiin on tullut siivottomuus ja muita omituisuuksia toiminnassa. Kyseessä ei ole ainakaan rakkaus koiriin.

Virallinen kennel on myös se, josta ystäväni pelasti langan laihan, synnytystyönsä tehneen saksanpaimenkoiran. Työnsä tehnyt koira olisi joutunut ulkotarhaan odottelemaan elämänsä loppua, joka olisi tullut varmaan melko nopeasti. Kennelin ilmoittama koiran ikä ja sirun tiedot ovat ristiriidassa. Kennelin mukaan venäjältä tuotu koira oli tehnyt kuudet pennut. Siis kehrännyt noin 20000 euroa kahdeksan vuoden aikana. Miljoonat kaukana tästäkin tapauksesta.

Ja näitä valitettavia tapauksia löytyisi lisää, joissa eläinrakkaus on kaikonnut tipotieheen ja viekkaudella ja vääryydellä kerätään pennosia kasaan.

Tilanteen ymmärtäisi varsin hyvin, jos tässä bisneksessä tavoiteltaisiin miljoonia euroja. Miljonäärihaaveet voi unohtaa ainakin suomalaisessa koiramaailmassa. Yhdysvalloissa on löytynyt pentutehtaita, joissa samaan aikaan elää 200 jopa 700 pentua ja pennut toimitetaan eläinkauppaan myytäväksi. Sitä voisi jo nimittää bisnekseksi, jossa pyörivät huomattavat dollarit piittaamatta pentujen kohtalosta.

Mikä saa ihmisen rääkkäämään eläimiä vain muutaman euron takia?

Kuinka toimii kennelien valvonta? Esimerkiksi Viialan tapauksessa eläinlääkäri on käynyt tarkistamassa tilanteen, mutta hänellä ei ollut eläinsuojelullisesti huomautettavaa. Aamulehdessä eläinlääkäri sanoo ettei hänen vastuulleen kuulu paikan siisteys.

Jos tähän mennessä on varoiteltu, ettei koiraa pidä ostaa netti-ilmoitusten perusteella ja saada koira kotiin kuljetettuna tai nouto parkkipaikalta, niin pakko on nyt varoitella, ettei kennel-nimikään takaa aina koirien hyvinvointia ja rehellistä toimintaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koira, rääkkäys, eläin