Yhteistä joulurauhaa eläimille ja ihmisille!

Perjantai 23.12.2011 klo 10.40 - Kauko Niemi


Liian monta purematapausta, liian monta myrkytystapausta, liian monta oikeudenkäyntiä koirien ja muiden lemmikkien huonon kohtelun takia. 500 pelastettua eläintä yksinomaan Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta-alueella on myös liian paljon.

Sen sijaan 40000 tappouhkausta oli Brasiliassa vasta riittävästi, että poliisi ryhtyi tutkimaan tapausta, jossa nainen rääkkäsi koiransa lopetuskuntoon. Tutkintaan ei ryhdytty kun naapuri ilmoitti tapauksesta, mutta kun naapuri latasi rääkkäyksestä taltioidun videon Youtubeen, niin raivostuneet ihmiset saivat poliisin töihin. Nainen kertoi hänellä olleen huonon päivän.

Korkein oikeus teki merkittävän päätöksen jänistä ajaneen koiran ja auton törmäyksestä. Alemmat asteet tuomitsivat koiran omistajan korvaamaan 1200 euron autonkorvauskulut, mutta korkein oikeus kumosi päätökset, sillä se ei katsonut metsästäjää ja hänen ajavaa koiraansa syylliseksi. Koira on nyt kuitenkin koirien taivaassa.

Mikä meitä riivaa?

Tuntuu kuin autoakin pidettäisiin paremmin kuin tuntevaa, elävää eläintä. Kolarit tutkitaan tarkemmin kuin eläinrääkkäykset. Edes huonoina päivinä emme menisi potkimaan autoa lommoille saati hakata se lunastuskuntoon.

Pienikin hipaisu parkkipaikalla selvitellään juurta jaksain ja sovitaan korvauksista tai kutsutaan poliisi paikalle. Tuusulassa tällä viikolla pikkupoikaa jalkaan purreen koiran omistaja ei korvaansa lotkauttanut, ei edes torunut koiraansa tai puhettakaan, että olisi selvittänyt tilannetta.

Ihmiset näyttävät jakautuvan kovin jyrkästi kahtia koiraihmisiin ja ei koiraihmisiin. Haastaen  ja jopa ärsyttäen toisiaan. Koiraihmiset katsovat oikeudekseen tehdä asioita, jopa lakia rikkoen niin sanotusti koiran hyvinvoinnin kustannuksella toisia huomioimatta.

Toisaalta koirattomilla on täysin vääriä käsityksiä purevista ja paskovista karvaturreista.

Tämän kuilun tasoittaminen molemminpuolisen ymmärryksen lisäämisellä olisi hyvä tavoite meille kaikille.

Tämä molemminpuolinen ymmärrys joutuu erityisen suurelle koetukselle vuoden vaihteen jälkeen, kun on mahdollista mennä koiran kanssa ravintolaan. Silloin kun ravintola sen sallii. Pahaa pelkään, että ensi vuonna uutisoidaan ravintola-koira-provokaatioita.

Hyvää Joulua ja paljon yhteisymmärrystä vuodelle 2012 kaikissa yllättävissäkin tilanteissa!





Avainsanat: koira, auto, eläin


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini