Minäkö VIP

Tiistai 25.9.2012 - Kauko Niemi

Sain VIP-kutsun ja tarjouksen tietyistä erikoiseduista yhtenä iltana. Ajatus ei viehätä pätkääkään, sillä olen ehdottomasti tasavertaisuuden ja yhdenmukaisuuden kannattaja. VIP-sanassa on minulle varsin negatiivinen tunnelataus. Joku etuilee toisten kustannuksella.

Jos kyseinen yritys haluaisi kohdella minua VIP-asiakkaana, niin parasta olisi, että se tekisi mitä lupaa. Se on VIP-asiakkaan arvoista toimintaa. Minähän olen aina maksanut laskuni täysimääräisenä ja määräpäivänä ja käytän kyseisen yrityksen kolmea eri palvelua.

Missä asioissa sitten saisin tuona iltana niin sanotun vip-kohtelun? Näkisin illan esityksen muita paremmalta paikalta. Ei tunnu hyvältä, jos joudun eturintamaan ja kovimpaan meteliin.

Pääsisin jonon ohitse ottamaan ilmaista viinaa. En kerta kaikkiaan kehtaisi ohittaa muita vaan sen takia, että olen maksanut laskuni ajoissa ja olen hyvä asiakas.

Ja kun kello lyö puoltayötä, niin pääsisin ostamaan ensimmäisten joukossa iPhone vitosen. Tuohon aikaan olen normaalisti nukkumassa ja todennäköisesti myös tuona iltana.

Uuden teknisen tuotteen ostamisessa en halua olla ihan ensimmäisten joukossa. Tuleehan siinä lastentaudit mukana. Aina kannattaa odottaa muutama viikko, jopa muutama kuukausi ja saada päivitetty ja paikattu versio.

Ilmeisesti sinun ei ole vaikea arvata kuulunko kohderyhmään? Totta kai ymmärrän, että markkinamiehet nuoleskelevat ja tiedän myös että osa ihmisistä tuntee suurta mielihyvää, jos heitä pidetään näennäisesti muita parempana ansiottomasti tai asioiden mukaan.

Tsekkaa vaikka tämä



1 kommentti .

Vuosi täydellistä kuntoilukirjanpitoa

Maanantai 17.9.2012 klo 14.11 - Kauko Niemi

Eilen tuli vuosi täyteen siitä kun aloitin taas kerran pitämään kirjaa tekemisistäni ja nimenomaan liikunnallisista tekemisistä.

Kaiken lyhyenkin kirjanpidon jälkeen tunnen itseni patologiseksi valehtelijaksi. Se mitä ihmiselle jää mieleen liikkumisesta, syömisestä, rahan käytöstä ja ties mistä, ovat yleensä kaukana totuudesta. Hyvä puoli on tietenkin, että niillä voi huijata muita ja etenkin itseään. Luulottelemalla vaikkapa, että syön kuin hiiri ja liikun kuin gebardi ja silti lihon ja voin huonosti. En pysty tekemään mitään asian eteen, se on geeneissä.

Eikä ole, ainakaan sataprosenttisesti.

Todellisuudessa on rehellistä elää. Toki haaveitakin pitää olla, mutta ymmärtää, etteivät ne toteudu ilman toimintaa.

16.9.2011 tein ensimmäisen merkinnän Suunnon Movescaunt –palveluun. Ja eilisen iltakävelylenkin jälkeen vuodessa kertyi 309 liikuntasuoritetta. Aikaa niihin käytin 367 tuntia (itse suoritteisiin, ei matkoja halleille tms.).

Näiden lisäksi piti käydä muutama kerta kaupassa kardemummia ja muita tarvikkeita ostamassa. Niin sanottua hyötyliikuntaa kertyi keskimäärin 8815 askelta päivässä. Se lienee lähellä 7 kilometriä päivässä. Tavoitehan on 10.000 askelta päivässä. Pahoillani en ole tästä käpistä, sillä muut aktiviteetit kyllä korvaa sen.

Tämän kesän ehdoton hitti oli uiminen. Olen siitä enemmän kuin ylpeä. Uimastadionilla tuli tällä kaudella käytyä 71 kertaa ja matkaa kertyi 59 kilometriä. Se on paljon miehelle joka hädin tuskin on pysynyt pinnalla. Kiitos kuuluu myös Helsingin kaupungille – parasta mitä verorahoilla voi tarjota kaupunkilaiselle. Maksoin siis 0,67 euroa kerrasta.

Koko hyvinvointiprojektini aikana puolessatoista vuodessa kuntoni on nyt noussut alle keskitasosta korkeimpaan, erittäin hyvä –luokkaan. Kävelytestien mukaan. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää projektiksi vaan elämäntavaksi.

Taas voisi miettiä myös uutta lajia. Se pitää mielen virkeänä ja luo haasteita oppimiseen.

1 kommentti . Avainsanat: hyvinvointi, kunto, terveys

Onko vihaisella koiralla vihainen omistaja

Maanantai 17.9.2012 klo 10.47 - Kauko Niemi

Hiljattain raotettiin pohjois-irlantilaista tutkimusta, jonka mukaan vihainen koira kertoo vihaisesta omistajasta. Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan ensi kuussa.

Pohjoisirlantilaisen tutkimuksen mukaan saksanpaimenkoiria ja rottweilereita pidetään yleisesti aggressiivisina, labradorinnoutajia  ja muita noutajia kiltteinä ja rauhallisina koirina.  

Jos ihminen omistaa yleisesti vihaisena pidetyn koirarodun edustajan, kuten rottweilerin, hän on todennäköisesti luonteeltaan vihaisempi kuin esimerkiksi labradorinnoutajan omistaja.

Tutkimuksen mukaan aggressiiviseksi tyypiteltyjen koirarotujen omistajilla on enemmän psykoottisia taipumuksia, jotka ilmenevät vihana, vihamielisyytenä ja aggressiona.

Tutkimus saattaa osoittaa, että ihmiset valitsevat lemmikkinsä ilmaistakseen omaa persoonallisuuttaan. Näinhän tapahtuu myös autoa ostettaessa. Auto on asenne ja niin on helposti myös koira. Kuvasin Helsingissä muutamassa päivässä kymmeniä mersuja, bmw:tä, audeja, joita ei koskenut tavallisen ihmisen paikoitussäännöt. Ratin ja penkin välissä oli asennevika.

Vuosia jatkunut piina Helsingin Herttoniemessä saatiin ainakin hetkeksi rauhoittumaan. Siellä rottweilerin omistaja ja hänen poikansa uhottelivat koiraihmisiä, kunnes yksi pienempi koira kuoli rottweilerin uhrina. Tässäkään tapauksessa vika ei ollut koiran eikä rodun. Maailmassa on paljon kilttejä rottweilereita, vaikka se onkin ehkä helpompi saada vihaiseksi kuin muut rodut.

Myös aiemmin brittiläisen psykologiseuran tutkimuksessa osoitettiin, että kääpiökoirien omistajat ovat avoimia uusille kokemuksille. Samassa tutkimuksessa todettiin, että paimen- ja palveluskoirien omistajat ovat muita useammin ulospäin suuntautuneita ja sosiaalisia.

Tiedejulkaisu Anthrozoosissa julkaistussa tutkimuksessa puolestaan todettiin, että terrierien omistajat ovat muita riidanhaluisempia.

Tuorein pohjois-irlantilainen tutkimus tehtiin kyselytutkimuksena, jossa 147  koiranomistajaa koirien tottelevaisuuskurssilta Pohjois-Irlannista täyttivät kyselylomakkeen.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, auto, rottweiler, noutaja, BMW, Audi

Kuinka suuri hehkutuksen marginaali voi olla

Torstai 13.9.2012 - Kauko Niemi

Taas on kaksi maailmanlaajuista julkistusta tehty huikeilla superlatiiveillä, rakennettu pilvilinnoja, hilattu odotusarvot taivaisiin ja lopputuloksena epätietoisuutta ja pettymyksiä.

Sekä Nokia että Apple tekivät kuta kuinkin normaalit tuotejulkistukset. Hieman aiempia kehittyneimpiä puhelimia.

Kuinka suuri tuo hehkutuksen ja todellisuuden marginaali voi olla? Ja kuinka usein pitkällä tähtäimellä voi tai kannattaa tietoisesti rakentaa pettymyksiä. Nakertaa uskottavuutta.

Olen elämäni aikana kirjoittanut useita tuhansia otsikoita ja ollut nokitusten tämän tosiasian kanssa. Tavallisena kuluttajana minulla on aika monta mediaa ja aika monta yritystä, joiden viestit jäävät lukematta, koska hehkutus ja tarjottava tieto eivät kohtaa reaalimaailmassa kerta toisensa jälkeen.

Toimittajana ihmisten listakin on aika pitkä, joiden puheet pitää aina huolellisesti tarkistaa, koska hehkutuksen ja todellisuuden marginaalit ovat liian suuret. Valitettavasti toimittajan työssä on otettava vastaan hehkutusta, eikä voi aina jättää sanomisia noteeraamatta. Se pienikin viite todellisuuteen auttaa normaalia työläämmän tarkistusprosessin jälkeen oikeille jäljille.

Toki asioista pitää innostua ja innostus saa näkyä, muutenhan ei tapahtuisi mitään. Siinä vaiheessa kun hehkutusmarginaali muuttuu suorastaan liioitteluksi jopa valehteluksi, pitäisi hehkuttajan ymmärtää oma vastuunsa myös pitkällä aikajänteellä.

Pian sanavarastostamme loppuvat superlatiivit. Autojen peräluukuista tila super turbo –lisätarroille ja muille lisäsymboleille. Tänään pakkasta ja iltapäivälehti lupaa lööpissään huomiseksi intiaanikesää.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokia, Apple

Meillä on edelleen jokamiehenoikeudet

Torstai 6.9.2012 - Kauko Niemi

Ympäristöministeriö tuotti uuden oppaan Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella. Julkaisu ei tuo muutoksia jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen on koottu tietoa nykyisestä oikeuksia koskevasta lainsäädännöstä. Julkaisu on suunnattu erityisesti viranomaisten, yhdistysten ja yritysten käyttöön.

Jokainen koiranomistaja, marjastaja ja muuten vain metsissä vaeltaja joutuu jossakin vaiheessa kohtaamaan jokamiehenoikeudet tavalla tai toisella. Ja näin marjastus- ja sienestysaikana jokamiehenoikeudet puhuttavat viimeistään siinä vaiheessa kun ammattimainen marjanpoimija ilmestyy tontin nurkalle.

Suomessa on laajat jokamiehenoikeudet, joita ei pitää vaalia huolella, jotta jokainen voi nauttia kauniista ja rauhallisesta luonnostamme. Jokamiehenoikeuksien käyttäjän on liikuttava maastossa luontoa ja kanssaihmisiä kunnioittaen. Opettakaa luonnon kunnioittamista myös koirallesi ja lapsillesi.

Julkaistu teos perehdyttää jokamiehenoikeuksiin niin niiden käyttäjien kuin maankäytön ja maanomistajan näkökulmasta. Sivuilta löytyy tietoa esimerkiksi toisen alueella toimimisesta ulkoilun, luonnontuotteiden keräämisen sekä liikuntaharrastusten näkökulmasta. Jokamiehenoikeuksia on peilattu myös nykyään suosittuihin harrastuksiin, kuten kiipeilyyn ja geokätköilyyn.

Julkaisuun on koottu kiinnostavimpia oikeustapauksia, jotka liittyvät jokamiehenoikeuksiin. Lisäksi julkaisussa esitellään hyviä käytäntöjä, joilla ristiriitatilanteita voi välttää. Moniin jokamiehenoikeuteen ja toisen maalla toimimiseen liittyviin kysymyksiin ei voida antaa yksiselitteistä ratkaisua. Oppaassa myös selvennetään asiaa koskevat keskeisimmät käsitteet.

Suosittelen jokaista tutustumaan ja kertaamaan jokamiehenoikeudet, jotta pystyy tulkitsemaan oikeuksiaan ja elämään sopusoinnussa muiden kanssa.

>> Lue lisää




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jokamiehenoikeus