Ensimmäinen mahalaskuun päätynyt käyttispäivitykseni - Windows 8

Lauantai 27.10.2012 klo 18.44 - Kauko Niemi


Sitä on nyt aivan puhdas kone, ei ainuttakaan sovellusta, ei ainuttakaan tiedostoa. Niitähän oli satojatuhansia. Aivan oikein arvattu, nyt on kuitenkin Windows 8.

32 vuoden tietotekniikkakokemuksella päätinkin tällä kertaa pohtia asiaa vanhan varakoneen kanssa. Ei nyt sekään niin järin vanha ole ja olihan siinäkin jo Windows 7 pyörinyt sujuvasti pitkän aikaa.

Kaikki ohjelmat ja tiedostot olivat jo aikoinaan siirretty uuteen Sony-merkkiseen tuotantokoneeseen ja tämä Amilo-varakone vain odotteli milloin toinen leviää. Ajatus varakoneen pitämisestä syntyi, kun olin 1,5 vuoden sisällä neljä kertaa jäähyllä. Silloiseen HP:n koneeseen kun vaihdettiin neljästi emolevy.

Eilen uteliaisuus voitti ja ostaa päräytin Windows 8 päivityspaketin ja saman tien ihmettelemättä levyä syövereihin ja menoksi. Olipa muuten vaikea löytää tuoteavainta. Paketin kyljessä olleista numerosarjoista mikään ei kelvannut. 

Valitsin kolmesta päivitysvaihtoehdosta ensimmäisen, joka lupasi säilyttää windows asetukset, ladatut sovellukset ja kaikki tiedostot. Kertakaikkisen hieno vaihtoehto.

Päivittyminen kesti 1,5 tuntia. Arvelin että nyt siis tapahtuu jotain muutakin muutosta kuin graafinen aloitussivu. Missään vaiheessa kone ei herjannut mitään. Siis kaikkihan menee pulkkaan. Aikanaan asetuskyselyjen jälkeen minulla oli aivan uuden näköinen tietokone melkein.

Innolla ryhdyin matkimaan Ballmeria ja muita microsoftilaisia ja tekemään itselleni taivaallisen toimivaa etusivua. Sormi meni täydellisesti vasempaan sieraimeen, kun en osannutkaan. Kerroin jo FB:ssa olevani luultua tyhmempi ja sain Microsoftin Jaana Vuorelta linkin suomenkielisiin käyttöohjeisiin. Ei auttanut ja pahoillamielin nukkumaan.

Aamulla menin windows-kauppaan vakoilemaan ja huomasin, ettei minulla ilmesty kiinnitysvalikkoa. Menit mille sivulle tahansa niin aina aukeni ”windows 7 työpöytä”. Myös explorer kympillä. Siis päivitys ei sittenkään onnistunut.

Sen verran konetta pyöritin, että pystyn sanomaan sen nopeuden muuttuneen huomattavasti parempaan suuntaan.

En löytänyt mitään muuta ratkaisua kuin työntää asennuslevy uudelleen koneeseen. Ja samoilla opeilla ja neuvoilla eteenpäin. Kunnes aivan loppumetreillä, missä kone ikään kuin sammuu ja aloittaa seuraavan vaiheet, kone jää luuppiin. Varmuuden vuoksi annoin sen pyöriskellä parisen tuntia, muttei mitään edistymistä tapahtunut.

Tässä vaiheessa päätin kokeilla eutanaasia-hoitoa. Päivitin kolmannen kerran kolmosvaihtoehdolla. Eli koneesta poistuvat sekä ohjelmat että tiedostot. Näin todella tapahtui ja Windows asentui paikalleen, niin että minäkin osaan muokata etusivua.

Entäs nyt? Pidänkö sen netti-surfauskoneena. Alanko asennella samoja ohjelmia kuin mitä tuotantokoneessa (useita kymmeniä). Vai ostaisko joku hyvän läppärin windows 8 käyttiksella. Ei varmaan ole montaa tällaista vielä tarjolla!

Nythän selvisi niinkin peruslaatua oleva asia, ettei office-paketin Outlook-postit pysty hyödyntämään kasia sen enempää kuin kalenterikaan. Kontaktit siirtyisivät jonkin sovituspalikan kautta kasin aloitussivulle.

Minun tapauksessa koko työprosessini jäisi puolitiehen. Toki joku viisas saattaa tietää vastauksia enemmän kuin minä vuorokauden sähläyksen jälkeen.

Olkaahan varovaisia tälläkin kertaa!


Avainsanat: Windows 8, Microsoft, tietotekniikka, päivitys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini