Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Keskiviikko 23.5.2012 - Kauko Niemi


Tiistaisen seminaarin – Jalostettua kärsimystä suurin anti oli se, että kaikki osapuolet tunnustavat tosiasiat. J.K. Paasikiven lausahdusta lainaten tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Koirien jalostus on mennyt pieleen ja aiheuttaa kärsimystä eläimille. Kuinka tästä eteenpäin ja millä keinoin onkin jo toinen asia. Kukaan ei uskalla arvioida konkreettisesti millä aikataululla koirien hyvinvointi paranee ja keinoistakin ollaan montaa eri mieltä.

Eilisen seminaarin järjestelyvastuussa olivat Suomen Eläinlääkäriliitto, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys ja Eläinsuojeluliitto Animalia. Kuvannee hyvin, että kyse on paljon muustakin kuin koiran elinolosuhteiden parantamisesta. Siinä ei paljon häkin koko auta, jos aivot eivät mahdu pääkoppaan. Jos selkäranka on jalostettu vinoksi, eikä normaali liikkuminen enää suju kivutta ja tuskitta.

Koirien terveydentilaa on hyssytelty liian pitkään. Yhden naisen, eilisen pääpuhujan professori emerita Marjatta Snellmanin kiihkoton, tosiasioiden esilletuonti ei ole riittävää, kun vastassa ovat jäykät byrokratiat, sisäsiittoiset rotujärjestöt, rahan kiilto silmissä toimivat kasvattajat ja tietämättömät, tunteella toimivat koirien ostajat.

Eilisistä äänenpainoista voi tulkita, että yksi politikoinnin pääpesäkkeistä on kansainvälinen koirajärjestö FCI. Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja ja FCI:ssäkin toimiva Kirsi Sainio tunnustaa, ettei politikoinnilta vältytty viime viikonlopulla Salzburgissa järjestetyissä Maailman Voittaja 2012 järjestetyssä tapahtumassa.

Rotujärjestöillä, siis liki neljällä sadalla kuppikunnalla on merkittävä rooli koirien terveyskehityksessä. Rotujärjestöistä kaikki eivät ole tosiasioita vielä tunnustaneet. Siinä kohtaa missä kerrotaan rodun kymmen kaunista ja yksitoista hyvää ominaisuutta, pitäisi kertoa totuudenmukaisesti rodun sairaudet.

Rotukoirien rekisteröinnit laskevat niin Suomessa kuin etenkin muualla Euroopassa. Koirien määrä kuitenkin kasvaa. Mistä se kertoo? Kentällä on kaikenlaisia yrittäjiä, joille rekisteröintien välttely on samalla myös vastuun välttelyä. Suomessakin uusia virallisia kasvattajanimiä myönnetään noin 800 vuodessa.

Eteenpäin on menty koirien hyvinvoinnissa, oli eilinen virallinen yhteenveto. Voisiko myös ajatella, että huonompaan suuntaan ei oikeastaan ole tietä olemassakaan.

Ongelmien taustalla on pitkälti vastuuton sisäsiittoisuus koirien jalostuksessa. Tai jalostus lienee väärä sana vaan parempi olisi puhua pentujen teettämisestä. Eikä kyse edes ole pentutehtailusta.

”Suurten massojen itkut itketään eläinlääkärillä”, kuten Snellman eilen sanoi. Avoimuus ja vastuu ovat avain asioita lähitulevaisuudessa. Rotua kun ei voida muuttaa ja tervehdyttää yhdessä yössä. Ostajien valistaminen kaikissa kuppikunnissa koirien terveydellisestä tilanteesta pitää nostaa päällimmäiseksi. Ostajalla on oikeus tiedostaa riskit ja arvioita onko hänellä mahdollisuus maksaa tuhansia euroja eläinlääkärimaksuja ja kärsiä lemmikkinsä rinnalla.

Englannin yleisradioyhtiö BBC on tehnyt arvokasta työtä tiedon levittämissä ja julkistamisessa sekä saanut aikaan nopeitakin ratkaisuja esimerkiksi näyttelyiden suhteen.

Näyttelyiden roolia ja muotoakin tulisi arvioida uudestaan. Jos Suomen vastuullisista ulkomuototuomareista löytyy eläinlääkärikoulutuksen saanut henkilö, joka julkisesti sanoo, että molemminpuolinen lonkkavika ei häiritse, kun koira ei kehässä linkkaa, niin kaukana ollaan terveystavoitteista. Ja yksikin tällainen henkilö on liikaa.

Yleinen laaja ja avoin keskustelu tilanteen vakavuudesta tuo ihmisten tietoisuuteen tosiasiat. Koirakuumeen iskettyä olisi uhrilla valmius puntaroida myös tosiasioita eikä edetä päättömästi tunteiden vallassa.

Koira on onnellinen, jos se saa olla koira. Liikkua vaivattomasti, synnyttää normaalisti ja hengittää vapaasti.

Avainsanat: koira, koiran jalostus, koirankasvatus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini