Kolmas kerta toden sanoo - vai sanooko

Maanantai 17.6.2013 klo 19.43 - Kauko Niemi


Lällärit eli radiopuhelimet ovat hoitaneet rajatun porukan keskinäistä viestintää. Nokia yritti kehittää aikoinaan viestintäratkaisua pienille rajatuille ryhmille ja lanseerasi push-to-talk-mallin. Lynxnet tulee nyt samalla ajatuksella, mutta normaalia matkapuhelinverkkoa ja älypuhelimia käyttäen. Sanooko kolmas kerta toden?

Perspektiivi on mielenkiintoinen. Perusajatus siitä, että jonkun ennalta määritellyn ryhmän pitää pystyä kommunikoimaan nopeasti, luotettavasti ja heti, ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin – tällaisia tarpeita nousee kuin sieniä sateella.

Työelämä on täynnä virtuaaliorganisaatioita, kansallisia ja globaaleita projektiryhmiä, päivystysrinkejä, popup-työryhmiä. Se on tämän hetken työelämän kehitystrendi.
Eikä harrastusryhmissäkään ole näkyvissä muuta suuntaa kuin teknisesti tehokas tapa pitää yhteyttä tavalla tai toisella.

Omalla tavallaan Twitter rakentaa samanlaista maailmaa. Tieto välittyy pienten ryhmien välillä, kunhan twitter-maailmassa vain ymmärretään ja luovutaan seuraamasta ja arvottamasta toimintaa twiittien määrien perusteella, kuten nettimaailmassa on totuttu asioita arvottamaan.

Twitteri on avoin kaikille kun taas push-to-talk-periaate on tarkasti rajattu ja sisällöltään suojattu. Kummankin tulevaisuus kuitenkin perustuu samaan ajatukseen viestinnän kohdistamiseen.

Tunnetuin puh-to-talk-periaatteella toimiva verkko Suomessa on Virve-viranomaisverkko, missä poliisi ja pelastuslaitos operoivat yhdessä. Virve on sekä verkkotekniikaltaan että päätelaitteiltaan räätälöityä ja siksi kallista, eikä sen hevin halutakaan avautuvan kenellekään muulle. Esimerkiksi vapaapalokunnat ovat Virven ulkopuolella.

Kautta aikojen radiopuhelimet omilla taajuuksillaan ovat toimineen puh-to-talk-periaatteella niin hirvimetsässä kuin suurten hotellien siivoojilla. Taajuuskantama vain rajaa viestinnän melko suppealle alueelle.

Jos tällainen tarve on ollut olemassa ja kasvaa entistä voimakkaammin, niin mikä ihme sitten pidättelee ratkaisujen käyttöönottoa?

Tähän mennessä ei vaan ole toteutettu asioita – verkkoa ja päätelaitteita – olemassa olevilla tekniikoilla, joita ihmiset jo valmiiksi käyttäisivät. Ratkaisuista on tullut liian räätälöityjä ja kalliita hankkia ja ylläpitää, eritoten muuttuvissa käyttötarpeissa. Verkkojen kattavuus on loppunut kesken jne.

Älypuhelinten käyttö, normaaleissa matkapuhelinverkossa ryhmäviestintään täyttää nyt ensimmäisen kerran oikeasti perusedellytyksen kohdennettujen käyttötarpeiden toteuttamiselle.

Älypuhelinten muilla ominaisuuksilla voidaan tuottaa tarpeellisia lisäominaisuuksia. Kamera viivakoodin lukijana ei pitäisi olla ylivoimaista vaikkapa logistiikka- tai vartiointiyrityksille, koska kameraa käytetään jo muutenkin tähän tarkoitukseen.

Kolmas kerta voi nyt hyvinkin sanoa toden.






Avainsanat: push-to-talk, Nokia, Lynxnet, pienryhmäviestintä


Kommentit

18.6.2013 14.20  Olli Orkoneva

Veikkaan että kolmaskaan kerta ei tuota tulosta. Pienikään ryhmä ei tarvitse jaettua puhekanavaa kuin ehkä pelastusetsinnöissä.

Ongelmana noissa uusissa ratkaisuissa on uutuus, ja ei niin pientä ryhmää, ettei sieltä löydy joku joka sanoo että minä kyllä en, eikä mulla ole älypuhelintakaan.

Jaettava tieto on yleensä tekstipohjaista ja sellaisena vapaampaa ajasta ja paikasta. Näiden välitykseen on jo ratkaisuja, alkaen ryhmätekstarista, yahoo-ryhmistä ja sähköpostilistoista.

Facebook tosin iskee kapuloita rattaisiin ja haluaisi rahaa siitä, että kaiki ryhmän jäsenet varmasti saavat tiedon tapahtumista.

18.6.2013 17.00  Kauko Niemi

Noin varmaan on pitkään harrastepohjaisissa tapauksissa, mutta ammattipuolella on sadoittain ryhmiä, joilla on yrityksen puolesta se älypuhelin ja amaattitaitoon kuuluu viestintätaito, jotta homma sujuu.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini