Härillä ajo kielletty

Tiistai 27.8.2013 klo 10.45 - Kauko Niemi

70-luvun alussa tein tarkkaa reittisuunnitelmaa autolla Istanbuliin. Suunnitelman piti olla kutakuinkin paikkansapitävä, koska perillä oli oltava tiettynä kellonaikana, silloin alkoi tapahtuma, johon olin matkalle.

Silloisen Jugoslavian halki kulki kartalla moottoritie, jonka läpihuitaisu ei laskujeni mukaan kauaa kestäisi. Mutta käytännössä moottoritie olikin huonokuntoista kyläraittia. Siinä oli kuitenkin eritasoliittymät ja härillä ajo kielletty. Hienojen paperitietojen käytännön toteutus jäi puolitiehen. Kartalla asiat näyttivät todella erilaisilta kuin käytännössä.

Sama fiilis on nyt kun katselee ja ihmettelee Suomen talouden road mapia tänään, mediatalojen road mappeja ja monen muun. Paperilla näkyy ja puheissa sujahtelee nopeita moottoriteitä, mutta taidamme ajaa edelleen härillä. Ja aika usein tuntuu kuin näillä teillä ei olisi edes eritasoliittymiä, eikä halua, osaamista ja rahaa edes elvytyspaikkaamiseen.

Josko nyt voitaisiin lopettaa kvartaalitalous ainakin politiikassa. Myös yrityksissä pitää tajuta kuinka kauan kestää kehittää jotain todella merkittävää uutta. Kännyköiden kotelon uusi muotiväri ei sitä todellakaan ole.

Sipilän 10-vuoden aikajänne tervehdyttämisen aikatauluksi kuulostaa uskottavalta. Vielä kun Sipilä tai joku toinen poliitikko julkisesti toisi esiin ettei viimeisten 30-vuoden tyylistä kasvua on turha haikailla.

Viisi vuotta 2008 – 2013 lienee riittävä aikajänne osoittaa, etteivät pelkät puheet ja lyhyenaikajänteen  näyttävät temput vanhojen toimintamallien suojelemiseksi johda mihinkään.

Motto: älä tee samaa asiaa kahta kertaa samalla tavalla. Näin syntyy muutosta joka päivä.

Kakkoskamera hakusessa

Maanantai 26.8.2013 klo 21.20 - Kauko Niemi

Kamerareppuni painaa noin15 kiloa silloin kun siellä on koko varustus matkassa ja vielä on jalusta irrallisena kädessä. Silloin sisällä on Canonin 7D –runko ja muutamia kakkuloita sekä kaiken maailman hilpakkaa ja johtoa.

Toisaalta nykyinen puhelimeni Nokia Lumia 820 kuvien taso on keskivertosiedettävä. Sopii hyvin dokumentointiin, kun joku ajaa perääsi tai muuten törttöilee. Rekisterikilvestä saa hyvin selvää. Hyvissä olosuhteissa sillä voi ottaa myös joitakin muistokuvia äkillisestä tapahtumasta, mutta varsinaiseen valokuvaukseen siitä ei ole.

Kakkoskamerahaave on kytenyt pitkään. Siis pokkari, joka menee pockettiin eli taskuun. Mieluusti paidan taskuun. Siis sellainen, joka kulkee aina mukana kuin puhelin. Tähän asti olen pitänyt ehdottomana vaatimuksena raakakuvien taltiointia. Raw-kuvien käsittelyssä minulla on tuhottomasti enemmän informaatiota ja mahdollisuuksia, kuin valmiiksi pakatuissa jpeg-kuvissa, joissa joku tekniikka on puolestani päättänyt mikä kuvassa on tärkeää ja mikä ei.

Kokonsa ja raw-vaatimuksen mukaan sekä runsaine käsisäätöineen kuolauksen kohteena on pitkään ollut Canonin S110. Hinta on pyörinyt Suomessa 399 – 460 haarukassa ja tänään, Rajalan maagisena maanantaina sen saisi 299. Tosin vuosi sitten hinta Hong Kongissa oli 260 euroa. Hinnanpudotus johtuu taas siitä, että uusi malli S120 on juuri tulossa markkinoille listahintaan 499 euroa.

Peilittömät järkkärit vaihdettavine objektiiveineen ovat kaikki niin isoja, että ne vaatisivat jo erillisen laukun, jopa ison sellaisen, jos vaikkapa olisi kaksi objektiivia.

Eilen käsiini osui Nokian Lumia 1020, muutaman kymmenen kuvan ja parin kuvankäsittelyohjelman jälkeen eittämättä jäi hautumaan ajatus josko sittenkin luopuisin raw-vaatimuksesta ja saisin lopputuloksena yhden mukkuran vähemmin taskuuni. Avainnippu, kakkoskamera, puhelin ja lompakko saavat kuitenkin aika pullottavan olon ja riskin, että joku niistä kuitenkin unohtuu johonkin.

Lumian kaikkia koukeroita en nyt yhdessä iltapäivässä ehtinyt selvitellä, mutta se on jo 41 megapikselin kennolla ihan varteenotettava kakkoskamera. Jäi nyt kuitenkin kaivelemaan, että mihin kaikkeen ja kuinka se pikselinsä hyödyntää.

Lumia 1020 0n edelleen kännykkäkamera, tosin erittäin hyvälaatuinen kun taas Canon S120 on oikeesti kamera. Molemmat kyllä toimisivat kakkoskamerana.

Seuraava kuvapari osoittaa selvästi pokkarimaailman ja järjestelmäkameramaailman eron kuvassa.

Kuva toimii linkkinä isompaan kuvaan

Lumia tallettaa kuvasta kaksi versiota. Tämä on isommasta kuvasta ja kuva voimakkaasti rajattu, jonka se hyvin sietääkin.

Järjestelmäkameran kuvan tausta on kauniin pehmoinen objektiivin erilaisen polttovälin takia, eikä häiritse itse pääasiaa.

Kolme viikon otsikkoa pysähtyttää ja pistää miettimään

Perjantai 16.8.2013 klo 16.45 - Kauko Niemi

Näitä otsikoita on todella vaikea pukea sanoiksi. Olla ärsyttämättä ketään tai ärsyyntyä itse. Kyse on kuitenkin kehityksestä joka on vaarallinen pitkällä tähtäimellä ihmiselle itselleen ja lyhyellä tähtäimellä eläimille. Tässä kehityksessä ei ole voittajia.

MTV3: Löytöeläintaloista tullut käytettyjen lemmikkien kaatopaikkoja


YLE: Kertakäyttökanat ja -lampaat - uusi murhe kesäkissojen rinnalla


YLE: "Ihmisistä on tullut sietämättömiä"



Ihminen tarvitsee luonnon kanssakäymistä sekä fyysisen että henkisen hyvinvointinsa takia. Vuorovaikutus on välttämätön, eikä ihmisellä ole kykyä eikä oikeutta muuttaa luonnollista kehitystä, vaikka kuinka niin luulisi.

Lyhyellä aikajänteellä toki ihminen voi tehdä omia temppujaan hetkellisesti. Vieraantuminen luonnosta ja luonnonvoimista on tosiasia, kun eläimet esineellistetään. Niitä tulee ja menee – so what?

Milloinkahan tulee ensimmäinen tarjous kauppaan, kun ostat farkut saat kaupanpäälliseksi kissan. Jos sattuu olemaan tuhma kissa, niin heitä roskikseen – so what?

Ihmisen sietämättömyydestä Kimmo Saarisen mukaan joka toinen suomalainen on allerginen jollekin. Tilanne on käsittämätön.
Käytännössä immuunijärjestelmä pitää jotakin luonnon täysin harmitonta asiaa, kuten esimerkiksi koivun siitepölyä uhkana.

Mitäs tuosta nyt yhdestä allergiasta – apteekista saa kemiaa, jolla pärjää taas pari viikkoa ja jaksaa mennä shoppaileen koivuttomaan ostoskeskukseen.

Minun toimituspolitiikkani somessa

Perjantai 9.8.2013 klo 19.11 - Kauko Niemi

Yle uutisoi tänään kuinka suomalaiset tekevät rikoksia facebookissa. Noin nelisentuhatta vuodessa. Kuinka paljon sitten pahoitetaan ihmisten mieliä, siis niitä tapauksia, joista ei koskaan nosteta syytteitä. Se ollee jo huima luku. Entä kuinka moni syyllistyy kunnianloukkaukseen ajattelemattomuuttaan?

Myös Katleena Kortesuo nosti muutama päivä sitten esiin laajasti kiertävän facebookpäivityksen, jossa tunnistettavan kuvan kanssa varoitetaan miehestä, jota syytetään varkaudesta, ilman että häntä on millään tavalla tuomittu syylliseksi.

Kaikki vastuulliset lehdet miettivät omaa julkaisupolitiikkaansa. Mitä julkaisee, mikä on lehden näkökulma asioihin. Puoluepoliittisella lehdellä on toinen näkökulma samaan asiaan kuin riippumattomalla lehdellä. Rajatapauksia pohditaan tarkkaan, kuuluuko tämä lehden linjaan ja toteutuksia mietitään harkiten, jotta raastuvassa voitetaan.

Kun olen tuossa lehtimaailmassa elänyt näinkin pitkään, niin osin tietoisesti ja osin tiedostamatta olen laatinut mieleni sopukoihin oman some-toimituspolitiikan:

Kerron vain omia asioitani totuuksina, luuloina, mielipiteinäni. Jokainen hoitaa oman julkisuuskuvansa ja asettaa rajansa ja minun tehtävänäni ei ole niitä puida julkisesti, enhän niistä oikeastaan puhu edes suusanallisesti kahden keskenkään.

En julkaise kuvia toisista ihmisistä. En edes lapsen lapsista. En halua kuulla heidän muutaman vuoden kuluttua pahoittavan mieliään siitä, että tuo tyhmä vaari on julkaissut minusta ihan tyhmän kuvan. Etenkin kun lähtökohta on se, että julkaistut kuvat ovat ja pysyvät verkossa loputtomiin. Eikä tämä tarkoita ettenkö tykkäisi heistä. Suojelen heitä.

En julkaise kavereiden kuvia tunnistettavasti. Koskaan en voi olla varma millaista tarinaa ”kalakaveri” on kertonut kotonaan. Silloin kun tilaisuuden luonne on ollut julkinen, saatan julkaista kuvaa vaikkapa kuoroni konsertista.

Vältän paikkatietojen julkaisua viimeiseen asti. Ja erityisesti etukäteen en julkisesti kerro olevani seuraavat 3 viikkoa iitin kuuksossa. Se on jo turvallisuuden perusasia.  Kerron visiittini vain niille joille se tieto on olennaista. Monellekaan asialle ei ole olennaista millaista reittiä kuljen tai normaalisti käytän ja mihin aikaan. Toki on niitäkin asioita, jotka ovat olennaisesti paikkaan sidottuja.

Muistan erotella mielipiteet faktoista, enkä tuomitse/syytä, jos sitä ei ole tuomioistuinkaan tehnyt.

Mielipiteet ovat kaiken suola. On hyödyllistä ja opettavaista kokea kuinka monella eri tavalla asian voi nähdä ja kokea. Kukaan ei voi välttää, eikä pelata peliä loputtomiin paljastamatta riveillään tai rivien välissä omaa ajatusmaailmaansa.

Olen oppinut tuntemaan monien ihmisten arvomaailmaan aivan uudella tavalla seuratessani heidän päivityksiään Facebookissa.

Näin tapahtuu minullekin. Yhdellekään FB kaverilleni ei ole epäselvää mitä harrastan, mikä on suhteeni luontoon ja eläimiin yleensä tai suhteeni koululääketieteeseen.

Paperi on muuttunut vastenmieliseksi

Torstai 8.8.2013 klo 11.55

Ihminen muuttuu kun antaa muutoksen tapahtua. Pysähdyin tänään kahden paperin pariin miettimään mikä oikein mättää. Toinen paperi oli myöhässä reilut kaksi kuukautta ja toinen pari viikkoa. Kummassakin vaihtoehdossa ei ollut muita valintoja kuin hoitaa asia pois vastaamalla paperilla.

Vanhaa sanontaa mukaillen insinöörillä ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi ratkaista laskennallisesti. Minulla ei sellaista asiaa ole olemassakaan, jota ei voi hoitaa verkossa.

Muutos ajattelussa on tapahtunut pikkuhiljaa. Aikoinaan vaihdoin ST-pankin asiakkaaksi, kun heillä oli verkkopankki ja muut vasta suunnittelivat. Puhelinluettelo jäi käyttämättömäksi jo 90-luvulla. Muutama vuosi sitten siivosin kaikki yhteistyökumppanit ja palveluntarjoajat, jotka eivät pystyneet tarjoamaan e-laskua jne jne.

Omasta kokemuksestani tyrmään heti ne väitteet, että tämä olisi jotekin ikään sidottu asia.

Minulla on omituinen kasa paperia keittiön nurkassa, jota sitten joskus tsekkaan. Joskus tulee muun muassa sillä hetkellä, kun joku on lähettänyt paperisen kutsukortin, enkä ole siihen reagoinut, ennen kuin tulee puhelu tai muu sähköinen viesti ja kysytään osallistumistani. Minulta puuttuu papereiden käsittelyprosessi.

Palaan tämän päiväiseen. Kaksi lähetystä tarvitsee kaksi kuorta. Toinen pitää olla kuplapussi. Kaapista löytyy, mutta liimat ovat kuivuneet ja täytyy teipata. Sähköisestä osoitekirjasta pitää kaivaa osoitteet ja kirjoittaa kuoriin. Ensimmäinen kynä kuivunut, toinen toimii onneksi. Suuntaan päiväkävelylle postiin. Otan vuoronumeron ja odottelen viitisen minuuttia. Vuoroni tulee ja ystävällinen asiakaspalvelija ilmoittaa hinnaksi 2,55 euroa.

Se on yhdeksän prosenttia minun kuukausittaisesta kiinteähintaisesta nettiliittymän hinnasta ja kaksi asiaa hoidettu.

ps.

tänään käynnistyy kuoron viikkoharjoitukset ja kaikki nuotit järjestyksessä tabletilla.

Valokuvanäyttely verkossa - 100-vuotiaan silmin

Tiistai 6.8.2013 klo 13.07 - Kauko Niemi

Etu-TöölössaAsunto Osakeyhtiö Temppelikatu 1 täyttää tänä vuonna 100-vuotta. Asun itse tässä taloyhtiössä.

Olen dokumentoinut näkymiä, tunnelmia ja tapahtumia omista ikkunoistani. Helsinkiläiset ja muutkin talot ovat tuttuja kaikille ulkopuolelta, mutta harvoin löytyy dokumentointia miltä näyttää asuminen asunnosta ulospäin.  Nyt sadan vuoden kunniaksi olen koostanut kuvanäyttelyn nettiin.

Tämä näkökulma olisi myös erinomainen idea kiinteistövälittäjille. Miltä asuminen näyttäytyy, eli asunto, kun siellä eletään normaalia elämää. Talojen julkisivu on asujan silmissä vain kerran vuorokaudessa kaksi minuuttia, kun tulee kotiin.  Sillä ei ole mitään todellista arvoa omaan asumisviihtyvyyteen. Tämä on ollut perusajatuksenani näissä kuvissa.

As Oy Temppelikatu 1 on muun muassa kuuluisa legendaarisesta ateljeesta, missä esimerkiksi Aimo Kanerva työskenteli 38 vuotta. Yksi taloyhtiön perustajista oli Jalo Sihtola, joka keräsi yli 1200 kappaleen taidekokoelman. Kokoelma lahjoitettiin 10-vuotta sitten Ateneumille, Imatran ja Keski-Suomen taidemuseoille.

100-vuotis juhlissa 17.8.2013 paljastetaan taloyhtiön toinen muistolaatta, missä kerrotaan Väinö Tannerin asuneen taloyhtiössä.

Valokuvanäyttely – www.123kotisivu.fi/nervis

Räsäsen pitäisi lääkärinä ymmärtää alitajunnan voima

Sunnuntai 4.8.2013 klo 22.58 - Kauko Niemi

Miksi toiset paranevat nopeammin kuin toiset. Miksi flunssa paranee viikossa ilman lääkkeitä ja seitsemässä päivässä lääkkeillä. Paraneminen on kiinni ihmisen, siis potilaan omasta mielentilasta, uskomuksesta. Se on todistettavasti pystytty osoittamaan, että mielentilalla on yhtä suuri vaikutus paranemiseen kuin lääkkeillä.

Sekin on tiedossa, että kemiallisista lääkkeistä noin 20 prosenttia tehoaa ja kaikilla kemiallisilla pillereillä on ei toivottuja sivuvaikutuksia. Toisilla on jopa enemmän kuin parantavia vaikutuksia. Tyypillisesti näitä ovat kolestrolilääkkeet.

Missä menee se Räsäsen uskomushoitojen raja, jossa ihmisen mieltä ei saisi manipuloida parantamaan ja voittamaan tauteja. Jos ihmisen alitajunta saadaan uskomaan parannukseen, niin se rupeaa toteuttamaan itseään.

Ei Räsäsen seurakunnan parantavat rukouksetkaan ole sen kummallisempia asioita, kun ihmisen alitajunnan manipulointia. Riittävästi uskotellaan ja toistetaan alitajunnalle, niin asiat rupeavat toteutumaan. Eikä sillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä vaikka rukoilemisprosessissa sanaa Jumala tai Jeesus käytettäisiinkin.

Yksikään laihduttaja ei laihdu pysyvästi pillereillä eikä muillakaan lääkäreiden vippaskonsteilla, ennen kuin hän saa alitajuntasa houkuteltua mukaan prosessiin. Se kannattaa tietenkin ymmärtää, ettei alitajunta hyväksy mitä tahansa puppua. Vaan on löydettävä se ydin mihin alitajunta uskoo ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Se onkin oikeiden huuhaa-parantajien osaamisaluetta.

Lääkäreillä olisi erinomainen auktoriteettiasema auttaa potilaita uskomuksissa, jos he osaisivat tulkita potilaan tilaa ja käyttää ”huuhaata” alitajunnan parannusprosessin käynnistämiseen. Kaksi tablettia aamuin illoin ei sitä parantavaa henkistä prosessia  käynnistä.

ps.

Ketä asia kiinnostaa, niin kannattaa lukea vanha klassikko - Alitajunnan voima

ps2

No eihän Räsänen lääkärinä ymmärrä  sitäkään, ettei homoksi käännytä, vaan synnytään jumalan lahjana tähän maailmaan. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset.