Helsingin Energia tekee itellat

Lauantai 30.8.2014 klo 10.57 - Kauko Niemi


Helsingin kaupungin energialaitos yhtiöitetään ensi vuoden alussa ja nimeksi tulee Helen Oy. Veikkaan että Helsingin energia tekee itellat.

Kun nimessä ei ole mitään viitettä toimintaan, niin sellaisia markkinointirahoja ei ole keksittykään, joilla tällainen nimi brändätään vaikkapa halutuksi energiayhtiöksi.

Tässä tapauksessa kaikki mielikuvat johtavat johonkin helenaa lähellä olevaan ihmiseen. Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Vaikka sana tuleekin alkukirjaimista, niin ulkopuolisen on vaikea hahmottaa yhtymäkohtaa.

Olen ollut vuosia Helsingin Energian asiakas ja saanut vuosia asiakaslehden Helen. Nimi sinänsä on ollut esillä jo pitkään, mutta tuntuu vahingolta joka kerta kun siihen törmää.

Helsingin Energialaitoksella on sinänsä hyvää palvelua laajaa neuvontaa ja asiantuntemusta ja kohtuullisen hyvää asiakasviestintää. Hinnoista en nyt niin tarkalleen tiedä. Niin kuin ei moni muukaan. Sähköyhtiön vaihtaminen ei ole saanut tuulta purjeisiin kuten vaikka teleyhtiöt. Sähkön hinnan rakenne ei ole kaikille yksiselitteinen kilowatteineen ja siirtohintoineen. Ja kun kuukausilasku on kuitenkin sen verran pieni, ettei maksa vaivaa.

Helen nimeä tullaan karttamaan jo senkin takia, että sen käyttö on yksinkertaisesti liian vaikeaa – sain viestin Heleneltä, Helenestä, menen käymään Helenessä – ei kun Helenellä ei kun . .  Helena Heikkinen Heleneltä päivää, haluaisin keskustella teidän sopimuksestanne – anteeksi kuka ja mistä.

Posti muutti nimensä nimivillitysten kulta-aikana Itellaksi ja palaa seitsemän vuoden harharetken jälkeen takaisin Postiksi. Siis tämä yritys, joka työkseen kuljettaa paperista tai sähköistä postia.

Lue myös - huomaa julkaisupäivä 2007

Minä itellatan sinulle kirjeen

Avainsanat: Helen, posti, Itella, Helsingin Energia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini