Minkä version itsestäsi päivitit tänään

Tiistai 23.9.2014 klo 13.39 - Kauko Niemi

Samaan aikaan kun väännetään uusia eläkerajoja, päivän uutinen kertoo 319 400 työttömästä ja somessa muutaman päivän pyörinyt vilkas keskustelu iän ja koulutuksen merkityksestä työpaikan saamisessa.

Koko ongelma kärjistyy numeroihin 40 – 100. Tähän numeroluokitteluun asettuvat henkilöt ovat  numeroiden perusteella lähinnä ongelmajätettä. Ilta-Sanomien julkaisemien kommentin perusteella haastatteluihin pääsee kun muuttaa ikää. Toiset joutuivat karsimaan tutkintojaan ollakseen normaalimpia.

Miksi tähän on ajauduttu. Se että pelkkien numeroiden tai numeroluokkien perusteella luokitellaan ihmisiä vaikka työnhaussa luulisi olevan osaamisella ensisijainen merkitys. Mitähän eroa on syrjinnän näkökulmasta sillä että on tummaihoinen tai 58, silloin kun hakemuspaperit menevät suoraan roskikseen.

Mieleni tekee kysyä myös, mitä merkitystä on 30 vuotta sitten päntätystä tiedosta jotakin tutkintoa varten. Todennäköisesti tuosta tiedosta on vain pienen pieni murto-osa käyttökelpoista tänään. Toki koulutus antaa valmiudet päivittää itseään. Vuosikymmenten takaisen tutkinnon tuoma titteli ei kuitenkaan takaa mitään osaamista ilman jatkuvaa päivittämistä.

Niin sanottujen ikäihmisten, siis yli viisikymppisten ongelmana ovat liian harvakseltaan tehtävät päivitykset. Työmarkkinoilla ei ole paljoakaan arvoa jos tarjoat tietämystäsi vanhoilla toimintatavoilla. Ikäihminen on arvokas kun soveltaa kaiken tietämyksensä nykyisiin toimintamalleihin tai vieläkin enemmän kun näkee kuinka vuosien tietämys tarjoillaan tulevina vuosina. Karrikoiden sanottuna olit hyvä postimerkkien nuolija ja omasta mielestäsi siinä hyvä vieläkin, muttet ymmärrä somesta mitään.

Varmin merkki kyydistä putoamisesta on se, että miettii tai jopa sanoo ääneen, että näinhän tämä on aina aiemminkin tehty. Jokainen tekeminen pitää päivittää tähän päivään, mieluummin tulevaisuuteen ja sehän ei ole kiinni siitä minkä numeroinen olet.

Ihminen on kuin tietokone. Ihminen vaatii sekä softa- että hardispäivityksiä jatkuvasti. Alamäki alkaa, kun jättää päivityksiä väliin. Ihmisestä tulee kuten tietokoneestakin hidas ja turvaton, eikä pysty käyttämään uusimpia sovelluksia.

Viestinnällisesti Soini on ylittänyt rajan

Lauantai 20.9.2014 klo 16.46 - Kauko Niemi

Perussuomalaisten perikuva Timo Soini tuskin saa enää montaakaan kannattajaa letkautuksillaan. Tai ainakaan sellaisia kannattajia, joita hän sisimmissään haluaisi. Hakkaraisia on puolueessa jo ihan riittämiin.

Viestinnällisesti Soini on jo ylittänyt sen rajan missä soinismilla saavutettaisiin uusi jytky.  Tällaisten tehokeinojen käyttö on taiteen laji ja se toimii mainiosti silloin kun se yllättää ja sopii tyylillisesti ja ajallisesti oikeaan hetkeen. Nyt ei enää näin käy.

Soinismi toistaa itseään, kyllästyttää joka ikisessä suunavauksessa. Lisäksi se on muuttunut mauttomaksi ja ilmaisuihin on tullut mukaan lopen väsyneen miehen katkeruutta. Nämä kaikki yhdessä ovat omiaan kääntämään voimakkaan ihailun sääliksi. Kannatuksen tyhjän jauhamisen takia hylkäämiseksi.

Kaikkein pahinta tämän tyylilajin viestinnässä on se, että asiakysymykset, joita Soinilla toki on ollut, hukkuvat nyt jatkuvaan soinismiin. Ajatukset harhautuvat pois asiakysymyksistä.

Tilanne on vähän kuin kaveriporukan ikuinen vitsiniekka, jonka vitsit eivät enää naurata kerrottaessa viidettä kertaa samaa vitsiä tilanteessa, jossa vitsillä ei ole mitään yhtymäkohtaa tilanteeseen.

Huumori on tavattoman tehokas viestinnän tehokeino oikein käytettynä ja hallittuna, muttei itsetarkoituksena.

// Persut eivät myy persettään
// Jos Antti Rinteelle saa vinkin antaa, älä jauha siitä äijäfeminismistä.
// Ei siinä twiittuilu riitä

Liike on lääke - olen nauttinut tätä lääkettä 58 minuuttia vuorokaudessa

Tiistai 16.9.2014 klo 10.06 - Kauko Niemi

#kutsumua liikkujaksi. En halua valjastaa hienoa lukiolaisten kampanjaa omiin tarkoitusperiini, mutta kuitenkin niin läheltä liippaa ja moni muukin voinee tilanteeseeni hyvinkin samaistua.

Jos ei nyt varsinaisesti kiusaamista kouluajoilta niin kuitenkin melkoista motivaation tappamista liikkumiseen. Koulun liikuntatunnilla joukkueiden muodostamisessa olin aina se viimeinen pullukka, joka otettiin B-joukkueen varapojaksi.

Viimeisinä kouluvuosina opinkin sitten lintsaamaan kaikki liikuntatunnit ja tapahtumat ja välttämään tämän minulle epämiellyttävän alkunäytelmän. Enkä nyt suoraan sanoen ollut erityisen ilahtunut hikoilemisesta.

Liikkumattomuutta kestikin sitten noin 40 ensimmäistä elinvuottani, kunnes sain sisäisen herätyksen. Töistä tullessa piti levätä sohvalla parikymmentä minuuttia, että jaksoin mennä jääkaapille. Sisäinen ääneni muistutti - eihän tällainen voi olla elämää.

Oma sisäinen varoitusvalo paloi tuolloin niin kirkkaasti, että jotain piti tehdä. Vajaassa vuodessa lähti 24 kiloa painosta. Muutamassa viikossa jaksoin juosta kaksi katuvalopylvään väliä. Kahdeksan kuukauden päästä juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä, kun yllytyshullu olin.

Liikunta on lääke
Terveyttä ja hyvinvointia
Kilpailen vain itseni kanssa
Tavoitteena kuolla terveenä

Minulla oli suunnaton onni, että läheisin työkaverini, himoliikkuja, Timo Poropudas osasi tsempata oikealla tavalla jatkamaan ja jatkamaan. Hän oli minun liikuntaenkelini. Timo ehdotti muun muassa tuota ensimmäistä maratonia. Kieltäydyin, koska en ollut treenannut maratonille, vaikka muuten kyllä. ”Mutta eihän sinun tarvitse sitä voittaa, eikä edes juosta läpi. Erinomainen tapa tarkistaa missä kunnossa olet ja kuinka pitkälle jaksat juosta mukavassa seurassa, oli Timon houkutus.” Loppuaikani läpijuosseena oli 4:26. Ei lainkaan paha.

Kaikenlaisia kuntokuureja, pitkiä ja lyhyitä sekä vielä pidempiä lenkkejä on ollut tuosta lähtien ja sisäinen tunne, että liike on lääke vahvistuu kaiken aikaa. Etenkin kun olen oppinut kuuntelemaan omaa kroppaa ja kohtuullisesti arvioimaan milloin liikettä on liikaa, milloin liian vähän.

Minulle kaikenlainen statistiikka ja mittarointi ovat aina olleet kiinnostavaa. Olen myös ensimmäisten joukossa ollut ottamassa käyttöön uusia sovelluksia liikuntakirjanpitoon. Lopputulos on ollut vain pitkällä aikajänteellä huono. Useimmat sovellukset tietokoneella tai kännykässä ovat olleet aikansa lapsia ja kuolleet pois ja vieneet tietoni mennessään.

Hukkaanhan kirjaaminen ei kuitenkaan ole koskaan mennyt. Olen pystynyt seuraamaan ja vertaamaan tekemisiäni kulloisellakin hetkellä.

Tänään tuli tasan kolme vuotta kun aloitin kirjaamisen Suunnon Movescountiin. Kolmen vuoden aikana (1095 päivää) olen tehnyt yhteensä 1004 liikuntasuoritetta ja investoinut niihin aikaa yhteensä 1056 tuntia. Tässä liikuntasuoritteella tarkoitan liikunnallista aktiviteettiä, ei kauppaan kävelyä, enkä niitä noin 290 päivittäistä porrasaskelmaa, jotka kuljen 5. kerroksen hissittömään asuntooni.

Ajassa mitattuna eniten on uintia. Kilometreissä mitattuna eniten pyöräilyä. Kävely ja patikointi asettuvat näiden väliin ajallisesti ja matkallisesti.

Kun lukuja muuttaa keskiarvo luvuiksi tarkoittaa se, että viimeisen kolmen vuoden akana olen liikkunut keskimäärin 58 minuuttia joka päivä. Liikuntakertoja tarkasteltaessa on kolmen vuoden aikana ollut keskimäärin 39 liikkumatonta päivää. Toki käytännössä niitä on enemmän, kun aika usein olen fillaroinnin jälkeen mennyt uimaan vielä kilometrin.

Siis pieni pullukka B-joukkueen varapoika ottaa nyt vahinkoa takaisin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä.  

Venäjä, Venäjä ei kun Venäjä

Lauantai 13.9.2014 klo 11.26 - Kauko Niemi

Pakkohan tässä informaatiosodan melskeessä on luoda omia mielikuvia ja käsityksiä Venäjästä ja muusta maailmasta. Aika ajoin tuntuu kuin muu maailma ilmoittaisi elävänsä ainoaa oikeaa elämää Venäjään verrattuna.

Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toista etenkään pakkokonstein, eikä muutenkaan. Ei sen enempää parisuhteessa kuin valtiollisissakaan suhteissa. Parasta on vain hyväksyä toinen sellaisena kuin on,  vikoineen tai lopettaa kanssakäyminen. Venäjä eläköön venäläisittäin niin kuin ovat aina eläneet. Yhdysvaltalaiset käyttäköön elämän ainoana mittarina rahaa. Italialaisille on turha opettaa täsmällisiä aikatauluja jne jne.

Kokonaan toinen asia erilaisten sopimusten tekeminen ja sopimusten sovittu noudattaminen. Venäläisillä kun ei näytä kuuluvan kulttuuriin, että sopimuksia noudatettaisiin. Ei edes rauhansopimuksia. Kannattaako Venäläisten kanssa tehdä mitään sopimuksia tai pitäisikö niin sanotut pakotteet aina sisällyttää jokaiseen sopimukseen. Silloin venäläinen tietäisi etukäteen mitä tapahtuu, jos sopimusta ei noudateta. Vaikkei se todennäköisesti mitään auttaisikaan.

Tämä venäläinen mentaali ylettyy aina yksittäisiin ihmisiin asti, joille toimintamalli on periytynyt äidinmaidossa useiden sukupolvien takaa, eikä sitä muuteta vuosisadassa eikä kahdessa. Ja kun 144 miljoonaa ihmistä ajattelee näin, on sen oltava totta.

Myin netin kirpputoripalvelussa hieman erikoisemman kahvinkeittimen. Ostaja oli venäläinen nainen. Sähköpostitse sovittiin hinta ja kaikki muut yksityiskohdat.

Kun nainen ilmestyi ovelleni, niin kas taas alkoi kaikki alusta härskisti ikään kuin mitään ei olisi aiemmin sovittukaan. Ilmoitin hänelle varsin suorasanaisesti silmästä silmään, että sovimme jo kaikki yksityiskohdat ja jos ne eivät päde nyt, niin lopetan kaupanteon tähän. Minun ei ole pakko myydä tätä sinulle muutetuilla ehdoilla. Hän hyväksyi erittäin monimutkaisin sanakääntein jurputtamalla aiemmin sopimamme asiat.   

Maailman nykytilanteen tekee hankalaksi, kun bisness ajaa ihmishenkien edelle ja sotkemme tämän takia monet täysin erilliset asiat keskenään. Tuhansien ihmisten henki ei näytä paljoakaan painavan, kun oltermannit jäävät käsiimme. Koko ongelman kärkenä on länsimaiden huoli taloudellisesta kasvusta ja kuinka saamme nyhdettyä kaiken irti venäläisestä kulutuksesta.





   

Muoviton syyskuu alkaa - en silti kanna broilerinkoipia taskussani

Maanantai 1.9.2014 klo 9.07 - Kauko Niemi

Tänään alkaa muoviton syyskuu – harvalla on viitseliäisyyttä tai edes mahdollisuutta pysyä kokonaan irti muovista kokonaista kuukautta. Niin tiukkaan on maailma muovitettu.

Sekin olisi jo paljon, jos edes tiedostaisi kuinka paljon muovia käyttää ja erityisesti turhaa muovia. Kuinka paljon asioita pakataan turhaan tai luonnon kannalta vääriin pakkauksiin.

Viimeistään silloin kun näin tämän kamalan videon linnuista keskellä ei mitään, pysähdyin ajattelemaan ihmisten muovin käyttöä ja välinpitämättömyyttä sotkea omaa pesäämme liki peruuttamattomasti.

Yksistään Suomessa käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa muovista kauppakassia – turhaan. Niin monet asiat pakataan pariinkin kertaan. Ja jos muka joku direktiivi niin vaatii, niin sitten puretaan sellaiset direktiivit.

Totuttu käytäntö on vaikea muuttaa. Itse lopetin muovisen kauppakassin käytön noin vuosi sitten. Parempi on kuitenkin sanoa aloitin lopettamisen. Kesti melkein vuoden ennen kuin arki alkoi sujua. Nyt minulla on läjä kangaskasseja. Muutama 2-4 roikkuu kotona eteisen naulakossa, hieman useampi on autossa.

Kuvittelin että kahdella pärjäisi. Ei pärjännyt. Aina puuttui kassi joko autosta tai kotoa, riippuen hoituiko kauppareissu autolla vai kävellen. Aika usein myös autolla tehtävän kauppareissut kassajonossa huomasin, että kassi on autossa. Aiemmin kiltisti ostin muovikassin. Nyt sitä tapahtuu sen verran harvoin, että jätän ostokset kassalle odottamaan ja kipaisen hakemaan kangaskassin autosta. Vielä reilu puolivuotta ja olen varma, että homma on automaattisesti hanskassa.

Toinen esimerkki, joka meni jakeluun heti. Jokin aika sitten maitotölkkeihin ilmestyi muovikorkki. Suivaannuin tästä turhakkeesta niin paljon, että käyttäytymiseni muuttui kertaheitolla. En osta maitoa sellaisessa pakkauksessa, jossa on muovikorkki. Tämä johtaa siihen, että maidonostopäivänä käyn Alepassa tai Lidlissä. Esimerkiksi Alepasta saa Arlan punaista täysmaitoa muovittomasti. En osta Valion ruokakermaa, koska niissä on muovikorkki.

Luontopatikointiporukallamme on aina kassi mukana mihin keräämme vastaan tulevat muovipuollot ja -pussit. Sekin on vaikea ymmärtää, että jotkut lähtevät luontoon ja heittävät eväspussinsa siihen paikkaan missä eväänsä syövät tai missä viimeinen hörppy juomapullosta otetaan.

Nyt alkavan muovittoman kuukauden aikana en aio kantaa broilerinkoia paljailtaan taskussa kaupasta kotiin, mutta aion miettiä jokaisen muovin kohdalla olisiko mahdollista toimia toisin tai tehdä toisia, vähemmän muovisia valintoja. Olen jo tänään varma, että teen tämän kuukauden aikana löydöksiä ja havaintoja, jotka muuttavat käyttäytymistäni lopullisesti.

Kenenkään muovitieteilijän ei kannata tästä kirjoituksesta ottaa herneitä nenäänsä, että yleistä muovin yhdeksi kategoriaksi eri laaduista piittaamatta. Muovi kuin muovi kuormittaa liikaa meidän yhteistä elintilaamme.