Viikonlopun kaksi kuvaussuunnitelmaa meni pieleen

Maanantai 26.1.2015 klo 22.35 - Kauko Niemi

Valokuvaus harrastuksena kasvattaa luonnetta ja ennen kaikkea kunnioitusta luontoa kohtaan. Luonto ei kuuntele minun toiveitani niin kuin se ei kuuntele saati tottele edes huipputiedemiehiä, eikä bisnes sankareita. Luonto voittaa aina.

Nimensä mukaan valokuvauksessa on kaksi keskeistä elementtiä valo ja kuvaus. Kuvausta voi yrittää ja suunnitella vaikka kuinka, mutta jos ja kun luonto ei välitä minun suunnitelmistani, niin minä annan periksi kuten kahdesti viime viikonloppuna. Ei ollut sitä valoa mitä minä olisin tarvinnut.

Valokuvaus kasvattaa kunnioittamaan luontoa enemmän kuin moni arvaakaan tai tiedostaa. Valokuvaus kasvattaa luonnetta ja nöyryyttä. Ja sitten kun valo ja kuvaus menevät nappiin joskus pitkänkin yrittämisen jälkeen, onnistumisen ja luovuuden ilo on suuri.

Toki toinen puoli valokuvausta on hetki, jolloin valokuvataan olivatpa valo-olosuhteet mitkä tahansa ja kuvauspaikka mikä tahansa. Ja näppärät insinöörit ovat keksineet kaiken maailman keinovaloja, joilla saa keinotekoisia valokuvia.

Minulla pisin tähänastisista valokuvaus suunnitelmista on kestänyt 2,5 vuotta, ennen kuin sen pystyi toteuttamaan. Toinen idea kesti kaksi vuotta. Kolmas idea juoksutti ainakin 20 kertaa paikalle tarkistamaan kuinka valot ja varjot muuttuvat ja elävät. Missään näissä tapauksissa luonto ei totellut minua, vaan nöyränä odotin ja seurasin oikeaa hetkeä.

Hieno harrastus, joka opettaa luontosuhdetta, vieläkin enemmän, jos harrastaa luontokuvausta. Ja lopuksi se karu totuus; olipa sinulla millainen kamera tahansa, niin kamera on aina parempi kuin kuvaaja.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokuvaus, luonto, luontosuhde

Ikkunapaikat myydään nyt

Lauantai 17.1.2015 klo 20.14 - Kauko Niemi

Olisi vaikea uskoa, että joku jättäisi asunnon ostamatta pelkän talon ulkonäön perusteella. Kuitenkin lähes kaikki asuntoilmoitukset alkavat talon kuvalla. Kiinteistövälittäjien pinttynyt, vuosikymmenien tapa, josta ei näköjään hevin päästä eroon.

Jos huoneiston pohjaratkaisu on toimiva, hinta kohdallaan, asumiskulut siedettävät, hyvät liikenneyhteydet ja edullinen sijainti perheen töiden, koulujen ja päiväkotien suhteen. Ja kaiken tämän jälkeen kaupat jäisivät syntymättä sen takia, että rakennuksen ulkonäkö ei miellytä. Vaikea uskoa.

Jos ulkonäkö ratkaisisi kaiken sen mitä sisällä tapahtuu, niin en menisi koskaan musiikkitalon konserttiin, en varmaan asuisi nykyisessä asunnossani, kyseenalaistaisin nykyisen parturini. Kun tulen kotiin taloni on silmissäni noin 3 minuuttia, riippuu tietty mihin saan autoni parkkeerattua. Kun olen sisällä, ikkunoistani näkyy joka hetki erilaisia valoja ja varjoja, erilaista toimintaa ja elämää. Se ratkaisee asunnon toimivuuden jälkeen kuinka siellä viihdyn.

Oikeaoppinen ja asiakaslähtöinen informaatio on pohjakuva ja millaista elämää näkyy ikkunoista ulos ja vasta sen jälkeen pitsiröyhelötyynyt plyysisohvalla.

YIT on nyt ensimmäinen alan toimija, joka on kääntänyt kelkkansa ja näyttää kuvia asunnosta ulospäin. Tätä toisinajattelua olen odottanut 25 vuotta, niin kauan kun olen ollut läheisessä yhteydessä asuntokaupan kanssa. Aika useasti asiasta keskustellutkin, mutta kun sitä ei voi muuttaa. No miksi ei?

Mielenkiintoista on se kuinka helposti kuljetaan aina vain samoja latuja ja pahimmassa tapauksessa samoja latuja kuin kilpailijat ja kaikki muutkin. Tämähän on vain yksi esimerkki.

Itse julkaisin kuvasarjan kun taloyhtiöni täytti 100 vuotta. Millaista elämä on katsottuna sata vuotiaan silmin ympärille ja se antaa todella toisenlaisen kuvan kuin sata vuotta samanlaisena jököttänyt talo.

Satavuotiaan silmin – kuvanäyttely netissä


Asumisen kasvot näkee ikkunan avaamalla


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: markkinointi, asuntokauppa, kiinteistönvälitys

Viinamuisti on pitkä

Maanantai 5.1.2015 klo 10.40 - Kauko Niemi

Todennäköisesti elämässäni ei ole tapahtunut mitään muuta asiaa joka muistettaisiin niin hyvin kuin läträämisen lopettaminen.

Ymmärrän hyvin tänään Aamu-tv:ssä Arto Nyberin vihjausta siitä, ettei julkisuudessa olevan ihmisen kannattaisi julkisesti kertoa muutoksia alkoholin käytössä.

Tavallisella ihmisellä kuten minulla kysymyksiä, arviointeja syistä, ihmettelyä kesti liki 10 vuotta. Viina muisti on pitkä ja hyvä. Jos nyt aiot olla 100 päivää ilman alkoholia, niin varaudu siihen, että kaikkien tapaamisten keskusteluaihe on se, että mikä ongelma sinulla on, kun et juo.

Sen jälkeen kun suorat ihmettelyt ja spekulaatiot, selitysvaatimukset laantuvat, alkaa tietynlainen eristäminen. Mitäs sinulle nyt tarjottaisiinkaan, kun et käytä alkoholia, vaikken koskaan ole ollut absolutisti. En ole koskaan vaatinut erityiskohtelua, kun juhlamaljoja on nosteltu tai illallisviinillä on skoolattu. Viinamuisti sen kun jatkuu.

Vuosien varrella paras ja hyväksyttävin selitys on ollut – minulla ei koskaan ole illalla ollut viinan voimalla niin hauskaa, että kestäisin seuraavan päivän pöhnän olon.

Olin nelikymppinen, täysin liikkumaton ja painunut sellaiseen kuntoon, että töistä tullessa piti levätä sohvalla että jaksoi mennä jääkaapille. Elämän muutos oli välttämätön. Tavoitteena ei ollut viinan välttäminen, vaan seuraus siitä, että se häiritsi liian paljon saavutettua freesia ja jatkuvasti parantuvaa terveyttä ja fiilistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viina, alkoholi, terveys, viinamuisti

Kuka perustaisi käypähinta-palvelun?

Lauantai 3.1.2015 klo 11.28 - Kauko Niemi

Millaisia prosentteja ostit - saitko mitään tavaraa kaupanpäällisiksi? Onkos tuo -70% visuaalisesti kauniimpi kuin -40%. Kumpi kannattaa ostaa? Ostavatko ihmiset vain prosentteja. Eiliset uutiset antoivat ymmärtää, että juuri alkaneissa alennusmyynneissä on tänä vuonna vilkkaampaa kuin vuosi sitten, koska haastatellun kauppiaan mukaan ihmiset ovat hintatietoisempia. Ettei vaan olisi myrskysään ansiota, että ihmiset viihtyvät enempi sisällä.

Tietääkö kukaan paitsi kassajärjestelmä, minkä hintaisia tuotteet ovat? Ystäväni kirjoitti Facebook-päivityksessään löydöstään. ”Olen haaveillut pitkästä lämpimästä untuvatakista ja odottanut alemyynteihin asti. Tänään löysin sen, täyteen hintaan, (tietenkin, en koskaan löydä mitään alennusmyynneistä), joten tiedän ainakin kaupan alkuperäisen hinnan. Kysyin vielä kassalta eikö tästä saa mitään alennusta ,mutta ei, myyjä vastasi että tämä myydään täydellä hinnalla, jonka olin toki valmis maksamaan. Kas kummaa, annoin kanta-asiakaskorttini, jolla ei saa mitään alennusta, ikinä, ja hinnasta tippui 33% pois! Myyjäkin oli ihan ihmeissään nähdessään summan kassakoneella - ja minulla entistä parempi mieli!”

Alennusprosentit pitää virallisesti laskea viimeksi olleesta normaalista myyntihinnasta. Mikäs temppu se on nostaa hintoja ennen alennusmyyntiä ja ilmoittaa sitten roimista alennuksista. Näin todennäköisesti teki kodinkoneliike, jonka alennettu tuote viime viikolla oli kolme euroa kalliimpi kuin hinta kuukausi sitten olleessa ilmoituksessa. Kukaanhan ei pysty tätä peliä valvomaan.

Ihmisten hintatietoisuus kasvaa toki selailemalla kansainvälisiä nettikauppoja ja siitähän suomalaiset kauppiaat ovat huolissaan. Eilisten kommenttien mukaan nettikaupat ajavat tilanteen siihen, että alennusmyyntejä pitää järjestää useammin. Nettikaupoissahan on usein lyhyitä, päivän tai viikonlopun tarjouksia. Juhlapyhät näyttävät olevan erityisen otollisia näille tarjouksille, kun on aikaa istua koneen ääressä.

Kuka perustaisi nyt käypähinta nettipalvelun. Hintavertailu-sivustot jättävät asian puolitiehen.

Itse olen joissakin tapauksissa toteuttanut käypähinta-periaatetta. Esimerkiksi uusin keittiön lieden ja uunin. Olin määritellyt tekniset ja toiminnalliset minimiominaisuudet. Asettanut näille käypähintarajan, vertailemalla hintatasoja eri kaupoissa ja verkkokaupoissa. Sitten kesti vuosi ja kolme kuukautta, kun vastaan tuli kolmenpäivän tarjous, jossa kummankin yksikön kohdalla käypähintani alittui melkein 200 eurolla. Samalla periaatteella hoitui uuden fillarin hankinta viimesyksynä.

Näitä tapauksia on kohdallani useampiakin. Ja jos tämän hetken myrsky kaataisi puun autoni päälle ja se menisi lunastukseen, niin minulla olisi käypähinta valmiina uudelle kulkupelille.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alennusmyynti, käypähinta, hinnoittelu