Vain rehellisyydellä pärjää

Maanantai 8.1.2018 klo 21.03 - Kauko Niemi


Tuossa edellisessä blogissani kerroin, kuinka sinun toimiasi seurataan verkossa. Kuinka Facebook ja Google ja kumppanit muodostavat omia algoritmejään eli muodostavat kuvaa sinusta ja kiinnostuksesi kohteista myydäkseen niin sanotusti kohdennettua mainontaa.

Palautan vielä sen verran edellisiä ajatuksiani, että nuo algoritmit eivät kovinkaan tehokkaasti vielä toimi. Ani harvoin ainakaan minulle tarjotaan sellaista tietoa, josta olisin tosi tyytyväinen ja yllätyksellisesti ilahtunut.

Sen sijaan näillä algoritmeillä muodostetaan sitä paljon puhuttua kuplaa. Esimerkiksi Facebookissa kone rajaa tehokkaasti sen tiedon mitä sinulle näytetään.

Mutta jos jätetään tämä tekniikkapuoli rauhaa, vaikka tekniikka näyttääkin  maailmalle sinusta riippumatta erilaista kuvaa mitä itse haluaisit.

Omalla käytökselläsi vaikutat kuitenkin hyvin paljon, millaisen kuvan itsestäsi rakennat sekä hyvässä että pahassa. Jotkut tekevät tietoisesti itsestään brandiä ja jotkut vain hölppäsuina päästävät ilmoille mitä sylki suuhun tuo.

Itselläni on aika monta kaveria Facebookissa, joista olen saanut koko lailla erilaisen kuvan, kun olen heidän kannanottojaan pidemmän aikaa lueskellut ja kommentoinut. Kuva on muuttunut, verrattuna siihen minkä käsityksen olen saanut muutaman satunnaisen henkilökohtaisen tapaamisen perusteella.

Siis minun aivoni rakentavat myös jonkinmoista algoritmia kavereistani. Kukaan ei pysty lopun elämäänsä feikkaamaan ja esittämään jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Totuus paljastuu tai lipsahtaa julki. Näinhän se tapahtuu vaikkapa parisuhteessa tai läheisissä kaverisuhteissa.

Ensihuuman jälkeen arkisissa askareissa ei jakseta näytellä, eikä jakseta hyväksyä toisen tekosia tai puheita. Joka kolmas avioliitto päättyy eroon. Facebookissa ei ole kovinkaan harvinaista, että blogataan kaveri kokonaan pois kaverilistalta tai ainakin lopetetaan hänen seuraamisensa.

Kokonaan toinen juttu ovat ne ääri-ilmiöt, joissa henkilö ajautuu täydellisesti sivuraiteille omien pakkomielteiden kanssa ja pakonomaisen hyväksytyksi tulemisen tarpeen hakemiseksi.

Muutama viikko sitten luin surullista tarinaa lehdestä, jossa kerrottiin nuoren tytön ajautumisesta henkiseen ahdinkoon. Hän oli sepittänyt tarinoita netissä. Hänen kuvansa olivat irti arkisesta elämästä lavastettuina ja photoshopattuina.

Hän oli ajautunut tilanteeseen, ettei uskaltanut enää tavata ystäviään ja tuttaviaan livenä normaalissa elämässä. Monihan ei olisi häntä enää edes tunnistanut sinä oikeana henkilönä. Ja todelliset kohtaamiset olivat liian pelottavia ja erakoittivat tämän rassukan.

Toinen ja tuoreempi tapaus oli parin viikon takainen nettikauppoja käsittelevä uutinen, jossa arvioitiin nettikauppojen palautuskäytäntöjä. Asiantuntijoiden mukaan nettiostosten palautus on tehty jopa liian helpoksi.

Tilanne on osin ajautunut siihen, että tilataan vaatteita ja koruja, joita käytetään vain kerran kuvauksissa ja sen jälkeen palautetaan ”vääränkokoisina” tai ”epäsopivina” takaisin kauppaan. Pian ilmestyy someen loisteliaita kuvia ystävien kadehdittavaksi.

Maanmatonenkaan ei kenenkään tietenkään tarvitse olla ja kerätä somessa säälipisteitä. Kokolailla omilla rehellisillä ajatuksilla kannattaa somessa esiintyä ja vaikuttaa sekä oppia ymmärtämään oman esiitymisen ja tekniikan tuottaman lopputuloksen yhteisvaikutus.

Ja vielä  vahvaksi päätökseksi tälle blogille sekin, ettet koskaan saa peruttua sanomisiasi.

Kuunneltavissa 8.1.2018 klo 22:00 Finnradio.fm

Avainsanat: some, Facebook, Google, rehellisyys,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini