Nyt tarvitaa #metoo kakkosta

Tiistai 20.2.2018 klo 12.47 - Kauko Niemi

Mitäs jos lähdetään siitä, että seksuaalisuus on ihmiselle aivan saman arvoinen elämän perusasia kuin uni, ruoka, juoma.

Kyse on peruselämäntavoista, eikä niihin tarvita valtiollisia eikä uskonnollisia käypäsuosituksia.

Seksuaalisuus purkautuu joka tapauksessa aina tavalla tai toisella ja aika monessa tapauksessa myös seksinä. Ja onhan seksi tämän maailman kiertokulun kannalta perusedellytys sekä ihmisten että eläinten kohdalla.

Jos seksuaalisuuden purkautumiselle ei löydy luonnollisia ja hyväksyttäviä  kanavia, niin silloinhan pato murtuu jostakin, useimmiten väärästä kohdasta.

Erilaiset uskonnot ovat sieltä pahimmasta päästä rajoittamaan seksuaalisuutta ja luomaan mitä ihmeellisimpiä myyttejä sekä sekoittamaan seksuaalisuuden ja seksin keskenään ja provosoimaan tilanteita.

Kirkkokuntia, joissa pappi ei voi purkaa seksuaalisuuttaan millään tavalla, ovat olleet vuosisatoja vaikeuksissa ilmitulleiden pedofiili ja muiden tapausten johdosta. Tilanne on luonnoton melkein sama kun papilta kiellettäisiin nukkuminen tai syöminen tai vessassa käynti.

Seksuaalisuuden ympärille on muodostunut miljardimarkkinat ja maailman laajuinen peli, jonka pelisäännöt ovat hämärretty ja jota pelaavat sekä miehet että naiset. Ja kuten Elina Tanskanen HS:n kolumnissaan kirjoittaa: - ”Usein seksileikkien rajana ovat mielikuvituksen sijaan häpeä ja ahdistus: pelko siitä, mitä kumppani ajattelee, ja hämmennys siitä, mitä ajattelisi itse itsestään. Kun ujostuttaa ylivoimaisesti, tuntuu turvallisimmalta pysyä oman mukavuusalueen ytimessä ja jättää leikki sikseen.”

”On harmillista, että seksistä on usein leikki kaukana: se tekee nimittäin monella tapaa hyvää. Parhaimmat leikit saavat posket punoittamaan ja silmät loistamaan. Ne vaivuttavat nautinnolliseen flow-tilaan, jossa unohtuvat niin aika, paikka kuin arki loputtomine velvollisuuksineen.”

Onhan seksiin virittämällä viritetty jotain salaista ja jännää, ja sillä voi niin monella tavalla hallita toista ja niin monessa eri tilanteessa.  

#metoo on nyt avannut ovia ja ottanut askeleen avoimempaan suuntaan, mutta itse ongelma ei ole kadonnut mihinkään. Eikä katoa, niin kauan kun vanhat valtarakenteen saavat määritellä ja rajoittaa seksuaalisuuden ilmenemismuodot epänormaalina ihmisen tarpeena.

 

 

 

 

 

Käytännön kokemukseni eivät kääntäneet sairaudenhoitoa terveydenhoidoksi

Sunnuntai 18.2.2018 klo 13.21 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen kokemus sairaalahoidosta ei tuonut tullessaan juurikaan mitään uutta kokemusperäistä, joka olisi kääntänyt sitkeät ajatukseni siihen suuntaan, että Suomessa olisi jotenkin erinomaisen hyvä terveydenhoito.

Sen sijaan meillä on varmasti erittäin hyvä sairaudenhoito, joskin täynnä kummallista byrokratiaa. Olen valmis vaihtamaan terveyskeskuksen nimen sairauskeskuksesti, mutta sairaala on jo sinänsä hyvä nimi laitokselle, missä hoidetaan sairaita.

Ihmisen pitää ottaa vastuu omasta terveydestään omin avuin. Tosin sekin on vaikeaa, kun viranomaiset luokittelevat sinut tasan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin noudatat yleisiä viranomaissuosituksia elämässäsi, vaikka oletkin ainutkertainen yksilö.

Viime perjantaisessa Helsingin Sanomien kolumnissa Jaana Savolainen on asian ytimessä – Oi jospa saisin valita oman lääkärin. 

Tuohon tekee mieli jatkaa, että aika monihan valitsee hyväksi kokemansa, luotettavan parturin tai autokauppiaan niin miksei lääkäriä. Soten valinnanvapaus ei tätä ongelmaa poista, voit vain valita se oven, josta menet sisään aina vain uuden ja taas uuden ja vieraan lääkärin pakeille.

Lääkärillä on toki käytössään labratuloksia sinun sairauksista, muttei paljoakaan tietoa sinun terveydestä, jota pitäisi hoitaa.

Savolainen kirjoittaa osuvasti, että yleislääkärin työn idea on Suomessa kadonnut. Terveyskeskuksissa hoidetaan yksittäisiä vaivoja kuin sairaaloissa, sen sijaan, että potilaan oma lääkäri hoitaisi ihmisen hyvinvointia kokonaisuutena. Lääkäri saa saman palkan riippumatta siitä hoitaako hän 10:tä vai 30:tä potilasta päivässä.

Savolainen paljastaa parikymmentä vuotta sitten tehdyn ja hyväksi havaitun kokeilun, jossa 40 000 suomalaista listautui seitsemän vuoden ajan ammatinharjoittajalääkäreille. Kokeilun jälkeen todettiin, että homma toimii ja on lisäksi taloudellista. Lääkärit ja potilaat olivat tyytyväisiä. Loppu­raportti suositteli mallin käyttöönottoa koko maassa. Raportti haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Mutta takaisin tuohon viikon sisäpiirikokemukseeni sairaalassa, joka paljasti monia kummallisuuksia ja patabyrokraattisuutta.

Homma tietty eteni niin että heti kättelyssä Sairaalassa otettiin kärrillinen verinäytteitä, kolme erilaista kuvausta, jotta löydetään sairaus, johon lääkäri määrää kemialliset lääkkeet, joita lääketehtaat lääkärille suosittelevat. Muu ei sitten tunnu kiinnostavan.

Yhtenä aamuna taas otettiin verinäytteitä ja kysäisin veriarvojani. Vastaus kuului, ettei hän saa niitä sanoa. Tosin hän vinkkasi silmää ja sanoi, että kun lääkäri tulee kertomaan, että kaikki tulokset ovat hyviä, niin muista tingata, että mitkä kaikki tulokset ja täsmällisesti kuinka hyviä. Erinomainen neuvo.

Tosin muistutukseksi haluan mainita, että koetulokseni voin katsoa netistä. Omakannasta pääsen niitä katsomaan. Näin tietosuoja kääntyy vain sairaalan byrokratiaksi. Juurihan näytteenottaja tarkisti henkilötunnukseni ja varmisti, että olen oikea henkilö.

Samaan hengenvetoon muistan, kun piipahdin muutama vuosi sitten Mehiläisessä ja vanhempi herrasmieslääkäri kysyi tulenko hakemaan tuloksia vai lähetetäänkö ne postitse? Kerroin etten tarvitse kumpaakaan, sillä näen ne netistä, Omamehiläisestä. Silmänräpäyksessä lääkäri lehahti täysin punaiseksi ja kysyi mitä kaikkea te sieltä netistä näette?

Sairaalakeikalla päätin hieman keskustella lääkärin kanssa terveydestä. Keskustelu loppui ensimmäiseen lääkärin vastaukseen. Teillä on huonot ruokatottumukset, jotka näkyvät kolestroliarvoissa. Päässäni pyörähti ajatus, jonka pystyi onneksi pitämään sisälläni – kiitti vaan vitusti.

Teenhän kaiken suuhunpanemani ruuan itse ja senkin vain ja ainoastaan terveyskriteerein.

Sairaalan käytävällä vilisee ihmisiä menen tullen ja minulle ei avaudu mistä pienestä osa-alueesta kukin vastaa. Kertaakaan en viikon aikana onnistu kysymään mitään oikealta henkilöltä. Tosin saan vastauksen keneltä pitää kysyä, mutta kun kaikilla on valkoiset takit.

Joka päivä yksi henkilö käy tarkistamassa huoneen tarvikelaatikot, vaikkei niitä kukaan ole avannut. Joka päivä joku vaihtaa mustat jätepussukat uusiin mustiin pusukoihin vaikkei niissä ole yhtään roskaa. Näin se sote pyörii päivästä toiseen.

Kotiin lähtiessäni saan vihreäkantisen painotuotteen, jossa muutamalta sivulta voi lukea virallisen suosituksen mukaisesta terveydestä.

 – Positiivista, että olen kuitenkin hengissä.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion nettilähetyksessä maanantaina 19.2.2018 

 

 

 

Kansanäänestyksiä on turha järjestää

Maanantai 12.2.2018 klo 17.54 - Kauko Niemi

Tai heti tämän otsikon jälkeen olisi parempi sanoa, ettei kansanäänestyksiä pidä enaa järjestää. 

Hieno demokraattinen ele, kuten kansanäänestys tai neuvoantava kansanäänestys ovat suuri riski eivätkä vastaa alkuperäistä ajatusta kansan mielipiteestä. Ei ainakaan niin paljon, että tällaisen äänestyksen pohjalta voitaisiin tehdä oikeita demokraattisia päätöksiä.

Britannian Brexit on erinomainen esimerkki, ettei voi tietää ei ennen äänestystä eikä äänestyksen jälkeenkään mitä on todella tapahtunut.

Yhdysvaltain presidentinvaalit, niin paljon kuin asioita on paljastunut, niihin on sotkeutunut Venäjä sekä hakkeroimalla että probakandalla. Tekniikka mahdollisti myös sen, että Trump pystyi tavoittamaan todella pieniä ryhmiä ja olemaan heidän paras kaverinsa. On tullut ilmi, että koneisto otti haltuunsa jopa 30 henkilön moottoripyöräjengiä, joihin Trump upotti kampanjaviestinsä.

Venäjällä toimii noin tuhannen henkilön trollitehdas, joka tuottaa tarpeen ja tilanteen mukaan valeuutisia. Näillä vaikutetaan vaikkapa suomalaisiin ja Suomessa toimiviin ryhmiin, jotka puolestaan levittävät luotettavan tuntuisesti pohjimmiltaan valhetta.

Tekoäly pystyy nyt asioihin, jotka olisivat viisi vuotta sitten olleet tieteisfiktiota. Vauhti kiihtyy, uskoo Amazon-evankelista Suomen vierailullaan.

Tekoälyn mahdollisuuksista on puhuttu 1950-luvulta asti, mutta nyt mahdollisuudet alkavat realisoitua käytännön sovelluksissa, kertoo muun muassa pilvipalveluita ja tekoälytyökaluja tarjoavan Amazon Web Servicesin Euroopan pääevankelista Julien Simon.

Taustalla ovat saatavilla olevat suuret datat, joita me jokainen kasvatamme halusimmepa tai sitten ei,  sekä tietokoneiden kasvanut laskentateho.

Millä tahansa teknologialla voi tehdä hyvää tai pahaa. Valitettavasti pahantekijöitä löytyy, tosin on niitä löytynyt kautta aikojen, mutta välistävetäjät eivät ole saaneet niin paljon ja niin nopeasti pahaa aikaiseksi kuin nykyisellä tekniikalla.

Niinkin keskeisessä asiassa kuin demokratiassa, ei pidä heittäytyä epäluotettavan tiedon varaan, jota syötetään myllyihin aivan muilla tarkoitusperillä, kuin kansakunnan parhaaksi.

Omituinen asiakassuhde

Tiistai 6.2.2018 klo 16.45 - Kauko Niemi

Markkinoinnin oppikirjoissa ja gurujen puheissa painotetaan, kuinka tärkeä on luotettava ja toimiva asiakassuhde.

Tämän vuoden alusta pankkisuhde ei ole enää pyhä. Vuoden vaihteessa astui voimaan maksupalveludirektiivi, joka pakottaa pankin avaamaan tietojärjestelmänsä.

Pysähdyin miettimään omaa asiakassuhdettani pankkiin. Siis itse olen se asiakas, jolla on vuosikymmenien aikana ollut suhde ainakin kuuteen jos ei seitsemäänkin pankkiin ja tälläkin hetkellä kahteen eri pankkiin. 

Minä olen se asiakas, jonka eräpäivät eivät kertaakaan näiden vuosien aikana ole lipsuneet, jonka suoritteille ei ole kertaakaan haettu jatkoaikaa, jolla on ollut kohtuullisesti velkaa, siis asuntovelkaa koko elämän ajan.

Suhde jokaiseen pankkiin on ollut pohjimmiltaan pakko, koska rahaliikennettä ei ole voinut hoitaa sukanvarsitekniikalla.

Asiakassuhteeni pankkiin voi siis luokitella arviolla pakkopulla. Kerran olen näiden vuosien aikana tiennyt pankinjohtajan nimen, jolle olisin voinut soittaa hätätilanteessa. Asiakassuhteita, joissa ihminen on ollut harvinaisen tuntematon ja kaukainen siellä jossain marmoriholvien kätköissä.

Ensimmäinen pankinjohtajan tapaaminen oli lähinnä häätö asiakkuudesta. En saanut ensiasunnon ostoon lainaa ja perusteena oli, kun olet niin nuoren näköinen. Myönnän etten varmaan kunnioittanut tuolloisen tavan mukaan riittävästi pankinjohtajaa. En ollut pukeutunut parhaisiini, enkä riittävän lipevä kehumaan pankkia. Toisaalta minulla on vakituinen työ ja palkka, tosin pieni, juoksi tuohon konttoriin.

Jos ensimmäinen tapaaminen oli fiilikseltään tuollainen, niin paljoakaan parempaan ei yltänyt viimeisin henkilökohtainen pankissa käyntini. Netissä olin tehnyt summaltaan pienen lainahakemuksen maksaakseni osuuteni taloyhtiön hissin rakentamisesta. Lainaa ei voinut nostaa, ennen kuin olisin käynyt asian fyysisesti allekirjoittamassa. Kovasti ihmettelin miksi – kaikkihan oli jo sähköisesti keskusteltu ja sovittu.

Allekirjoitusta ei voinut hoitaa minuutissa, jossain tiskin kulmalla, kun normaalisti kirjoitan nimeni noin 12 sekunnissa. Ei  - minun piti varata allekirjoitusaika palveluneuvojalle. Tuo aika suvaittiin myöntää puolentoista viikon kuluttua. Ja maksuni tietty myöhästyi.

Palveluneuvoja osoittautuikin yllättäen pankin myyntihenkilöksi, jonka pankin palvelun esittelyn halusin keskeyttää ja hoitaa vain allekirjoituksen. Ei muuta. Olisi ollut reilua ilmoittaa etukäteen, että jutellaan muustakin.

Näiden kahden, ensimmäisen ja viimeisimmän kokemuksen väliin mahtuu monenlaista asiakassuhdetta. Pääsääntöisesti strategialla – pysy mahdollisimman kaukana fyysisestä pankista.

Tätä strategiaa toteutin ensimmäisen kerran siirtyessäni STS-Pankin asiakkaaksi. Tässä ei ollut mitään aatteen paloa eikä muutakaan kuin yksinkertaisesti se, että tavallinen ihminen pystyi hoitamaan pankkiasioita etänä. Sekin tarina sitten päättyi niin kuin päättyi ja taas olin yllättäen KOP:n asiakas.

Tällä hetkellä olen asiakassuhteessa kahteen pankkiin. Toisessa olen siis käynyt ja toisesta en edes tiedä missä heidän pankkitiskinsä on. Tai oikeastaan tiedän, kun olen kahdesti tallettanut rahaa Alepan kassalla. Tämä pankki on siis joka kulmalla. Sinne ei tarvitse pukeutua erikseen, eikä varata ennalta aikaa. Ja osa sen palvelutiskeistä on auki 24/7.

Pankkisuhteeni ovat olleet ja ovat edelleen kuin pakkoavioliitto ilman minkään tasoista fiilistä. Asiakassuhde on alisteista, ennalta arvaamatonta ja tuntuu jopa mielivaltaiselta vedoten sääntöihin ja lakeihin.

Kirjoitettuani tämän blogin, luin netistä noin viitisenkymmentä juttua pankkisuhteesta ja huomaan, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Suurtakaan myötätuntoa on vaikea löytää pankkisuhteesta.

Kirjoittelussa pankkien puppusanageneraattorit vertaavat suhdetta mihin tahansa ihmissuhteeseen tai parisuhteeseen. Siis tarkoittaakohan se sitä, että joka kolmas suhde päättyy eroon.

Alkanut vuosi tuonee jollakin aikajänteellä suuria muutoksia pankkisuhteisiin, kuten Ylen Kovatalous maalaisi juuri ennen vuoden vaihdetta.

Vanhaan hyvään aikaan asiakkaat astuivat pankkiin lakki kourassa ja pankkisuhde periytyi vanhemmalta lapselle. Tuo suhde ei ytimeltään muuttunut edes silloin, kun perinteinen konttori vaihtui verkkopankkiin.

Suomalainen vaihtaa nimittäin pankkia äärimmäisen harvoin. Todennäköisesti vain asuntolainaa kilpailuttaessaan, jos silloinkaan.

Nyt pankkien on – jos asiakas niin toivoo – päästettävä ulkopuoliset yritykset lukemaan tilitietoja ja hoitamaan asiakkaan maksuja.

Uudet toimijat voivat luoda asiakkailleen näkymän tämän tileille, vaikka ne sijaitsisivat kolmessa eri pankissa. Nettiostoksia tehdessä maksut voi hoitaa vierailematta pankin tai korttiyhtiön verkkopalveluissa.

Konsulttiyhtiö Accenture arvioi taannoin, että Pohjoismaiden kahdeksan suurinta pankkia voivat menettää jopa 1,8 miljardia euroa liiketoiminnastaan.

Vieläkin pahempaa on, jos pankin niin sanottu asiakassuhde alkaa rakoilla.