Kaikki koirakouluun

Lauantai 31.3.2018 klo 10.37 - Kauko Niemi

Hän joka on yhtäkään koiraa kouluttanut, tietää että koiralle pitää antaa palaute välittömästi. Et voi mennä kolmen vuoden kuluttua torumaan, että tänään et saa herkkua, kun söit minun rakkaan sandaalin eteisen nurkassa. Ei tehoa!

Näinhän se on ihmisten kohdallakin. Ihminen ymmärtää huomattavasti paremmin, jos saa palautteen heti. Ja se palaute ei pidä olla henkilöön kohdistuva – kun sinä olet kuulemma aika vittumoinen kaveri, niin voisitko nyt pitää turpasi kiinni. Vaan oletko nyt aivan varma ja mihin perustuu, että tässä tapauksessa päästäisiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen näillä metodeilla.

Sama koskee kiitosta niin koiralla kuin ihmisellä. Jos kiität koiraa puolen vuoden kuluttua rotuyhdistyksen vuosikokouksessa, ei koira tiedä miksi hän saa juuri nyt nakkeja. Eikä yksikään sankarikoira osaa yhdistää joulukuussa messukeskuksen lavalla sitä tunnetta, kun haistoi ja löysi naapurin mummon paleltuneena metsästä. No toki sankariudessa kunnia kuuluu aina myös koiraohjaajalle.

Muodolliset kiitokset firman pikkujouluissa tai vuosijuhlissa ovat myös kovin väljähtyneitä. Monissa tapauksessa kiitettävä on jo ehtinyt töpeksiä välillä, joka sekin kuuluu jokaisen kehittyvän ihmisen elämään ja etenkin työelämään. Virheiden kautta kun oppii eniten.

En todellakaan aliarvio tätä kulttuurin puhdistusta, minkä #metoo on käynnistänyt. Pitää myös muistaa, että moni syytetty on ehkä tehnyt jotain hyvääkin ennen pahantekoa tai sen jälkeen. Toki joukkoomme mahtuu aina muutama psykopaatti. Asioista pitää keskustella heti, eikä vuosikymmenten jälkeen, kun ei edes varmuudella muisteta mitä tapahtui ja miten tapahtui. Aika ja ajanhenkikin on ehtinyt tällä välin muuttua.

Tässähän on nyt käsillä kaksi kulttuurillista perusongelmaa. Ei osata eikä kyetä keskustelemaan asioista menemättä henkilökohtaisuuksiin. Toiseksi pahaa pelkään, että nyt synnytetään nopeassa tahdissa myös kulttuuria missä ihmiset kyttäävät toisiaan ja paljastavat toisiaan ja pahimmassa tapauksessa kostavat menneitä ilman faktoja. Itä-Saksan kulttuurissahan jokaisella henkilöllä oli kolme ilmiantajaa.

Meistä jokainen tekee hyvää ja jokainen tekee pahaa, jokainen onnistuu jossain ja epäonnistuu toisessa. Ihminen tarvitsee kehittyäkseen epäonnistumisia tekemisissään, jotka eivät tarkoita, että hän olisi ihmisenä epäonnistunut. Todennäköisesti entistä vahvempi, sillä ehdolla, että on ottanut opikseen.

Huolestuttavaa on, niin kuin monissa media jutuissa on jo todettukin, että samaan aikaan syyllistetään, tutkitaan ja tuomitaan. Kyse ei ole enää mielipiteestä, kun tähän ketjuun osallistuu tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Jätetään elinkautinen merkki ihmiseen.

Karjalatalon Evakkoäiti-patsaan kiista kärjistyy Helsingin Käpylässä. Patsaan tekijä kuvanveistäjä Juhani Honkanen vaatii tekijänoikeuksiinsa vedoten elokuvaohjaaja Lauri Törhösen mietelausetta takaisin näkyviin patsaan jalustassa.

Veistoksen tilaaja Karjalan Liitto peitti Törhösen mietelauseen erillisellä laatalla helmikuun lopulla.

Metoo innoittamina ja ilman seksuaalista häirintää hätkähdyttävin seuraus tulee Ruotsista, missä huonon johtamisen painostuksesta eronnut teatterinjohtaja teki itsemurhan.

On tärkeä pohtia, onko julkisesta keskustelusta muodostumassa jonkinlainen kansantribunaali eli kansan tuomioistuin, kuten Pekka Aula omassa anteeksiantoa koskevassa jutussaan toteaa. 

Mitäs jos keskusteltaisiin asioista heti. Nimenomaan asioista, eikä siitä oletko sinä ylipäätään aina väärässä tai oikeassa. Annetaan tilaa ja kunnioitetaan erilaisia ajatuksia se avartaa ja puhkoo omia kupliamme, joissa niin helposti viihdymme.

Vähin mitä voi toivoa ja pyytää, ettei myöskään kasvateta ja hyväksytä ilmiantamisen juorukulttuuria. Jokainen kantakoon vastuun itsestään.

Tämä on kuultavissa myös podcastina maanantain 2.4.2018  klo 21:30 Finnradion kavavalla

 

Lue myös

https://yle.fi/uutiset/3-10130716

https://www.suurkeuruu.fi/puheenvuoro/kolumni-ohjeita-anteeksipyytajalle-200835940

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005617401.html?ref=rss

 

 

 

 

 

 

 

Minun 7,5 vuotta kestänyt ihmiskoe

Lauantai 24.3.2018 klo 13.09 - Kauko Niemi

Olen käyttänyt vastoin kaikkia virallisia suosituksia kymmenkertaisen määrän D-vitamiinia. Mitä on minun D-vitamiinipitoisuudelle tapahtunut tuona aikana. Entä muuta ja mikä on ihmiskokeeni lopputulema.

Ennen tuloksia kuitenkin selvennykseksi, että näin on käynyt minulle yksilönä. Jollekin voisi käydä samalla tavalla ja jollekin ei. Tämä ei siis ole tieteellinen tutkimus vaan yhden ihmisen ihmiskoe. Ja kun jokainen ihminen on yksilöllinen kokonaisuus, niin tuloksia tai yleisiä suosituksia ei pitäisi lukea kuin piru raamattua. Mielestäni aina kannattaa kokeilla.

Miksi sitten päädyin kokeilemaan D-vitamiinia? Kahdeksan vuotta sitten talvella sairastin kolme pitkää ”flunssaa” Yhden talven aikana yli kuusi viikkoa sairaana oli liikaa. Siitäkin huolimatta, että olin kuuliaisesti ottanut suositellut vuosittaiset piikit. Jotakin muutosta oli pakko hakea.

Tuossa vaiheessa päätin, että seuraavana syksynä jätän piikit väliin ja niin olen tehnyt siitä lähtien ja aloitan D-vitamiinikuurin. Siis omalla vastuulla ja luottaen, että tuskin huonompaan suuntaan enää voisi mennä. Olin saanut monelta taholta tietoa D-vitamiinin hyvistä ominaisuuksia kasvattaa vastustuskykyä.

Aloitin D-vitamiinin 100 mikrogramman päiväannoksella, kun virallinen suositus on 10 mikrogrammaa päivässä. Ajatuksena oli, että seuraan tilannetta veritesteillä.

Siis täysin toisinpäin kuin Ylen vastikään Marcus Ziemannin kirjoittamassa artikkelissa, missä toistettiin menen tullen vain virallista suositusta ja syyllistettiin ne, jotka siitä poikkeavat. Kuitenkin todellisuus paljastuu vain mittaamalla pitoisuus verestä. Tuo artikkeli sai niin pahanolon aikaiseksi, että oli pakko tarkistaa todellinen tilanteeni. Enkä ollut ainoa, jonka uhma kasvoi artikkelin sävystä ja tietosisällöstä.

Itse olen seurannut tilannetta näinä vuosina mittaamalla verikokein D-vitamiinitasoni neljästi 68, 101, 136 ja nyt viime viikolla 148 nmol/l. Ensimmäisen vuoden jälkeen arvoni ei ollut järin huono. Alunperin en päättänyt D-vitamiinin päiväannosta, vaan päätin elää mittausten mukaan. Vähentää tai lisätä annostusta. Todellisuus muodostui kuitenkin niin, että olen ottanut 100 mikrogrammaa joka päivä viimeiset 7,5 vuotta.

Sairaala Eira Oy:n viime viikkoisen mittaustuloksen mukana tulleiden viitearvojen mukaan toksiinisen tason raja on yli 375 nmol/l. Siihen olisi siis todella runsaasti matkaa. Kokemukseni ja arvioni mukaan olisin voinut vaaratta ottaa D-vitamiinia vieläkin suuremman annoksen.

Nyt on mietinnässä, josko tulevan, ja toivottavasti aurinkoisen kesän aikana puolittaisin tuon vakioannoksen ja palaisin taas sataseen syyspimeiden koittaessa.

Tässä vaiheessa todettakoon, että en ole koskaan ollut auringonottaja, eikä rusketus ole ollut koskaan minulle tärkeää. Mutta paita päällä oleva ulkoilmaihminen kuitenkin olen.

Kun ihminen on kokonaisuus, niin mitä muuta kuin yhden vitamiinin runsas annostus tuli mukaan 7,5 vuotta sitten?

Jonkin verran lisäsin ja vakinaistin sinkin käyttöä, entuudestaan melko vakiona käytin omega3, B-vitamiinia ja C-vitamiinia eri versioina. Tässä vaiheessa muistuttaisin, että mikä tahansa luonnollisten muutosten kokeilu tarkoittaa, että ainakin minulla elimistö pistää hanttiin noin 6 viikkoa ja vasta sen jälkeen alkaa tapahtua, jos on tapahtuakseen. Siis yhden yön ylitse ei tapahdu mitään, paitsi jos siemaiset purkillisen kerrallaan jotakin lääketehtaan kemiaa.

Suurena muutoksena päätin, etten käytä mitään kemiaa. Niin inhottavaa  päänsärkyä ei olisikaan, että pitäisi napsia jotakin buranaa. Siis 7,5 vuoteen en ole ottanut pillerimuodossa muuta kuin luontaistuotteita. Tämä päätös taas perustui niihin tietoihin, että vatsan bakteeristolla on suuri merkitys vastustuskykyyn. Jokainen burana tappaa sekä hyviä että huonoja bakteereita, antibioteista puhettakaan. Antibiooteista paluu saattaa joillakin kestää jopa kolme vuotta.

Mikä sitten on lopputulema, jota kohti lähdin kokeilemaan. Tänä aikana minulla ei ole ollut ainuttakaan influenssaa tai nuhakuumetta.

No en tietenkään väitä olevani täysin terve yli 70-vuotias äijä. Seuraava terveysprojekti on löytää luonnonmukaisia keinoja verenpaineeseen ja kolesteroliin. Jokaisesta vinkistä olen enemmän kuin kiitollinen.

 

Tämä on kuultavissa podcastina ensi maanantaina 26.3.2018 Finnradion kanavalla klo 21:30.

 



Moikkaamaton marraskuu

Lauantai 17.3.2018 klo 18.58 - Kauko Niemi

Minä en valitettavasti juurikaan koe mitään eroa henkilökohtaisen ja digitaalisen kohtaamisen välillä. Ainoastaan niissä tapauksissa joissa on tapana halia, on jonkinasteinen lämpötila- ja hajuero. Toisaalta livetapaamisessa olen erittäin huono päällepuhuja, joten kommunikaationi jää varsin usein yksipuoliseksi kuunteluksi.

Siis nyt kun ovat muotia erilaiset teema-kuukaudet ja facebook-ja muut somepaastot, niin minun tarkoin mietitty ratkaisuni olisi vaikka moikkaamaton marraskuu. Tuolloin en tervehtisi ketään, enkä alkaisi juttelemaan kenenkään tutun kanssa kadulla tai missään muuallakaan. En noteeraisi ketään missään.

Lähestymistapaani saattaa vaikuttaa sekin, että olen ollut nelisenkymmentä vuotta kirjoittava viestijä. Kirjoittaminen on monin verroin minulle helpompaa kuin puhuminen. Kirjoittaessa on monin verroin enemmän aikaa harkita asioita ja niiden merkitystä ja taustoja. Ja ennen kaikkea huomioida kohderyhmä.

Ei tämäkään blogi olisi syntynyt sinun kanssasi keskusteltaessa. Olen kirjoittanut tämän omassa päässäni jo muutamien päivien aikana ja sitten vain tänään tulostanut sen julkiseksi koneella. Kirjoittaminen päässä kesti siis muutaman päivän ja tämä tulostaminen kirjalliseen muotoon ehkä reilut puolisen tuntia. 

Kuinka paljon kuuleekaan niitä iän ikuisia puhumisia, selittelyjä puppusanageneraattorilla tuotettuja latteuksia ilman todellista merkitystä, kun vain pitää saada nopeasti sanottua jotakin, ettei menetä puheenvuoroaan tai ettei vaikuttaisi mitäänsanomattomalta ollessaan hiljaa. 

Minun ajatteluuni vaikuttanee myös se, että työn ja harrastusten takia istun koneella ehkä kymmenisen tuntia vuorokaudessa. Kahdessa pääaktiviteetissani on keskeisenä työkaluna Facebook, joten se on käytännössä aina auki ja käytännössä myös moikkailen vastaantulijoita.

Saatan hetkisen rupatella tai saatan jelppiä joissakin asioissa, kuten muutama päivä sitten piti löytää Kymenlaaksonlaulun nuotti. ja löytyihän se kahtenakin versiona tuotapikaa.

Siis minulla olisi paljon tylsempää ja paljon vähemmän virikkeitä jossain Kampin keskuksessa tai pelikatsomossa.

Muutaman vuoden nettiseurannan jälkeen löytää myös ihmisistä piirteitä, joita ei tiennyt hänellä olevan olemassakaan. Eikä siihen tarvita edes teknisiä algoritmejä. Päivitykset, kommentit ja tykkäämiset kertovat millaiset asiat ovat hänellä pinnassa ja kuinka kaverini niihin suhtautuu. Näin ei hevin käy livetapaamisessa, jossa jokainen jaksaa näytellä muutaman tunnin.

Siis yhteydenpito netitse tai henkilökohtaisesti ei tietenkään ole millään tavoin vaihtoehtoja joko tai. Enkä koe niitä emotionaalisesti kovinkaan erilaisiksi. Netissä asiat ja moikkaamiset hoituvat nopeasti ja vaivattomasti, jos niin halutaan ja jos tyylilaji pidetään kurissa ja kunniassa.

Ja sehän pysyy kurissa ja kunniassa, jos käyttäydyt samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa tapaamisessa. Käyttäydyt rehellisesti ja reilusti. Ja kehtaat näyttäytyä vaikka seuraavana päivänä livetapaamisessa.

Livetapaamisessa harvoin tulee sellaista tilaisuutta, että voisi todeta toiselle - sorry nyt vaan, mutta olkoon tämä toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme, sillä en jaksa sinua enempää kuunnella. Meidän ajatuksemme eivät vaan kohtaa. Netissä tuokin on helpompaa sen kuin vain poistaa tai pistää jäähylle häiriköt omasta kaveriryhmästä.

Minulle on kovin vaikea löytää asioista, miksi alkaisin some paastoon ja ehkä jätän tuon moikkaamattoman marraskuunkin toteuttamatta. Niin ja ilman somea jäisi valtaosa sukulaisistakin kokonaan ilman yhteydenpitoa.

Tämä on kuultavissa maanantaina 19.03.2018, klo 21:30 (Suomen aikaan) Espanjassa toimivan Finnradio.fm taajuudella 104,8 tai nettiradiossa.

 

 

Lapsen suusta kuulee totuuden - Onko kiire tuhma sana

Perjantai 9.3.2018 klo 13.20 - Kauko Niemi

Jokunen aika sitten FB-tuttavani päivitti sivulleen, kuinka lapsi oli kysynyt - onko kiire tuhma sana. Pysähdyin heti miettimään, että sehän on todella tuhma ja ruma sana. Selkeästi pahempi kuin vittu, perkele, paska ja monet muut.

Todennäköisesti lapsi oli kuullut toistettavan kiire sanaa samalla tavoin kuin muitakin tuhmia sanoja ja veti siitä johtopäätöksensä. Tosin monet muut tuhmat sanat ovat lähes merkityksettömiä ja niiden hokeminen ei paljoa mieliä tai maailmoja muuta. Tuossa pari päivää sitten kävelin kotiin ja melko siistin näköinen nainen huusi puhelimeensa liki joka toiseksi sanaksi vittu. Kuulin ainakin 30 ehkä 50 metrin päähän, että en mä vittu tiedä missä vitussa mä oon.

Kiire on kuitenkin sana, joka vaikuttaa sinun tapaasi toimia ja suhtautua asioihin. Itse uskon alitajuntamme voimakkaaseen manipulointiin. Melkein mitä tahansa toistamme riittävän uskottavasti ja riittävän usein, alitajuntamme alkaa toteuttamaan sitä. Pian sinulla on niin kiire, ettet ehdi tekemään muuta kuin kiirettä.

Minulla on kiire - sopii alitajunnallemme oikein hyvin. Alitajunta ei ymmärrä kieltomuotoa ja kiireen hokeminen uppoaa tehokkaasti perusajatteluumme, jos emme hallitse sitä.

Kuin taivaan lahjana tätä pohtiessani, tällä viikolla julkaistiin oikein kirjakin Hoppu on hanurista. Kirjassa, jota en vielä ole ehtinyt lukea, on haastateltu toistatuhatta ihmistä ja tutkittu kiireen syitä, seurauksia ja kitkentäkonsteja.

”Tuntuu, että kaikki kyllä teoriassa tietävät temput hopun kitkemiseksi ja osaavat ajanhallinnan perusteet, priorisoinnit, ei:n sanomisen merkityksen ja stressihormonien vaikutusjuuret ja seuraukset”, kertoo yksi kirjan kirjoittajista Kissconsultingin toimitusjohtaja Maarika Maury.

”Tiedon puutteesta ei siis tosiaankaan ole kyse, mutta silti moni tosiasiallisesti kärsii kiireestä ja silloin hoppuoireet, harmit ja hässäkät ujuttautuvat arkeen – työpaikalla ja kotona. Kiire tosiasiassa syö myös laadun sekä ahmaisee rahaa ja saa äkäiseksi." Kiire on siis tosiasiallinen kiusa ja tuhma sana.

Viime viikolla keskusteltiin Ylen Aamu-tv:ssä myös muotisanasta – pöhinä. Se ei siis ole synonyymi kiireelle, vaan siihen on koulukunnasta riippuen kaksikin tulkintaa. Tv:ssä startup-toimintaa edustavat nuoret pitää pöhinää jatkuvan kokeilun ja testaamisen kautta uuden hakemista. Siis juurikin kiireeseen juuttuneen vastakohta. Tosin vanhempi koulukunta pitää pöhinää lähinnä hosumisena ja sähläämisenä, missä ei synny mitään valmista.

Kadulla tulee vastaani tuttava, joka kanssa olemme osin samassa projektissa. Moikkaamisen jälkeen kysäisen projektin yhden pienen vaiheen tilannetta. Ystäväni alkaa hosumaan, kuinka hänellä on ollut niin kiire.

Hänellä on monta minuuttia aikaa sättiä kiirettään ilman mitään kiirettä. Vastaus tuohon pieneen kysymykseeni olisi vienyt puolet vähemmän aikaa, kuin kiireessä rypeminen ilman todellista kiirettä. Itseään manipuloiden.

Nopeasti tekeminen ei ole kiirettä. Toimittajan työssäni olen kokenut niin monesti, että huono taustatyö tuottaa kiirettä, kun pitää tehdä jotakin nopeasti. Kun perusasiat ovat kristallinkirkkaana päässä, niin sopivaa tietoa tulvii sinua vastaa joka nurkalla senkun napsit niitä talteen ja toteutukseen.

Jos et tiedä mitä tarvitset, niin elämä on kiirettä ja yllätyksiä täynnä. Teet kiireessä samoja asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin, vaikka kaiken aikaa pitäisi tehdä eri tavalla paremmin.

Tee pohja- ja taustatyö huolella, niin pystyt hyödyntämään ympärilläsi olevat asiat ja tiedon ilman paniikkia. H-hetkellä pystyt toimimaan nopeasti ilman kiirettä ja rutiinien hidasteita. Rutiinitkin pitää olla hallussa.

Se että kalenterisi on täynnä ei automaattisesti tarkoita kiirettä. Mieluummin, että asiat ovat järjestyksessä. Ja jälleen kerran tiedossa oleviin asioihin löytyy helpommin ratkaisu, kun ne ovat jo muhimassa.

Toki realisti pitää olla. Kaikella on rajansa. Ja toisaalta en usko siihenkään, että pystyt rakentamaan positiivisen tehokasta mielikuvaa itsestäsi kiireellä. Jokainen kun tietää kuinka hankala yhteistyökumppani on kiireinen ihminen. Erityisen hankala hän on työryhmän jäsenenä.

Kirjan kirjoittajat neuvovat, että muiden ihmisten kanssa kannattaa ottaa puheeksi sellaiset asiat, jotka tuottavat kerrasta toiseen kiirettä. Jos joku tekee sovitut asiat aina myöhässä tai antaa jatkuvasti epäselviä ohjeita, paine kasautuu muille. Aina ihmiset eivät itse tajua, mitä vaikutuksia heidän käytöksellään on.

Otetaan tuo lapsen kysymys tosissaan. Kiire on kirosana ja emmehän me sivistyneet ihmiset kiroile.

Tämä on kuultavissa puhuttuna varsiona maanantaina 12.3 klo 21:30 (Suomen aikaa) espanjalaisen Finnradion nettiradiossa 

 

 

 

 

 

 

Some-sössimisen kaava

Maanantai 5.3.2018 klo 8.11 - Kauko Niemi

Tuossa jokunen hetki sitten olin aiheuttaa some-kohun. Tai jo pienimuotoisen aiheutinkin. Tässä oli monia tuttuja piirteitä somekohuista. Usein puhutaan musiikissa hitin kaavasta, siis kuinka syntyy musiikkimaailmassa hitti-biisejä. Millaisia ominaisuuksia biisissä pitää olla tullakseen hitiksi.

Nyt on hyvä hetki miettiä mikä some-sössimisen kaava. Päätin ryhtyä tutustumaan Helsingin julkiseen liikenteeseen, joka on minulle täysin vierasta. Kerran olen maalaisserkun pyynnöstä matkustanut niin sanotussa matalalattia ratikassa. Mistään linjoista ei ole juuri aavistustakaan.

Ettei tässä tulisi heti asenteellisia väärinkäsityksiä, mikä kuuluu some-sössimisen kaavaan, niin keskusta-asukkina kävelen, potkulautailen, fillaroin ja sitten kehäykkösen ulkopuolelle autoilen.

Siis kipin kapin kännykän sovelluskauppaan – hakuun Helsingin Seudun Liikenne – HSL – tarjolla kaksi HSL:n logolla varustettua applikaatiota. Aloitan mobiililipusta. Mobiililippu on nyt kuuma sana, koska sillä saa kertamaksusta 25 prosentin alennuksen. Uutiset kertovat mobiililipun valtavasta käyttömäärästä vuoden alusta.

Palvelu lataukseen, wow, pelaa kuin puikki ja looginen käyttöliittymä, paitsi puhelin ei saa olla wifi-yhteydessä.

No sitten otetaanpa tuo reittiopas, jotta tiedän mikä linja menee mihinkin ja koska. Mutta mitä hemmettiä. Sovellus on ihan urpo. Käyn tarkistamassa pc:llä missä se toimii aivan järkevästi.

Nyt käynnistyy some-sössimisen toinen vaihe. Eikun suoraan ja varmana ihmettelemään ja haukkumaan facebookiin, kuinka urposti sovelluksen puhelinversio on tehty. Varmuuden vuoksi tägään HSL vastaavan Mari Flinkin kommenttiini.

Ai että mikä oli se sössimisen ensimmäinen vaihe? Luotin vain sovellustarjonnan ulkonäköön ja nimeen, enkä lukenut mitään, edes lyhyttä esittelyä loppuun - kuka sovelluksen on tehnyt, millä eväillä ja millaisia arvosteluja se on saanut.

Varmasti yleisin syy harhapoluille on siinä, ettei mitään lueta loppuun, mitään ei selvitetä ja reagoidaan ensimmäisellä tunteella, joka vastaan tuli.

Mari Flink korjaa ja oikeisee haukkumiseni nopeasti ja asiallisesti, ettei puhelimen reittiopas-sovellus ole heidän, HSL:n tekemä. Aivan oikein, kun tarkistan, niin tekijä on Muhammed. Tarkistukseni on siis ainakin kolme-neljä toimenpidettä myöhässä.

Oikaisusta ja minun anteeksipyynnöstä huolimatta satelee mitä ihmeellisempiä haukkukommentteja. Siis ani harva on vilkaissut tämän päivityksen kommenttiketjua oikaisuineen. Ani harva on edes kokeillut sovellusta, mutta varma mielipide löytyy välittömästi.

Vähän sama kuin pari viikkoa sitten entisen ystäväni syntymäpäivänä hänelle sateli onnitteluja, vaikka tilin viimeisessä virallisessa päivityksessä on hänen kaksi vuotta sitten ollut kuolinilmoitus.

Some-sössimisessä toimii se vanha leikki, jossa kuiskataan toisen korvaan juuri itselle kuiskattu viesti. Kun viesti on kiertänyt ringin, se on muuttunut melkoisesti alkuperäisestä. Mitä suurempi rinki ja mitä nopeampi viestinvaihto sitä suurempi muutos.

Yksi tuttavani käsittelee hyvinkin futuristisia aiheita ja kommentoi monimutkaisia kuvioita. Hän on ottanut käyttöönsä hyvän moderointityylin. Hän ilmoittaa jo julkaisuvaiheessa poistavansa kommentit, jotka eivät liity asiaan.

Some kohun kaavaan kuuluu keskeisesti myös se, että kirjoitetaan muuta kuin tarkoitetaan. Näinhän poliitikot ja markkinointi-ihmiset tekevät työkseen. Tähän kuuluu myös uusiosanojen keksiminen, joiden todellinen merkitys ei aukene kenellekään. Sanoja käytetään sujuvasti vaikka niillä ei ole yhteisesti ymmärrettyä merkitystä.

Some-sössimisen kaava on salakavala. Veikkaan, että kovinkaan moni ei tee sitä tahallaan, mutta ei toisaalta osaa viheltää peliä poikki, kun sössiminen karkaa käsistä.

En minäkään täysin omasta huolimattomuudesta, jopa laiskuudesta arvannut millaisen kommenttiketjun sain aikaiseksi.

Tämä on kuultavissa www.finnradio.fm iltaohjelmassa 5.3.2018 klo 21:30 Suomen aikaan