Saanko kysyä ? kiitos ei

Sunnuntai 16.6.2019 klo 10.46


Näin alkaa liian moni myyntitapahtuma. Tämän jälkeen tulisi käsikirjoitettu ja ulkoa opeteltu myyntipuhe. Ja jos ollaan myymässä tietotekniikka tai verkkopalveluita, kohteeksi otetaan vanhempi henkilö, joka ei tunne palveluita, tuotteita, eikä tiedä loppujen lopuksi mitä ollaan myymässä. Itsekin kuulun ulkoisilta tuntomerkeiltäni tähän kohderyhmään ja kohtaan tilanteen harvase päivä.

Vielä pahempaa on puhelinmyynti. Se että myyjä hyppää eteeni ihan missä tilanteessa tahansa. Puhelinmyyntikielto, salainen numero, numero pois kaupparekisteristä, trafin tiedoista, väestörekisteristä ja mitä niitä nyt onkaan. Puhelimen osoitekirjani yleisin kontaktitieto taitaa olla Älä Vastaa.

Taivas varjele Suomeenkin jo rantautuneet robottipuhelut. Suomessa ei-toivotut robottipuhelut ovat uusi ja vielä pieni ilmiö. Käyttämällä netin kautta toimivaa tekniikkaa, huijari voi soittaa sekunneissa jopa tuhansia puheluja ympäri maailmaa.

Minun puhelimeni vastaajan viesti kertoo, etten vastaa numeroihin, jotka eivät ole tallennettu kontakteihini. Jätä viesti. Näin olen varustautunut puhelinmyyjiin. Ja nyt on onneksi jonkinmoinen roti olemassa.

Nykyisin ei oikein tahdo saada edes myynnissä olevien asuntojen pohjakuvia, jos ei ilmoittaudu jonkin moiseksi vip-asiakkaaksi ja anna yhteystietoja ja puhelinnumeroa – no way.

Miksi myynnin pitää olla agressiivistä?  Kovasti paljon ihmettelen viestinnän näkökulmasta, että sellainenhan rikkoo kaikkia sivistyneitä tuloksellisia kanssakäymisiä. Ja liki sataprosenttisen varmasti tulet petetyksi, jos päätöksenteolla on niin kiire, että sen pitäisi tapahtua tässä ja nyt. Se on hyvä pitää nyrkkisääntönä kaikessa päätöksenteossa ja erityisesti puhelimessa. Niin pientä ja mitätöntä päätöstä ei ole olemassakaan, että kannattaa lähteä mukaan heti ensi-iskulla.

Se miksi ryhdyin näitä kohtaamisia miettimään, johtuu siitä, että juuri eteen tuli pari oikein positiivista kokemusta, jotka pyörsivät ennakkoasenteitani.

Menin käymään Töölön terveysasemalla lääkärissä. Ennakko-odotukseni oli valkotakkinen arvonsa tunteva, kymmenen porrasta minun yläpuolella oleva ihminen, joka lukee koneeltaan käypähoitosuosituksia ja kirjoittaa lääkereseptin. Eikä ole pätkääkään kiinnostunut potilaasta yksilönä.

Vastassa olikin reipas, oikeasti terveen oloinen nuori mies t-paidassaan. Hän oli ilmeisesti myös noteerannut ennakkoon, että kaikki kommunikointini terveysaseman kanssa on tapahtunut netin kautta. Hän ei lainkaan tyrkyttänyt lääkkeitä, vaan pyysi varmistamaan ruokavaliotani. Löydät kyllä googlettamalla ne ruoka-aineet, joiden käyttöä kannattaa välttää. Pääsimme myös hyvään yhteisymmärrykseen jatkoista.

Edellinen lääkärin nettikokemus oli kovasti erilainen. Lääkäri kysyi tulenko hakemaan labratulokset vai lähetetäänkö postitse. Vastasin, ettei kumpaakaan. Näen ne netistä. Vanhempi lääkäri valahti täysin punaiseksi ja kysyi – mitä te sieltä netistä oikein näette?

Olin jo jonkin aikaa tutustunut tuotteeseen, joka tuntui kovasti kalliilta, kun ei ole sata varma sen tuomista hyödyistä ja käytännön tuloksista. Olin siis normaalin tapani mukaan lukenut sivutolkulla erilaisia teknisiä ominaisuuksia ja käyttäjien mielipiteitä. Käyttäjien mielipiteiden suhteen pitää tietenkin olla tarkkana, koska yritykset tehtailevat niitä itse ja toisaalta olen törmännyt niihinkin yrityksiin, jotka ovat jättäneet negatiivissävytteiset kommenttini julkaisematta.

Päätin tuossa pari viikkoa sitten käydä katsomassa, josko ko tuotetta olisi hiplattavana helsinkiläisessä Kampin kauppakeskuksessa. Nettitietojen mukaan tarjolla oli kaksi potentiaalista kauppaa.

Ensimmäisessä kodin tekstiileihin erikoistuneessa Hemtexissä tuote olikin esillä ja myyjä sanavalmiina kehumaan ja tyrkyttämään sitä 249 euron hintaan. Kerroin väyrysteleväni ainakin yhden yön. Menin toiseen kauppaan, missä en uskonut tuotetta olevan hyllyssä, sillä Lifen hyllyt ovat täynnä vitamiini- ja kauneuskosmetiikkapurkkeja.

Yllätys, yllätys Lifessa oli sama tuote 189 euron hintaan. Ryhdyin utelemaan myyjältä tuotteen ominaisuuksista kilpaileviin tuotteisiin verrattuna. Myyjä sanoi heti, että tuote on niin uusi, että hänellä ole mitään extra-tietoa tästä eikä muidenkaan valmistajien vastaavista tuotteista.

Teki suunnattoman vaikutuksen, ettei myyjä ryhtynyt vääntämään puppusanageneraattorilla korulauseita, vaan siirsi päätösvallan suoraan minulle. Lopputulemana oli tuotteen osto, vaikken kotoa lähdettyäni tiennytkään, että tänään ostan tuon kiinnostuksen kohteena olleen tuotteen.

Umpimähkäinen tuotteesta puhuminen ja tyrkyttäminen ihmiselle, jonka tarpeista ei ole mitään tietoa, ei mielestäni ole myyntiä. Myyjän ammattitaitoa on kuunteleminen ja sitä kautta ymmärtäminen mitä on hakusessa.

Hyvän myyjän merkkeihin kuuluu, että hän on sanonut rehellisesti useamman kerran työssään, ettei tämä tuote ole paras mahdollinen sinun käyttöösi. Itse olen muutaman kerran kohdannut tällaisen myyjän ja palannut luottavaisin mielin seuraavallakin kerralla samaisen myyjän pakeille.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm Maanantaina 17.6.2019  kello 15.50 ja 20.50 Espanjan aikaan ja myöhemmin uusintoina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: Finnradio, myynti, puhelinmyynti, robottipuhelu, terveysasema, Life,


Kommentit

14.7.2019 17.10  Lauri Kotilainen

Itse kehitin puhelinmyynnille pettämättömän vastauksen Teneriffan kuvernementissa asuessani joku vuosi sitten. Movistarin nettiliittymän takia tuli myös lankapuhelin, pyytämättä. (Pidin liittymän hälytysäänineen auki, sillä lankaniekat ystävät Espanjan maassa saivat soittaa sillä minulle ja vaimolleni veloituksetta.) Alkoi tulla silmitön määrä puhelinmyyjiä iltakymmeneen asti, vaikka mitä tuotetta tarjoten. Eniten tietenkin uusia liittymiä. Kun höpötin surkealla espanjallani, että "en oikein puhu sitä ja einyt kiinnosta" ym., myyjä vain yltyi. Sitten keksin vastauksen, murteellisella Pohjois-Karjalan kielelläni:" Terveppä terve! Mutjakkata illanköllykkätä vuan itellessii, mukava myöjä! Outko ollu tervennä? Joojoo, ihan hoastat kun minun noamastani, eläjo muuta pakise..." Kohta kuului piippiippiip...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini