Nyt käyttäydytään siivosti liikenteessä - minä oon oikeassa ja sinä oot väärässä joutaa romukoppaan.

Sunnuntai 31.5.2020 klo 10.34 - Kauko Niemi

Liikennekulttuurin uusi aikakausi alkoi kesäkuun alussa. Niin jotta voitaisiin puhua liikennekulttuurista, olisi se paljon muuta kuin viitisenkymmentä uutta liikennemerkkiä tai keltaisen värin poistuminen päällystetyiltä teiltä.

Liikenteessä ei yhdenkään pitäisi provosoitua. Jos minun audini meinaa jäädä kakkoseksi sinun mersullesi, ei siinä ole mitään teknistä vikaa vaan vika on korvien välissä. Polkupyöräily on kasvanut huimasti viime vuosina ja pyöräilijät ovat ”rokottaneet” tilaa ja saaneet autoilijoita katkeroitumaan. Siinäkään ei pitäisi olla kenelläkään syytä näyttää keskisormea.

Itse olen fillaroinut todella paljon ja todella pitkiä maantiereissuja ja edelleen olen kiitollinen niistä rekkakuskien torvien töräytyksitä, että varohan tuulta tiedossa. Ja jokaisesta pienemmästä ohittajasta, jotka toteuttavat etäisyyttä ilman korona vaaraakin. Nyt pyöräilijät saavat useita ohjeita ja selkeytyksiä väistämisvelvollisuuteen.

Kulttuurimuutos on mahdollista Suomessa. Se on nähty viimeisen kolmen vuoden aikana suojateillä. Aikaisemmin jalankulkija jopa kiitti autoilijaa, joka antoi tietä oikeuttaan toteuttavalle jalankulkijalle. Tänään tilanne on ainakin Helsingissä aivan erilainen. Aniharvoin on enää tilannetta, että selkeästi suojatietä katua ylittävänä joutuisin aprikoimaan löytyisikö tuolta autolta jarruja. Uudessa laissa suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä ja nyt se koskee myös kadun vasemmalla puolella olevaa autoa.

Muutama päivä sitten koin Helsingin ulosmenotiellä, Länsiväylällä kolme omituisesti käyttäytyvää autoa 20 km matkalla. Nopeudet vaihtelivat, yhdellä vilkku unohtunut päälle, rampista moottoritielle, muttei muistettu painaa kaasua jne.

Kahdessa autossa puhuttiin kännykkään ja ajoa hoidettiin yhdellä kädellä. Kolmannessa autossa tabletti oli ohjauspyärän päällä ja räplättiin siinä.

Kaikki autot sen verran uusia ja kalliita, että varmasti olisi ollut joku handsfree, jolla olisi pystynyt pitämään molemmat kädet ajohommissa.

Uusi auttava tekniikka vaatii tietysti jonkinmoisen perehtymisen ja jopa ennakkoasentamisen laitteiden automaattisesti kytkeytymisen yhteen. Uudet vimpaimet ovat oikein käytettynä oleellinen osa liikennekulttuuria ja väärin käytettynä todellinen uhka kanssaliikkuville.

Kesäkuun alussa voimaan astuneen uuden tieliikennelain yksi kiinnostavimmista uutuuksista on tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus. Vaikka olisit oikeassa, voit kuitenkin syyllistyä liikennerikkomukseen. Tämä on kulttuurellisesti todella iso muutos.

Ennakointivelvollisuus vaatii liikenteen osapuolilta asenteen tarkistamista tai joillekin varmasti jopa asennemuutosta, sillä nykylain mukaan oikeassa ollut ei sitä enää uuden lain mukaan aina ole. "Ajan vaikka kolarin, jos itse olen oikeassa" -asenne ei siis toimi.

Jotenkin tuli mieleeni, kun ajoin muutama vuosi sitten Milanossa kuusikaistaista samaan suuntaa kulkevaa katua oikeimman puolista kaistaa ja huomaan että pian oli käännyttävä vasemmalle. Hups. Italialaiset ennakoivat tyylikkäästi, kun avoimesta ikkunasta heiluttelin vasenta kättä ja hetkessä sain tilan ja olin kuuden kaista yli vasemmalla. Oli minulla toki vilkkukin päällä, mutta se ei tuntunut näkyvän mihinkään.

”Tienkäyttäjän on siis ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi”, sanotaan uuden lain pykälässä 4.

Lakiin nyt tuleva uusi pykälä on siis lyhyt, mutta pitää sisällään paljon. Erityisen velvoittava se on heille, jotka ajavat töikseen tai ovat kokeneita kuljettajia, sillä ennakointivelvollisuudella pyritään suojaamaan ennen kaikkea heitä, jotka eivät ole.

Tarkasti ottaen tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on periaate. Se tarkoittaa, että ennakointivelvollisuuden noudattamatta jättämisestä itsestään ei määrätä liikennevirhemaksua tai sakkoa. Ennakointivelvollisuus on periaate, jolla tuetaan muita liikennesääntöjä.

Outoja tilanteita nykykäytäntöön tuo myös paikoitus kadun menosuunnassa vasemmalle pysäköinti. Outoa se saattaa olla nimenomaan kadulla ajavalle, kun keula alkaakin puskea kadulle oikealta.

Iso ja monia koskeva muutos on myös, ettei alle kolmevuotiasta saa enää kuljettaa edes taksissa ilman turvalaitetta. Se että hankkivatko taksit turvaistuimia jää nähtäväksi.

Uusia sääntöjä on melkoisesti ja uusia liikennemerkkejä viitisenkymmentä. Nyt kannattaa muistaa, että eletään pitkää siirtymäkautta. Vaikka pykälät tulivat nyt voimaan, niin niitä osoittaville merkeille siirtymäaikaa on useampi vuosi.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 1.6.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, tieliikennelaki, ennakointivelvollisuus

Onko Teillä kiire

Lauantai 23.5.2020 klo 14.33 - Kauko Niemi

Tähän vastaan heti kättelyssä, ettei todellista kiirettä ole kuin ani harvoin, kun tuli on valloillaan talosi nurkan alla tai kun sydän pettää, on hyvä kutsua palokunta sekä päästä asianmukaiseen hoitoon.

Itse olin muutama viikko sitten ostamassa netistä tuotetta, jonka ostamista olin pohtinut jo kuukausia. Olin siis hyvin tietoinen yleisestä hintatasosta, eri vaihtoehtojen ominaisuuksista. Olin jopa testannut tuotteita livenä.

Siis valmis tekemään päätöksen lähes millä hetkellä hyvänsä, kun sopiva hetki ilmestyy tuolle 200 – 300 euroa maksavalle tuotteelle. Toisaalta olin vannottanut itselleni, että tulen oikein hyvin toimeen ilman tätä tuotetta. Siis minulla ei ollut todellista kiirettä tehdä kauppoja.

Pienenä sivuloikkana tuosta otsikosta sen verran, että viimeisessä vakituisessa työpaikassani oli sisälähettinä vanhempi herra, jota kutsuttiin paroniksi. Paronin keskustelutaidot rajoittuivat käytännössä vain yhteen asiaan. Hän käytävällä vastaantullessa kysyi aina saman kysymyksen – onko teillä kiire. Se oli jonkinlainen muistutus päivittäin – onko ihan tosissaan kiire. Vain onko kiireen näytteleminen vain henkilökohtaisen brändin rakentamista.

Palaan tuohon nettiostokseeni vielä. Huomasin eräänä päivänä, että kahdesta loppusuoralle valikoidusta tuotteesta toista myytiin 30 euron ”alennuksella”. Kyseinen putiikki, oli vain kävelyetäisyydellä, mutta tarjosi mahdollisuutta ostaa netissä ja noutaa myymälästä. Sopi oikein hyvin Korona-aikaan.

Sivuilla oli myös chat-palvelu, jonka kanssa vielä tarkistin asiallisesti muutaman asian toimitustavasta eli noudosta. Aloin tehdä tilausta, kunnes harra chat, nimenä oli Harri, pomppaa ruutuun ja ilmoittaa, että tähän hintaan tuotteita on vain muutama kappale.

Tässä vaiheessa lopetin tilauksen teon. Jos yrityksellä on varaa kampanjoita jotakin tuotetta, niin kampanjaa ei varmasti rakenneta kolmen tai viiden myytävän tuotteen takia. Minulle rakennettiin mielikuvaa, että tilaus pitää tehdä kiireesti, jos meinaa saada tuotteen. Kuitenkaan missä ei mainittu rajoitettu erä tai vastaavaa.

Netissä kiire tarkoittaa lähes poikkeuksetta huijausta tai vähintään perusteetonta hoputusta. Siihen ei kenenkään pidä sortua. Kaikki suuret huijaukset rakentuvat kiireeseen. Silloin kun vielä siedettiin puhelinmyyjiä, niin lähes poikkeuksetta tarjous oli voimassa vain kyseisen puhelun ajan. Sinulla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta tarkistaa tai verrata todellista hintatasoa, saati vastaavia tuotteita.

Yhtenä kesänä varasin yöpymistä Savonlinnan Oopperajuhlille, koska matka jatkui seuraavana päivänä eteenpäin. Jokainen majoitusta, jonkin nettipalvelun kautta varannut on törmännyt siihen, että palvelu näyttää jäljellä olevan vain yhden huoneen tai korkeintaan kaksi. Siis jos meinaat saada majoituksen, on se varattava kiireesti per heti.

No minäkin varasin ja kun saavuin sitten viikkojen kuluttua majoituspaikkaan, minulta kysyttiin, haluaisinko huoneen pihanpuolelta vai tuolta metsän puolelta. Huoneita oli edelleen useampia tarjolla. Kiireellä oli saatu minut tekemään varaus siltä istumalta.

Miksi huijarit hyödyntävät kiirettä. Kiire termille on viime vuosikymmenten aikaan rakentunut positiivin mielikuva ihmisestä, joka on aina tehokas ja aikaansaava. Ja etenkin ihminen itse korostaa itseään kiireellä. Todellisuudessa aina kiireinen ihminen on huono ajan ja toiminnan suunnittelija ja samalla myrkyttää omaa sisintään. Hänen ei pitäisi kehua itseään kiireellä, eikä tuntea positiivisuutta, kun huijarit hivelevät häntä kiireellä.

Näin kuvaa Wikipedia kiirettä. Kiire on jännitteinen tila. Kiire on henkilökohtaisesti koettu rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä on ruumiillisia ja henkisiä haittavaikutuksia. Mikäli kiire saa aikaan unenpuutetta tai ravinnonpuutetta, kiire voi aiheuttaa välittömiä ruumiillisia vahinkoja esimerkiksi aivoihin.

Merkittävä osa jatkuvan kiireen vahingollisuudesta ihmisille johtuu siitä, että ihmisen elimistö suhtautuu kiireeseen kuten henkeä uhkaaviin stressitilanteisiin. Kiireinen ihminen on jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa, vaikka tämä stressitila on tarkoitettu vain hetkellisiin suorituksiin.

Jokaisen kannattaa lopettaa oman itsensä kiireellä manipulointi. Parasta olisi poistaa ajatuksistaan koko sana.

Kiireellä on näköjään ollut kysyntää 2000-luvun alussa. Tuolloin on ilmestynyt ainakin kuusi kirjaa, kiireen hallintaan. Nyt moni on kokenut kiireen koronan takia eri tavalla, ja toivottavasti se havahduttaa miettimään mitä kiire oikeasti on.

 

 Sebastian Siukonen: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA - Tarinoita työelämän paradokseista (Books on Demand GmbH, 2009)

 Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Avain, 2007)

 Pertti Puronen: Irti kiireestä (WSOY, 2005)

 Helena Ahonen: Kuka komentaa kelloasi (Kirjapaja 2004)

 Thomas Hylland Eriksen: Hetken tyrannia (Johnny Kniga, 2003)

 Owe Wikström: Läsnäolon taito - johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja, 2002)

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 25.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, kiire, huijaus, netissä ei ole kiirettä,

Kannattaako elämää näytellä

Lauantai 16.5.2020 klo 19.22 - Kauko Niemi

Moni ihminen ei lainkaan tyydy olemaan oma itsensä – vai eivätkö he edes tunne itseään sen vertaa, että tietäisi kuinka omaa elämää voi elää, vaan näyttelee ja suorittaa elämää ympäristön ehdoilla.

Oman elämän näytteleminen on sikäli työläs homma, että harva muistaa tarkalleen omia roolisanojaan ja rooliesiintymisiään vuodesta vuoteen ja aina jossakin vaiheessa narahtaa ristiriitaisuuksiin.

Ulkonäköpaineet ja pintamuoti ovat varmasti ne yleisimmät syyt miksi ihminen erkaantuu omasta itsestään. Pahimmillaan käyttää rahaa enemmän kuin tienaa ulkonäköönsä. Jotkut jopa sortuvat leikkauksiin ja täytteisiin. Joku haluaa näyttää barbilta ja muokkaa itseään huikeilla rahasummilla. Jotkut ovat tunnustaneet ottaneensa velkaa itsensä muokkaamiseksi. Miksi???

Lauantaisessa (16.5.2020) Helsingin Sanomien haastattelussa presidentti Tarja Halonen sanoo - En ole koskaan ollut mikään kaunotar, eikä minua ole kehuttu erityisen viehättäväksi. Olin enemmän ihminen kuin nainen, mikä on vaikuttanut hänen valintoihinsa huipputehtäviin.

Halonen kohtasi ulkonäköön ja jopa presidenttikausien aikaisiin laukkuvalintoihin liittyvää arvostelua, ja silloin se myös loukkasi.

Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat ne, joiden on pakko päästä itsekeskeisesti julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Tässä ryhmässä pahimmasta päästä ovat ne, joiden sisäiset ominaisuudet tai opetellut taidot eivät yllä juuri millekään tasolle, mutta esillä pitää olla. Heitä löydät iltapäivälehtien lööpeistä joka ikinen päivä mitä omituisimmissa yhteyksissä.

Tähän kastiin nostan myös turkulaisen lääkäri Juhan Knuutin, joka on tahallaan unohtanut ihmisen kokonaisuutena ja levittää skeptikon terveysviestejä vain yhdellä näkökulmalla. Pahinta on tietysti, että media ei ole vielä tajunnut tätä vedätystä.

 

No sitten toiseen ääripäähän. ”Ei aavistanut Lintu-Paavolan emäntä, että laulamiseni koskettaisi niin montaa ihmistä! Olen aivan hämilläni! Aivan törkiän kolokosti kiitoksia kaikille viestejä lähettäneille, tykkääjille ja kommentoijille! Arvostan suuresti jokaista kannustavaa ja kiittävää viestiä!”

Näin kommentoi Johanna Paavola Facebookissa saamaansa palautetta. Kuorolaulua harrastava Paavola päätti ottaa yleisökseen navetassa olevat lehmät, kun kuoro on koronan takia tauolla. Ensimmäinen soolo esiintyminen jännitti kovasti, mutta aitoudellaan ilman näyttelemistä se pysäytti ja kosketti kymmeniätuhansia kuulijoita ja katselijoita kertaheitolla. Moni julkkisartistiksi vimmalla elämäänsä ja ulkokuortaan rakentava on nyt kateudesta kalpeana.

Viime päivinä kohun keskellä on ollut Marko Yrjövuori, joka pitkään oli vaitonainen kun media pyöritti miehen osaamista, erityisesti titteleitä ja asemaa.

Yrjövuori on koulutukseltaan hieroja ja tehnyt pitkän työrupeaman 2004 – 2012 Yhdysvalloissa NBA-joukkue Los Angeles Lakersin palkkalistoilla, ehkä myös kehittynyt hierojana ja urheilijoiden auttajana, mutta samalla amerikkalaistunut, sanoisinko trumpimaistunut esiintymisissään liikaa suomalaiseen makuun.

STT:n vappuna julkaisema juttu paljasti, että Yrjövuoren mediassa ja kirjoissaan kertomissa tarinoissa on erikoisia ristiriitoja, sillä Yrjövuoren kanssa työskennelleet ihmiset näkevät useita asioita hyvin eri tavalla kuin hieroja itse. STT:n juttu erittelee moneen otteeseen muun muassa käytettyjä titteleitä. Näin tekee tittelinkipeät suomalaiset.

Yrjövuori myöntää nyt kuitenkin oppineensa kohusta kantapään kautta. Olen oppinut sen, ettei amerikkalainen lennokas tyyli ole se, millä täällä Suomessa kannattaa itseään brändätä.

Niin itsensä brändääminen kuuluu osana näytelmään mitä esitämme, kun suoritamme elämää. Korona on nyt pysäyttänyt monet miettimään elämän suorittamista. Sanotaanko onneksi!

 

Viime aikojen idolikseni on noussut 26 vuotias Konsta Punkka. Ai kuka Punkka, jolla on 1,3 miljoonaa seuraajaa Instagramissa? Suomalaisista vain Kimi Räikkösellä on enemmän.

Hänen suosionsa perustuu puhtaasti mielenkiintoisiin ja oivaltaviin luontokuviin. Hänen luonto- ja kuvaustaitonsa puhuttelevat ja kiinnostavat riittävästi, eikä hänen tarvitse tulla kameran takaa julkisuuteen ja lööppeihin.

Punkka ei ole koskaan ole ollut intomielinen luontoharrastaja, vaikka hän lapsena ajatteli, että olisi tosi siistii olla luontokuvaaja. Samalla hän kuitenkin tajusi haaveensa toivottomuuden. Jos haluaisi tienata leipänsä luontokuvilla, pitäisi olla alansa paras.

”Mun kuvaus ei ole niin dokumentaarista, vaan se on mun tyyli tuoda sitä satumaista tunnelmaa kuvaan. Minä annan eläinten kertoa sen niiden ns. tarinan. Se on tällä hetkellä se mun oma visio”, Punkka sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Vuonna 2017 Punkka vietti 200 päivää työkeikoilla eri puolilla maailmaa. En kuvannut juuri mitään itselle. Oli vain työtä työn perään jossain ulkomailla. Siitä tulee sellainen ähky, että haluaa tehdä jotain muutakin välillä ihan rakkaudesta lajiin.

Tämän blogin aiheeseen liittyvä yksityiskohta paljastuu myös Punkan haastattelussa. Instagram ei kiinnostanut Punkkaa yhtään, sillä se toi hänen mieleensä lähinnä maireat potretit, eikä hän ole selfieihmisiä. Lukiokaveri kuitenkin ehdotti vedonlyöntiä siitä, kumpi saa kuvallaan enemmän tykkäyksiä. Kaveri julkaisi itsestään pullistelukuvan kuntosalilta, mutta Punkan oravakuva päihitti sen mennen tullen.

Kun tekeminen on omaehtoisen laadukasta ja tulokset oivaltavia, niin ei tarvitse näytellä olevansa hyvä, eikä rakennella höpöhöpö-kulisseja ja olla tarjolla lööppeihin joka siunaaman käänteessä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 18.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Tarja Halonen, Marko Yrjövuori, Juhani Knuuti, Johanna Paavola, Konsta Punkka,

Keskustelua kehityksestä ja osaamisesta ja nyt etänä

Lauantai 9.5.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi

Jos kehitys- ja arviointikeskustelut mielletään viestinnäksi ollaan terveellä polulla. Jos ne mielletään byrokratiaksi kannattaa sellaiset lopettaa.

Nykyiset toiminta- ja organisaatiomallit muuttaa toimintaa monen muotoiseksi.  Varsinkin nyt kun etätyö tulee varmasti jäämään osittain myös vallitsevaksi toimintamalliksi hyvine ja huonoine puolineen, kunnes se hioutuu ja asettuu osaksi jotakin.

Jonkin aikaa jo ennen koronaa on ollut erilaiset hajautetut toimintamallit, joko kustannus tai muista tuotannollisista syistä. Esimerkiksi monen yrityksen puhelinpalvelu saattaa olla vaikkapa Espanjassa. Tekninen tuki Intiassa.

Hajautuksesta muutama askel eteenpäin ovat tiimi-organisaatiot ilman esimiestä tai muuta johtajamallia tai johtamisbyrokratiaa. Silloin pelataan viestinnällä ja luottamuksella.

Itse olen kokenut kolmenlaisia kehitys- ja arviointikeskusteluja, joista yhdet olivat viestinnällisiä ja kahdet muut olivat luokassa hyödytöntä byrokratiaa.

Siinä hyödyllisessä paitsi oltiin konkreettisia, niin myös vuorovaikutteisia ja ennen- kaikkea jos joku oli hyvää tai huonoa niin selvitettiin miksi. Samalla rakentui yhteisymmärrys kummankin roolista asioista. Yritys enkä minä olleet järjestäytyneitä, joten näihin neuvotteluihin oli kytketty suoraan myös palkkakehitys.

Siis palaute ja kehitys- ja arviointikeskustelu ovat täysin kaksi eri asiaa kuten yksisuuntaisuus ja vuorovaikutteisuus tuppaavat olemaan.

Montakin astetta haastavammassa tilanteessa ollaan nyt kun sosiaalinen etäisyys tulee väkisinkin kasvamaan eikä vain koronan aikana vaan tulevassa uudessa normaalissa. Tilanne syntyi vaan niin äkisti, ettei tilanteen hallinta ja toimintamuodot vaan ole hetimiten hallussa.

Kuinka olla läsnä etänä – siinä onkin monella opettelemista. Pikavauhtia on syntymässä asiasta myös kirja.

Kolmen viestintä- ja toimittajataustaisen naisen HNY Groupin voimin syntyy kolmessa viikossa etätyökirjan, joka tulee painosta ja saapuu kauppoihin touko-kesäkuun vaihteen tuntumassa. Vetojuhtana asiassa on toiminut Elina Yrjölä.

Kirja käsittelee etätyökonkarifirmojen ja -ihmisten vinkkejä, on itseohjautuvuutta etätyön ja kriisin aikaan, on etäkoulun johtamista, on tulevaisuudentutkijan näkemystä, on asiaa luottamuksesta ja tunteista etäyhteisössä – ja mikä parasta, myös nuorison ohjeita eli e-sporttihäiskän "born virtual" -yhteisökokemuksia. Hän esimerkiksi suosittaa punaisen luurin käyttöä – eli kun otetaan vaikea asia puheeksi etänä, sovitaan, että jos tilanne alkaa tuntua pahalta, voi vain painaa punaista luuria.

Punainen luurihan sotii kaikkia keski-ikäisten käsityksiä vastaan – mutta on itse asiassa nerokasta, koska se purkaa valtasymmetriaa ja lisää turvallisuudentunnetta. Punaista luuria ei tietenkään voi painaa ikuisesti, eli asiat kyllä käsitellään ennemmin tai myöhemmin.

Ylen laajassa artikkelissa – kehityskeskustelu tuo järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta johtamistyöhön. Se on tapa pitää esimies-alais -suhteet kunnossa, sanoo johtamisen professori Janne Tienari Svenska Handelshögskolanista.

Yleisesti kehityskeskusteluissa asetetaan yhdessä tavoitteita työuralle ja seurataan niiden saavuttamista. Tarkoitus on pysähtyä yhdessä katsomaan, missä mennään.

Tienarin mukaan työntekijä määrittää, kuinka paljon aikaa keskusteluun tarvitaan, ei kiireinen pomo.

Molemmilla pitää olla tunne, että kuunnellaan puolin ja toisin - vuorovaikutetaan. Kyse ei siis ole yksittäisten projektien arvostelusta tai palautteen antamisesta.

Itse olen useasti verrannut palautteen antamista koiran kouluttamiseen. Koiran motivaatio loppuu välittömästi, jos hän ei heti saa palkkioksi herkkupalaansa. Kun koira suoriutuu hienosti tänään ja sinä kehut sitä huomenna, niin koira ei ymmärrä lainkaan mistä ja miksi häntä kehutaan, kun on laiskana lötkötellyt koko päivän.

Näin se menee ihmistenkin suhteen. Viivästetty palaute ei tunnu missään, etenkin kun välissä palautteen saaja on ehtinyt miettiä, eikös se nyt kelvannutkaan.

Sama kuin palaute annetaan yrityksen vuosijuhlassa kerran vuodessa. Kehutaan vähän sieltä sun täältä, joka ei kohdistu mihinkään konkreettiseen. Eli ei kehitä toimintaa oikein mihinkään suuntaan. Ja onhan se vain jokavuotinen rutiini.

Omalta kohdaltani huippupalaute oli kun sain julkista tunnustusta yrityksen vuosijuhlassa elokuussa ja sitten joulukuun alussa potkut. Muutaman kerran tietysti piti miettiä mikä oli syy ja mikä seuraus.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 11.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, palaute, kehitys ja arviointikeskustelu, Elina Yrjölä, HNY Group, Janne Tiekari, Yle, Läsnä etänä,

Miksi me tyydymme keskiarvoiseen

Sunnuntai 3.5.2020 klo 9.11 - Kauko Niemi

Yleinen käsitys on, että erinomaisuudella, luovuudella, parhaalla toteutuksella pärjää muita paremmin. Hyvää tavoiteltiin, mutta priimaa pukkaa.

Meitä jopa neuvotaan, ettei kannata tuhlata aikaa eikä rahaa, jos ei lopputulos ole parasta. Kaiken hyvän mittaaminen alkaa jo koulusta ja kasvatus kohti parasta.

Nyt ollaan hyvää vauhtia lipsumassa priimatavoitteita ja yksilöllisyydestä ja hyväksytään keskiarvoistuminen ja suurin syyllinen on niin sanottu tekoäly. Laiskuuttamme ja asioiden nopeuttamiseksi annamme liikaa päätösvaltaa tekniikalle, joka ei lainkaan ole kypsä läheskään kaikkeen minkä jo tänään hyväksymme tapahtuvaksi.

Yle:n ulkolinja-dokumentissa osoitettiin kuinka miljoonien ihmisten pimeätyöntekijäporukka eri puolilla maailmaa opettaa tekoälyjärjestelmiä ja saavat työstään keskimäärin 3,31 euroa tunnissa.

Some-jätit ovat joutuneet palkkaamaan runsaasti väkeä sensuroimaan julmaakin sisältöä. Tekoälyllä on vielä paljon opittavaa, eikä sen päätettäväksi pitäisi antaa kovinkaan suuria päätöksiä. Tuskin istuisin turvallisin mielin esimerkiksi  itseohjautuvaan autoon.

Omakohtaisesti sain parisen viikkoa sitten viesti Facabookilta, jossa he luokittelivat minut epäluotettavaksi ja lupasivat rajoittaa päivityksieni jakeluita osittain epäluotettavina.

Kyse oli yhdestä linkistä, missä kerrottiin sairaaloissa annettavista C- ja D-vitamiineista ja niistä saaduista tuloksista. Vastaavaa tietoa ovat kertoneet lähes kaikki maailman suurimmat mediat. Tietenkin, jos olisin kertonut asian vain kirjoittaen ilman linkkiä, niin olisiko Facebookilta syntynyt sama ratkaisu pelkän Suomenkielen perusteella.

Siis kuka on onnistunut syöttämään Facebookille tiedon, etteivät nämä useissa sairaaloissa eri puolilla maailmaa tehtävät selvitykset olisikaan luotettavia.

Mitä tapahtuisikaan, jos vaikkapa surullisen kuuluisa Ruokavirastomme saisi ujutettua somejäteille, ettei virallista, hyväksyttyä tutkimustietoa saisikaan jakaa julkisesti.

Ja onhan niitä tapauksia, joissa some-jättien tekoäly tutkii välitettäviä kuvia kuinka suuri osuus kuvasta on paljasta ihoa. Tällä perusteella järjestelmä sensuroi kuvan ja viestin pornokuvana, vaikka kyse olisi ollut ihotautilääkärin selvitys allergiaihottumasta.

Tietokirjailija Petteri Järvinen esitteli Facebook-tilillään kuinka tekoäly väittää tunnistavansa kuvia, mutta sellaisesta olemme vielä kaukana. Neuroverkot ovat pelkkää matematiikkaa, eivätkä ymmärrä kuvan sisällöstä mitään. Vertaavat sitä vain aiempaan opetusaineistoon.

Petteri Järvinen teki juuri muutamia kokeita Microsoft Officen kuvantunnistuksella. Lähtökohtana oli hänen lähiseudun koirasta ottama kuva. Aika kiinnostavia tuloksia, jotka valottavat nykyisen "tekoälyn" toimintaperiaatetta. Kokeilussa kuvasta tai sen osista tunnistettiin koira, eläin, kissa jopa lehmä.

Yksittäinen kuvat tai tekstit irrotettuna kokonaisuudesta ei voi tuottaa priimaa ja kuitenkin annamme tällaiselle toiminnalle yhä enemmän valtaa käytännön elämässä ja liiketoiminnassa.

Pari viikkoa sitten Yle.fi-sovelluksen kehittäjät saivat Googlen sovelluskaupasta automaattiviestin. Yle.fi-sovellus oli poistettu kaupasta koska se ”rikkoi yhtä tai useampaa Googlen sääntöä”.

Google-kaupassa oleva Yle.fi-sovellus toimi aivan kuten pitikin. Mutta keskellä koronaa Googlen robotit kuitenkin epähuomiossa tulkitsivat julkisen palvelun uutistoiminnan vahingolliseksi.

Yle News Labin päällikkö Jukka Niva sanoo omassa blogissaan; Elämme nyt maailmassa, jossa globaalit internetyhtiöt säätelevät sitä mitä kuluttajat sovelluskaupoissa, somessa ja Googlen hakutuloksissa näkevät. Jos Googlen arviointiautomatiikka niin päättää, sovelluskaupasta uutissovelluksia etsivä ihminen ei näe kuin ne uutispalvelut, jotka Googlen automatiikka katsoo kansalaisille sopiviksi.

Maailmaa vuonna 2016 ravistellut Cambridge Analytica -skandaali Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä muutti tilannetta merkittävästi. Silloin vasta havahduttiin läpinäkymättömän some-personoinnin vaaroihin.

Tiedonmäärä on niin valtava ja sen nopeus arvaamaton, että tietenkin tarvitsemme tekniikkaa hyödyntämään sitä. Nyt vain pitää harkita ja tiedostaa millaisen vallan annamme viimekädessä koneelle, joka osaa käsitellä matemaattisesti yhden asian kerrallaan eikä hahmoja inhimillistä kokonaisuutta.

Pelkällä tekniikalla ei ainakaan tällä hetkellä synny priimaa vaan saamme keskiarvoisuutta. Joskus onnistutaan paremmin ja toisinaan taas ei.

Keskiarvoisuus korostuu erityisesti koululääketieteessä. Ristiriita tulee jo siinä, että tutkimukset tehdään suurilla otoksilla keskiarvoisesti, mutta ihminen on aina yksilö. Matemaattisesti keskiverto ihminen tarvitsee matemaattisesti synnytetyn keskivertopillerin, joka ei suinkaan takaa yksilöllisen ihmisen terveyttä.

Tämä kannattaa katsoa ja oppia ymmärtämään kuinka älykäs on tekoäly.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 4.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Yle, Petteri Järvinen, tekoäly, pimeät työntekijät, Ruokavirasto, Jukka Niva,