Ostaisinko talon väkisin vai valtaisinko

Lauantai 26.9.2020 klo 10.29 - Kauko Niemi

 

Ajelin pitkin ja poikin ja etenkin pitkin Suomenniemeä. Katselin suomalaista arkkitehtuuria. Siis ei mitään maailmankuulua super-aaltoilua, vaikka Lakeudenristinkin ohitin näköetäisyydeltä. Siis katselin niitä jokaisen arkisia ja stailaamattomia asumuksia, joissa joku on varmaan viettänyt suurimman osan elämästään. Mene ja tiedä.

Toisten talojen pihat olivat rämettyneitä ja toisten nurmikot parturoitu millin tarkasti. Osa hyvässä maalissa ja toiset pahassa hilseessä. Joissakin pihassa seisoi punainen auto ja joissakin kaksi eri väristä autoa heti traktosin vieressä. Mitään yhtenäistä suomalaista, saati maakunnallista linjaa en pystynyt mielessäni muodostamaan. Olisiko pitänyt - ehdottomasti ei. Siis ei mitään asumiseen erikoistuneiden lehtien tuottamia muoti-ilmiöitä, vaan vahvaa oman elämän makuista asumista.

Mielikuvitukseni oli laukalla ja minun teki mieli tuon 2631 kilometrin matkalla moneen kertaan pysähtyä, mennä ovelle koputtamaan ja kertomaan, että tämä on juuri sellainen talo, jossa haluaisin asua. Voisiko pikaisesti vilkaista kuinka voisin asettua tänne asumaan. Paljonko tästä pitää teille maksaa ja mikä olisi sopiva muuttopäivä?

Yllätys voisi olla melkoinen. Reaktiot saattaisivat olla huikeita. Mietin myös, että missä viipyy se vetovoimainen tv-formaatti, missä yllättäen yritetään ostaa asuntoja, taloja, navettoja, vajoja ympäri Suomea. Testata missä se haamuraja menee, kun ihminen päättää lopulta toteuttaa nurmijärvi-ilmiötä. Onhan niitä kaikenlaisia tv-sarjoja muutoinkin – tanssii alttarilla, abc-taloja ja kuka on kenenkin tykönä yötä.

Itse en vaan ole vuosiin katsonut yhtään tv-formaattia, enkä osaa arvioida tällaisen menestystä. Tämän idean myynnistä olen toki valmis neuvottelemaan.

Voisihan se nurmijärvi-ilmiö todellakin yltää muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi minullahan ei ole mitään erityistä syytä asua kalliisti Helsingin keskustassa ja ajaa autolla ihailemaan luontoa kymmenien kilometrien päähän. Oikeastaan muuta vaateita ole kuin, ettei lämpötiloissa mentäisi kovinkaan paljon yli 20 asteen. Välivaihe tietysti voisi olla kesämökki, jollaista en koskaan ole omistanut.

Pari vuosikymmentä sitten kun etsin asuntoa keskustasta, niin vitsailin kiinteistövälittäjille, että ainoa kriteerini on 20 minuutin kävelymatka Stockmannille. No nyt ei tuokaan #meidänstokka-kriteeri enää pidättelisi pätkääkään pysyä Helsingin keskustassa.

Entäs sitten, jos menisi ja valtaisi mukavan talon jostain päin Suomea. Taitaisi olla aika utopistinen tyylilaji muuttaa lähelle luontoa. Vaan eipäs ole Espanjassa. Siellä asuntojen valtaus olisi lähinnä tv-formaattia – tuttu juttu.

Espanjassa on näet melko yleistä, että asuntoja vallataan ja valtaajista eroon pääsy on tuskainen tie. Espanjassa lasketaan olevan nyt jopa 100 000 asuntoa, joissa asutaan ilman omistajan lupaa.

Valtaosa vallatuista huoneistoista on vapaa-ajan asuntoja tai tyhjiä asuntoja pankkien omistuksessa. Valtaajasta eroon pääsy voi vaatia kuukausien oikeusprosessin. Vuonna 2018 maassa tuli voimaan niin sanotut pikahäädöt mahdollistava uusi laki. Käytännössä uuden lain toteutumisen esteenä ovat olleet ylityöllistetyt oikeusistuimet, joten laki toimii huonosti tässä pitkät perinteet omaavassa kummallisuudessa.

No toivottavasti tällainen ilmiö ei koskaan rantaudu kotoiseen Suomeemme.

Koronakesä on ilmeisesti tervehdyttänyt suomalaista asuntokauppaa, joka on käynyt kesän aikana vilkkaampaa kuin vuosi sitten kesällä. Nurmijärvi-ilmiö leimaa tilannetta ja omakotitalot ja rivitalot ovat olleet haluttuja.

Korona on ilmeisesti tervehdyttänyt myös kauppatapoja. Esittelyt ovat yksityisiä tapahtumia ja uteliaat portinpieleen potkijat ovat sivussa. Helsingin Sanomien jutussa vuosikymmenet asuntokauppiaana toimineen Markku Rautasen tavoin useampi välittäjä kertoo, että suurin osa esittelyissä käyvistä ei kaipaa erillistä stailaamista. Pullan tuoksun levittämisestä puhettakaan.

Taisin olla aikaani edellä, kun tuttavani kautta sain reilu vuosi sitten kuvauskeikan tyhjään, siistiin ja kauniilla maisemilla olevaan myyntikohteeseen. Tein mielestäni hienoja kuvia, joissa tuunauksen jälkeen ikkunoistakin näkyi todellinen kaunis luonto. Taloa ulkoa päin hän katsellaan vain muutama minuutti kotiin tullessa. Kotona ollessa mielihyvän tuottaa ne maisemat, jotka näkyvät ikkunoista.

Luxory-välittäjäksi itsenä leimannut yritys ei kelpuuttanut kuviani, eikä maksanut laskuani, kun en ollut stailannut asuntoa. Lähiön kaksion keittiön työpöydällä olisi pitänyt ainakin olla samppanja-pullo laseineen ja muuta vastaavaa höpöä tyhjään asuntoon.

Markku Rautanen muistuttaa, että esittelykuvien on tärkeää olla mahdollisimman todenmukaisia, etteivät asiakkaat pety paikalle tullessaan. Petetyksi tulemisen tunne on merkittävä este asunnon hankinnassa. Olkaamme realistisia!

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 28.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Puiden ja kivien halailua Lapissa

Perjantai 18.9.2020 klo 19.01 - Kauko Niemi

Viime viikolla onnistuin tekemään yhden elämäni hienoimmista matkoista. Todellakin tein koronasta huolimatta matkan. Tein sen Suomeen, tein sen omalla autolla, majoituin yksityiseen mökkiin, enkä tarvinnut ravintolapalveluita enkä muutakaan joukkoistumista.

Lauantainahan matkailun nyörejä höllennettiin. Matkustaminen ulkomaille helpottuu, kun matkailurajoituksia puretaan lauantaina. On mahdollista, että suomalaiset rynnistävät vielä tänä syksynä reissuun, arvioi matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Helsingin Sanomien artikkelissa.

Minun matkan olisi siis voinut tehdä koska vaan, mutta viime viikon ajoitus onnistui sataprosenttisesti. Pohjois-Suomen ruska näyttäytyi todella kauneimmat piirteensä.

Kuva-albumi ruskasta

Kauneus, luonnollisuus, rauha, hiljaisuus, omaehtoisuus, levon ja liikunnan hyvä suhde olivat ainakin niitä termejä, jotka olivat koko viikon läsnä. Tietenkin niille ihmisille, joille biletykset, baarielämä ovat keskeinen osa elämää, olisi viikko ollut pahempi kuin pääsiäisen piinaviikko konsanaan.

Tuon linkin takaa olevista kuvista suuri osa on otettu Muoniossa, Särkitunturilla. Jos vertaan tuota 7,62 kilometrin ja 13255 askeleen 84 keskisykkeellä tehtyä tunturivaellusta Etelä-Suomen suosittuihin luontokohteisiin, niin silmiinpistävää on, ettei paikalla ollut todennäköisesti käynyt yhtään pussikaljaporukkaa.

Siis yhtään tyhjää kaljatölkkiä tai pulloa ei oltu jätetty luontoon. Luontoa on kunnioitettu myös muutoin siisteydellä. Yhtään eväskäärettä ei matkalla näkynyt, vaikka parkkipaikat ja tien reunustat olivat autoja täynnä ja alueella satoja ihmisiä.

Tietenkin tällaisella luontomatkailulla Suomessa on ainakin tähän aikaan vuodesta sekin ominaispiirre, ettei matkalla ollut yhtään kauppiasta tai muuta tyrkyttäjää. Aikoinaan kun olin käymässä Italiassa. Ja kun porukalla lähdettiin hotellista, mies vastaanottotiskin takana kysyi kohteliaasti, kuinka aiotaan nauttia päivästä? Ja kun saavuimme vaelluspaikkaan, niin siellä oli tarjolla tasan yhtä monta aasia kuin oli meitä turistiakin. Tarjottiin aasikyytiä kohteeseen ja kaikkea muuta.

Siis Särkitunturilla kukaan ei tyrkyttänyt mitään. Ainuttakaan kuppi-, kippo- tai kuksakauppiasta ei tarvinnut väistellä. Kaikessa rauhassa sai halata puita. Ai niin paitsi tunturin laella ei kasva puita, joten piti halata kiviä ja saada niistä luonnon voimaa. Täydellistä.

Toki turistiryntäystä ei näkynyt sen enempää Särkitunturilla kuin Levin kauppakaduillakaan. Tietenkin sääli, ettei tämän enempää matkailijoita ole liikkeellä, etenkään niinhin kohteisiin, joissa suuret investoinnit rasittavat. Koronan vuoksi kotimaan matkailu olisi joka tapauksessa monin verroin turvallisempaa kuin yksikään ulkomaanmatka. Ja päinvastoin alueeilta puuttuvat kansainväliset turistit.

En ole matkailun asiantuntija, mutta suomalainen luonto ja luonnon rauha yhdistettynä liikuntaan on käsittääkseni sen suuri mahdollisuus. Talvellahan se onnistuu jo oikein hyvin, kun liikuntana on hiihto ja laskettelu. Tosin silloinkaan eivät kansainväliset turistit ensimmäisenä kiirehdi alamäkeen, jos näkevät ensimmäistä kertaa elämässään lunta ja sukset.

Muutamia vuosia sitten olin myös sulanmaan aikaan liikkeellä samalla alueella oman fillarini kanssa. Pettymyksiä tuli liki jokaisena päivänä. Levin pyöräreitit loppuivat ”kesken” johonkin kivikkoon. Tuolloin Levillä vakuuteltiin, että pyöräreitistöt olivat vasta rakenteilla. Tällä kertaa pyöräilijöitä näkyikin entistä enemmän ja Levin huipulta lähti uutuuttaan hohtava pyöräreitti alas. Olisiko pyöräily se sulanmaan aktiviteetti, jolla voitaisiin täyttää vajaata kapasiteettia.

Toisaalta jos esimerkiksi sähköpyörän päivähinta on 70 euroa, niin kuin se nyt on, ei tunnu kovinkaan houkuttavalta. Pyöräily olisi siinäkin mielessä inhimillisempää, etteivät kesän itikat ehtisi lentää perässä. Kokemuksesta tosin tiedän, ettei pysähtyminen olisi kovinkaan suositeltavaa. Ja paarmat ehtivät pyöräilijänkin perään.

Vaikka olen nyt kehunut luonnon rauhaa, niin maailmassa on toki paljon ihmisiä, joille rauha ja hiljaisuus sattuu syvältä. Ympärillä pitää olla melua, valoa, muita ihmisiä. Tiedän jopa tapauksen, jossa tunturimajassa järjestetty luxus-illallinen piti keskeyttää, kun ulkomaisia vieraita alkoi hiljaisuus ja pimeys pelottamaan. Ei ole helppo yhtälö markkinointi-ihmisille.

Jos minä olisin yhtä vaikutusvaltainen ja todellisuuden tajuton kuin vaikka Trump, lupaisin kehittää Suomen lappiin geenimuunneltuja itikoita, jotka eivät imisikään verta vaan imisivät ihonalaista rasvaa. Näin olisi kesän turistikausi pelastettu.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 21.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ettei vaan statistiikka ja kiire ohjaisi liikaa journalistisia päätöksiä

Perjantai 11.9.2020 klo 15.10 - Kauko Niemi

Täydellisenä uutisnarkomaanina kaipaan niitä sujuvia aikoja, kun median otsikon ja ingressin jälkeen silmäili kuvatekstit ja tiesi alle minuutissa mitä uutta on oikeesti tapahtunut. Ja sitten kun oli aikaa, saattoi lukea taustat eli uutisen loppuun ja saada luotettavaa taustoitusta.

Mediaa on toki helppo arvostella, etenkin jos ei tunne työskentelytapoja ja menetelmiä saati kunkin median itsensä itselleen määrittelemää linjaa. Media on tuote siinä missä mersukin. Harva autoilija pystyy vaikuttamaan mersun tuotekehitykseen, mutta pystyy tekemään myönteisen tai kielteisen ostopäätöksen.

Näin se on mediankin suhteen. Se ettei Kirkko&Kaupunki -lehti mässäile matti nykäsillä tai tissi maisoilla, on vain lehden linjapäätös, eikä yksittäisen toimittajan pahansuopaisuutta. Itsekin olen käynyt monessa tietokonepelien julkistutilaisuuksissa ja jättänyt kirjoittamatta sanaakaan hienosta pelistä, sillä pelillä ei ollut teknistä tai taloudellista merkitystä.

Viimeaikaisista taistelukohuista esimerkkinä voisin vaikka nostaa Antti Heikkilän. Jo paljon ennen kirjakohua sanoin monesti ääneen, että Heikkilä pilaa asiallisen viestinsä, kun ei ymmärrä lainkaan median toimintatapoja. Ja Heikkilä ei missään tapauksessa ole ainoa.

Itsekin olin yli 17 vuotta organisaatioiden viestintähommissa ja uskoin tietäväni tasan tarkkaan median toimintatavat. Tapasinhan mediaa liki viikoittain. Ja kun hyppäsin aidan toiselle puolelle, yllätys oli suuri. Enhän lainkaan tiennyt kuinka julkaisua ja yksittäisiä uutisia suunniteltiin, organisoitiin, toteutettiin ja kontrolloitiin.

Silloin kun itse olin 20 vuotta toimittajana en muista yhtään omaa juttuani, joka olisi mennyt julkisuuteen suoraan sanasta sanaan minun saattelemana. Aina oli joku ”vahtimassa” että juttu oli ylipäätään kulloisenkin median linjan mukainen, sisällöltään ymmärrettävä. Joskus piti oikein kunnolla puida useamman ihmisen voimin, mitä nyt oikeesti oltiin uutisoimassa. Lukijatutkimukset antoivat sitten osviittaa, kuinka kohderyhmä asian ymmärsi.

Sitten 1990-luvun lopulla pääsinkin niiden autuaitten joukkoon, jotka täysipäiväisesti alkoivat tuottamaan sähköistä uutispalvelua ja ilman minkäänlaista kytköstä painettuun sanaan. Ei välttämättä tarvinnut piitata jutun pituudesta, eikä kuunnella toimitussihteereiden muistuttelua jutun pituudesta eli merkkimäärästä.

Verkkojulkaisun myötä nousi statistiikka arvoon arvaamattomaan sekä palvelun rakenteessa että yksittäisissä jutuissa. Varsin nopeasti tuli esille palvelun liian monimutkaiset rakenteet. Kolmen klikkausen takana olevat jutut eivät juurikaan saaneet lukijoita.

Sellaista ihmistä ei löydykään, joka ei olisi kiinnostunut välittömästä palautteesta. Tässä suhteessa ihmisellä ja koiralla ei ole suurtakaan eroa millaisen reaktion välitön palaute tuottaa. Statistiikka osoitti, kuinka monta kertaa juttu oli avattu. Ja niitähän sitten seurattiin innolla ja ihmeteltiin miksi noin vähän tai olipa yllätys, kun noin paljon tuollaiselle paskalle jutulle.

Me olimme median ammattilaisia, emmekä tuolloin välttämättä hiffanneet samaa mitä Facbook ja Google myöhemmin keksivät - dopamiinilla toimivan feedback-looppin.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy nautinnon tavoitteluun ja motivaatioon ja sitä kautta myös riippuvuuteen. Riippuvuuden mekanismeja ei tunneta täysin. Se tiedetään, että dopamiinilla on siinä iso rooli. Näin alkoivat netin algoritmit jyllätä.

Klikki-otsikot alkoivat kyllä tuolloin jo ohjata tekemisiä jollakin tasolla. Siis kuinka saadaan statistiikkaan suurempia numeroita pienellä lipeämisellä journalistisista periaatteita. Lipeäminen sai siunauksensa markkinoinnilta. Siis muutakin kuin puolivuosittainen kyselytutkimus lukijakunnalle.

Tuolloin ja vielä vuosia jälkeenkin päin statistiikalla on ollut merkittävä rooli ja statistiikan ohjaamana klikkiotsikointi sen kun edelleen voimistuu ja sillä ei enää ole mitään roolia lukijan palvelemisessa.

Jossakin vaiheessa alkoi kalvaa, kuinka relevanttia tällaiset statistiikat oikeasti ovat. Ryhdyttiin mittaamaan jutun parissa käytettyä aikaa, joka antaisi todellisemman kuvan jutun hyvyydestä tai huonoudesta. Ja taas statistiikka antoi uusia ohjeita juttuihin, joissa nyt pitäisi myös viipyä.

Pahaa pelkään, että journalistiset ajatukset saivat taas joustaa lukijoiden palvelussa. Keksittiinkin, että uutisjuttujen pitää olla tarinallisia. Ja netissähän se onnistuu, kun ei ole pituusrajoitteita kuten paperilla. Ja sitten lopussa selviää, oliko hovimestari murhaaja. Aiemmin olisi kerrottu heti kuka on murhaaja ja sitten hyvät taustoitukset.

Tällä hetkellä kiire on myös luotettavaa journalismia nakertava voima. Ajoitus on aina ollut ja korostuu yhä enemmän. Kuka ensimmäisenä ja kaiken pitää olla hetkessä. Joskus olisi viisaampaa hävitä ajassa, mutta voittaa luotettavuudessa. Tiedotustilaisuudet näkyvät suorina striimauksina ilma pienintäkään toimituksellista panosta.

Viime viikolla ex-kollegoiden kanssa ihmeteltiin, kuinka Kinnulan lääkärin koronatartunnasta kertovassa jutussa kuvituksena oli Kinnulan kirkko ja sankarihaudat. Journalistisena ratkaisunahan tuo oli kamala limbo. Vai oliko todella niin, ettei suurenkaan mediatalon arkistosta löytynyt tähän hätään kuin yksi kuva Kinnulasta.

Journalistista luotettavuutta ei myöskään paranna pätkääkään somesta siemaistut kommentit, veikkaan tarkistamattomat, joiden varaa juttu sitten ”luotettavasti” rakennetaan.

Itseäni huolestuttaa ja hämää suunnattomasti, että tällä hetkellä tehdään runsaasti pikauusintoja. Vanhoja uutisia julkaistaan uudelleen ilman että heti kättelyssä kerrottaisiin uusinnasta. Onko se lukijoiden palvelua, että ensin pitää etsimällä etsiä onko tämä tapahtunut nyt vai joskus aiemmin.

Journalististen uutisten suurin haaste onkin erottautua somesekoiluista luotettavuudellaan.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 14.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Samaa paasausta, mutta tarinallisuuden käkökulmasta:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/13/24783

 

Järkeviä jarruja ihmisen liioittelulle

Torstai 3.9.2020 klo 19.16 - Kauko Niemi

Tuhisevat koiraparat ovat muka niin söpöjä, ihmisen mielestä. Ja kun vielä yritetään saada sairaita kuonoja vieläkin sairaamman lyhyemmäksi, ollaankin jo liki rikoksen tiellä.

Ongelma on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta ohitettu sujuvasti. Koiran terveys ei paljoa paina ihmisen mielihalujen tiellä. Lyhyt kuono ei ole mikään luonnon oikku, vaan lyhyt kuono on jalostettu koirille ulkonäkösyistä ihmisen mielihalusta.

Nyt on taas saatu aikaan selvitys, jonka ”yllättävä tieto” on, että koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot ovat eläinsuojelulain vastaisia. Onneksi otetaan myös kantaa, että tiettyjä rotuja pitää muuttaa terveempään suuntaan.

Selvityksen ovat tehneet luonnonvarakeskuksen (Luke), maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ja Ruokavirasto.

Eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttava koiranjalostus pitäisi tuoreen selvityksen mukaan lopettaa. Hyvä selvitys, joka olisi pitänyt tehdä ainakin 25 vuotta sitten, vai peräti sata vuotta sitten.

Ongelma ei siis ole mikään uusi eikä yllättävä. Kun googletat lyhytkuonoinen koira, saat 7900 juttua, jossa asiaa käsitellään. Rotujärjestöillä on liian suuri valta ja suuri rooli mielikuvien rakentamisessa. Eikä Kennelliittoakaan voi kehua asian edistämisestä. Koirien geeneistä tässä maassa eniten tietävä geenitutkija Hannes Lohi on ilmaissut varsin selkeästi, että ulkonäkökeskeisestä jalostuksesta pitäisi luopua.

Uuden selvityksen esittelyssä Kennelliiton tiedote on täysin ympäripyöreää puppusanageneraattorilla tuotettua tekstiä, joka antaa kuvaa ikään kuin asia olisi jo jotenkin hallinnassa. Ei ole.

Ihmisillä on taipumus liioitella kaikenlaisia asioita. Koiramaailmassakin asia tulee selkeästi vastaan ja korostuu etenkin näyttelytoiminnassa. Näyttelyissä menestyvät liioitellut piirteet ja näyttelymenestys puolestaan kasvattaa kunniaa ja pentujen hintaa.

Nyt julkaistun selvityksen suurin ansion on siinä, että tätä ikuisuuskiistaa ollaan jälleen kerran asettamassa eläinsuojelulain alaiseksi. Jos tässä nyt onnistuttaisiin, niin lainvastaisuus olisi se ase, millä tämä eläinrääkkäys saataisiin loppumaan. Tosin eläinsuojelulakia on yritetty saada mukaan tähän rääkkäykseen jo vuonna 2016. Tosin huonoin tuloksin. Jokohan nyt.

Eläinlääkäriliitto nosti asian esiin noin puolitoista vuotta sitten laihoin tuloksin. Suomen arvostetuimpiin koira-alan asiantuntijoihin lukeutuva Marjatta Snellman on tutkinut koirien terveysongelmia yli 40 vuotta. Hän on ollut asian kanssa kiitettävästi esillä vuosikymmenet, mutta huippuasiantuntijan sana ei ole johtanut tekoihin.

Eläinlääkäriliitto tuntee ja tietää tilanteen, sillä ongelmia hoidetaan leikkauksilla.  Keskisuomalainen eläinlääkäri Suvi Heinola on Iltalehden mukaan tehnyt kymmenen vuotta. Leikkaus on vaativa operaatio ja yksi koira on kuollut hänen käsissään. Lievempiä komplikaatioita on ollut useamminkin. Hänen klinikallaan leikkaus maksaa 850 euroa, mikä ei koiran leikkauksena ole kallis, mutta sitä ei ole haluttukaan hinnoitella niin, että hinta estäisi koiran terveyden edistämisen.

Useat lentoyhtiöt ovat jo vuosia kieltäytyneet kuljettamasta lyhytkuonoisia koiria. Taustallahan on muutama lennon aikana kuollut koira, joka ei ole pystynyt hengittämään ja lentoyhtiö on tuomittu korvauksiin koiran kuolemasta.

Lyhytkalloisuus koskee erityisesti esimerkiksi englanninbulldoggia, ranskanbulldoggia, bostoninterrieriä ja mopsia. Nämä kärsivät tyypillisimmin hengitysvaivoista. Brakykefaalisia koiria lienee tässä maassa kokonaisuudessaan noin 20 000. Yksi niistä on presidentti Niinistön bostoninterrieri Lennu.

Hollannissa koirien terveyteen on puututtu jo lainsäädännön avulla. Siellä kuonon pituuden pitää olla puolet kallon pituudesta, siirtymäaikana vaatimuksena on kolmannes. Ruotsissa on puolestaan meneillään kartoitus, jossa yritetään löytää mahdollisimman pitkäkuonoisia yksilöitä roduista.

Toivottavasti järki vihdoin voittaa asiassa, missä ihminen itse on aiheuttanut eläimellisen ongelman vain omien mieltymysten ja ulkonäkökysymysten takia. Asian voisi jotenkin sietää, jos olisi yritetty jotenkin parantaa koirien elämää ja sitten ajan saatossa huomattu, että hyvät aikeet eivät onnistuneet. Siitähän tässä ei tällä kertaa ole kyse.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 7.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kirjoitin asiasta jo kymmenisen vuotta sitten ja monta muutakin kertaa

http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2012/5/23/208