Ettei vaan statistiikka ja kiire ohjaisi liikaa journalistisia päätöksiä

Perjantai 11.9.2020 klo 15:10 - Kauko Niemi


Täydellisenä uutisnarkomaanina kaipaan niitä sujuvia aikoja, kun median otsikon ja ingressin jälkeen silmäili kuvatekstit ja tiesi alle minuutissa mitä uutta on oikeesti tapahtunut. Ja sitten kun oli aikaa, saattoi lukea taustat eli uutisen loppuun ja saada luotettavaa taustoitusta.

Mediaa on toki helppo arvostella, etenkin jos ei tunne työskentelytapoja ja menetelmiä saati kunkin median itsensä itselleen määrittelemää linjaa. Media on tuote siinä missä mersukin. Harva autoilija pystyy vaikuttamaan mersun tuotekehitykseen, mutta pystyy tekemään myönteisen tai kielteisen ostopäätöksen.

Näin se on mediankin suhteen. Se ettei Kirkko&Kaupunki -lehti mässäile matti nykäsillä tai tissi maisoilla, on vain lehden linjapäätös, eikä yksittäisen toimittajan pahansuopaisuutta. Itsekin olen käynyt monessa tietokonepelien julkistutilaisuuksissa ja jättänyt kirjoittamatta sanaakaan hienosta pelistä, sillä pelillä ei ollut teknistä tai taloudellista merkitystä.

Viimeaikaisista taistelukohuista esimerkkinä voisin vaikka nostaa Antti Heikkilän. Jo paljon ennen kirjakohua sanoin monesti ääneen, että Heikkilä pilaa asiallisen viestinsä, kun ei ymmärrä lainkaan median toimintatapoja. Ja Heikkilä ei missään tapauksessa ole ainoa.

Itsekin olin yli 17 vuotta organisaatioiden viestintähommissa ja uskoin tietäväni tasan tarkkaan median toimintatavat. Tapasinhan mediaa liki viikoittain. Ja kun hyppäsin aidan toiselle puolelle, yllätys oli suuri. Enhän lainkaan tiennyt kuinka julkaisua ja yksittäisiä uutisia suunniteltiin, organisoitiin, toteutettiin ja kontrolloitiin.

Silloin kun itse olin 20 vuotta toimittajana en muista yhtään omaa juttuani, joka olisi mennyt julkisuuteen suoraan sanasta sanaan minun saattelemana. Aina oli joku ”vahtimassa” että juttu oli ylipäätään kulloisenkin median linjan mukainen, sisällöltään ymmärrettävä. Joskus piti oikein kunnolla puida useamman ihmisen voimin, mitä nyt oikeesti oltiin uutisoimassa. Lukijatutkimukset antoivat sitten osviittaa, kuinka kohderyhmä asian ymmärsi.

Sitten 1990-luvun lopulla pääsinkin niiden autuaitten joukkoon, jotka täysipäiväisesti alkoivat tuottamaan sähköistä uutispalvelua ja ilman minkäänlaista kytköstä painettuun sanaan. Ei välttämättä tarvinnut piitata jutun pituudesta, eikä kuunnella toimitussihteereiden muistuttelua jutun pituudesta eli merkkimäärästä.

Verkkojulkaisun myötä nousi statistiikka arvoon arvaamattomaan sekä palvelun rakenteessa että yksittäisissä jutuissa. Varsin nopeasti tuli esille palvelun liian monimutkaiset rakenteet. Kolmen klikkausen takana olevat jutut eivät juurikaan saaneet lukijoita.

Sellaista ihmistä ei löydykään, joka ei olisi kiinnostunut välittömästä palautteesta. Tässä suhteessa ihmisellä ja koiralla ei ole suurtakaan eroa millaisen reaktion välitön palaute tuottaa. Statistiikka osoitti, kuinka monta kertaa juttu oli avattu. Ja niitähän sitten seurattiin innolla ja ihmeteltiin miksi noin vähän tai olipa yllätys, kun noin paljon tuollaiselle paskalle jutulle.

Me olimme median ammattilaisia, emmekä tuolloin välttämättä hiffanneet samaa mitä Facbook ja Google myöhemmin keksivät - dopamiinilla toimivan feedback-looppin.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy nautinnon tavoitteluun ja motivaatioon ja sitä kautta myös riippuvuuteen. Riippuvuuden mekanismeja ei tunneta täysin. Se tiedetään, että dopamiinilla on siinä iso rooli. Näin alkoivat netin algoritmit jyllätä.

Klikki-otsikot alkoivat kyllä tuolloin jo ohjata tekemisiä jollakin tasolla. Siis kuinka saadaan statistiikkaan suurempia numeroita pienellä lipeämisellä journalistisista periaatteita. Lipeäminen sai siunauksensa markkinoinnilta. Siis muutakin kuin puolivuosittainen kyselytutkimus lukijakunnalle.

Tuolloin ja vielä vuosia jälkeenkin päin statistiikalla on ollut merkittävä rooli ja statistiikan ohjaamana klikkiotsikointi sen kun edelleen voimistuu ja sillä ei enää ole mitään roolia lukijan palvelemisessa.

Jossakin vaiheessa alkoi kalvaa, kuinka relevanttia tällaiset statistiikat oikeasti ovat. Ryhdyttiin mittaamaan jutun parissa käytettyä aikaa, joka antaisi todellisemman kuvan jutun hyvyydestä tai huonoudesta. Ja taas statistiikka antoi uusia ohjeita juttuihin, joissa nyt pitäisi myös viipyä.

Pahaa pelkään, että journalistiset ajatukset saivat taas joustaa lukijoiden palvelussa. Keksittiinkin, että uutisjuttujen pitää olla tarinallisia. Ja netissähän se onnistuu, kun ei ole pituusrajoitteita kuten paperilla. Ja sitten lopussa selviää, oliko hovimestari murhaaja. Aiemmin olisi kerrottu heti kuka on murhaaja ja sitten hyvät taustoitukset.

Tällä hetkellä kiire on myös luotettavaa journalismia nakertava voima. Ajoitus on aina ollut ja korostuu yhä enemmän. Kuka ensimmäisenä ja kaiken pitää olla hetkessä. Joskus olisi viisaampaa hävitä ajassa, mutta voittaa luotettavuudessa. Tiedotustilaisuudet näkyvät suorina striimauksina ilma pienintäkään toimituksellista panosta.

Viime viikolla ex-kollegoiden kanssa ihmeteltiin, kuinka Kinnulan lääkärin koronatartunnasta kertovassa jutussa kuvituksena oli Kinnulan kirkko ja sankarihaudat. Journalistisena ratkaisunahan tuo oli kamala limbo. Vai oliko todella niin, ettei suurenkaan mediatalon arkistosta löytynyt tähän hätään kuin yksi kuva Kinnulasta.

Journalistista luotettavuutta ei myöskään paranna pätkääkään somesta siemaistut kommentit, veikkaan tarkistamattomat, joiden varaa juttu sitten ”luotettavasti” rakennetaan.

Itseäni huolestuttaa ja hämää suunnattomasti, että tällä hetkellä tehdään runsaasti pikauusintoja. Vanhoja uutisia julkaistaan uudelleen ilman että heti kättelyssä kerrottaisiin uusinnasta. Onko se lukijoiden palvelua, että ensin pitää etsimällä etsiä onko tämä tapahtunut nyt vai joskus aiemmin.

Journalististen uutisten suurin haaste onkin erottautua somesekoiluista luotettavuudellaan.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 14.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Samaa paasausta, mutta tarinallisuuden käkökulmasta:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/13/24783

 

Avainsanat: Finnradio, journalismi, algoritmi, media,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini