Kuuntele viestejä, älä sanoja

Torstai 15.10.2020 klo 10:17 - Kauko Niemi


Maski_KN190012.jpg

Jokainen, kuka viime keväänä kuunteli viestejä eikä vain yksittäisiä sanoja peräkkäin tajusi, että maskikeskustelu oli kieroutunutta ja politisoitunutta. Sosiaali- ja terveysministeriö ei missään tapauksessa viestinyt satasella ja avoimen ymmärrettävästi ihmisten terveyden ehdoilla. Jotain hämärää oli ilmassa. Sitä pohdin myös monien ystävien kanssa.

”Miten nyt sanoisi...maskiasia ehkä poikkesi muusta viestinnästä jostain syystä. Se tuntui erityisesti olevan asia, josta ei katsottu aiheelliseksi sen enempää ääntä pitää”, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo Helsingin Sanomille.

Maskiviestit tuntuivat kiemuraisilta. Sanat saattoivat olla Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ihan asiallisia tänään, vaikka huomenna olivatkin sävyltään ja sisällöltään taas erilaisia. Viestinnän kokonaisuus oli kummallista ja rakensi hyvin sekavan kuvan. Ja nyt en todellakaan puhu yksittäisten sanojen, lauseiden juridisesta tai poliittisista merkityksistä, joita voidaan aina jälkikäteen selitellä ja todistella mennen tullen, vaan kulloisenkin hetken viestinnästä.

Viestinnän tulos on se, miten ihmiset kokevat tilanteen, ei se mitä sanoja on käytetty ja missä järjestyksessä. Ja lempi ilmaukseni – sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Siinä piilee koko viestinnän haasteellisuus. Viestijän omalla mielipiteellä ei ole juurikaan merkitystä.

Elokuun lopulla siis ennen tämän kertaista maskijupakkaa – pääministeri Sanna Marinin tunnustusta ja nyt THL:n pääjohtaja Tervahaudan ulostuloa – kirjoitin blogissani hallintoalamaisista. Tämä on paistanut läpi koko koronakauden. Ja jopa ärsyttävästi ennen koronaakin.

Koko Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan on pesiytynyt kummallinen sävy viestiä ja toteuttaa asioita tuolta jostain ylhäältä – kun te ette kuitenkaan näin vaikeita asioita ymmärrä mentaalilla. Jotkut ymmärtävät ja haluaisivat ymmärtää enemmän ja toki joillekin riittää pyhä yksinkertaisuus, että lääkäri määrää – ihan mitä vaan. Yhteistyön ja yhteisen hyvän tavoittelu on kateissa.

Odotan myös sitä päivää, kun jostain paljastuvat ne todelliset taloudelliset ja poliittiset sekä kulttuurilliset sitoumukset ja syyt miksi maskeista ei keskusteltu avoimen asiallisesti ja rehellisesti.

Jos Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt ei ymmärrä mitä Tervahauta tarkoittaa ulostulollaan, hänenkin kannattaisi miettiä sanojen sijaan muodostunutta viestiä.

Sanna Marinin ulostuloa tulkittiin monellakin eri tavalla valehtelusta väärinymmärrykseen ja jopa naisasiana aina kokoomuksen ajamaan ministeri Krista Kiurun epäluottamukseen. Sanojen tulkinta ja politiikka sotkeutuivat taas oikein reippaasti.

Oma näkemykseni on, että Marinin viestit ovat tulkittavissa valehteluksi, vaikka pelkkien yksittäisten sanojen tulkinta etenkin jälkikäteen ei sitä juridisesti välttämättä ole. Sanojen jälkiselvittely, kun ei olekaan viestintää se on tarvittaessa oikeuslaitosten työtä.

Kokoomukset vaateet ministeri Kiurun suhteen ovat silkkaa politiikkaa, joka päätyi Kiurun luottamukseen. Epäluottamus olisi ollut Suomelle hyväksi. Kiuru on liian lepsu hoitamaan koko hallinnonalaa ja sen virkaihmisiä ja lukuisia itseellisiä virastoja, jotka toimivat kuin valtio valtiossa pelaten aivan omaa peliään omilla säännöillään.

 

Viestinnällisesti maskien sekavaan sekoiluun on juuri julkaistu varsin yksityiskohtaista tietoa. Tähän kannattaa jopa tutustua - https://agiletassu.com/julkaisut

Tuon laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen mukaan maskit käyttäjälleen sekä muille ihmisille aiheuttamat hyödyt on todennettu kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa, joissa maskien vaikutusta virusten leviämiseen on tutkittu mm. suodatusmittauksilla, aerosoli- tai populaatiosimulaatioilla, maakohtaisilla COVID-19-kuolleisuustilastoilla tai maskin käyttäjien keskuudessa tehdyillä seurantatutkimuksilla, osin myös aiempien vastaavan tyyppisten epidemioiden aikana.

Jo pelkillä teknisillä mittauksilla voidaan todeta, että parhaat kirurgiset maskit suodattavat jopa 95 % kolmen mikronin kokoisista hiukkaista siinä missä parhaiden vastaavan hengitysvastuksen aiheuttavien kankaiden suodatusteho on noin 60 – 70 %. Maskien lääketieteellisistä haitoista on varsin vähän tieteellistä tutkimusta; olennaisia haittoja alkaa löytyä vasta silloin, jos mukaan otetaan kulttuurillisia tai poliittisia perusteluja.

Tämä laaja raportti suosittaa viranomaisille, että päätöksenteon ja annettujen suositusten taustat on avattava kansalaisille läpinäkyvällä tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki perustelut on esitettävä avoimesti ja rehellisesti siten, ettei kansalaisille uskotella suositusten perustuvan tarkkaan punnittuun lääketieteelliseen tietoon tilanteessa, jossa todelliset perustelut ovat luonteeltaan poliittisia, hallinnollisia tai kulttuurillisia.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 19.10.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

Avainsanat: Finnradio, maski, STM, sosiaali- ja terveysministeriö, Sanna Marin, Markku Tervahauta, HTL, Vivikka Richt, Krista Kiuru


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini