Ettei vaan tulisi takatalvea

Perjantai 1.3.2024 klo 17.36 - Kauko Niemi

 

Herääkö maailma talviuniltaan. Tämän talven lämpötila oli yleisesti 1‒3 astetta pitkän ajan keskiarvoa alempi. Näin tekivät myös Ähtärin eläintarhan karhut viime viikon puolivälissä. Heräämisaika vaihtelee hieman vuosittain, mutta nyt ollaan melko normaalissa syklissä.

Maaliskuun ensimmäisenä Suomi sai virallisesti uuden presidentin. Onnea uuteen pestiin presidentti Stubb. Mediakin on jo ehtinyt avata salaisen arkkunsa, kuinka Sauli huutaa puhelimeen ja ärtsisti komenteli ties ketä. Siis se vakaa ja uskottava tasavallan presidenttikö. Kyllä Niinistö saa joka tapauksessa täydet peukutukset. Onhan hän kyselyn mukaan Suomen kaikkien aikojen paras presidentti.

Samana päivänä monista uhitteluista huolimatta Aleksei Navalnyin muistotilaisuus pidettiin Moskovassa sijaitsevalla Marinon esikaupunkialueella sijaitsevassa kirkossa. Yllätys, yllätys tilaisuus oli avoin. Mitä se avoimuus sitten tarkoittaakaan, kun  naapurin hallintoon on iskenyt synkkä takatalvi ja se kontrolloi nyt suruakin. Yksikään ruumisauto ei ole suostunut/uskaltanut kuljettamaan ruumista siunaustilaisuuteen. Ruumis saatiin kuin saatiinkin kirkolle.

Paperisesta talviunestaan yrittää herätä myös itsetietoisena ja itsevarmana esiintynyt Helsingin Sanomat. Syventävien sisältöjen päätoimittaja Laura Saarikoski on irtisanoutunut HS:n palveluksesta. Parisen kymmentä muuta seuraa Saarikoskea. Päätoimittaja Erja Yläjärven ja Laura Saarikosken tiedotteet olivat melkoista puppusanageneraattorin tuotosta. Sata kertaa enemmän markkinointia kuin journalismia.

Itse olin 46 vuotta putkeen paperisen Hesarin tilaajana. Sen jälkeen hetken sähköinen asiakas. Yhdessä vaiheessa ”myötähäpeäni” oli niin voimakasta, että silmäilin Hesarin vasta iltapäivällä.

Unkari ei meinaa herätä talviunestaan millään. Miten ihmeessä yksi mies voi vitkutella tuolla tavoin. Mielenkiintoista nähdä millaisilla peukutuksilla Orban jatkaa menestystään. Itselläni ei ole muuta kuin turistikokemusta unkarilaisuudesta. Suomessa asuva tuttavani kommentoi tilannetta sanomalla, että häntä hävettää julkisesti tunnustaa itsensä unkarilaiseksi.

Toivottavasti Suomen toiseksi arvostetuin uutisankkuri Matti Rönkä ei vaivu talviunille. Matti Röngän viimeinen uutislähetys viime keskiviikkona kello 20.30 tavoitti 1,3 miljoonaa katsojaa. Röngän viimeinen uutislähetys oli tämän vuoden katsotuin tavallinen uutislähetys. Röngän ansiot perustuvat työn laatuun, eikä somekeikistelyyn. Siinä on iso ero, niin kuin oli suosituimman uutisankkurin Arvi Lindinkin kohdallakin.

Talviunilta on herätelty reserviläisetkin. Puolustusministeri Antti Häkkäsen yksi lausunto, herätteli laajoja joukkoja. Valtaosa aktivoituneista halusi erota reservistä ja tänä vuonna reservistä onkin eronnut yhteensä 1 435 reserviläistä, joista 1 200 helmikuun aikana. Viime vuonna reservistä eronneita oli koko vuonna 1 650.

Toki on sitten sellaisia, jota haluavat takaisin reserviin. Helsingin Sanomien yleisönosastolla 62 vuotias haluaisi palata takaisin reserviin, sillä hän uskoo, että tarpeen niin vaatiessa olisi minulla vielä jotain annettavaa Suomen Puolustusvoimille.

Niinistön viimeiseksi jäänyt armahdus viime viikolla koski sotilasarvon palauttamista. Presidentin esittelyn päätöksestä selviää, että Vantaalta oleva mies oli pyytänyt, että hänen menettämänsä sotilasarvo, tykkimies, palautettaisiin. Toive toteutui.

Minäkin heräsin miettimään, että mikähän mahtaa olla minun sotilasarvoni varusmiespalvelun ja sen jälkeen neljästi kertaamassa olleella? Tätä tietoa ei löytynyt Santahaminan portilta, Uudenmaan aluetoimistosta. Neuvottiin tiedustelemaan Sotilaslääketieteenarkistosta Viitasaarelta. Vastaus oli, että on kansallisarkiston kamaa. Tunnustan – tuplasti arkistokamaa siis.

Mutta eniten tässä menneen talven lumia miettiessä juuri nyt ihmetyttää tuon herra Putinin terveydentila. Millä keinoin tuollaisissa paineissa voi olla sairastumatta. Ei ainakaan niin sanottu normaali ihminen pysyisi terveenä. Olisi varsin mielenkiintoista nähdä herran veriarvot ja muut hyvinvointia mittaavat arvot. Toisaalta emmehän me tietenkään tiedä mitä tai millaisia sairauksia herra on läpikäynyt.

Siinäpä moni hyvinvointiguru, jopa lääketieteen tutkijat voisivat olla huulipyöreänä ja miettiä hyvinvointisuositusten todellista merkitystä. Sinä päivänä, kun tämän herran terveys pettää, soisi maailmalle mahdollisuuden saada tutkimusnäytteitä mitä biologisesti oikeasti on tapahtunut.

Nyt alkavat aamut valoistua, mutta takatalvi iskee liian monella taholla päivittäin, mutta uskotaan Stubbin virkaanastujaispuheen viestiin, ettei kannata kaikkia pelätä.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantaina 4.3.2024 klo 08.00 ja 16.00 sekä 21.00

Lisää aiheesta:

Navalnyin hautajaiset

 

 

 

 

 

Vastuullisuudella vatulointia

Sunnuntai 15.9.2019 klo 11.43 - Kauko Niemi

Tunsin itseni vastuulliseksi viime viikolla. Käytin heinä-elokuun vaihteessa majoitusta Ähtärissä. Poikkeuksellisesti lasku luvattiin lähettää jälkikäteen sähköpostilla. Majoituksessa kun ei ollut vastaanottoa. Avain oli koodin takana.

Laskua ei kuitenkaan kuulunut, niin soitin nyt puolentoista kuukauden kuluttua ja kyselin laskua. Majoittaja oli kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin. Asia selvisi, lasku on maksettu ja lisäbonuksena vastaanotin kiitokset rehellisyydestä, siis vastuullisuudestani. Ainakin omasta mielestäni.

Vastuullisuus tulee vastaan joka käänteessä. Mitä se sitten oikein tarkoittaakaan, kun yritys tai ihminen viestii vastuullisuudesta. Yritys on vastuullinen jossakin asiassa ja sama yritys on toisessa asiassa vastuuton. Tai sitten kuten Jokipiin Pellava, joka ei ole koskaan käyttänyt tuotannossaan kemikaaleja, vaan ollut vesihöyryn varassa vuodesta 1920 lähtien. Juuri pyörineen Habitare-messujen teemana oli vastuullisuus. Vaikkapa huonekaluja, joissa ei käytetä liimaa.

Ylen kolumnissa Pekka Seppänen ihmettelee osuvasti samaa asiaa. Jos vastuullisuus on yhteiskunnassa tärkeää, yhteiskunnan pitäisi määritellä mitä vastuullisuus on. Yhteiskunnan tulisi siinä tapauksessa myös laatia pelisäännöt ja valvoa niiden noudattamista. Itsesääntely on kaunis ajatus, mutta ehkä silti on parempi, että kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Keskustelin viime viikolla sijoitustustoiminnan vastuullisuudesta Elite Alfred Bergin toimitusjohtaja Daniel Pasternackin kanssa. Sijoittamisen näkökulmasta tuntuu tuon keskustelun jälkeen huomattavasti järkevämmältä ohjata rahoja yritykseen, joka kehittää vaikkapa aurinkoenergiaa, kuin ostaa puhdasta omaatuntoa jollain lentopäästöjen korvauksilla tai vastaavilla.

Pasternackin arvion mukaan tällä hetkellä vielä vähemmistönä oleva vastuullisuus sijoittamisessa nousee merkittävään rooliin nopeammin kuin osaamme arvioidakaan. Eli rahoja kanavoidaan ainakin sijoittajan omasta mielestä hyvän edistämiseen mieluummin kuin maksellaan oman tunnon tuskissa jotain tilapäisiä kertamaksuja.

Vastuullisuuden määrittäminen sijoittamisessa on tietysti jokaisen sijoittajan arvopohjaan sidottu. Omakohtainen tilanne olkoon tässäkin esimerkkinä, koska haluan päästä eroon Kemiran muutamista osakkeista. Luonnon ja luomun ystävänä en todellakaan halua olla mukana lannoiteteollisuudessa, enkä muutenkaan edistää kemianteollisuutta.

Meistä jokainen on sijoittaja.  Halusimme tai emme, olemme kaikki sijoittajia. Oma asunto on sijoitus. Eläkkeemme maksetaan sijoitustuotoilla. Pankki sijoittaa tilillä olevat varamme uudelleen. Töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan. Huoli omasta tulevaisuudesta, mutta myös maapallosta voi olla motiivi aloittaa vastuullinen osakesijoittaminen. Näin lohdullisesti todetaan sijoittaja.fi sivulla.

Kuinka moni asunnonostaja miettii elämänsä suurinta sijoitusta, rakennusyhtiön vastuullisuuden näkökulmasta. Rakentamisen laatuongelmat ovat jokapäiväisiä. Onneksi ei vielä kovin usein asunnon rakentaminen jää kokonaan kesken ja ostaja menettäisi rahojaan.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi rakennusyhtiötä sulkulistalla, joiden asuntojen ostoja pidän liian suurena riskinä. Yritysten toiminta ja kytkökset eivät ole minun kriteereiden mukaan vastuullisia.

Otetaanpa tähän ajatusleikki vastuullisuudesta, siitä kuinka suomalaiset ihmiset lihovat ja sairastuvat enemmän ja enemmän. Toimivatko silloin elintarviketeollisuus ja kauppa tässä asiassa vastuullisesti, kun yrittävät myydä vain mahdollisimman paljon epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa?

Jos yksittäisen ihmisen pitäisi valita sijoituskohteeksi tässä tilanteessa vastuullisesti toimiva kauppaketju, niin sen kassoilla ei olisi makeisia. Sen päivittäisissä tarjouksissa ei olisi huikeita houkutuksia sokeroiduilla virvoitusjuomilla. Vaan parhaille myyntipaikoille olisi sijoitettu tutkitusti terveellisiä tuotteita. Se olisi kaupan vastuullisuuden suunta.

Toki lihavuusongelman poistamista ei tulisi sälyttää kokonaan ruokateollisuuden ja kaupan vastuulle. Yhteiskunnan lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin voisi kuulua vaikkapa huomattavan reilu, koukuttavan lisätyn sokerin verotus.

Seurauksena suomalaisissa kodeissa heitetään sekä vastuullista että vastuutonta ruokaa roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä selvisi viime viikon hävikkiviikon raporteissa.

Se tarkoittaa jokaista suomalaista kohti 20–25 kiloa vuodessa. Roskiin päätyvän ruuan päästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vastuullisuus ei ole koskaan yksittäinen teko silloin tällöin, vaan sen pitää olla luotettavasti läsnä kaikessa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 16.9.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Pandat tulevat - tulevatko ihmiset

Maanantai 11.12.2017 klo 21.34 - Kauko Niemi

Kun kesä oli kauneimmillaan ja yksi maailman hienoimmista ulkoilukohteista, Liesjärvi kapeine vesien välissä luikertelevine polkuineen tarjosi tuolloin henkeäsalpaavia näkymiä. Paikka johon olen ajanut useammankin ulkomaisen ystäväni kanssa ja esitellyt kappaleen kauneinta Suomea. Samalta alueelta olen yhtenä kesänä jokamiehen oikeudella kerännyt 28 kiloa suppilovahveroita.

Mutta missä tällainen paratiisi oikein onkaan. Sitä kysyivät myös kyseisen kunnan päättäjät – Tunteeko kukaan Tammelaa? Entä tunteeko kukaan Kälviää tai Töysää tai Möksyä. Tosin noilla paikoilla ei tiettävästi olla huolestuneita paikkakunnan brändistä

Tammela haastoi viime kesänä ihmiset jakamaan kokemuksensa ja fiiliksensä Tammelasta. Samalla Tammelassa lähti liikkeelle kunnan tunnettuuteen ja brändimielikuvaan liittyvä kartoitus.

Tammela halusi selvittää, miten hyvin Tammela tunnetaan suomalaisten keskuudessa, mitä kunnasta tiedetään, ajatellaan ja minkälaisia tarinoita Tammelasta kerrotaan. Kunnan isät ja äidit jännittivät tunnetaanko Tammelaa muualla ylipäätään.

Brändit ja tunnettuus ovat tärkeitä myös kunnille, ja niitä on hyödynnetty aivan liian vähän. Jos kuntaa ei tunneta, ei se myöskään ole listalla, kun valitaan asumisen, yrittäjyyden tai matkailun kohdetta.

Monesta kunnasta saatetaan tunnistaa vain yksi kohde, kirkko, mikäli se on ollut tiekirkkona ja ainoana kohteena mihin on ylipäätään voinut pysähtyä. Tai jos kirkon maine kiirii riittävän kauas, niin se voi olla todellinen turistirysä kuten Temppeliaukion kirkko Helsingissä liki miljoonalla kävijällä vuodessa.

Suomessa on parhaillaan yksi kunta, joka investoi houkuttelevuuteensa valtavalla riskillä. Ähtärin pandatalo on melkein valmis. Niin on pieni eteläpohjalainen kuntakin: se valmistautuu ottamaan vastaan tunnetuimmat asukkaansa. Pandat tulevat tammikuussa ja ne ovat Ähtärille myös kaikkien aikojen kalleimmat asukkaat.

Eläinpuiston liikevaihto oli viime vuonna runsaat kaksi miljoonaa euroa, jolla tehtiin noin 50 000 euron voitto. Pian valmistuva pandatalo maksaa yli kahdeksan miljoonaa euroa, ja lisäksi tulevat vielä pandojen vuosikulut, joista ison osan haukkaavat varsinkin Kiinan maksettavat vuokrarahat. Puistoon tulee myös kymmenen uutta työntekijää.

Vähimmilläänkin puhutaan siis miljoonasta eurosta vuodessa. Ähtäri ei kerro tarkkoja lukuja.

Kävijöitä eläinpuistossa oli viime vuonna noin 180 000. Jotta pandahankkeessa päästään voitolle, lippuja pitää myydä 100 000 enemmän. Ja kuinka paljon satatuhatta kävijää käyttää muita Ähtärin palveluja ja synnyttääkö kokonaan uutta bisnestä.

Mutta jos paltaan tapaus Tammela, joka on aika normaali suomalaisen kunnan tarina ilman selkeää ja hyödynnettävää brändiä, mielikuvaa kunnasta ei luoda exelissä, vaan se syntyy pitkäjänteisesti tiedostaen jokapäiväisistä asioista.

Laaja kysely ja haastattelut antoivat Tammelalle kylmää kyytiä. Kun kysyttiin ulkopaikkakuntalaisten tietämystä Tammelasta. Vastaajista 64 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ei ollut mitään mielikuvia Tammelasta. Haastateltujen joukossa luku oli 87 prosenttia. Tammela sekoitettiin myös esimerkiksi Tammelantoriin Tampereella. Sieltähän saa vain mustaamakkaraa.

Tietämättömyys korostui nuorten 18-29 -vuotiaiden keskuudessa. Nuoret eivät myöskään kokeneet kuntaa kiinnostavana asuinpaikkana tai yrittämisen paikkakuntana. ”Vaikea kiinnostua, jos ei tunne paikkakuntaa”,  kertoi yksi haastatelluista.

Jos kuntaa ei tunneta, ei se myöskään ole listalla, kun valitaan asumisen, yrittäjyyden tai matkailun kohdetta.

Tulokset kielivät siitä, että niin Tammelassa kuin monessa muussakin pienessä kunnassa on satsattava brandityöhön ja tunnettuuden luomiseen. Kuntien kohdalla se ei tule olemaan helppoa. Kun brändin rakentaminen yrityksissäkin on tavattoman hankalaa. Kittilä olkoon tässä varoittavana esimerkkinä erilaisten intressien sekasorrosta.

Tammelan esimerkki on erinomainen ja samanlaiseen investointiin kannattaisi monen muunkin paikkakunnan ryhtyä. Ainakin tietäisi millaiset askelmerkit ovat lähtötilanteessa, eikä lähdettäisi saati innostuttaisi yksittäisten mielipiteiden, ja muutaman ihmisen mieltymysten pohjalta.