Nyt on pöhinää kaikille

Perjantai 13.3.2020 klo 12.27 - Kauko Niemi

Tällä hetkellä maailmasta ei puutu pöhinää. Mitä se pöhinä sitten tarkoittaakaan missäkin tilanteessa? Vuoden 2013 eittämätön muotisana oli pöhinä. Sitä markkinoitiin jonkinmoisena ikään kuin hyveenä, että nyt kyllä tapahtuu.

Sittemmin on osoittautunut, että pöhinästä on ollut myös paljon haittaa, kun on vain pöhisty ilman todellista kytköstä itse toimintaan. Itse miettisin useamman kerran tämän sanan käyttöä asiallisissa tilanteissa.

Mitä pöhinä sitten on? Se on varsin tunnettu termi amfetamiinin ympärillä. Kuinka moni haluaa oikeesti pöhistä ja rakentaa toiminnallisia kytköksiä huumeisiin?

Sanakirja kertoo pöhinän olevan yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää. Kuinka monen yrityksen arvoihin halutaan liitettävän pöhinän alkuperäisiä merkityksiä.

Tämän blogini lopuksi paljastan mitä ja miten voi menestyä täysin ilman pöhinää.

 

Suurin pöhinä ilman muuta tänään ja jopa kuukausien ajan käydään korona-viruksen ympärillä. Ainoa varma asia on viruksen Suomenkin valloitus ja se jälkeen jälkiviisastelu mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Koronan tauksessa täyttyvät monet määritelmät pöhinästä kuten yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää. Päämäärättömyys toki johtuu, ettei maailmassa ole ainuttakaan asiantuntijaa, joka pystyisi satasella sanomaan mistä on kyse ja kuinka korona käyttäytyy.

Kriisiviestinnän asiantutija Katleena Kortesuo luonnehtii osuvasti Ei oon totta palstallaan, että Suomi elää johtamistyhjiössä. Kukaan ei ota johtajuutta, vaan kaikki vilkuilevat toisiinsa. Jospa joku muu tekisi ratkaisuja? Ratkaisuja odotellessa

Suomi pohtii, Suomi selvittää, Suomi pitää yhteyttä, Suomi perustaa työryhmän. Suomi pöhisee.

Maailmalla olisi kuitenkin käytännön esimerkkejä, ei taudin nujertamisesta vaan sen leviämisen estämisestä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Hong Kong. Siellä on 110 todettua tapausta. Kuitenkin Suomen pääkaupunkiseudun  kokoisella alueella asuu 7,4 miljoonaa ihmistä.

Rajoitukset tulivat välittömästi voimaan. Hengitysmaskit ilmestyivät heti kasvoille ja ihmiset ymmärsivät mitä tässä pöhinässä pitää tehdä.

Korona-pöhinän postiivinen ilmentymä on vuodesta 1944 lähtien tuotannossa oleva korona-peli. Keski-Suomalainen valmistaja sanoo, että kaikki päivällä valmistetut korona-laudat ja -nappulat ovat illalla myyty. Kysyntä on nyt niin kovaa kun sattui joutumaan pöhinän keskelle.

 

Toinen iso pöhinä viime aikoina on ollut Euroviisut. Jos en olisi tiennyt lehtiä lukiessani ja somea selatessa mistä on kyse, en oikein mistään olisi tajunnut, että kirjoittelu koski yhtä ja samaa tapahtumaa. Niin olivat arviot äärilaidasta toiseen.

Kaikki kirjoittelu täytti pöhinän määritykset erittäin hyvin - yleishyödytöntä pyöriskelyä, oleilua, hengailua, touhuilua ilman erityistä päämäärää.

No päämääränä on tietysti Euroviisujen voitto, mutta mitä on silloin oikeasti voitetaan. Pöhinästä päätellen kukaan ei oikein tiedä onko voitettu musiikkikilpailu, ulkonäkökilpailu, show-kilpailu, perinne-kilpailu, artisti-kilpailu, byro/lava-kilpailu?

Jos ja kun tällaisen pöhinän keskelle joutuisi ainakin yritysmaailmassa olisi syytä viheltää peli poikki ja tarkentaa määrittää mistä oikein kilpaillaan, eikä vaan pöhistä.

 

Tampereen yliopistolla vihellettiin tosiaan peli poikki, kun pöhinällä rakennettiin kikkakolmosia, joilla ei ollut tukevaa pohjaa yliopistolliseen perustyöhön ja perusarvoihin. Fiinimmin sanottuna brändin rakentamisesta vastuussa ollut henkilö sai potkun ja nyt otetaan uutta todellisempaa otetta Tampereen yliopiston ja teknisen korkeakoulun osaamisen ja kulttuureiden vahvaan ja toimivaan yhdistämiseen.

Tampereella mentiin pöhinästä pöhinään, joka alkoi hermostuttaa sekä siellä työskenteleviä, että hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herliniä.

Tampereen yliopiston rekrytointi-ilmoituksessa pöhistiin ja siinä yliopisto haki viestintäasiantuntijaa. Ilmoituksessa tehtävään haettiin "monikanavaisen tarinankerronnan huippuosaajaa", jolla on supervoimia ja joka luo sanoitusta ja visualisointia. Täydellistä – pöhinätarinoita.

 

Yritystason pöhinää parhaimmillaa on Espanjassa ja Suomessa toimiva assaripalveluja tarjoava Wannado. Toinen perustajista Irina Viitala pöhisee yrityksen nettisivuilla merirosvona. Sopisi paremmin lasten lakritsimainokseen.

Samainen Viitala iloitsee nyt somessa kuinka meidän Wannadolla on ekat yyteet.  Olen vähän tohkeissani asiasta, koska sellaisten järjestäminen Suomessa on tehty tosi hankalaksi.

Ihan noin vaan et päädy tilanteeseen, jossa olet yt-neuvotteluita järjestävä taho! #kokeile

Välihuomautuksena sanottakoon, että Wannadon viimeiset julkiset, punasävyiset  tilinpäätöstiedot ovat vuodelta 2017.

Viitala jatkaa somessa - yt on kuitenkin positiivinen juttu! Se terveyttää yrityksen toimintaa ja parin suljetun oven jälkeen avaa useita uusia ovia.

Näin siis nautittavaa yt-pöhinää merirosvomeiningillä iloisista potkuista.

Mutta sitten se lupaamani esimerkki menestyksestä ilman pöhinää. Siis ihan vaan erinomaisella ja vakuuttavalla tekemisellä.

Suomalainen, nuori vaatesuunnittelija Anna Isoniemi tekee niin vakuuttavaa vaatesuunnittelua ilman pöhinää, että maailman jätti Adidas otti häneen yllättäen ja varoittamatta yhteyttä. Nyt hän on suunnitellut Adidakselle uuden vaatemalliston.

Isoniemi ei pöhissyt Ylen Aamu-tv:ssäkään mistään kikkakolmosista, saati muodin pintaliidosta. Hän kertoi tutustuneensa Adidaksen arkistoihin ja historiaan, loi ammentamalleen kulttuurille uuden ilmeen. Anna Isoniemen, 29, ajatukset, tapa suhtautua tekemisiin on niin syvää ja nöyrää - haaveilen, että saan tuoda oman visioni esiin. Pöhinästä ei tietoakaan.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 16.3.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, pöhinä, korona-virus, Euroviisut, Wannado, Adidas, Tampereen yliopisto, Irina Viitala, Anna Isoniemi,

Euroviisut oli ja meni

Maanantai 18.5.2009 - Kauko Niemi

30 miljoonaa euroa on aika iso raha yhden tilaisuuden järjestämiseksi. Oliko anti sen väärtti? Huonompaakin katsottavaa televisiosta tulee vaikka kuinka paljon.


Venäjä pisti parastaan ja onnistuikin hienosti. Ohjelma eteni jouhevasti ilman suurimpia jaaritteluja.

Suurimman vaikutuksen teki valotekniikka. Olen tutustunut pariin valo-ohjaustekniikkaan ja täytyy sanoa, että lauantaisen spektaakkelin valotekniikka oli kyllä huikea.

Kameratyöskentelyssä sen sijaan oli tietokoneohjaus ei toimi, eikä toiminut Moskovassakaan. Automaattikamerat kiersivät lavaa nykytyylin mukaan äärettömän nopeine leikkauksineen. Tässä oli vaan se heikkous, ettei kamera elänyt tilanteessa. Huikeat akrobatiat jäivät näyttämättä, paitsi vahingossa.

Ai että musiikki? Olihan siellä sitäkin. Loppujärjestys oli kutakuinkin oikea - myös Suomen osalta.

Minulle musiikki tarkoittaa jotakin kaunista ja harmoonista. Jos kahden kuuntelukerran jälkeen en pysty biisiä hyräilemään tai luomaan siitä mitään selkeää mielikuvaa, niin se ei ole minun makuuni.

Kun nyt radio soi taustalla ja sieltä tulisi Suomen edustuskappale, niin en sitä tunnistaisi vieläkään.

Norjan voittajan tunnistaisin, mutta en nyt kuitenkaan ymmärtänyt miksi se sai niin ylimääräiset pisteet. Niin ylivoimainen se ei kuitenkaan mielestäni ollut.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: euroviisut

Venäjä, Venäja ja Venäjä

Sunnuntai 22.6.2008 - Kauko Niemi

Puolustusministeri Jyri Häkämies näytti olleen oikeassa, kun hänen huomiota herättävät sanansa Venäjä, Venäjä, Venäjä aiheutti melkoisen hulabaloon. 

Tosin Häkämies ei tuolloin tiennyt arvannut missä yhteydessä tuo kolminkertainen Venäjä todella tulee nostamaan suuren kansakunnan tuntoja siinä mitassa, että siitä voisivat ottaa kaikki muut oppia.

Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden

Venäjä voitti Euroviisut

Ja nyt näyttää kuin Venäjä voittaisi myös jalkapallon Euroopan mestaruuden.

Tällainen kolminkertainen uho osoittaa maailmalle, että kyllähän meiltä pesee. Positiivinen kierre on mielenkiintoinen ilmiö ja sillä on mieletön merkitys olkoonkin se sitten jalkapalloa, jääkiekkoa  tai Euroviisuilua.

Positiivinen kierre on sisäisesti tarttuva tauti, eikä se osaa eritellä yksityiskohtia, vaan etenee kaikilla rintamilla. Monen yrityksenkin kannattaisi miettiä tämän sisäisen taudin levittämistä ja hyödyntämistä.

Mikä ihmeen ylpeilyn aihe on kuukaudesta toiseen toitottaa kuinka olemme onnistuneet supistamaan toimintaamme, säästämään ja pitämään kulut kurissa. Mitä se tuo tullessaan, kun yritys säästää ja supistaa tuotekehitystään. Paitsi johtajille lyhyellä tähtäyksellä loisto bonukset. Sehän sinänsä on jo riittävä syy toteuttaa säästöjä.

Säästäminen ja supistaminen, lakkauttaminen ja sulkeminen ovat takuuvarmasti negatiivisia asioita, jotka luovat negatiivisen kierteen jokaisessa yhteisössä, oli se sitten yritys tai valtakunta.

Olen vaan täällä töissä ja odotan milloin minun vuoroni tulee olla leikkurissa. Eihän mitään uutta kannata miettiä, kun pitää säästää, eikä sitä kuitenkaan viedä eteenpäin.

Toki maailma muuttuu ja jokaisen on muututtava, mutta viesti voisi olla voittajahenkinen, kuinka viisaasti olemme muuttuneet. Olemme voittaneet tämänkin hankalan tilanteen.

Nykyinen karvismainen kannustus vain kuuluu: Jos ette pidä turpaanne kiinni, niin lopetetaan ja suljetaan kaikki tehtaan Suomessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: venäjä, jalkapallo, euroviisut