Some-sössimisen kaava

Maanantai 5.3.2018 klo 8.11 - Kauko Niemi

Tuossa jokunen hetki sitten olin aiheuttaa some-kohun. Tai jo pienimuotoisen aiheutinkin. Tässä oli monia tuttuja piirteitä somekohuista. Usein puhutaan musiikissa hitin kaavasta, siis kuinka syntyy musiikkimaailmassa hitti-biisejä. Millaisia ominaisuuksia biisissä pitää olla tullakseen hitiksi.

Nyt on hyvä hetki miettiä mikä some-sössimisen kaava. Päätin ryhtyä tutustumaan Helsingin julkiseen liikenteeseen, joka on minulle täysin vierasta. Kerran olen maalaisserkun pyynnöstä matkustanut niin sanotussa matalalattia ratikassa. Mistään linjoista ei ole juuri aavistustakaan.

Ettei tässä tulisi heti asenteellisia väärinkäsityksiä, mikä kuuluu some-sössimisen kaavaan, niin keskusta-asukkina kävelen, potkulautailen, fillaroin ja sitten kehäykkösen ulkopuolelle autoilen.

Siis kipin kapin kännykän sovelluskauppaan – hakuun Helsingin Seudun Liikenne – HSL – tarjolla kaksi HSL:n logolla varustettua applikaatiota. Aloitan mobiililipusta. Mobiililippu on nyt kuuma sana, koska sillä saa kertamaksusta 25 prosentin alennuksen. Uutiset kertovat mobiililipun valtavasta käyttömäärästä vuoden alusta.

Palvelu lataukseen, wow, pelaa kuin puikki ja looginen käyttöliittymä, paitsi puhelin ei saa olla wifi-yhteydessä.

No sitten otetaanpa tuo reittiopas, jotta tiedän mikä linja menee mihinkin ja koska. Mutta mitä hemmettiä. Sovellus on ihan urpo. Käyn tarkistamassa pc:llä missä se toimii aivan järkevästi.

Nyt käynnistyy some-sössimisen toinen vaihe. Eikun suoraan ja varmana ihmettelemään ja haukkumaan facebookiin, kuinka urposti sovelluksen puhelinversio on tehty. Varmuuden vuoksi tägään HSL vastaavan Mari Flinkin kommenttiini.

Ai että mikä oli se sössimisen ensimmäinen vaihe? Luotin vain sovellustarjonnan ulkonäköön ja nimeen, enkä lukenut mitään, edes lyhyttä esittelyä loppuun - kuka sovelluksen on tehnyt, millä eväillä ja millaisia arvosteluja se on saanut.

Varmasti yleisin syy harhapoluille on siinä, ettei mitään lueta loppuun, mitään ei selvitetä ja reagoidaan ensimmäisellä tunteella, joka vastaan tuli.

Mari Flink korjaa ja oikeisee haukkumiseni nopeasti ja asiallisesti, ettei puhelimen reittiopas-sovellus ole heidän, HSL:n tekemä. Aivan oikein, kun tarkistan, niin tekijä on Muhammed. Tarkistukseni on siis ainakin kolme-neljä toimenpidettä myöhässä.

Oikaisusta ja minun anteeksipyynnöstä huolimatta satelee mitä ihmeellisempiä haukkukommentteja. Siis ani harva on vilkaissut tämän päivityksen kommenttiketjua oikaisuineen. Ani harva on edes kokeillut sovellusta, mutta varma mielipide löytyy välittömästi.

Vähän sama kuin pari viikkoa sitten entisen ystäväni syntymäpäivänä hänelle sateli onnitteluja, vaikka tilin viimeisessä virallisessa päivityksessä on hänen kaksi vuotta sitten ollut kuolinilmoitus.

Some-sössimisessä toimii se vanha leikki, jossa kuiskataan toisen korvaan juuri itselle kuiskattu viesti. Kun viesti on kiertänyt ringin, se on muuttunut melkoisesti alkuperäisestä. Mitä suurempi rinki ja mitä nopeampi viestinvaihto sitä suurempi muutos.

Yksi tuttavani käsittelee hyvinkin futuristisia aiheita ja kommentoi monimutkaisia kuvioita. Hän on ottanut käyttöönsä hyvän moderointityylin. Hän ilmoittaa jo julkaisuvaiheessa poistavansa kommentit, jotka eivät liity asiaan.

Some kohun kaavaan kuuluu keskeisesti myös se, että kirjoitetaan muuta kuin tarkoitetaan. Näinhän poliitikot ja markkinointi-ihmiset tekevät työkseen. Tähän kuuluu myös uusiosanojen keksiminen, joiden todellinen merkitys ei aukene kenellekään. Sanoja käytetään sujuvasti vaikka niillä ei ole yhteisesti ymmärrettyä merkitystä.

Some-sössimisen kaava on salakavala. Veikkaan, että kovinkaan moni ei tee sitä tahallaan, mutta ei toisaalta osaa viheltää peliä poikki, kun sössiminen karkaa käsistä.

En minäkään täysin omasta huolimattomuudesta, jopa laiskuudesta arvannut millaisen kommenttiketjun sain aikaiseksi.

Tämä on kuultavissa www.finnradio.fm iltaohjelmassa 5.3.2018 klo 21:30 Suomen aikaan

Palkitusta Kutsuplus -ideasta puuttuu innostus

Perjantai 18.9.2015 klo 9.10 - Kauko Niemi

Helsingissä toimiva Kutsuplus –palvelu toimii tänään mielenilmaisupäivänä lähes ainoana julkisena liikennepalveluna. Palkittu palvelu saa varmaan olosuhteiden pakosta uusia kokeilijoita, mutta se tuskin riittää innostamaan, pelastamaan palvelun tulevaisuutta.

Paraskaan innovaatio ei ruoki itse itseään vaan vaatii innostavaa viestintää, pöhinää ympärilleen. Onko tässä Aalto-yliopiston kehittämässä hienossa liikennepalvelussa perusvaroitus suomalaisesta insinöörityöstä, joka ei lähde lentoon.

Kutsu Plus on mielenkiintoinen innovaatio bussiliikenteen ja taksin välimuoto, jonka toiminnanohjaus perustuu nykyaikaiseen verkkopalveluun. Normaalia pienemmät kuljetusvälineet ovat ketteriä pääkaupungin liikenteessä. Kohderyhmänä on ollut yksityisautoilijat. Saada yksityisautoilijat innostumaan julkisten palvelujen käyttöä.

HSL luonnehti palveluidean lähtökohtia - vuonna 2011 haluttiin tarjota vaivatonta, luotettavaa, mukavaa ja joustavaa asiakaskokemusta tyyliin ’juuri sinulle sopiva kyyti’.

CXPA Finlandin raati valitsi yksimielisesti Kutsuplus palvelun vuoden asiakaskokemuksen voittajaksi. ”Kysyntäohjautuva Kutsuplus on ainutlaatuinen maailmassa ja vaatinut näin poikkeuksellisen vahvaa visiota, ymmärrystä asiakkuuskokemuksesta ja asiakkaiden käyttäytymisestä", perusteli raadin puheenjohtaja valintaa, CXPA Finlandin toiminnanjohtaja Sirte Pihlaja.

Kutsuplus-pikkubusseja on nyt liikenteessä 15 kappaletta. Autojen määrää oli tarkoitus alun perin lisätä 45:een viime vuoden aikana. Sittemmin tavoite siirtyi, ja HSL:n budjetissa varaudutaan uusiin autoihin vasta vuodelle 2016, josko silloinkaan. Nyt nimittäin selvitellään koko innovaation alasajoa.

Kiinnostuksensa innovaatiosta on myös esittänyt Uber-paineissa toimiva taksiliikenne.

Taloudelliset laskelmat eivät ole kulkeneet lainkaan toivotulla tavalla. Kutsuplus on kallis veronmaksajalle, sillä jokaisesta matkasta veronmaksajan tuki on 39,80 euroa. Matkustajamäärät ovat jääneet vaatimattomiksi.

Omakohtaisena kokemuksena, keskustassa asuvana ja auton omistavana voin sanoa, että Kutsuplus on toteutuksena kiinnostanut erittäin paljon koko sen elinajan. Kuitenkaan en ole koskaan edes kokeillut. En näe periaatteessa palvelussa mitään vikaa, mutta mistään ei ole tullut sitä kokeilun kipinää.

Vihdoin ja viimein rekisteröidyin palveluun ymmärtääkseni mistä oikeasti on kyse, kun en oikein ymmärrä mistä kyytiin pääseen ja missä pääsee pois. En tunne keskustan pysäkkejä, koska kävelen, pyöräilen ja potkulautailen keskustassa.

Tämän viikkoinen kokeilu tappoi viimeisenkin innostukseni. Tylsääkin tylsemmät insinöörisivut, jotka eivät innostaneet. Ensimmäinen matkasuositus antoi vastaukseksi käyttää bussia 66 (ei Kutsuplus) ja matkasta puolet kävelyä. Matka aika liki sama kun olisin kävellyt koko matkan paikasta A paikkaan B.

 

 

 

 

 

 

 

Vuosisadan lehtiuudistus ala HS

Keskiviikko 21.11.2012 klo 20.15 - Kauko Niemi

Otsikko on journalistien sisäistä slangia, joka sopii nyt tähän Helsingin Sanomien hetkeen. Paljon ideoita, pitkää suunnittelua, paljon puhetta ja uhoa, kokeilemista ja uuden tekemistä sekä jännitystä loppumetreille asti.

Ja kaiken tämän jälkeen uskalletaan muuttaa hieman ja luontainen laiskuus hiivuttaa loppuakin tekemistä ja helposti palataan vanhaan tyyliin. Lukija tuskin huomaa muutosta ja vielä vähemmän välittää, sillä hän keskittyy asiaan mistä hän on kiinnostunut, eikä pahemmin jää miettimään millaisella fontilla uutinen on julkiasetettu. Paitsi jos se hidastaa suunnattomasti lukemista ja etenkin ymmärtämistä.

Onko Hesarin verkkomuutos vuosisadan lehtiuudistus? Ainakin minun muistini on kovin lyhyt, kun eilen en oikein muistanut, millaiset sivut olivat maanantaina. Todennäköisesti ei kovinkaan paljon erilaiset.

Ammatti-ihmisenä fontin valinta ei ole ruudulta lukemista helpottava valinta. Jossakin syvällä journalistin syövereissä elää edelleen fonttijako. Uutistekstin pitäisi olla Timesia ja loput ovatkin sitten mainostekstejä varten. Tämä vaan ei enää toimi sähköisessä maailmassa.

Osastojaossa en huomannut mitään eroa. Sehän onkin lehdissä yleensä sisäinen organisaatiojako. On kulttuuritoimitus, urheilutoimitus, kotimaan toimitus ja ulkomaan toimitus. Tietenkin lukija on totutettu sadassa vuodessa tällaiseen jakoon, mutta tietääkö lukija mistä mitäkin asiaa etsii. Jaottelu ei toisaalta nykyisin haittaakaan, kun julkaisut ovat niin kaposia, että sen skannaa läpi hetkessä.

Vuosisadan lehtiuudistukseen viittaa oikeastaan kaksi asiaa. Nettisivujen maksullisuus ja sähköisen ja painetun version samankaltaisuus.

Maksullisuuden kohdalla katsotaan kestääkö perse merivettä. Kun viralliset ja epäviralliset laskurit ilmoittavat kävijämäärien ja sivulatausten määrät  ja niiden jatkumot. Kuinka moni haluaa maksaa ja kuinka helppoa onkaan kiertää tässä tapauksessa maksullisuutta. Jokainen kierto myös vääristää tilastoja. Se on toisaalta hyvä kiihdytin tehdä haluttavaa sisältö, jota muut eivät tarjoa.

Henkilökohtaisesti olen samassa tilanteessa kuin 1990 luvun alussa luopuessani lankaliittymästä. Miksi maksaisin samasta toiminnasta kahdesti. Painettuna ja sähköisesti. Lankaliittymästä luopumista pitkitti tunnearvot. Niin se taitaa olla painetun lehdenkin kanssa.

Kunnon journalismi on toki aina maksun väärttiä. Järkevämpää on käyttää sama raha kahteen erilaiseen sisältöön kuin kahteen samanlaiseen sisältöön.