Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Lauantai 21.11.2020 klo 16:21 - Kauko Niemi

Natural_Kake.jpg

 

Kuvankäsittelyohjelmat ovat pitkään olleet taitavissa käsissä varsin monipuolisia, joilla kuvia on tehostettu, kun ei ole pätkääkään välitetty totuuden mukaisesta dokumentaarisuudesta.

Vanha perinteinen PhotoFinlandia sai melkoisen arvostelyryöpyn tulosten julkistusten jälkeen. Kommenttien perussävy oli, ettei kuvilla ole juurikaan yhteyttä valokuvaustaitojen kanssa. Pitäisikö koko kilpailun nimi muuttaa KuvaFinlandiaksi? Kameran osuus jää kovin vähäiseksi tämän vuoden kilpailukuvissa.

Mainoskuvien manipuloinnit ovat niin itsestään selviä, ettei niiden tulkinnoissa välttämättä ole ollut vääriä ongelmia. Paitsi silloin kun kuvien luomat mielikuvat tuotteista ovat todellisuuden kanssa kokonaan eri planeetoilta.

Kuvien käsittely on nyt hiljaa hiipimässä ihan tavallisen kännykän käyttäjän arsenaaliin. Kun ennen kuvaa pidettiin dokumentaarisena elementtinä totuudesta ja sanottiin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tänään on todettava, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.

Mietipä vaikka auringonlaskun kuvaa sosiaalisessa mediassa. Kun postaat mahdollisimman luonnonmukaisen kuvan, saa kuva kymmen tykkäystä. Jos taas säädät oranssien ja punaisten värien nupit kaakkoon, niin johan satelee tykkäyksiä.

Sehän on jokaisen ihmisen sisäänrakennettu halu tulla huomioiduksi ja siihenhän koko sosiaalisen median imuteho perustuu. Miksi et siis käyttäisi ylivärjättyjä kuvia. Etenkin kun kuvien muokkaus voi tapahtua helposti suoraan kännykässä. Ja jättää tulkinta katsojan silmiin.

Entäs kun siirrytään askelta kehittyneimpiin suorituksiin tai annetaan kuvien tulkinta koneen tehtäväksi. Ja sehän on varmaa, että huijarit markkinoinnissa kuin tavallisessa elämässä varmasti käyttävät kuvamanipulaatioita taitavasti hyväkseen. En luottaisi enää kuvat todistavaan voimaan.

Surkuhupaisa esimerkki koneen tulkinnasta tuli viime viikolla, kun viestintäasiantuntija Katleena Kortesuo päivitti kuinka kiva saada pyytämättä ventovierailta ihopainotteisia kuvia.

Hän oli vetämässä pariakin webinaaria, niin eikös joku laittoi Instagramissa kiitoksensa. Onneksi Instagram osasi varoittaa: tuhma kuva oli sumennettu, ja tekoäly varoitti, että kuvaa ei kannata klikata auki.

Kyseisessä tapauksessa kiittäjä oli ottanut kuvakaappauksen Kortesuon webinaarista, ja tekoäly tulkitsi hänen naamansa dick piciksi. Vastaavia konetulkintoja tulee melko usein. kun kone laskee vain paljaan ihon prosentuaalisen osuuden kokko kuvasta. Muista siis kuvasuhteet, kun seuraavan kerran lähettelet tissi- ja pippelikuvia.

Kuvan käsittelyssä siirrytään parhaillaan kokonaan uudelle tasolle, kun vaikkapa Adoben Photoshopin uusimman version ominaisuuksissa ei enää parannella värejä, terävyyksiä, lisäillä elementtejä toisista kuvista tai vaihdella taustoja jne.

Nyt ohjelma muuttaa hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä ulkonäkösi nuoremmaksi tai vanhemmaksi. Muuttaa lantiosi kapeammaksi, lantion sopivan pyöreäksi ja tissit suuremmiksi. Ja kaikki tämä ilman botoksia parilla napin painalluksella.
(oma kuvani tuossa blogin alussa on muokattu vain yhtä säätöä käyttäen)

Kokonaan eri asia on sitten se tilaisuus, kun joudut kuvia nähneiden kanssa kasvotusten, jolloin silmä ei ole saanut käskyjä muutoksista. Onpa noloa, kun henkilö ei tunnista sinua.

Ylen kolumnissa jyväskyläläinen toimittaja, kuvaaja Johanna Malinen ottaa osuvasti kantaa.

Malinen tuo esiin, kuinka yleensä kuvia pyritään manipuloimaan mahdollisimman huomaamattomasti, koska räikeää kuvanmuokkausta pidetään nolona. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, kuinka julkkisten kuvanmuokkauksista uutisoidaan. Valoja, varjoja ja kontrasteja muuttavat filtterit ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä tapoja muokata kuvista esteettisiä, mutta kehon ja kasvojen muotoihin kajoamista pidetään seuraajien huijaamisena.

Siitä, millaisia tunteita omien kuvien muokkaaminen aiheuttaa, ei juuri puhuta, koska kuvia muokataan salaa. Miltä sitten tuntuu nähdä älypuhelimen ruudulla itsestään paranneltu versio?

Kun Malinen vertaa muokkaamaansa kuvaa alkuperäiseen, hänelle tulee yhtäkkiä vähän paha mieli. On yllättävää huomata, kuinka omalle keholle sokeutuu parissa minuutissa. Ennen kuvanmuokkaussessiota olin alkuperäiseen kuvaan tyytyväinen, mutta äkkiä löydän itsestäni monta “epäkohtaa”, joista en ollut aiemmin tietoinen.

Helsingin Sanomat testasi kolmea kuvanmuokkausohjelmaa. Kolmea sovellusta vertaillessa huomaa nopeasti, miten niiden ominaisuudet keskittyvät pitkälti samoihin elementteihin.

Vaikka kuvamuokkausohjelmat mahdollistavat ulkonäöllä leikittelyn ja radikaalienkin muutosten tekemisen, ne ohjaavat käyttäjiään samaan suuntaan. Hyvältä näyttäminen vaikuttaa tarkoittavan hoikkaa vartaloa, tasaista ihoa ja symmetrisiä kasvoja.

Sovelluksiin jää äkkiä koukkuun ja kuvien käsittelystä on vaikeaa päästää irti. Miltä näyttäisin, jos kaventaisin kasvojani hieman lisää? Mitä jos huuleni olisivat vielä vähän paksummat?

Nyt ollaan siinä pisteessä, että herää kysymys, onko kaunistellun kuvavirran keskellä edes mahdollista tunnistaa, mikä on aitoa. Erilaiset ulkomuotoa silottelevat filtterit ja kaunistellut kuvat kiihdyttävät ulkonäköstressiä.

Kuvan kaikinpuolinen rooli on nyt muuttumassa vauhdilla ja se kannattaa jokaisen tiedostaa kaikissa eri kuvatilanteissa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa ma 23.11.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Katleena Kortesuo, Johanna Malinen, Yle, Helsingin Sanomat, Kuvamuokkaus, PhotoFinlandia, Dick pick, tissikuva, pippelikuva,

Ostaisinko talon väkisin vai valtaisinko

Lauantai 26.9.2020 klo 10:29 - Kauko Niemi

Talot.jpg

 

Ajelin pitkin ja poikin ja etenkin pitkin Suomenniemeä. Katselin suomalaista arkkitehtuuria. Siis ei mitään maailmankuulua super-aaltoilua, vaikka Lakeudenristinkin ohitin näköetäisyydeltä. Siis katselin niitä jokaisen arkisia ja stailaamattomia asumuksia, joissa joku on varmaan viettänyt suurimman osan elämästään. Mene ja tiedä.

Toisten talojen pihat olivat rämettyneitä ja toisten nurmikot parturoitu millin tarkasti. Osa hyvässä maalissa ja toiset pahassa hilseessä. Joissakin pihassa seisoi punainen auto ja joissakin kaksi eri väristä autoa heti traktosin vieressä. Mitään yhtenäistä suomalaista, saati maakunnallista linjaa en pystynyt mielessäni muodostamaan. Olisiko pitänyt - ehdottomasti ei. Siis ei mitään asumiseen erikoistuneiden lehtien tuottamia muoti-ilmiöitä, vaan vahvaa oman elämän makuista asumista.

Mielikuvitukseni oli laukalla ja minun teki mieli tuon 2631 kilometrin matkalla moneen kertaan pysähtyä, mennä ovelle koputtamaan ja kertomaan, että tämä on juuri sellainen talo, jossa haluaisin asua. Voisiko pikaisesti vilkaista kuinka voisin asettua tänne asumaan. Paljonko tästä pitää teille maksaa ja mikä olisi sopiva muuttopäivä?

Yllätys voisi olla melkoinen. Reaktiot saattaisivat olla huikeita. Mietin myös, että missä viipyy se vetovoimainen tv-formaatti, missä yllättäen yritetään ostaa asuntoja, taloja, navettoja, vajoja ympäri Suomea. Testata missä se haamuraja menee, kun ihminen päättää lopulta toteuttaa nurmijärvi-ilmiötä. Onhan niitä kaikenlaisia tv-sarjoja muutoinkin – tanssii alttarilla, abc-taloja ja kuka on kenenkin tykönä yötä.

Itse en vaan ole vuosiin katsonut yhtään tv-formaattia, enkä osaa arvioida tällaisen menestystä. Tämän idean myynnistä olen toki valmis neuvottelemaan.

Voisihan se nurmijärvi-ilmiö todellakin yltää muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi minullahan ei ole mitään erityistä syytä asua kalliisti Helsingin keskustassa ja ajaa autolla ihailemaan luontoa kymmenien kilometrien päähän. Oikeastaan muuta vaateita ole kuin, ettei lämpötiloissa mentäisi kovinkaan paljon yli 20 asteen. Välivaihe tietysti voisi olla kesämökki, jollaista en koskaan ole omistanut.

Pari vuosikymmentä sitten kun etsin asuntoa keskustasta, niin vitsailin kiinteistövälittäjille, että ainoa kriteerini on 20 minuutin kävelymatka Stockmannille. No nyt ei tuokaan #meidänstokka-kriteeri enää pidättelisi pätkääkään pysyä Helsingin keskustassa.

Entäs sitten, jos menisi ja valtaisi mukavan talon jostain päin Suomea. Taitaisi olla aika utopistinen tyylilaji muuttaa lähelle luontoa. Vaan eipäs ole Espanjassa. Siellä asuntojen valtaus olisi lähinnä tv-formaattia – tuttu juttu.

Espanjassa on näet melko yleistä, että asuntoja vallataan ja valtaajista eroon pääsy on tuskainen tie. Espanjassa lasketaan olevan nyt jopa 100 000 asuntoa, joissa asutaan ilman omistajan lupaa.

Valtaosa vallatuista huoneistoista on vapaa-ajan asuntoja tai tyhjiä asuntoja pankkien omistuksessa. Valtaajasta eroon pääsy voi vaatia kuukausien oikeusprosessin. Vuonna 2018 maassa tuli voimaan niin sanotut pikahäädöt mahdollistava uusi laki. Käytännössä uuden lain toteutumisen esteenä ovat olleet ylityöllistetyt oikeusistuimet, joten laki toimii huonosti tässä pitkät perinteet omaavassa kummallisuudessa.

No toivottavasti tällainen ilmiö ei koskaan rantaudu kotoiseen Suomeemme.

Koronakesä on ilmeisesti tervehdyttänyt suomalaista asuntokauppaa, joka on käynyt kesän aikana vilkkaampaa kuin vuosi sitten kesällä. Nurmijärvi-ilmiö leimaa tilannetta ja omakotitalot ja rivitalot ovat olleet haluttuja.

Korona on ilmeisesti tervehdyttänyt myös kauppatapoja. Esittelyt ovat yksityisiä tapahtumia ja uteliaat portinpieleen potkijat ovat sivussa. Helsingin Sanomien jutussa vuosikymmenet asuntokauppiaana toimineen Markku Rautasen tavoin useampi välittäjä kertoo, että suurin osa esittelyissä käyvistä ei kaipaa erillistä stailaamista. Pullan tuoksun levittämisestä puhettakaan.

Taisin olla aikaani edellä, kun tuttavani kautta sain reilu vuosi sitten kuvauskeikan tyhjään, siistiin ja kauniilla maisemilla olevaan myyntikohteeseen. Tein mielestäni hienoja kuvia, joissa tuunauksen jälkeen ikkunoistakin näkyi todellinen kaunis luonto. Taloa ulkoa päin hän katsellaan vain muutama minuutti kotiin tullessa. Kotona ollessa mielihyvän tuottaa ne maisemat, jotka näkyvät ikkunoista.

Luxory-välittäjäksi itsenä leimannut yritys ei kelpuuttanut kuviani, eikä maksanut laskuani, kun en ollut stailannut asuntoa. Lähiön kaksion keittiön työpöydällä olisi pitänyt ainakin olla samppanja-pullo laseineen ja muuta vastaavaa höpöä tyhjään asuntoon.

Markku Rautanen muistuttaa, että esittelykuvien on tärkeää olla mahdollisimman todenmukaisia, etteivät asiakkaat pety paikalle tullessaan. Petetyksi tulemisen tunne on merkittävä este asunnon hankinnassa. Olkaamme realistisia!

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 28.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, nurmijärvi-ilmiö, maalle asumaan, asuntovälittäjä, staylaus, Markku Rautanen, Helsingin Sanomat, asunnon valtaus,

Terhi Pirilä-Porvali teki "miehen työn"

Lauantai 27.6.2020 klo 18:48 - Kauko Niemi

Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali osoitti selvääkin selvemmin, missä menee hallinnon ja journalismin raja. Hänen johtamassaan toimituksessa julkaistiin tärkeä ja merkityksellinen paikallisuutinen ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta.

Tämän jälkeen härskisti tekaistulla korona-syyllä päätoimittaja lomautettiiin. Jokainen ymmärtää, ettei koronamenetysten eikä mikään muunkaan taloudellisen syyn takia minkään lehden toimituksellisesta linjasta vastaavaa henkilöä lomauteta ensimmäisenä. Päätoimittaja erotetaan, jos homma ei suju sovitulla journalistisella linjalla. Siis ei koskaan yksittäisen uutisen epämiellyttävyyden takia.

Pirilä-Porvalin päätös irtisanoutua on periaatteellisen rohkea siirto. Se on ehdottomasti perustuvaa laatua oleva pysähdys koko Suomen mediakentälle. Rajat ovat olemassa. Kukaanhan ei todellisuudessa tiedä kuinka paljon tällaisia tapauksia on todella olemassa, jotka nakertavat median uskottavuutta ja luotettavuutta. Tapauksia, joita hierotaan, suhmuillaan julkisuudelta piilossa. Tällaisia todellisia ja uskottavia tapauksia todella tarvitaan, jotta ilma pysyy asiallisena.

Journalistin ohjeiden noudattaminen ei anna päätoimittajille valinnanvaraa riippumattomuuden osalta. Kyse ei siis ole makuasioista tai tulkinnoista vaan selkeästä rajanvedosta, johon liittyy myös juridinen vastuu. Se pysähtyy vastaavaan päätoimittajaan. On välttämätöntä, että sisällöllinen valta ja juridinen vastuu ovat samassa paikassa, kuten Kaius Niemi, Helsingin Sanomien päätoimittaja, kirjoitti omassa kolumnissaan.

Julkisen sanan neuvosto korosti, että kaikki sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. JSN tarkensi, että toimituksen ulkopuolisilla tarkoitetaan myös mediayhtiön hallitusta ja toimivaa johtoa.

Ilmajoki-lehden hallitus ja jopa kunnanjohtajakin luulivat päässeensä kuin koira veräjästä lomautuksella. Eikä aluksi löytynyt suurtakaan halua tunnustaa painostusta, jolla perusmurennetaan demokratiaa vääristelemällä totuutta ja faktoja.

Yleistä keskustelusta kumpuaa jatkuvasti viitteitä siitä, ettei suuri yleisö läheskään aina ymmärrä journalistisia periaatetta. Ja vieläkin enemmän kumpuaa, ettei suuri yleisö ymmärrä kuinka toimituksissa toimitaan ja kuinka toimitusten laadunvalvontan on organisoitu.

Ihmisillä on liian yleinen käsitys, että yksittäinen toimittaja voi tehdä lähes mitä haluaa omien intressiensä ja mielihalujensa pohjalta. Usein kuulee kommentteja kuin vasemmistolainen tai äärioikeistolainen toimittaja kirjoittaa jotakin aivan paskaa.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Aivan sama kuin levittäisin juttua, että mersun tehtaalla vasemmistolainen autonasentaja laittaa kokoamiinsa mersuihin ladan osia. Aivan kuin mersun tehtaalla ei olisi mitään työprosessia ja laadunvalvontaa ja jokainen työntekijä voisi omien päähänpistojensa mukaan tehdä minkälaisia mersuja  haluaa.

Yksittäisen toimittajan työn lopputulokseen toki vaikuttaa hänen tietämyksensä ja näkemyksensä hänen mediansa seuraamista asioista.  Kokemus nostaa työn laatua tässäkin asiassa.

Aivan varmasti toimittajan luontainen kiinnostus ohjaa löytämään itselleen oikean median. Itse en voisi kuvitella työskenteleväni päivääkään, en siis minkäänlaisella palkalla juorulehdessä. Kirjoittaa juttua millaisista bikineistä joku tissi-julkkis tykkää tänä kesänä. Ei istu mitenkään minun henkilökohtaiseen arvomaailmaani.

Tuskin perus-persu-näkemyksillä varustettu toimittaja haluaisi joka päivä kirjoittaa uutisia ja juttuja lähimmäisenrakkaudesta johonkin kristillissävytteiseen mediaan. Siis aivan samoin kuin missä tahansa muussakin työssä, tuskin kukaan haluaa tehdä päivästä toiseen itselleen vastenmielistä työtä.

Jokaisen arvostelijan kannattaa perehtyä ennen haukkumisiaan kunkin median journalistiseen linjaan. Useimmissa tapauksissa ne ovat hyvinkin perinpohjaisesti laadittuja ja tarkasti ohjaten toteutettu.

Jokaisen arvostelija kannattaa ottaa selvään kunkin median työprosesseista ja laadunvalvonnasta. Yksittäisen toimittajan mahdollisuudet ovat todella pienet saada tietoisesti vääristelevää juttuaan julki sellaisenaan. Prosessissa on monta vaihetta, joissa totuus paljastuu. Toki virheitä tapahtuu, mutta ne pyritään myös oikaisemaan.

Ja tässä pitäisi olla se periaatteelinen ero median ja somen välillä. Somessa kuka tahansa voi julkaista lähes mitä tahansa ilman mitään ennakkoarviota.

Itse totuin 20-vuotisen toimittajaurani aikana, että jokaisen tuotoksen jälkeen yhdessä istuimme ja pohdimme juttukohtaisesti mikä sisällössä oli hyvää ja mikä huonoa suhteessa lehden linjaan. Siinä jokainen tekijä kasvoi yhteisten tavoitteiden suuntaan toiset hitaammin toiset nopeammin.

Ilmajoella ja joka ikisessä paikassa on syytä pysähtyä miettimään, onko oikein lähestyä lehteä ja uhkailla mainoskampanjoiden peruuttamisilla. Sellaisella vaihtokaupalla on lyhyt tulevaisuus. Toki ilmoittajalla on täysi vapaus valita missä kulloinkin mainostaa. Asioilla ei vain voi olla kytköstä keskenään.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 29.6.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, media, journalisml, Terhi Pirilä-Porvali, Ilmajoki-lehti, Kius Niemi, Helsingin Sanomat,

Sääntely kasvattaa meidät vastuuttomiksi

Sunnuntai 12.5.2019 klo 8:32 - Kauko Niemi

Edellinen hallitus lupasi poistaa turhaa sääntelyä. Toivottavasti tuleva hallitus tekee sitä samaa mutta kasvatuksellisella ajatuksella.

Saatettiinhan sieltä viime hallituksen aikana jotain poistaakin. Tosin osin väärästä päästä kuten taksit.  Taksit pääsivät villiintymään mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Taksinkuljettajat tappelevat keskenään Turussa ja Helsingissä epäillään niin sanotun kiinteän hinnan väärinkäyttöä. 

Vanhustenhoidossa on alitettu rimaa tosi reippaasti ja rakentamisen laatu homeineen on luvattoman huonoa.

Nuo sopivat erinomaisiksi esimerkeiksi, etteivät ongelmat ole itse normeissa vaan vuosien mittaan normien opettamilla käytöstavoilla, jotka suomalaiset ovat oppineet oikein hyvin laajalla rintamalla.

Omaa harkintaa ja ajattelukykyä ei oikeastaan tarvita lainkaan sääntelyn keskellä.

- Se mikä ei ole kiellettyä, on sallittua -

Siis lainsäädännöllä ja erilaisilla säännöksillä kiellettyä. Ihminen tykkää helpoista ratkaisuista ja hyödyntää vastuuttomasti kaiken mahdollisen.

Olen aiemminkin kirjoittanut jopa useaan otteeseen välistävedoista, joista on kasvanut tiukan säätelyn seurauksena uusi normaali.

Normit ja säännöt ovat erittäin tehokas kasvatusmetodi kitkeä pois oma ajattelu ja henkilökohtainen vastuunotto. Jokainen lapsen kasvattaja tietää lopputuloksen, jos lapsen ei tarvitse koskaan sisällään miettiä ja arvottaa voinko tehdä näin ja pitääkö kantaa vastuuta omista päätöksistään ja tekemisistään.

Saska Saarikoski nosti Helsingin Sanomien kolumnissaan esille kuinka Suomi otti viime viikolla uuden ykkössijan kansain­välisessä vertailussa, mutta siitä ei ole pidetty ihan yhtä isoa melua kuin koulutus- ja onnellisuus­vertailuista.

”Suomi säilytti selvällä erolla EU:n johtavan holhousvaltion kyseen­alaisen kunnian”, holhous­valtio­indeksistä vastaava brittiläinen ajatuspaja IEA julisti. Raportin mukaan alkoholin­käyttöä ja tupakointia rajoitetaan Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Suomi oli 28 vertailumaan joukossa ihan omaa luokkaansa selvällä erolla Liettuaan ja Viroon, jotka olivat vertailussa toisena ja kolmantena.

Euroopan vapaimmaksi maaksi vertailu nosti Saksan, minkä jokainen Berliinissä käynyt voi vahvistaa.

Tässäkin tapauksessa tietysti pitää olla lähdekriittinen. Ja tässä tapauksessa IEA:n epäillään myös saaneen rahoitusta tupakkayhtiöiltä. Tupakkafirmojen juonikkuuden tietäen se ei olisi suuri yllätys.

Joka tapauksessa tiukkapipoinen normitus on tehtävänsä tehnyt ja kasvattanut meidät helppoihin tulkintoihin – jos ei ole kielletty niin on sallittu - ja vastuu siirtyy muille.

Jos Antti Rinne pystyy hallituksen kokoamaan tai kuka muu tahansa, niin toivoa sopii, että norminpurkutalkoon jatkuisivat. Kuitenkin niin, ettei se ole yhden lakipykälän tekninen peukalointi ja äänestys kuten berneröinnin tuloksena vapautunut taksilaki.

Purkuun on otettava aina mukaan seuraamusarvioinnit sen mukaan millaiseksi maantapa on jo ehtinyt kasvaa ja muokkaantua. Varmasti on niitä normia, jotka olisi helppo poistaa, mutta käytännön seuraamukset olisivat huonot, koska uuteen tilanteeseen ei olla totuttu eikä kasvettu. Ehkä silloin pitäisi purkua tehdä aste asteelta.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 13.5.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisnesframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

Lue myös:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2019/03/10/29251

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, sääntely, norminpurkutalkoot, hallitus, Saska Saarikoski, Helsingin Sanomat, Antti Rinne

Helsingin Sanomat jumittui Antti Heikkilään

Sunnuntai 20.1.2019 klo 8:24 - Kauko Niemi

Helsingin Sanomat julkaisi jo kuudennen Antti Heikkilä -jutun. Hesari on pitänyt asiaa jatkuvasti esillä viisi viikkoa. Tuorein Antti Majanderin kolumni oli täysin vailla todellista sisältöä ja mitään lisäarvoa. Siinä ei ollut ainuttakaan uutta näkökulmaa. Näin vanhan toimittajan ajattelussa se oli mitään sanomaton palstantäyte. Olipahan saatu linkitettyä kaikki aiemmat viisi samasta aiheesta julkaistut jutut ja pidettyä Heikkilän upottamista pinnalla.

Nyt voisi ennustaa, että ensi tiistaina tai keskiviikkona Helsingin Sanomat julkaisee seitsemännen Heikkilä-jutun. Samaan aikaan kun kirjasta on painos loppu ja jo neljäs painos tulee kauppoihin heti ensikuun alussa.

Nyt jää ihmettelemään, että ottaako Hesarissa näin lujille tämä eräänlainen arvovaltatappio. Olen lukenut monta Heikkilän kirjaa ja monta muutakin kirjaa. Jokaisesta kirjasta löytää, kun oikein kaivaa, virheitä tai mieleisiään tulkintoja puoleen ja vastaan. Tässä tapauksessa tautalla täytyy olla muutakin kuin kirjan virheet mihin laatumediaksi itseään kutsuva Hesari on nyt jumittunut.

Olen seurannut Heikkilää jo yli 30 vuotta. Saanut hyviä ajatuksia ja ollut myös eri mieltä tai sanotaanko, että jotakin asioita en vaan kohdallani ole saanut toimimaan. Heikkilän sanoma on ihan selkeä, kun ei sorruta lillukanvarsiin. Suomessa on erittäin tasokas akuuttien tapausten hoito, mutta sairauksien hoito perustuu vain lääkitykseen. Siinä Heikkilä on enemmän kuin oikeassa.

Siis Heikkilän perusasetelma on hyvinkin kannatettava. Eiköhän jokaisen ihmisen perustavoite pidä olla lääkkeetön elämä ja omien toimien ja tapojen muuttaminen niin, että aiheuttaa mahdollisemman vähän tietämättään tai tietoisesti itselle terveydellisiä ongelmia. Se tulee jopa yhteiskunnalle edulliseksi. Tosin lääke- ja ruokateollisuudelle kalliiksi.

Mihin tämä sota olisi johtanutkaan, jos näkökulmaksi olisi otettu lääkkeetön elämä ja kannustettu ihmisiä elämään terveellisesti joko Heikkilän tai muiden terveyttä edustavien näkemysten mukaan. Ihmisen toiminnallinen muutos vaatii motivaatiota ja monta pientä askelta ja se tapahtuu käytännössä toisia tukien eikä riidellen.

Viestinnän kannalta asiaa pohdittuani epäilen, että Heikkilä on itse pitkälti syyllinen tähän purkaukseen. Hän on myös niitä tyyppejä, jotka eivät ymmärrä, eikä ole oppinut ymmärtämään median riippumattomia toimintatapoja.

Aivan kuin aikoinaan minun yksi esimieheni. Häntä jatkuvasti valistettiin, kuinka media toimii ja hän oli aina ymmärtävinään asian. Kuitenkin taas eräänä päivänä, kun hänen tehtävät muuttuivat hän marssi luokseni ja ilmoitti, että hänen nimityksensä pitää saada ensi torstain Helsingin Sanomiin. Ilmoitin, että kyllä se saadaan, mutta silloin se on maksettu mainos. Kerrotko kustannuspaikan, mistä mainosrahat otetaan.

Heikkilän tyylilaji on ollut jo vuosia räksyttävä. Nimiin ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuva kommentointi on ollut jopa osin loukkaavaa. Heikkilän tyylilajilla ei saavuteta välttämättä hyväksyntää hyvälle asialle. Siltoja palaa moneen suuntaan. Heikkilän kommentti, ettei Suomessa saa ajatella vaan pitää totella, pitää erityisen hyvin paikkansa terveydenhuollossa, mutta omat ajatuksensa pystyy myymään tehokkaammin ilman räksytystä.

Vuosia jatkunut median ja eri asiantuntijatahojen kärjekäs arvostelu on erinomainen sytytyslanka tällaiselle räjähdykselle.

Palataanpa vielä tuohon perusajatukseen lääkkeettömästä elämästä. Sanalla elämä on suuri paino. Elämä ei ole koskaan yhden yön mittainen, johon medikalisaation on ihmisiä opettanut.

Itse olen vielä toistaiseksi lääkkeetön, yli-ikäinen vanha mies, enkä suinkaan virheetön, enkä aina kivutonkaan.  Varmuuden vuoksi pari esimerkkiä mitä lääkkeettömällä elämällä tarkoitan ja ymmärrän. Ymmärtääkseni Heikkilänkin perusajatus myötäilee myös seuraavia ajatuksia.

Aika ajoin kohollaan olevat verenpainearvot ovat huolestuttaneet vuosien varrella. Vaan en ole saanut itseäni niskasta kiinni. Nyt vuoden rupeaman jälkeen olen saanut faktista ja moneen kertaa toistettua tietoa, että paineeni on kiinni unesta ja nimenomaan syvästä unesta. Nyt kun aamulla katson Oura-sormuksen rekisteröimän uneni laatua, niin pystyn melkein 10 prosentin tarkkuudella sanomaan ennen paineen mittausta mikä on tulos. Olen kohta vuoden päivittäin mitannut ja rekisteröinyt tekemiseni, kuunnellut kroppaani ja asian toistuvuus on selvä - siis tämä on minulle lääkkeetöntä elämää, kun etsin unen laatua parantavia toimia.

Vuosien varrella useat eri lääkärit ovat viiden minuutin käynnin ja yhden mittauksen tuloksena kirjoittaneet suoraan vain loppuelämäksi verenpainelääkkeitä (huonolla menestyksellä). Ja ketään ei ole kiinnostanut etsiä todellista syytä.  Yksikään lääkäri ei ole ikinä kysynyt kuinka sinä nukut, vaikka yleisellä tasolla tiedetään syvän unen vaikutus verenpaineeseen.

Lääkkeetöntä elämää on myös se, kun 11 vuotta sitten kyllästyin jatkuviin flunssiin. Lopetin flunssarokotukset ja kaikkien buranien käytön, sillä uskomuksella, että kemia tappaa sisälläni vastustuskykykyyni vaikuttavat sekä huonot että hyvät bakteerit.

Aloin käyttämään D-vitamiinia satasen päivässä, sekä lisäsin sinkin käyttöä. Tietenkin olen kahden vuoden välein käynyt omalla kustannuksellani verikokeissa, ettei D-vitaminin kymmenkertainen yliannostus kansalliseen suositukseen verrattuna aiheuta liian suuria pitoisuuksia. Näinä vuosina on ollut yksi kahden päivän kurkkukutina ja parina vuonna yhden päivän niiskutus. Tämäkin on mielestäni järkevää lääkkeetöntä elämää.

Kenenkään ei pidä luulla, ettenkö ota lääkettä sinä päivänä, kun sitä oikeasti tarvitsen ja minulle selvitetään perusteellisesti lääkkeen vaikutusmekanismi, enkä vaan siksi että lääkäri määrää ja lääkkeellä voin laiskuuttani vain lievittää oireita enkä parantaa todellista tautia.


 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 21.1.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Antti Heikkilä, Antti Majander, Helsingin Sanomat, lääkkeetön elämä, Finnradio, viestintä, lääketeollisuus, ruokateollisiis

Pitääkö lääkärin välttämättä näytellä lääkäriä

Sunnuntai 9.9.2018 klo 11:08 - Kauko Niemi

Lääkäriin rooliin kohdistuu paljon odotuksia. Lääkärin tulee olla vahva, rauhallinen ja itsevarma – ja jos siltä ei tunnu, pitää esittää.

Näin sanoo Reetta Huttunen, itsekin lääkäri, Helsingin Sanomien laajassa artikkelissa, missä hän kuvailee inhimillistä ihmistä valkoisen lääkäritakin takaa haastattelussa ja runoissaan. Artikkeli on arvokas, poikkeuksen avoin, mutta jäin miettimään lääkäreiden viestintätaitoja ja pitääkö todella olla epäaito ja esittää lääkäriä?

Lääkärin työ on paljon muutakin kuin lääketiedettä. Lääketiede on vain pohja työlle, joka kehittyy ja paranee kokemuksen ja käytäntöjen myötä ja erityisen paljon kuuntelemalla potilasta. Lääkärihän ei koskaan ole elänyt ainuttakaan potilaan arkipäivää.

Finnradion haastattelussa Erkki Antila, joka edustaa potilaan kokonaisvaltaista kohtaamista, sanoi osuvasti rakentavansa kumppanuutta potilaan kanssa.

Helsingin Sanomien artikkelissa Huttunen on tutkiskellut runoissaan myös lääkärin osoittamaa empatiaa. Huttusen mielestä lääkärin empatia on ensisijaisesti sitä, että hän kuuntelee potilasta. Sitä kautta usein löytyy ratkaisu potilaan ongelmiinkin. Juurikin näin paitsi byrokratia rajaa kuunteluajaksi 10 minuuttia ja siinä ajassa ehtii tervehtiä.

Jos lääkärin pitää esittää auktoriteettia eli mentaalilla ”lääkäri määrää”, on aika ajanut hänen ohitseen. Auktoriteetti ei kuulu enää tähän päivään lääkärin hommissa, eikä se sovellu oikein mihinkään muuhunkaan työhön. Ei etenkään asiakaspalveluun, jota lääkärintyö pohjimmiltaan on. Minulle lääkärin neuvot ja lääkereseptit ovat suosituksia, jos vain satun ymmärtämään miksi tällaiset neuvot ja tuollaiset pillerit.

Istun vanhemman mieslääkärin vastaanotolla jokunen aika sitten. Kuitenkin reilusti minua nuoremman. Edessä pari labrakoetta ja lääkäri kysyy, haluanko tulla hakemaan tulokset täältä vai lähetetäänkö postitse. Vastaan, että ei kumpaakaan, näen ne netistä. Lääkäri valahtaa punaiseksi ja hätääntyneen tuntuisena kysyy – mitä sinä oikein näet sieltä netistä?

Jokainen potilas tarvitsee uskoa parantumiseen. Enkä nyt puhu henkiparantajista, vaan tavallisen lääkärin viestintäkäyttäytymisestä. Uskoa ei lisää, että lääkäri sanoo kirjoittavansa reseptin ja lääke pitää ottaa ruokailun yhteydessä iltaisin. Lääkäriltä jää usein valistamatta miksi ja miten lääke vaikuttaa. Yksikään lääkäri ei ole minulle kertonut välttämätöntä tietoa siitä, kuinka elimistölle elintärkeät kolesterolit toimivat oikeassa suhteessa. Pelkkä mitattu numero ei kerro totuutta kokonaisuudesta.

Arvovalta kysymyskö, jos potilas tietää liikaa. Lääkäreiden suuri huolenaihe onkin se, että potilaat googlaavat niin paljon tietoa. Tietenkään harvan potilaan tietämys ei riittää tulkitsemaan nettitietoa. Ja sitä onko se ylipäätään luotettavaa. Siinä on paikka myös lääkärin perusteluille.

Terveyskeskuslääkäri soittaa minulle käyntiäni seuraavana päivänä ja sanoo keskustelleensa kollegan kanssa ja tulleensa sellaiseen ratkaisuun, että tarkistetaan vielä B-vitamiinitasoni ja hän on kirjoittanut lähetteen labraan.

Siis terveyskeskuslääkäri on miettinyt minua senkin jälkeen, kun poistuin vastaanotolta. Hän tunnusti rehellisesti, ettei hän kaikkea hoksannut. Arvostan suuresti hänen rehellisyyttään, eikä hänen tarvinnut esittää Jumalasta seuraavaa.

Päinvastainen esimerkki tämän vuoden helmikuulta. Olin niin kiihdyksissä ja verenpaineet varmasti katossa, vaikka niitä paineita olinkin juuri hoidattamassa, etten muista edes tervehtikö lääkäri lainkaan. Hänen ensimmäiset sanansa olivat, että sinulla on huonot ruokailutottumukset, koska mittaukset näyttävät niin. Hän ei siis tiennyt eikä halunnutkaan tietää, että teen itse kaiken suuhunpantavan 99 prosenttisesti hyvistä perusraaka-aineista vain ja ainoastaan terveyden ehdoilla.

Ihmisen parantuminen on pitkälti kiinni lääkärin vuorovaikutuksesta. Sehän on myös tieteellisesti osoitettu monissa lumelääketesteissä, joissa pelkkä sokeripilleri tekee ihmeitä.

Finnradio / Erkki Antila - https://www.facebook.com/finnradio/videos/444087172780331/

Helsingin Sanomat / Reetta Huttunen - https://www.hs.fi/elama/art-2000005808021.html

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantain 10.9.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lääkäri, Reetta Huttunen, Finnradio, Erkki Antila, Helsingin Sanomat,

Toimittajiako saa tappaa, jos eivät tee haluamaasi tuotetta

Perjantai 27.2.2015 klo 13:30 - Kauko Niemi

Small talkia parhaimmillaan vai pahimmillaan – tapan sinut. Näyttää ja tuntuu siltä kuin kuka tahansa saa tappaa kenet tahansa ja ihan mistä syystä tahansa. Suomalaista tyhjänpuhumista. Tulilinjalla ovat ainakin toimittajat.

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti kuinka oikeuden virkailija lähetteli toimittajalle puukotusviestejä. Kuluttaja-lehden 1/2015 päätoimittaja Mervi Itkonen kirjoittaa pääkirjoituksessaan – Sanoa saa, uhkailla ei. Ikonen kirjoittaa kuinka lakimies soittaa loputtomia puheluita, kirjelmöi jatkuvasti ja yrittää ilmeisesti uuvuttamalla saada lehteä perumaan epäedullisen testituloksen.

Ja kokonaan oma lukunsa on se mitä tapahtui Pariisissa. Siellä ei enää pelkästään uhkailtu.

Kerran propagandapäällikkönä ollessani kävin napakkaa keskustelua esimieheni kanssa median tavoista toimia ja mikä media oikeastaan on – se on tuote siinä missä kännykkä, kamera, auto tms.

Media tekee omaa tuotekehittelyään, jota toimittajat sitten toteuttavat siitä tiedon raaka-aineesta jota heille tyrkytetään tai tiedon raaka-aineesta, jota he hankkivat itse. Yritys, poliitikko, tms on siis vain raaka-aineen alihankintasuhteessa mediaan.

Minä tahansa tuotteen alihankintasuhde ei toimi pitkään, jos raaka-aineen alihankkija toimittaa kaiken aikaa väärää, tai virheellistä raaka-ainetta.

Esimieheni tuntui ymmärtäneensä tämän vertauksen, kunnes keskustelun päätteeksi hän sanoi; voisitko nyt kuitenkin soittaa sinne Hesarin toimitukseen ja sanoa, että tämä tiedotteemme pitää julkaista ensi torstaina.

Kuinka moni Applen muotoilija on saanut tappouhkauksen, kun kännykästä ei tehtykään juuri sellaista kuin ostaja halusi. Kuinka moni Audin suunnittelija on saanut tappouhkauksen, kun takavalot eivät olleetkaan sellaiset kuin olin vaatinut.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, media, journalismi, Helsingin Sanomat, Kuluttaja

Suomen fiksuimman ihmisen valinta on helppo

Lauantai 15.3.2014 - Kauko Niemi



Jos minun pitäisi valita juuri nyt Suomen fiksuin ihminen, niin valinta olisi harvinaisen helppo. Hän on piispa Irja Askola.

Askolan eilen iltainen kommentointi Stradassa Kristuksen morsian elokuvaa ja tämän päivän Helsingin Sanomien haastattelu ovat sen tasoista kiihkotonta pohdintaa, että sitä soisi tulevan vastaan useamminkin.

Askolan ajatukset ovat laaja-alaisia, kiihkottomia, hyvin perusteltuja ja kaiken lisäksi selkeän ymmärrettäviä.

Askolan persoona riisuu ylilyönnit. Kummassakin esimerkkitapauksessa toimittajat pysyvät asiassa ilman äärimmäisyyksiin vietyjä kärjistyksiä. Ja se johtuu Irja Askolan persoonasta ja tavasta kohdata ihminen aidosti.

Itse olen kerran haastatellut häntä juttua varten. Tein kotiläksyni huomattavasti keskivertoa paremmin. Paremmin kuin vaikka ennen pääministerin haastattelua. Enhän voi mennä näin fiksun ihmisen pakeille valmistautumatta.

Omalla kohdallani hyvästä ennakkovalmistelusta huolimatta jäi itselleni epäselväksi pitääkö min teititellä vai voinko sinutella. Tämäkin ratkesi fiksulla tavalla. Istuin yksin odottelemassa sisään käynnissä. Askola tulee itse noutamaan minut työhuoneeseensa ja huikkaa iloisesti jo kaukaa, että sinä olet varmaan Kauko. Siinä selvisi sinutellaanko vai teititelläänkö.

Fiksuus kumpuaa aitoudesta. En ole kohdannut sellaisia viestejä, joissa Askola puhuisi itsensä pussiin. Tänään yhtä, huomenna toista – ota siitä nyt selvää mentaliteetilla. Askolan viesteihin ei ole sisällytetty puppusanagenaraattorilla tuotettua propagandamössöä, eikä piilotettu asioita rivien väliin.

Yritysviestinnän taktikoinnissa kun esimerkiksi lasketaan kuinka monta kertaa haastattelussa pystyy toistamaan yrityksen tietyt avainsanat. Lopputulos on luonnoton ja epäuskottava. Sellaisen haastattelun esillepano vaatii toimittajan rankkaa toimittamista. Ja yrityksen puolella alkaa peli - kuinka minä mieleni pahoitin.






Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, Irja Askola, Helsingin Sanomat, Strada,

Ensimmäinen aamu ilman painettua lehteä

Maanantai 14.1.2013 klo 8:26 - Kauko Niemi

Ensimmäinen aamu ilman suurta tai typistettyä Hesaria 40-vuoteen. Tämähän on vähän sama kuin 90-luvun alkupuolella, kun puhelimeen ei tarvinnutkaan vastata eteisessä, missä oli se asunnon ainoa puhelinpistoke.

Painetun lehden lopettaminen aiheuttaa monia muutoksia. Tiedän ainakin yhden onnellisen ihmisen, lehdenjakajan. Hänen ei tarvitse kiivetä hissittömän rapun viidenteen kerrokseen, ja näin säästyy 192 porrasaskelmalta. Ihme ettei hän tänä aamuna pudottanut kiitoskorttia.

Minä voin ryhtyä käyttämään keittiönpöydällä vaaleampia liinoja, kun ei tarvitse ajatella painomusteen tummia sotkuja.

Löytyy muutokseen toki oikeitakin syitä. Säästän 189,80 euroa vuodessa. Se on ihan merkittävä summa kun uskon, etten jää mistään paitsioon. Maksan kuitenkin Verkko Plus –palvelusta.

img_1673.jpg

Minulle on merkittävää myös paperin ja luonnonvarojen ekologinen säästö. Selkä väärällään kun kantaa puoliksi lukematonta paperimassaa keräyspaperiin, niin ei siinä ainakaan hyvä omatunto kasva.

Olen uutisnarkomaani. Aamun Hesarissa ei ole aikoihin ollut montaakaan juttua, josta en olisi ollut tietoinen ennen Hesaria aamu kuudelta.

Tämä päätös lopettaa paperilehden tilaus on kypsynyt kuitenkin yllättävän pitkää, vaikka olen vuodesta 1998 lähtien ollut varma, ettei paperisella lehdellä ole tulevaisuutta. Näin sitä on itse kukin kaavoihin kangistunut rutiinien noudattaja. Kait siinä on ollut myös lukkarinrakkautta lehtityötä kohtaan 20 vuoden toimittajauran takia.

Hesarin tabloidiin siirtyminen oli kuitenkin se, joka poisti varmistimen. Ensimmäinen numero oli jo painoasultaan säälittävän harmaan tunkkainen. Vaikka painoasu onkin nyt jonkin verran parantunut ja ymmärrän, että vastoin tahtoani minun pitää hajottaa tämä moniosainen paketti. Vaikeaa on hahmottaa uutisten painotuksia. En löydä sellaisia argumentteja, jotta pyörtäisin päätökseni.

Nyt olen viikon verran vuoroaamuina lukenut ensin netistä ja sitten printtinä tai painvastoin. Ja mielikuva vain vahvistuu, että netti on se monin verroin parempi vaihtoehto.

Hesari teki saman printtiversiossaan minkä tekivät niin monet internetin kanssa. Sama vanha sisältö tungetaan uuteen kuosiin. Se ei vaan tunnu onnistuvan kovinkaan helposti.

Seuraava mediamurros elämässäni on jo käynnistynyt. Se on televisio. Kuuntelen radiota käytännössä liki koko hereillä olon ajan. Nyt kun YLE on siirtynyt yhden uutistoimituksen järjestelmään, niin illan kuvallinen versio päivän mittaan julkaistuista uutisista tuo ani harvoin mitään lisäarvoa. Minua kun ei oikein kiinnosta kuinka Jutta on tänään pukeutunut tai onko Jyrkillä punainen vai sininen solmio.

Olen jo vuosia vain kuunnellut televisiota, josko siellä menisi jotain kiinnostavaa. Ja kun ei ole mennyt, niin paljoa en valehtele, jos sanon että tv on auki korkeintaan kahtena iltana viikossa.

Sen sijaan netti on auki/saatavilla yhtä monta tuntia kun minulla ovat silmät auki. Kulloisenkin kiinnostuksen mukaan Ampparit, Youtube ja Google keräävät minulle aineistoa ja olen hyvinkin tietoinen maailman menosta. Ja jos nämä eivät kerro kaikkia, niin loput juorut selviävät Facebookissa.

 
Lue myös - Vuosisadan lehtiuudistus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Helsingin Sanomat, markkinointi, Hesari

Tänäänkin aamiaiseksi viagraa, lehtiä ja pikavippejä

Sunnuntai 30.12.2012 klo 8:20 - Kauko Niemi

Vielä muutama päivä ja sitten tapahtuu ”suuria” suomalaisessa mediakentässä. Tai toisaalta läheskään kaikki eivät edes huomaa mitään, vaikka Hesarin lasikuutiossa niin luullaankin.

Tässä vaiheessa voisin jo luvata, että yksikin puhelinsoitto tai jonkun parhaat tarjoukset spämmikoneen kautta tuleva viesti saa minut katkaisemaan Hesarin tilauksen.

Päivittäistä postiani katsellessa on syntynyt periaatepäätös, etten tilaa yhtään lehteä enkä koskaan näiden tarjousten perusteella. Niin hyvää sisältöä ei ole olemassakaan, vaikka olenkin kaikilla tavoin mitattuna median suurkuluttaja.

Minun häpeäni jatkuu media-yritysten puolesta, vaikken vähään aikaan ole ollutkaan heidän palkkalistoillaan.

Tuntuu käsittämättömältä, että lehtien ulkoasua ja konseptia suunnitellaan kuukausia. Typografiaa mietitään kuukausitolkulla ja jopa tilataan oma kirjasinmallisto huippusuunnittelijalta huippuhintaan. Tehdään sisäisiä ja ulkoisia tutkimuksia, joihin suunnittelutyö perustuu. Painetaan tai julkaistaan netissä dammeja, jotta nähdään miltä lehti oikeasti näyttää ja päästään kärryille kuinka työprosessi arjen kiireessä sujuu.

Ja sitten samaan aikaan sähköposti suoltaa viagra ja lehtitarjouksia pikavippitarjouksilla höystettynä.

Yhdellekään lukijalle ei voi tuottaa niin hienoa fonttia, että hän ilomielin vastaanottaisi kaiken tämän spämmin, mitä sähköposti ja puhelinmarkkinointi suoltaa. Eiväthän nämä voi imagomielessä olla niin erillään toisistaan. Vai voivatko jonkun mielestä olla?

Jos lehden imagoa, journalismia ja luotettavuutta varjellaan kaikin mahdollisin keinoin, niin miten mediatalo antaa lehden levikkimyynnin käyttää keinoja kaihtamatta kaikki mahdolliset sirkustemput ja paljon enemmänkin.

Surkuhupaisin omakohtainen kokemukseni on se, että lehtikauppias soittaa ja kauppaa minulle lehteä, jonka päätoimittajana olin tuohon aikaan. Hänellä ei ollut alkeellisintakaan käsitystä myytävästä tuotteesta. Hän ei edes ymmärtänyt kommenttiani, että olen tämän lehden päätoimittaja. Vasta kun selitin, että olen tässä lehdessä töissä, hän antoi periksi valmiiksi kirjoitetusta myyntipuheestaan.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Helsingin Sanomat, markkinointi, Hesari

Vuosisadan lehtiuudistus ala HS

Keskiviikko 21.11.2012 klo 20:15 - Kauko Niemi

Otsikko on journalistien sisäistä slangia, joka sopii nyt tähän Helsingin Sanomien hetkeen. Paljon ideoita, pitkää suunnittelua, paljon puhetta ja uhoa, kokeilemista ja uuden tekemistä sekä jännitystä loppumetreille asti.

Ja kaiken tämän jälkeen uskalletaan muuttaa hieman ja luontainen laiskuus hiivuttaa loppuakin tekemistä ja helposti palataan vanhaan tyyliin. Lukija tuskin huomaa muutosta ja vielä vähemmän välittää, sillä hän keskittyy asiaan mistä hän on kiinnostunut, eikä pahemmin jää miettimään millaisella fontilla uutinen on julkiasetettu. Paitsi jos se hidastaa suunnattomasti lukemista ja etenkin ymmärtämistä.

Onko Hesarin verkkomuutos vuosisadan lehtiuudistus? Ainakin minun muistini on kovin lyhyt, kun eilen en oikein muistanut, millaiset sivut olivat maanantaina. Todennäköisesti ei kovinkaan paljon erilaiset.

Ammatti-ihmisenä fontin valinta ei ole ruudulta lukemista helpottava valinta. Jossakin syvällä journalistin syövereissä elää edelleen fonttijako. Uutistekstin pitäisi olla Timesia ja loput ovatkin sitten mainostekstejä varten. Tämä vaan ei enää toimi sähköisessä maailmassa.

Osastojaossa en huomannut mitään eroa. Sehän onkin lehdissä yleensä sisäinen organisaatiojako. On kulttuuritoimitus, urheilutoimitus, kotimaan toimitus ja ulkomaan toimitus. Tietenkin lukija on totutettu sadassa vuodessa tällaiseen jakoon, mutta tietääkö lukija mistä mitäkin asiaa etsii. Jaottelu ei toisaalta nykyisin haittaakaan, kun julkaisut ovat niin kaposia, että sen skannaa läpi hetkessä.

Vuosisadan lehtiuudistukseen viittaa oikeastaan kaksi asiaa. Nettisivujen maksullisuus ja sähköisen ja painetun version samankaltaisuus.

Maksullisuuden kohdalla katsotaan kestääkö perse merivettä. Kun viralliset ja epäviralliset laskurit ilmoittavat kävijämäärien ja sivulatausten määrät  ja niiden jatkumot. Kuinka moni haluaa maksaa ja kuinka helppoa onkaan kiertää tässä tapauksessa maksullisuutta. Jokainen kierto myös vääristää tilastoja. Se on toisaalta hyvä kiihdytin tehdä haluttavaa sisältö, jota muut eivät tarjoa.

Henkilökohtaisesti olen samassa tilanteessa kuin 1990 luvun alussa luopuessani lankaliittymästä. Miksi maksaisin samasta toiminnasta kahdesti. Painettuna ja sähköisesti. Lankaliittymästä luopumista pitkitti tunnearvot. Niin se taitaa olla painetun lehdenkin kanssa.

Kunnon journalismi on toki aina maksun väärttiä. Järkevämpää on käyttää sama raha kahteen erilaiseen sisältöön kuin kahteen samanlaiseen sisältöön.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HS, Helsingin Sanomat, journalismi, sisällön tuotanto

Millaisen YLE:n minä haluaisin

Tiistai 8.5.2012 - Kauko Niemi

Kävin muutama päivä sitten netissä kertomassa millaisen YLE:n haluaisin. Seuraavaksi pitäisi neuvoa millaisen Hesarin haluaisin ja samalla keikalla voin neuvoa millaiseksi Sanomatalo pitää muuttaa.

sanomatalow.jpg

Onkos suurten media-konsernien eväät lopussa? Onko luovuus laantunut? Onko tämä taas iänkaikkista silmänlumetta?

Pitäähän olla asiakaslähtöinen. Järjestetään näytelmä missä kaikki vaikuttaa siltä kuin kuultaisiin lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita.

Mediatalot, yksittäiset lehdet ovat kautta aikojen tehneet lukijatutkimuksiaan. Niiden lopputulos on vain ollut laiha toimitusten näkökulmasta. Lukijatutkimukset ovat antaneet markkinoinnille lukuja, joita painetaan mediakortteihin. Toimitusta se ei paljoa hetkauta, jos tiedetään lukijoiden ikäjakautuma tai asuinpaikkakunta.

En muista 20-vuoden uraltani montakaan lukijalta tullutta kuningasajatusta, joka olisi muuttanut julkaisun

Lukijoiden mielipiteet ovat toki arvokkaita, mutta harva lukija kuitenkaan ymmärtää mediabisneksen kokonaisuutta ja se mitä haluaisi lehdestä lukea, on yleensä kaukana  julkaistusta aineistosta. Ikuinen ristiriita ja yllättävä lähestymistapa asioihin on se, minkä takia lehtiä loppujen lopuksi luetaan. Itsestään selvyydet eivät jaksa innostaa.

Nyt on kuitenkin sellainen aika, että sekä YLE, että Sanoma hyötyvät palautteesta, jos vaikka Sanomat kysyy muutakin kuin lehden kokoa. Sehän on jo selvää pässinlihaa, vaikka virallinen päätös tulee kesäkuussa.

YLE hyötyy, jos se ottaa tosissaan tulevan tekniikan kehittymisen. Pahaa pelkään, että minunkin vastaukseni luokitellaan marginaaleihin. Liian vanha ihminen haluaa palvelut nettiin. Karu totuus on että kaapissa oleva televisiovastaanotin pääsee pramille pari kertaa kuukaudessa.

Mediatalojen huoli on aiheellinen ja etenkin huoli ansaintalogiikasta. Mediatalojen kohdalla tilanne on kuin matkatoimistoilla muuta vuosi sitten. Kuka tarvitsee matkatoimistojen palveluita, kun kaiken saa suoraan netistä.


Eikä mediatalojen pidä vähätellä myöskään ekologista kehitystä. Paperinkeräys Oy julkisti jo viime viikolla huikean paperin vähennysluvut ja ei tarvitse kauaakaan odotella kun tilausten lopettamisen yksi merkittävä syy on ekologisuus. Sähköiset kanavat kiidyttävät myös tätä kautta paperille painetun informaation määrä.

Onnea ja menestystä kyselyille ja jalkautumisille kansan pariin.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: YLE, Helsingin Sanomat, media, lehti