Visuaalista harhautusta

Perjantai 15.9.2023 klo 9.58 - Kauko Niemi

Ostoskassi_luksus_IMG_653912.jpg

Juuri kun olin muutamalle kaverille kehunut löytäneeni vaatekaupat, joista minäkin voin ostaa vaatteita, niin asiantuntija leimaakin minut todelliseksi boomeriksi.

Olen viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, joutunut kaupassa useasti hylkäämään ihan sopivan, miellyttävän, käyttökelpoisen vaatteen tai muun tuotteen, kun se loistaa kymmenien metrien päähän jotain brändiä. Eikä minulle kävelevälle mainokselle siitä kuitenkaan maksettaisi mitään.

Toisaalta en kerta kaikkiaan siedä, että joku tekee omia johtopäätöksiään minusta sillä perusteella kenen mainoksia kannan. Tietämättä, kuulematta, keskustelematta sanaakaan kanssani.

Talous laahaa, mutta luksus vetää. Amerikkalaisen konsulttiyhtiö Bain & Company raportin mukaan luksusteollisuuden odotetaan kasvavan viiden prosentin vuosivauhtia vuoteen 2030 asti. Markkinoinnillisesti ne ovat tehneet jotain oikein.

Luksustuotteiden maailmanlaajuinen liikevaihto oli viime vuonna reilusti yli 300 miljardia dollaria. Luku pitää sisällään niin sanottujen henkilökohtaisten luksustuotteiden liikevaihdon, johon kuuluvat esimerkiksi vaatteet, laukut, asusteet, korut, kellot ja kosmetiikka. Luksusautot eivät kuulu tähän kategoriaan. Niiden liikevaihto on huomattavasti suurempi.

Aina ei edes tarvitse olla varsinaista luksusta, kunhan on vaan TikTokissa noussut pinnalle ja kaikki haluavat sellaista ollakseen ajan hengessä ja kuuluakseen joukkoon. Tämä tilanne on riistäytynyt jo käsistä. Nuorison keskuudessa tapahtuu kamalia, kun kadulla pahoinpidellään ja ryöstetään toisilta pinnalla olevia vaatteita, jalkineita tai tuotteita.

Luksuksesta on tullut itseilmaisun väline. Sen avulla viestitään, että kuulutaan johonkin ryhmään, elämäntyyliin ja elämäntapaan. Haetaan erottautumista, että ollaan vähän parempia ja tietävämpiä kuin muut. Samalla halutaan siis kuulua johonkin ja samalla erottautua. Se onkin luksukseen liittyvä paradoksi, sanoo Ylen haastattelussa Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila.

Suomessa elää noin 120 000 pienituloisten perheen lasta, joilla ei ole varaa luksukseen, eikä edes sosiaalisen median luomiin villityksiin. Lapsiperheköyhyyden seurauksena on syrjäytymistä, kiusatuksi tulemista ja pahimmassa tapauksessa rikollisuutta. Tämä on todettu useaan otteeseen esimerkiksi Pelastakaa lapset ry:n selvityksissä.

Pekka Mattilan mukaan luksus on onnistunut saavuttamaan yhä laajemman ihmisjoukon sekä ikäryhmittäin että maantieteellisesti. Mitä nuorempia ihmiset ovat, sitä enemmän he ovat uppoutuneita visuaaliseen kulttuuriin, jossa kuvat ja kuvasto viestivät enemmän kuin sanat. Se on tavallaan uudenlainen viestinnän taso nuorille sukupolville. Syödään nuudelia ja jätetään matkat väliin, jotta saadaan juuri ne tietyt kengät tai se tietty laukku.

Tuossa alussa totesin omat tuntemukseni, etten haluaisi näyttää ja näytellä pelkällä ulkokuorella. Lieköhän se peräisin jo lapsuudestani. Kun katselen koulun luokkakuvia, niin minulla on kolmen ensimmäisen vuoden luokkakuvissa päälläni sama pusakka. Tosin kolmannessa kuvassa olkapäät ovat korjattu, kun koiramme repi olkapäät ja äitini paikkasi pusakan taas käyttökuntoon.

Suomalainen luksus on onneksi jonkin verran käytännöllistä. Erityisesti miesten kohdalla näkyy se, että luksushankinta pitää perustella käytännön hyödyillä: että tällä saksalaisella tehokkaalla autolla pääsee etenemään lumihangessa, vaikkei koskaan sinne ajaisikaan, ja että tämä kello kestää seuraavalle sukupolvelle.

Itselläni on nyt ensimmäinen auto, josta en ole repinyt irti ylimääräisiä hienouden kylttejä ja adjektiivejä. Autoni perässä lukee esimerkiksi edelleen hybrid. Jokaisen autokaupan yhteydessä olen sopinut, etten hyväksy autokaupan tarraa tai rekisterikilven alla olevaa kaupan nimeä. Veloitan mainospaikasta tietyn summan kilometriltä. Yksikään autokauppa ei ole toistaiseksi ostanut minulta tuota mainospaikkaa.

Innokkaana valokuvaajana olen aina esimerkiksi siivonnut kameran hihnan. Tällä hetkellä hihnassa kyllä näkyy kameran valmistaja, mutta tyyppimerkinnän olen maalannut tussilla piiloon. Vaihtoehtojahan on liki kymmenen ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan. Tärkeintähän on vain oman luovuuteni lopputulema.

Niin ja mistä nyt sitten ostankaan vaatteeni, jos ostan. Japanilainen Muji on ykkösvaihtoehto. Tuotteiden laatu tuntuu ihan siedettävältä ja ulkonäkö asialliselta ilman ainuttakaan kuvaa tai tekstiä. Ja jos oikein kova kiima nousee, niin kaupassa on ompelimo, joka tikkaa vaikka oman nimen vaatteeseen jos siltä tuntuu. arkisia t-paitoja ja kalsareita löytyy oikein mukavasti Lidl:stä.

Luksustuotteiden hankinta ei aina ole ihan pelkkää menettämistä. Yhä useampi merkkituote löytää uuden omistajan sosiaalisen median kirpputorien tai käytettyjä luksustuotteita välittävien sivustojen kautta. Kierrätys on tavoittanut myös luksuksen. Merkki on tärkeämpi luin tuotteen kunto.

Luksustuote ei välttämättä ole riskisijoitus, sillä sen jälleenmyyntiarvo säilyy usein hyvänä. Joskus olen ihmetellyt nettikirpputorituotteita selatessa, kun joku maksaa useamman kympin Marimekon kangaskassista. Minulla on yli 30 ilmaista kangaskassia ja niissä kaupasta kotiin kuljetettu maito maistuu ihan samalta kuin luksus-kassissakin kuljetettu.

Tämä on kuultavissa ääniversiona FinnRadio.fm palvelussa 18.9.2023 alkaen

 

 Lisää aiheesta:

 Materialismin uskonto pakottaa kuluttamiseen

Kiusaajilla on status ja valtatavoitteita

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Pekka Mattila, luksus, Muji, Lidl, Marimekko, rikos, itseilmaisu,

Kauppa, ota vastuu ravitsemustiedosta

Lauantai 1.8.2020 klo 9.27 - Kauko Niemi

Kalorit_IMG_79361.jpg

Milloinkahan kaupan asiakasjärjestelmät tai mitähän ne bonus-kortit sitten ovatkaan, alkavat oikeasti palvelemaan asiakkaita, eikä tyrkyttämään jotain ruokateollisuuden pupputuotetta.

Lidl aloitti viimeinkin tarjoamaan omaa plus-ohjelmaa. Puolimiljoonaa suomalaista latasi hetkessä kännykkäänsä plus-sovelluksen. Itse odotin jotain merkittävästi erilaista kuin Plussa- tai S-kortilla on ollut tarjolla jo vuosia. Ainoa käytännön ero on tähän mennessä ollut, ettei ole fyysistä korttia vaan kännykkäsovellus. Itselleni on heinäkuulta tulossa 0,63 euroa s-bonusta ja k-rahaa on näköjään tullut viimeiksi 2017 peräti 7 euroa. Näiden rahojen perässä tuskin kenenkään kannattaa juosta.

Jos kaupat oikeasti palvelisivat asiakkaita, niin järjestelmät kasvattaisivat asiakkaiden ravitsemustietoa. Kaikki tietohan on jo joka tapauksessa olemassa. Jokaisen tuotteen kupeessa on tarkat tiedot ravintosisällöistä. Itse en osta ainuttakaan ravintotuotetta, jonka sisältölistaa en olisi koskaan lukenut ja tutkinut.

Tai mikseivät ruokakauppojen järjestelmät rakenna omia algoritmejään. Odotan sitä päivää, kun Lidlin minulle tarjoamissa etukupongeissa ei ole hampurilaisia, pataattiranskalaisia, vastamelukuulokkeita, irtomakeisia, lihapiirakoita jne. Tuotteita joita en ole koskaan kyseisestä kaupasta ostanut.

Tietysti tässäkin on vaaransa kuten sosiaalisessa mediassa yleensäkin. Piilaakson pioneeri Jaron Lanier kertoo kirjassaan, miten Facebook ja Google ovat ottaneet mielemme ja yhteiskuntamme valtaansa käyttäytymisen muokkauksella. Kumpikin on kehittänyt niin kutsuttuja addiktiota synnyttäviä algoritmejä. Tarkkaan tieteeseen perustuvia toimintamalleja, joilla ihminen saadaan koukutettua ja oikein hyvin ovat onnistuneetkin.

Yksinkertaisimmillaan kauppa voisi perustaa edes ostokäyttäytymiseen perustuvia etuja. Vai olisiko se liian lempeää olla innostamatta asiakkaita jatkuviin heräteostoihin. Kuten nyt muutaman viikon Lidl-kokemukseni osoittaa, niin etukupongeilla ei ole mitään yhteyttä minun kauppakassiini. En tiedä millainen tilanne pitäisi tulla, että ostaisin hampurilaisen Lidlin tarjouskupongilla.

Kaupalla on joka tapauksessa täysi tieto mitä olen ostanut ja koska. Kauppa voisi jopa tietää melko tarkasti, että kahvipapuni ovat pian lopussa. No kaupan näkökulmasta ei tietenkään kannata tarjota erikoishintaa, kun pitää ostaa joka tapauksessa. Paitsi ostan sieltä mistä halvemmalla saan minun kriteerit täyttävät pavut.

Entäs, jos kauppa tarjoaisi ostoslistapalvelun. Laittaisin listalle ne kahvipavut ja saisin siihen tiedon minkä hintaisia mitkäkin pavut ovat tänään. Ja oikein huippuostoslistalla kauppa kertoisi, että ensi viikolla nämä pavut ovat tarjouksessa. Kun kirjoitan ostoslistalle tomaatti, niin saan tiedon millaisia tomaatteja ja mihin hintaan on tarjolla.

Olisin oikein tyytyväinen, jos saisin kaupan palveluun tehdä rajoituksia. Vaikkapa en halua mitään tarjouksia tuotteista, joissa on hiilihydraatteja enemmän kuin 15 g /100 g. Enkä tuotteita, joissa on lisättyä sokeria. Entäs sitten vegaanit, joille joka tapauksessa on turha tyrkyttää lihatuotteita. Meitä hyvin käyttäytyviä asiakkaita on vaikka kuinka paljon, joilla on joku allergia. Tiettyjen tuotteiden tai ravintosisällön rajoituslista olisi asiallinen palvelu.

K-ryhmällä oli muutamia vuosia sitten maailman paras palvelu, joka sitten vaivihkaa loppui jostain syystä. Plussapalvelusta pystyit näkemään ostostesi kokonaisravintosisällön. Ravintosisällöthän ovat jokaisen tuotteen kupeessa joka tapauksessa ja informaatio saatavissa varsin helposti.

Tuosta K-palvelusta sai kattavan kuvan millaista ruokavaliota toteutan. Ei nyt päivittäin – eikä ole edes tarpeen, mutta kuukausi- tai puolen vuoden tasolla näet helposti, että ruokaostoksesi sisältävät vaikkapa 70 prosenttia hiilihydraatteja 10 prosenttia proteinia ja 20 prosenttia rasvaa. Ja näin voit pikkuhiljaa alkaa odotella kakkostyypin diabeteksen puhkeamista ja ties mitä. Tai ostoskassisi kuitupitoisuus hipoo nollaa, voi odotella mitä ihmeellisimpiä ongelmia. Onhan vatsa toiset aivot ja hyvä bakteerikanta tarvitsee runsaasti kuituja tehdäkseen elimistöstäsi tasapainoisen.

Siis ravinnon kokonaiskuva pitkällä juoksulla olisi paljon tehokkaampi ravitsemustiedon lisääjä kuin joku yksittäinen tuote, jota joku julkkis on menestyksekkäästi muka käyttänyt pari viikkoa huimin tuloksin – täyttä huuhaata.

Elintarvikekaupalla olisi todella suuren mahdollisuudet auttaa asiakkaitaan paremman ravitsemuksen tiellä. Jarrunahan tietysti on kuinka samalla hoituisi bisneksen maksimointi rehellisellä tiedolla ja toisaalta ruokateollisuuden huolena olisi liian helposti paljastuvat sivuraiteet .

Vai tarvitaanko valtiovallan holhousta, kuten Britanniassa päätettiin viime viikolla Boris Johnsonin mainostempussa. Kansan pitää pudottaa painoa – voi miten yllättävä päähänpisto voikin tulla koronan tehohoitopunkassa, että terveellä ihmisellä on parempi vastustuskyky.

Joka tapauksessa Briteissä hallituksen esityksessä yritetään saada epäterveellisen ruuan kulutus laskemaan. Paljon rasvaa ja sokeria sisältävien elintarvikkeiden mainontaa hillitään. Paitsi että nykyisillä virallisilla ruokasuosituksilla on jo pitkään kasvatettu vastutuskyvyttömiä ihmisiä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 3.8.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, asiakasjärjestelmät, bonus-kortit, ravintotieto, S-korti. K-Plus, Lidl plus, Bori Johnson, asiakaspalvelu, ravintotieto

Asiakaslähtöisyys = asiakas lähtee

Torstai 21.8.2014 klo 11.17 - Kauko Niemi

Ystäväni tuli pettyneenä k-kaupasta ja sanoi ettei tarjoustuotetta ollut tälläkään kertaa enää jäljellä. No ei ihme, että k-kaupan myynti laskee, jos ei ole tuotetta myynnissä. Eikä tämä ystäväni ollut ensimmäinen k-kaupan tarjontaan pettynyt.

Kerran olin Kampin k-kaupan kassajonossa, missä soittaja valitti, ettei luurin toisessa päässä olleen pyytämää tuotetta löytynyt. Tosin hetken keskustelun jälkeen selvisi, että soittaja oli väärässä k-kaupassa.

K-ryhmä toimii asiakaslähtöisesti – asiakkaat lähtevät toisiin kauppoihin. Toimintaa rakennetaan ryhmän sisäisten kaavojen ja toiminnan mukaan. Vuosienkaan aikana asiakkaat eivät ole oppineen mieltämään, saati kaikessa kiireessä miettisivät mistä k-kaupasta on kyse. K-extra, K-market, K-supermart vai Citymarket.
Jako on varmasti K-ryhmälle selkeä ja helppo raportoida, mutta asiakkaalle sekava, kun jokaisella on omat tuotteensa ja omat tarjouksensa ja kampanjansa.

Vertailun vuoksi voisi sanoa, että huomattavasti helpompi on hahmottaa Alepa, S-market ja Prisma. Myyntiluvut paljastavat, että S-ryhmän asiakkaat tietävät mihin kauppaan he menevät ja ennakkokäsitys vastaa todellisuutta ja pettymykset ovat vähäisempiä.

Toinen esimerkki pettymyksiä tuottava asia on k-kaupoissa hyllypaikkojen myynti tavaran toimittajille. Siinä ei asiakasta ajatella pätkääkään rahankiilto silmissä. Yksikään k-kauppias ei saa minua tyytyväiseksi sillä, että kokonaisia kahvipapuja on kaupassa kolmessa eri paikassa. Tuotteiden vertaaminen, kilohinta, paahdon tummuus, papujen alkuperä ja laatuluokitus vaativat ympärijuoksua. Minä kun ostan tuotetta, enkä tuotemerkkiä.

Tällaiset asiat evät tunnu suurilta asioilta, mutta kun niihin törmää riittävän usein ja ne jättävät merkin alitajuntaan, joka ohjaa tiedostamatta seuraavaa kauppareissua, vaikutus on varmasti käyntikertojen hiipuminen.

Citymarket Helsingin Ruoholahdessa uudisti kauppansa sisustuksen ja siitä seurasi varsin epäloogisia kauppareissuja. Minulle tässä tapauksessa kaupassakäyntiaika kasvoi yli puolella ja taas syntyi asiakaslähtöinen fiilis. Tämä asiakas siirtyi Lidliin, jossa asioin 10 minuutissa ja edullisemmin.

Veikkaan etten ole anoa ruokakaupan asiakas, joihin näillä ei olisi vaikutusta. Ei ruokakaupassa asiointi ole elämysmatkailua.

Hyvälaatuista, kohtuuhintaista ja nopeaa. Näiden varaan kun rakentaa viestit ja toiminnan, niin voi hyvinkin syntyä myönteisiä kokemuksia kauppareissusta, eikä tarvitse opetella kauppaketjun organisaatiokaavioita, niistä kun ei saa yhtään lisämakua soppaan.

Kirjoittaja käy keskimäärin kuusi kertaa viikossa ruokakaupassa. Valmistaa kaiken syömänsä itse omassa keittiössään.

2 kommenttia . Avainsanat: ruokakuppa, k-kauppa, k-ryhmä, s-ryhmä, Lidl