Liian halpa tarkoittaa liian usein rikosta, näin kävi viikonloppunakin

Maanantai 27.5.2013 klo 22.19 - Kauko Niemi

Kaverini asunnon vuokrausilmoitus hakkeroitiin Oikotiellä viikonloppuna. Vuokrahinta oli pudonnut puoleen. Todella mahtava tilaisuus saada hieno, siisti saunallinen kämppä super-edullisesti. Samalla oli Oikotien käyttäjätiedoissa vaihdettu vuokraajan sukunimi ja sähköpostiosoite.

Toivottavasti kukaan ei ehtinyt maksaa etumaksuja tai muuta mukavaa näin huikeasti hyväntekeväisyystarjouksesta. Hakkeroidussa ilmoituksessa oli muutettu paitsi hinta niin myös neliöiden määrää oli hieman tuunattu ylöspäin ja neliöhinta naurettavan alhaiseksi.  Siis melkein oikeilla tiedoilla, jos vaikka pihalla kävisi katsomassa millaisissa maisemissa uusi kotini mahdollisesti olisi.

Tällä kertaa Oikotien tarkkaavaisuus oli kiitettävän nopeaa ja hakkerointi huomattiin ja ilmoitettiin ilmoittajalle. Tosin yksi yhteydenotto vuokraajalle paljasti myös että jotain hämärää on tekeillä, koska yhteydenottajalla oli erilaisia tietoja vuokrattavasta asunnosta kuin itse omistajalla.

Valitettavan usein liian halpa hinta tarkoittaa juuri tällaisia hakkerointi-tapauksia, varastettua tavaraa, harmaata taloutta, pentutehtailua ja kaikenlaista ei niin reilua toimintaa.

Nettikaupan kohtuuttoman edullisten hintojen pitäisi käynnistää hälytyskellot itse kullakin. Silloin todella kannatta tehdä hakuja ja selvittää taustoja, eikä suostua tunnin kuluttua päättyvään tarjoukseen, jossa etumaksu varmistaa kaupan tai vuokratakuu asunnon saannin.

Voit olla ihan varma että et ole voittanut kansainvälisessä lottoarvonnassa huimia summia, jos et ole sellaiseen edes osallistunut.

Voit olla varma, ettei kaukainen sukulainen ole jättänyt sinulle perintöä. Ja jos on niin tieto tulee virkateitse eikä sähköpostissa pidä lähettää tilitietojasi.


PS. tässä hakkeroimaton ilmoitus ihan rehelliselle ihmiselle






Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikotie, nettirikos, vuokra-asunto

Uusmediatutkijalle tuhannen taalan paikka

Maanantai 16.4.2012 - Kauko Niemi

Oikotie kertoo olevansa suurin asuntokanava Suomessa, silloin kun mittarina käytetään sivulatauksia. Jokakoti kertoo olevansa suurin asuntokanava, silloin kun mittarina käytetään palvelussa olevien asuntojen määrää. Etuovi ehti jo päästää hätäpaskat sekä muuttaa hinnoitteluaan että avata palvelun kaikenmaailman kansalle.

Suomessa on menossa suurin niin sanotun uuden median muutos. Siinä on mediatukijalle tuhannen taalan paikka. Miten ja missä ajassa yli puolen miljoonan viikkokävijän massa käännetään toiseen palveluun. Tai jos ei onnistu, niin miksi - sekin on arvokasta tietoa.

Asuntoilmoitusmarkkinoilla tapahtui todella iso muutos. Kiinteistövälittäjät perustivat oman verkkopalvelunsa Jokakoti.fi. Suuret kiinteistövälittäjät luopuvat Oikotien ja Etuoven nettikäytöstä.

On vain melko lyhyen ajan kysymys kun käytettyjen asuntojen ilmoittelu häviää painetussa muodossa. Asuntoilmoittelu painettuna ei vain kerta kaikkiaan täytä sitä haku- ja informaatiotarvetta, mikä asunnonetsijällä on ja mitä hän haluaa internet-aikana tietää ennen kuin nostaa pyllynsä tuolista ja lähtee näytölle. Sunnuntaikävelijät ovat erikseen ja heille riittää kadulla oleva esittelyteline.

Sanoma-konsernin hädän ymmärtää, sillä suuri bisnes hiipuu – ensin verkosta ja hieman hitaammin painettuna. Sanoman kampanjointi näyttää jopa surkuhupaisalta, jos pitää painaa sivun kokoinen lippu, jolla asunnonmyyjää pyydetään pakottamaan välittäjä ilmoittamaan asuntoa Oikotiellä.

Alma Median omistama Etuovi perusti hädissään uuden Listaus-palvelun, johon kiinteistönvälittäjät saavat ilmoituksensa näkyville veloituksetta. Etuovi.comin valikoimasta katosi noin 12 000 kohdetta helmikuussa.  Kato vei lähes kolmanneksen myytävistä tai vuokrattavista kohteista.

Jokakodilla ei näytä olevan rohkeutta yhden yön yli tapahtuvaan muutokseen. Eli lopettaa kertaheitolla Oikotien ja Etu-oven verkkopalvelut. Onko vitkuttelu viisasta näin suuressa muutoksessa. Se olisi mediatutkijoille hyvä arvioinnin paikka ja arvokasta tietoa kaikille muille. Kuinka suuria massoja pystytään ohjaamaan nettimaailmassa.
Asunnontarvitsijoille ei ole syntynyt tähän mennessä kovinkaan hyvää kuvaa, mistä kanavasta asuntoa pitäisi nyt etsiä. Jokakodin vaisu tulo markkinoille vain tuntuu enemmänkin hajottavan kenttää, kun ohjaavan käyttäjiä yhtenäisempään palveluun.

Oman luonteensa muutokseen synnyttää se, että asunnonostajat ovat enemmän tai vähemmän satunnaisia käyttäjiä. Palveluita käytetään muutama kuukausi vain silloin kun asunnonvaihtotarve iskee muutaman vuoden välein. Seuraavalla kerralla tilanne ja palvelut ovatkin jo muuttuneet.

Tästä prosessista on paljon opittavaa kävipä siinä kuinka vain, kunhan vain paljastuisi todellisia faktoja.






1 kommentti . Avainsanat: nettipalvelu, kiinteistövälitys, oikotie, jokakoti

Epäilyksen haamu leijuu Oikotien päällä

Perjantai 6.1.2012 klo 13.06 - Kauko Niemi

Suuret kiinteistövälittäjät luopuvat Oikotien ja Etuoven nettikäytöstä. Tämä on yksi suurimpia markkinointimuutoksia mitä lähiaikoina on tapahtunut.

Yllättävän ja ymmärrettävän hiljaa asia on edennyt, sillä häviäjinä ovat Oikotien omistajat Sanoma News TS-Yhtymä, Kaleva ja Mediatalo Esa  ja Etuoven omistaja Alma Media. Muutoksesta ei syntynyt skooppia eikä oikein palstantäyteuutistakaan.

Jos asuntojen ja kiinteistöjen nettimarkkinointi keskittyy Jokakoti.fi –palveluun, niin kuin nyt on syytä uskoa, murros on iso. Isojen perässä tulevat varmasti pienet välittäjät, onhan Kiinteistövälittäjien liitto myös mukana hankkeessa ja sen jälkeen tulevat yksityiset.

On vain lyhyen ajan kysymys kun käytettyjen asuntojen ilmoittelu häviää painetussa muodossa. Asuntoilmoittelu painettuna ei vain kerta kaikkiaan täytä sitä haku- ja informaatiotarvetta, mikä asunnonetsijällä on ja mitä hän haluaa internet-aikana tietää ennen kuin nostaa pyllynsä tuolista ja lähtee näytölle. Sunnuntaikävelijät ovat erikseen ja heille riittää kadulla oleva esittelyteline.

Kuka vie ja kuka vikisee? Kuinka tähän tilanteeseen on tultu. että isot välittäjät lyöttäytyvät yhteen jopa omistuksellisesti ja perustavat oman palvelun.

Oikotien asennevamma on siinä, että se luulee olevansa pääjärjestelmä ja välittäjien verkkosivut taustajärjestelmiä. Uudessa marssijärjestyksessä välittäjien sivut tulevat toimimaan päämediana ja Jokakoti yhteisenä taustajärjestelmänä. Tällä toimintamallilla verkkopalvelua pystytään kehittämään nopeasti markkinoiden ja tarpeiden muuttuessa.

Itselläni leijuu aina epäilyksen haamu asioidessa oikotien kanssa. Perustelen mainitsemaani Oikotien asennevammaa muun muassa sillä, että pari viikkoa sitten jouduin kinaamaan pitkään Oikotien kanssa, kuinka linkitysten pitää toimia. Sain monta vastausta, että heillä on kyllä kaikki kunnossa. Sain ohjeeksi asentaa selaimet uudelleen. Siis kyse oli Oikotien ominaisuudesta eikä virheestä.

Kun vihdoin sain tahtoni läpi, niin palaute - ei tunnustus oli, että it-osasto on tehnyt tarkistuksia. Oikotien sataprosenttinen tavoite oli vain ohjata kaikki liikenne välittäjän sivulta omille sivuilleen. Ja kuinka vaikea onkaan saada Oikotien liikenne ohjattua välittäjän sivulle.

Niin kauan kun luulee olevansa ainutkertainen ja haluaa voittaa asiakkaan kustannuksella, niin narunpää tulee vetävän kouraan.

Markkinointi&Mainonta-lehden haastattelussa Jokakodin hallituksen puheenjohtaja, OP-Pohjolan kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg sanoo, että muutoksen taustalla ovat muun muassa kustannussyyt ja se, että yritykset pääsevät kehittämään palvelua omilla ehdoillaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asunnonvälitys, Oikotie, asunto,