Väärin käytetty sana

Sunnuntai 1.12.2019 klo 9.39 - Kauko Niemi

Kukahan on keksinyt sanan vaihtoehtohoito. Sanan merkityksen ajaminen yleiskielen sanaksi terveysmarkkinoilla on taustalla oltava rahanhimoinen lääketeollisuus tai mustasukkainen lääkärikunta.

Mietitäänpä mitä vaihtoehto oikeasti tarkoittaa. Viralliset lähteet sanovat, että vaihtoehto on valittavana oleva mahdollisuus, ehdotus tms, joista yhden valitseminen sulkee pois kaikki toiset.

Vaihtoehdoton hoito ei tule sanan varsinaisessa merkityksessä koskaan onnistumaan. Kirjaimellisesti voisi asian nähdä vaikka niin, että joudut sairaalaan, lääkärin ja hänen lääkkeensä hoidettavaksi, niin tämän valinnan lisäksi ei ole muita vaihtoehtoja.

Omaiset ja ystävät eivät saa tulla sinua katsomaan ja paijaamaan, koska se olisi vaihtoehtoista hoitoa, jopa puoskarointia. Etenkin jos mukana kulkisi jotain hyvänmielen herkkuja.

Toki esimerkkini on liioiteltu, mutta niin ovat liioiteltuja suurin osa niistä kummallisista arvosteluista, joilla vaihtoehtohoito ammutaan alas, vaikka kyseessä ovatkin täydentävät hoidot.

Oikea ja luonnollinen marssijärjestys olisi vielä se, että lääkärit tapauksesta riippuen aloittaisivat hoidot luonnonmukaisilla menetelmillä, joita sitten täydennetään lääkkeillä vasta tarvittaessa. Toki jokainen ymmärtää, että katkennut jalka pitää operoida heti.

Virossa ja Keski-Euroopassa lääkereillä on koulutus ja tietämys niin sanotuista luontaistuotteista ja hyödyntävät sitä myös kokonaisvaltaisessa, vaihtoehdottomassa ajattelussaan.

Asennevammasta kertoo sekin, että työn alla olevaa lakia täydentävistä hoidoista kutsutaan jo nyt puoskarilaiksi. Jossakin vaiheessa sitten tiedämme mikä on terveyden vaalimista ja ylläpitoa, ihmisen luonnonmukaisten toimintojen vahvistamista, täydentävää hoitoa ja mikä sitten puoskarointia. Puoskarointi sanalla on erittäin paha arvolataus. Minulle puoskarointi ja raiskaus ovat arvolataukseltaan kuta kuinkin samanlaisia.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Viime viikolla ilmestyi uusi kirja. Pauliina Arvan Täydentävät hoidot tuo kaivattuja näkökulmia kiisteltyyn aiheeseen.

Kirjoittaja analysoi julkisuudessa näyttäytyvää ristiriitaa ja vastakkainasettelua täydentävän ja virallisen hoitamisen välillä. Hän pohtii mahdollisuutta, että vastakkainasettelu olisi keinotekoinen, sillä suomalaiset käyttävät luontevasti molempia. He eivät yleensä käytä vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä vaihtoehtona virallisen terveydenhuollon palveluille, vaan täydennyksenä ja lisänä.

Moniäänisyys ja uudet näkökulmat auttavat avoimeen dialogiin erilaisia hoitofilosofioita edustavien ryhmien kesken, mikä hyödyttää kansalaisia, lääkäreitä, hoitajia, terapeutteja ja muita sote-alan ammattilaisia.

Yliopistot ovat myös heräämässä. Helsingin, Tampereen ja Turun yliopiston sekä Yhdistävä Lääketiede ry järjestävät tammikuussa alan ammattilaisille seminaarin.

Seminaarissa esitellään suomalaista täydentävien hoitojen tutkimusta, näiden hoitomuotojen roolia ja merkitystä ihmisten arjessa sekä täydentävien hoitojen sääntelyä Pohjoismaissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo suunnitelmistaan täydentävistä hoidoista ja eri vaikuttajaryhmät esittävät näkemyksiään niistä.

Itse olen vuosien mittaan painottanut aina, että sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Poliittisessa retoriikassa tätä käytetään menestyksekkäästi hyväksi. Lääketieteessä missä ihmisiä pelotellaan sairauksilla jopa kuolemalla, uppoaa helposti mikä sana tahansa, jolle rakennetaan tietoisesti vääristynyt merkitys.

Ja tähän loppuun huikean hieno suora lainaus Juha Hurmeen, sanojen mestarin, kolumnista Ylen sivuilla

Sanat ovat fyysisiä esineitä, limaisen lihan tuottamia ääniaaltoja tai näiden äännähdysten taltiointia tuhansia vuosia vanhoilla, sopimusvaraisilla merkeillä jollekin alustalle. Siksi sanoja pitää koko ajan tarkistaa, koska ne muiden fyysisten esineiden tavoin mädäntyvät, lahoavat, hukkuvat hälyyn, turpoavat sateessa, ruostuvat, homehtuvat, tylsyvät, keräävät pölyä ja vanhentuvat käyttökelvottomiksi.


Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 2.12.2019  alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Suomenkielen sanakirja:

Vaihtoehto - Kukin valittavana oleva mahdollisuus, ehdotus tms., joista yhden valitseminen sulkee pois toiset

valinnan mahdollisuus.

Esimerkiksi: Monivalintatehtävän vaihtoehdot. Oikea, väärä, ainoa vaihtoehto. Harkita useaa vaihtoehtoa. Asunnonvälittäjä tarjosi, esitti minulle pari(a)kin vaihtoehtoa valittavaksi. On olemassa toinenkin vaihtoehto ratkaisuksi. Valita kahden vaihtoehdon välillä. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alistua, alistuminen. Oli suostuttava, vaihtoehto(j)a ei ollut.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, vaihtoehtohoito, vaihtoehto, lääkäri, Pauliina Arva