Jumalallisia välistävetäjiä löytyy joka lähtöön.

Maanantai 10.7.2023 klo 20.59 - Kauko Niemi

Pride23_martat_KN238735.jpg

Pian ollaan siinä pisteessä, että uskonnon vapautta pitäisi rajoittaa tavalla tai toisella. Uskonnon vapaus ja ihmisoikeudet sekä sananvapaus kohtaavat kovin epäoikeuden mukaisesti ja aivan liian usein, jos ei mitään rajoituksia tehdä. Jumalallisia välistävetäjiä kun löytyy joka lähtöön.

Viime aikoina on jälleen ollut esillä kaksikin varsin ärsyttävää, sekä ihmisoikeuksia loukkaavaa tapausta.

Äärimmilleen asiaa tulkitsee Afganistanin Taleban-hallinto, joka jatkaa naisiin ja tyttöihin kohdistettuja rajoituksia ja sortoa kieltämällä kampaamoiden ja kauneushoitoloiden toiminnan.

Alan yrityksille on annettu kuukausi aikaa totella sulkukäskyä, kun kampaamot ja kauneushoitolat määrättiin suljettavaksi.

Taleban on rajoittanut naisten ja tyttöjen oikeuksia sen jälkeen, kun se nousi valtaan toissa syksynä. Taleban on jo muun muassa kieltänyt naisia työskentelemästä valtaosassa työpaikoista sekä evännyt tytöiltä opiskelun alakoulun jälkeen. Naiset on myös määrätty pysymään kotona, ellei poistuminen ole välttämätöntä. Tämän kaiken takana on vain ihmisten keksimä uskonto.

Esimerkki löytyy toki lähempääkin. Joka ainut vuosi prideä hyväksikäyttäen Päivi Räsänen löytää jonkin pikku nyanssin pönkittääkseen omaa poliittista asemaansa. Kovasti journalistina ihmettelen mediaa, kuinka helppoon se menee ja antaa turhaa palstatilaa vuodesta toiseen politiikko Räsäselle.

Räsänen on koulutukseltaan lääkäri ja melko varmasti tietää todellisen tilan kahden ihmisen rakkaudesta, olivatpa he mitä sukupuolta tahansa. Räsänen hyödyntää taidokkaasti uskonnon vapautta omassa poliittisessa asemassaan. Muutama vuosi sitten Räsänen asemoi itsensä ikään kuin kirkon edustajaksi, vaikkei hänellä ole suomalaisen luterilaisen kirkon suhteen mitään virallista asemaa. Hän toimii vain omassa lahkossaan ja tekee kyseenalaisia tulkintoja sitä kautta.

Arvostan ja kunnioitan toki erilaisia uskontoja ja kuulun ainakin toistaiseksi myös suomalaiseen luterilaiseen kirkkoon. En kuitenkaan usko kuin piru raamattuun. Siis lukemalla vuosituhansien takaisia sepustuksia sanasta sanaan ja rajoittamalla tai suuntaamalla elämääni sen mukaan, saati arvostelemalla muita ihmisiä näiden keksittyjen sanojen perusteella. Sanojen, joiden totuudesta ei kukaan tiedä mitään – vain rajatonta uskomista.

Voidaanko tällaiselle toiminnalle ja tulkinnoille oikeasti antaa täysin laista piittaamaton koskemattomuus. Suomalainen kirkko kipuilee myös aika pahasti asian kanssa. Osalla kirkon toimijoista olisi vilpitöntä halua kehittää toimintaa, osalla ei pätkääkään.

Kun suomalainen pappi vihkii poikansa tämän poikaystävänsä kanssa, tehdään siitä virallisia valituksia. Pride repii mielipiteitä puoleen jos toiseen. Saadaanko liputtaa tasa-arvon puolesta vai ei. Pirkanmaalla Akaan seurakunnan suunniteltu sateenkaarimessu jouduttiin peruuttamaan. Syynä ovat oikaisuvaatimukset kirkkoneuvoston tekemästä päätöksestä, jossa tuetaan sateenkaarimessun järjestämistä. Temppuhan se sekin on.

Oikaisuvaatimukset käsitellään kirkkoneuvostossa, joka kokoontuu seuraavan kerran vasta elokuussa. Messua ei näin ollen ehditty järjestämään ajoissa.

Kirkon kipuilu näkyy myös jäsenmäärän voimakkaana laskuna. Mikä näkyy myös kirkollisveron laskuna euroissa ja sitä kautta palveluiden supistumisena ja tyhjiksi jäävinä kirkkorakennuksina.

Kuinka paljon viattomia ihmisiä on kuollut uskonsodissa kautta aikain. Uskonnollinen sota eli uskonsota, joskus pyhä sota, on sota, jonka syyt ovat merkittäviltä osin uskonnollisia. Syitä voivat olla uskonnon puolustaminen tai levittäminen, jumalan kunnia tai uskontoa vastaan rikkoneiden rankaiseminen. Suurista sodista selkeimmin uskonnollisia ovat olleet Euroopan uskonsodat 1500- ja 1600-luvuilla, ristiretket toisen vuosituhannen alussa sekä arabien valloitusretket 600- ja 700-luvuilla. Uskonnollisista teksteistä on haettu perusteita sodille ja joukkosurmille.

Kun ihminen syntyy mieheksi tai naiseksi hänellä ei ole omaehtoista roolia, vaan se kehittyy elämän myötä. Eikä ihminen kehittyäkseen varmuudella tarvitse tuhansia vuosia vanhoja, keksittyjä tarinoita elämän ohjeekseen ohitse jatkuvasti kehittyvän nykyelämän lainsäädännön. Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, ei sillä luulisi olevan väliä mitä heidän jalkojen välissä on.

Täydellistä uskonnonvapautta olisi syytä pohtia vähintäänkin sitä mukaa, kun selkeitä väärinkäytöksiä ilmenee. Ehkä mieluummin vielä laajemminkin. Siis elää tässä ajassa.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona FinnRadio.fm kanavalla

 

Lisää aiheesta:

Homoja yritetään muuttaa

En muuttunut, en sitten millään

Saako uskontoaan harjoittaa Suomessa

Eheytyskieltoa ajava aloite tulossa eduskuntaan

Jos ja kun haluat muutosta elämässäsi, suosittelen kirjaa Irti itsekritiikistä / Ronnie Grandell

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, uskonnon vapaus, Päivi Räsänen, Taleban, pride, kirkko,

Rajanvetoa Räsäsellä

Lauantai 29.1.2022 klo 13.05 - Kauko Niemi

 usko.JPG

Monin verroin jännittävämpää kuin yhdetkään vaalit tai yksikään television saippuasarja on Päivi Räsäsen viime maanantaina alkanut oikeudenkäynti. Voiko oikeesti ihmisten sepittämiä tarinoita eli raamattua ja vastaavia käyttää oikeuden päätöksessä minkään arvoisena lähteenä, todisteena siitä mitä on nykylain valossa tapahtunut.

Räsäsen esitutkinta aloitettiin valtakunnan syyttäjän toimesta. Oikeudenkäynnissä on kyse sananvapaudesta ja siitä, kuinka sitä voidaan käyttää uskonnollisissa julkaisuissa ja mielipiteissä.

Tuomioistuin joutuu tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa ottamaan kantaa siihen, voiko Raamatun siteeraaminen olla rikos.

Raamattu ei voi olla maalaisjärjellä ajateltuna rikosoikeudellisesti totta. Kukaan ei tiedä raamatun tarinoiden todellisuutta. Niihin vaan uskotaan syystä tai toisesta. Toiset uskovat vakaammin ja toiset kevyemmin ja toiset ei lainkaan. Todistettua faktaa ne eivät missään tapauksessa ole. Niiden tarinoiden varjolla on helpotettu joidenkin ihmisten elämää tai päinvastoin saatettu joidenkin ihmisten elämä helvetilliseksi. Jotkin ihmiset ovat hyödyntäneet tarinoita ja onnistuneet nousemaan jumalasta seuraavaksi omine etuineen.

Tämähän on tyypillistä lopputulemaa aivan samalla tavalla, jota koemme joka päivä nykyään somessa. Eri asioiden uskovaiset julistavat omaa uskoaan kaikelle kansalle. Eikä millään ole oikeaa ja laillista todellisuusperää.

Tässä yhteisessä maailmassamme, missä elämme, on kaikkiaan 138 eri uskonnollista ryhmittymää. Uskonto tarkoittaa uskoa ja siihen liittyvää pyhyyden kokemusta, joka on muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee erilaisina (yhteisöllisinä) tapoina ja (palvonta)menoina.

Jokaisella on omat tarinansa, omat kirjansa, omat tulkintansa ja sääntönsä. Näiden keskinäisistä tulkinnoista ja todellisuudesta ei juurikaan käydä oikeutta, mutta sotia on käyty sitäkin enemmän surullisin seurauksin. Ehkä aika moni afganistanilainen ihminen miettii parhaillaan mistä saisi leipämurusen ja onkohan se meidän jumala nyt tosissaan.

Nyt tässä Räsäsen prosessissa toivoisi lopputuleman näyttävän, ettei tarinoilla ja niiden tulkinnoilla voi ratsastaa silloin kun tulkitaan lakia. Jos Räsäsen raamatuntulkinnat hyväksytään lakituvassa, niin seuraus tulee olemaan katastrofaalinen. Kyllä ihminen keksii raamattua lukemalla mitä temppuja tahansa ja hakee tarinoista oikeutta tekosilleen. Syntyy raamattu-hakkerointia.

Aiemminkin olen todennut, että näillä kirjoituksillani en ole puolesta tai vastaan uskonnollisuutta, jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta Raamattuun, Tuntemattomaan sotilaaseen tai Muumipeikko Hattivattien saarella. Mutta keppihevosena niitä ei pidä käyttää lakia rikkoessaan.

Päivi Räsänen on taitava politiikko ja manipulaattori. Hän sai laumoittain ihmisiä eroamaan kirkosta, vaikkei hänellä ole osaa eikä arpaa suomalaiseen kansankirkkoon, vaan edustaa omaa lahkoaan, joka tekee omia tulkintojaan raamatusta ja nyt myös Suomen lainsäädännöstä.

Viime maanantainen oikeudenistunto ja sen lieveilmiöt osoittivat selkeästi kuinka Päivi Räsäsen esiintyminen ja puheet olivat huolellisesti käsikirjoitettuja lain näkökulmasta. Räsäsen uskonnollinen paatos oli tällä kertaa jätetty siivouskomeroon. Seuraavan kerran asiaa käsitellään 14.2.2022.

Räsästä tuskin tullaan tuomitsemaan, mutta rajojen selkeyttäminen on paikallaan. Toivottavasti tämä nyt alkanut oikeudenkäynti vetää selvemmät rajat tarinoiden tulkinnoille, vaikka maanantainen käsittely olikin varsin sekava. Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi Iltalehdessä mistä on kysymys. Siis siitä missä asiayhteydessä ja millä tavalla ilmaisuja käytetään. Ei tämä asia ole nytkään sen monimutkaisempi ulkopuolisin silmin tarkasteltuna.

Päivi Räsänen on joka tapauksessa hävinnyt taistelunsa homoja vastaan. Tiede ja valtavirrat ihmisten ajattelussa eivät tue Räsästä ja hänen kannattaisi olla raapimatta tulitikkuja ja olla jo hiljaa koko asiasta.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 31.1.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

PS.
Valtionsyyttäjä Anu Mantila määritteli heti oikeusistunnon aluksi Ylen raportin mukaan mistä oikeudenkäynnissä ei ole kyse.

Me emme keskustele teologiasta ja Raamatun tulkinnasta. Me emme keskustele siitä, miten Raamattua voi ja saa tulkita. Emme myöskään keskustele tasa-arvoisesta avioliittonäkemyksestä.

Hän sanoo, että oikeudessa ei myöskään keskustella siitä, ovatko Räsäsen lausumat olleet kristinuskon mukaisia.

Syyttäjän mukaan oikeudenkäynnissä on kyse seuraavista asioista;

– Ovatko Räsäsen lausumat sellaisia muiden perusoikeuksia loukkaavia? Ovatko ne halventavia ja muita loukkaavia riippumatta siitä, ovatko ne löydettävissä Raamatusta?

– Täällä ei ole kyse Räsäsen tai toisen osapuolen tulkinnasta ymmärtää oikeudenkäyntiä. Pelkkä Raamatun lauseiden siteeraaminen ei ole rikos.

Omien mielipiteiden ilmaiseminen voi olla rikos, vaikka ne kuinka perustuisivat Raamatun tulkintaan.

Kyse on siitä, miten Raamattua käytetään.

 

 

Lisää aiheesta:

https://www.kakeniemi.fi/blogi/2019/8/18/31190

https://www.kakeniemi.fi/blogi/2021/7/24/38756

https://www.kakeniemi.fi/blogi/2019/11/23/32342

https://www.kakeniemi.fi/blogi/2010/10/15/107

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Päivi Räsänen, uskonto, sananvapaus, raamattu, Matti Tolvanen, Anu Mantila, homous,

Hyväksymisen ja ymmärtämisen rajat tiukoilla

Lauantai 23.11.2019 klo 10.08 - Kauko Niemi

Oma suhtautumiseni asioihin tietenkin ratkaisee kaiken, kuinka vakavasti asioihin suhtautuu. Juuri tarkastetun väitöskirjan mukaan pessimisti ei pety vaan kuolee.

Tietenkin asioiden ja tapahtumien luonne sävyttää tilanteita arvopohjaisesti. Omaa arvomaailmaa lähellä olevia asioita käsittelee päässään luonnollisesti suuremmalla tunteella kuin itselle arvottomia asioita.

Monista asioista selviää pienin vaurioin, kun sivuuttaa ja unohtaa koko homman. Siinä lajissa olen vuosien saatossa ollut aika mestari ja ymmärtänyt muuttaa suhtautumistani omaksi ja muiden onneksi.

Nyt on pakko tunnustaa, ettei aina onnistu. Tällä hetkellä on ainakin kolme ihmistä, joiden tekemisiin, sanomisiin ja mielipiteisiin tartun mielessäni aivan liian suurella intesiteetillä. Enkä tunnu pääsevän kovinkaan helpolla yli.

Donald Trump, Päivi Räsänen ja Juhani Knuuti.

Donald Trump, kuitenkin suurvallan presidentti, on kuin 12-vuotias, joka on päästetty lennonjohtotorniin painelemaan nappuloita. Näin luonnehtii Yhdysvaltain hallinnon sisäpiiriläinen. Koneet menevät kentällä sikin sokin ja osa koneista yrittää kuumeisesti päästä pois kentältä.

Trumpin kohdalla olen jo täysin menettänyt toivoni tuohon ihmiseen ja siitä seuraa, etten oikein siedä yhdysvaltalaisia ja heidän systeemejään. Sillä kaiken järjen mukaan Trump olisi pitänyt pystyä erottamaan tehtävästään.

Jos niin suuri osa kansasta hyväksyy Trumpin jatkavan, niin asenneilmasto tuossa valtakunnassa ei saa hyväksyntää minun päässäni. En kuitenkaan ole täysin ummikko amerikkalaiselle menolle. Olenhan ollut töissä 17,5 vuotta amerikkalaisissa organisaatioissa ja tiedän ja tunnen jonkin verran heidän ajatusmaailmaansa.

So what? En haluasi ainakaan toistaiseksi matkustaa Yhdysvaltoihin, koska en tuntisi oloani siellä kotoisaksi enkä turvalliseksi. Matkustamisen Unkariin ja Puolaan jätän sovinnolla väliin samoista syistä.

Entäs sitten lahkolainen Päivi Räsänen. Yksikään mormoni ja jehovalainen ei onnistuisi saamaan ääntään läpi ikään kuin evlut kirkon päällepäsmärinä, niin kuin Räsänen on onnistunut hämäämään sekä mediaa että ihmisiä. Vastuutonta toimintaa niin sanotulta uskovaiselta ihmiseltä.

Jokainen saa uskoa ihan mihin tahansa ottamatta oikeutta omiin käsiin. Eikä minulla ole ketunhäntää kainalossa oman vakaumukseni puolesta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen selventää asiaa monipuolisesti Helsingin Sanomien haastattelussa kuinka lakia tulkitaan.

Toiviainen sanoo, että uskonnonvapauden varjolla ei saa loukata tiettyyn ihmisryhmään kuuluvia.

Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa. Näissä tuntemissamme pyhissä kirjoissa sanotaan, että on ihan oikein tappaa kokonaisia kansoja. Jos lyömme toisia tällaisilla Raamatun tai Koraanin lauseilla, silloin käytämme Toiviaisen mielestä väärin pyhien kirjojen sanaa.

Toivon vilpittömästi että Räsäsen kohdalla tehdään jokaisessa julkaisussa täysin selväksi, että Räsänen edustaa lakia hipoen vain ja ainoastaan omaa itseään.

Lääketieteen maalittajana on onnistunut ihan kohtuullisesti turkulainen Juhani Knuuti. Hän on määritellyt ihan itse lääketieteellisen totuuden, jota ei ole edes tutkimuspohjaisesti olemassakaan.

Lääketiede ja terveys tutkimukset muuttuvat jatkuvasti sekä yleisellä tasolla että etenkin yksilötasolla. Joka päivä löydät useita julkaistuja tutkimuksia, jotka tukevat tai kumoavat entisiä tutkimuksia.

Knuutin luoma ikioma myytti lääketieteellisestä totuudesta on yhtä suurta huijausta kuin ne maalittamiset, joihin Knuuti on ryhtynyt pönkittääkseen omaa mielikuvituksellista asemaansa.

Knuutin kohdalla median tulisi avata silmänsä samoin kuin Räsäsenkin kohdalla. Tehdä roolit selväksi kuka sanoo ja mitä sanoo.

Ehkä olen hätäinen – näillekin kolmelle ärsytykselleni löytynee aikanaan ihan ymmärrettävä ratkaisu.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 25.11.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Donald Trump, Päivi Räsänen, Juhani Knuuti, Raija Toiviainen,

Suurella innolla yksi asia kerrallaan

Sunnuntai 18.8.2019 klo 8.50 - Kauko Niemi

Julkisuuspeli on kovaa ja viesti menee perille vain hyvin yksinkertaisena, jopa vääristeltynä tai vähintäänkin syy-seuraussuhteita vältellen. Tämänkin olemme jo oppineet Trumpilta. Jussi Halla-aho on myös mestari tässä lajissa. Siis yksi yksinkertainen asia kerrallaan, jota ei selitellä.

Nyt ilmastointoilijat löysivät helpon ratkaisun maapallon tulevaisuuden ratkaisuun – lopetetaan lihan käyttö. Näin yksinkertaista se on. Tosin kukaan ei ole kertonut mitä tapahtuu vaikkapa ihmisen terveydelle 50 vuoden kuluessa, jos luontainen proteiinien lähde vaihtuu tai siis häviää.

Kukaan ei ole esittänyt arviota mitä ihmisen terveydelle tapahtuu tulevina vuosina, kun lihaa korvaavia proteiinia korvataan teollisesti muokatuilla uusilla ja entistä prosessuiduimmilla tuotteilla. Luonto voittaa aina.

Ruokateollisuuden prosessit ovat jo nyt osoittautuneet monilta osin terveydelle haitallisiksi. Ja kun proteiinien tuotanto muuttuu puhtaasti kaupalliseksi, niin vastuuttomia välistävetäjiä löytyy joka lähtöön.

Yhden asian markkinointi on päivittäistä juurikin ravintomaailmassa ja siihen ovat osasyyllisiä myös tutkijat. He syöttävät medialle yhden pienen löydöksen seurauksena suurta mullistusta, jotta saavat julkisuutta ja rahoitusta työlleen.

Mietitäänpä vaikka tuoreinta esimerkkiä kananmunaa. Kuinkahan moneen kertaan kananmuna on julistettu pannaan tai huipputerveelliseksi viimeisten vuosikymmenien aikana. Jälleen kerran kananmunasta löytyi terveyttä edistävää ainetta.

Koliini on tärkeä aivojen kehitykselle ja yleiselle aivojen terveydelle yleensä. Koliinin puute on haitallista lasten kehittyville aivoille ja ikääntyvien ihmistenaivojen terveydelle. Koliinin puute on yksi keskeisiä syitä myös rasvamaksaan, luettelee mm lääkäri Antti Heikkilä.

Se että tuota tärkeää ainetta pystyttiin eristämään kananmunasta, ei muuta maailmaa. Heikkilä tietää kertoa, että Yksi muna sisältää 150 mg koliinia. Muna päivässä pitäisi lasten aivot kunnossa. Paras koliinin lähde on kuitenkin naudan maksa, sillä 100g maksaa sisältää n 450 mg koliinia. Punainen liha 100g noin 100 mg koliinia.

En suinkaan ole asiallista tutkimusta vastaan. Tutkimus muuttaa ja pitääkin muuttaa maailmaa joka päivä. Mutta se, että uusia tuloksia kaupataan yksi pikkuriikkinen asia kerrallaan, ilman laajempia kytköksiä ja seurauksia. Ilman vaikutusta aiempiin löydöksiin ei ole reilua ja johtaa ihmisiä harhaan.

Politiikka on täynnä näitä yhden asian lupauksia, vakuutuksia ilman arvioita seuraamuksista ja muista vaikutuksista. Onneksi jo aletaan nostamaan tikunnokkaan pahimpia tapauksia kuten Päivi Räsänen, Hussein Al-Taee ja Juha Mäenpää.

Jokaisen olisi syytä ajatuksella lukea tuore Janne Saarikiven Ylelle kirjoittama kolumni: Isänmaa ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni!

Saarikivi kiteyttää hyvin - Suomi ei kuulu Perussuomalaisille tai Suomi ensin -liikkeelle vaan kaikille, jotka täällä asuvat. Kristinusko ei kuulu kristillisdemokraateille, helluntaisaarnaaijille ja helvetillä pelottelijoille. Se kuuluu koko maailmalle, armo ja evankeliumi, kutsu rakastaa.

Väärillä yhden totuuden toitottamisella on helppo toimia ja manipuloida meitä niin laiskoja ihmisiä, joille totuuden etsintä on liian työlästä, eikä se olisi edes riittävän viihteellistä.

Toisaalta asiaa voisi verrata journalismiin. Siis suurella innolla yksi asia kerrallaan.

Uutinen on yksikkömuodossa oleva asia, joka kerrotaan ensin. Hyvään journalismiin kuuluu kuitenkin perustella ja taustoittaa kerrottua uutista, antaa lukijalle objektiivinen ja riittävän laaja ymmärrys yksittäisestä tapahtumasta.

Nyt nämä politiikan huheltajat jättävät taustoittamiset, perustelut ja vaikutukset kertomatta. Syntyy vain pelkkää huutelua. Tosin pahaa pelkään, etteivät monellakaan politiikolla rahkeet ja älyllisyys riittäisikään asiallisuuteen.

 

Tämä on kuultavissa podcastina www.finnradio.fm nettiradiossa ma 19.8.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Janne Saarikivi, Päivi Räsänen, Yhden asian aate,

Avioliittolaki teknisesti oikein, mutta viestinnällisesti provokaatio

Torstai 23.7.2015 klo 11.34 - Kauko Niemi

Kansa on puhunut ja pulinat pois. Lyhyt ja ytimekäs toteamus menneiden vuosien politiikkatantereilta.

Uusi avioliittolaki ja sen kumousyritys on nähtävissä kahdelta kantilta. Teknisesti uudessa kansalaisaloitteessa ei ole mitään virhettä. Sen sijaan viestinnällisesti operaatio on mitä selkein provokaatio suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sellaisena sen tulevat enemmistö suomalaisista muistamaan.

Sosiaalisessa mediassa asiaa on jo verrattu vaikkapa siihen, että tehdään aloite naisten äänioikeuden poistamisesta. ”Korjataan” niitä sun näitä aiemmin kansanedustuslaitoksen päättämiä lakeja.

Suomi on demokraattinen kansantasavalta, jota edustaa kansan valitsema eduskunta. Jos eduskunnan enemmistö on päättänyt muuttaa avioliittolakia, niin se on kansan enemmistön tahto, eikä siinä ole teknisesti eikä viestinnällisesti mitään epäselvää.

Se että tällaista päätöstä pyritään nyt kumoamaan, ei viestinnällisesti voi tulkita muuten kuin provokaatiota kansanvaltaa ja suomalaista demokratiaa vastaan.

Tällä operaatiolla tulee olemaan moninaisia seurauksia, joita räsäset ja kumppanit eivät vielä arvaakaan. Hehän ovat vain uppoutuneet johonkin mielikuvitukselliseen ideologiaansa, jolla ei ole mitään totuuden mukaista perustetta tämän hetkisessä elämän menossa.

Demokratian avoin pilkkaaminen avaa ihmisten ajatuksissa monenlaisia reaktioita, vaikka operaatio olisi teknisesti kuinka oikein tahansa. Syntyneiden reaktioiden oikominen ja paikkaaminen on lähes mahdotonta.

Viestinnällinen vahinko on jo tapahtunut ja jos uusi lakialoite pääsisi syystä tai toisesta etenemään, syntyisi siitä demokraattinen sisällissota. Politiikan ja kansanvallan uskottavuus hupenisi sille tasolle, ettei siitä hyvää seuraa yhteisten asioiden hoitamiseksi.

Toivon hartaasti että Päivi Räsänen ja Jukka-Pekka Rahkonen kantavat myös vastuun mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun kerran tällaiselle tielle lähtivät.

1 kommentti . Avainsanat: demikratia, viestintä, Päivi Räsänen, Jukka-Pekka Rahkonen

Räsäsen pitäisi lääkärinä ymmärtää alitajunnan voima

Sunnuntai 4.8.2013 klo 22.58 - Kauko Niemi

Miksi toiset paranevat nopeammin kuin toiset. Miksi flunssa paranee viikossa ilman lääkkeitä ja seitsemässä päivässä lääkkeillä. Paraneminen on kiinni ihmisen, siis potilaan omasta mielentilasta, uskomuksesta. Se on todistettavasti pystytty osoittamaan, että mielentilalla on yhtä suuri vaikutus paranemiseen kuin lääkkeillä.

Sekin on tiedossa, että kemiallisista lääkkeistä noin 20 prosenttia tehoaa ja kaikilla kemiallisilla pillereillä on ei toivottuja sivuvaikutuksia. Toisilla on jopa enemmän kuin parantavia vaikutuksia. Tyypillisesti näitä ovat kolestrolilääkkeet.

Missä menee se Räsäsen uskomushoitojen raja, jossa ihmisen mieltä ei saisi manipuloida parantamaan ja voittamaan tauteja. Jos ihmisen alitajunta saadaan uskomaan parannukseen, niin se rupeaa toteuttamaan itseään.

Ei Räsäsen seurakunnan parantavat rukouksetkaan ole sen kummallisempia asioita, kun ihmisen alitajunnan manipulointia. Riittävästi uskotellaan ja toistetaan alitajunnalle, niin asiat rupeavat toteutumaan. Eikä sillä ole Jumalan kanssa mitään tekemistä vaikka rukoilemisprosessissa sanaa Jumala tai Jeesus käytettäisiinkin.

Yksikään laihduttaja ei laihdu pysyvästi pillereillä eikä muillakaan lääkäreiden vippaskonsteilla, ennen kuin hän saa alitajuntasa houkuteltua mukaan prosessiin. Se kannattaa tietenkin ymmärtää, ettei alitajunta hyväksy mitä tahansa puppua. Vaan on löydettävä se ydin mihin alitajunta uskoo ja sen jälkeen alkaa tapahtua. Se onkin oikeiden huuhaa-parantajien osaamisaluetta.

Lääkäreillä olisi erinomainen auktoriteettiasema auttaa potilaita uskomuksissa, jos he osaisivat tulkita potilaan tilaa ja käyttää ”huuhaata” alitajunnan parannusprosessin käynnistämiseen. Kaksi tablettia aamuin illoin ei sitä parantavaa henkistä prosessia  käynnistä.

ps.

Ketä asia kiinnostaa, niin kannattaa lukea vanha klassikko - Alitajunnan voima

ps2

No eihän Räsänen lääkärinä ymmärrä  sitäkään, ettei homoksi käännytä, vaan synnytään jumalan lahjana tähän maailmaan. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

1 kommentti . Avainsanat: Räsänen, alitajunta, sairaus, lääkäri

Jumalan virheet, joita lääkäri yrittää eheyttää

Perjantai 15.10.2010 - Kauko Niemi

Minä en usko siihen, että jumala olisi tehnyt virheitä, luodessaan erilaisia ihmisiä. Enkä usko, että Päivi Räsäsellä olisi oikeutta puuttua asiaan ja yrittää korjata Jumalan tekosia. Vaikka lääkäri onkin.

Entistä omituisemmalta asia tuntuu, kun Räsänen on kuitenkin saanut lääkärikoulutuksen ja luulisi edes jonkin verran ymmärtävän ihmisen henkisiä ja fyysisiä mekanismia.

Ihminen, joka ei elä rehellisesti omien tunteittensa kanssa on kuollut.

Räsänen puhuu ikään kuin kirkon edustajana, mutta hän puhuu myös lääkärien edustajana. Tähänkin asti olen suhtautunut lääkäreihin epäilevämmin kuin pappeihin ja tämä epäily nyt sen kun kasvaa. Taitaisin luottaa enemmän Karkkilan valelääkäriin kuin Räsäseen.

YLE voisi tehdä koosteen Räsäsen lausunnoista. Niistä tulisi samanlainen, monen minuutin repeat-ohjelma, kuin Jutta Urpilaisen ”ensiksi haluaisin kiittää”.

Räsäsen lausunnot ovat ulkoa opeteltuja höpötyksiä. Samat urpilaiset toistuvat päivästä toiseen riippumatta millaisessa ohjelmassa maailmaneheyttäjä Räsänen suutaan aukoo. Eiköhän nämä mekaanisesti toistetut lauseet ole tulleet nyt tiensä päähän. Ne eivät palvele sen enempää lääkärikuntaa kuin pappejakaan saati politiikkaa tai kirkkoa.

Räsänen voisi oikeasti ryhtyä itse eheytymään. Elämään omien oikeitten tunteittensa kanssa. Toivottavasti niitä kaikkia ei ole vielä tapettu.

Olen tietoisesti jättänyt mainitsematta kirkon instituutiona, sillä Räsänen edustaa  kirkkoa tasan yhtä paljon kuin Luthersäätiön omavaltainen piispa Matti Väisänen.

Minunkin kirkosta eroaminen oli jo napinpainalluksen päässä. Ajattelin kuitenkin väyrystellä muutaman yön ja antaa paineiden purkautua. Tällä hetkellä toivon sydämestäni Räsäsen eheytymistä ja tulemista järkiinsä ja inhimilliseksi ihmiseksi.

1 kommentti . Avainsanat: Räsänen, Jumala, eheytys