Kovin on erilaista menoa hallituksissa

Perjantai 22.9.2023 klo 11.10 - Kauko Niemi

Eduskuntapuisto_pieni_IMG_67201.jpg

 Eduskuntapuisto, Helsingin paraatipaikalla ilmentää tällä hetkellä hyvinkin suomalaisen politiikan tilaa

Politiikka on vaikea laji. Sen olemme saaneet viime aikoina huomata ja kokea. Erityisen vaikeaksi sen tekee uskottavuuden rakentaminen ja kun pääasiallisena rakennusaineena on kommunikaatio.

Jos politiikka olisikin seurattavissa raksi ruutuun menetelmällä silloin kun konkreettinen lupaus tai tavoite on toteutunut, olisi se kadunihmisellekin helppoa. Tietäisi ketä seuraavissa vaaleissa kannattaisi äänestää. Nyt tämän onnistumisen sisältö on täydellistä mutua, jota jokainen tulkitsee omista lähtökohdistaan.

Oletan, että olen melko keskiverto suomalainen suhteessa politiikkaan. En ole koskaan ollut yhdenkään poliittisen puolueen jäsenkirjaa kantava yksilö. En ole äänestyskopissa sitoutunut mihinkään poliittiseen suuntaan, vaan minulle tärkeät asiat ratkaisevat sen numeron minkä raapustan äänestyslippuun.

Toki tällainen asia-arvio saattaa pettää pahastikin, jos uskoo ja luottaa yksinomaan ehdokkaan vaaliviestintään ja kampanjointiin. Tuolloinhan on ilmassa paljon heittoja, jopa hyviäkin, joilla ei ole mitään edellytyksiä toteutua.

Hyvän kokonaiskuvan muodostaminen vaatii paljon erilaisia näkökantoja ja paljon taustatietoa, jopa poliittista propagandaa. Mutta kukas sitä jaksaa jatkuvasti seurata tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Voinko luottaa median uutisointiin, edes riippumattoman median. Itselläni on edelleen journalistiliiton jäsenyys ja saan sähköpostiini esimerkiksi kaikki valtioneuvoston tiedotteet.

Nykyisen hallituksen alkutaival on ollut melko hankalan sekavaa. Toisaalta tiedot tapahtumista ovat virranneet melko vuolaasti, eikä vaan juorut hallituksen sisäisistä nahisteluista, vaan myös hallituksen toiminnallisista tavoitteista.

Sanna Marinin neljä vuotta ei rakentanut minulle kertaakaan konkreettista kuvaa, mitä hallitus oikeasti tekee tai mitkä olivat Sanna Marinin keskeiset poliittiset tavoitteet Suomen hyväksi. Marinin henkilökohtaiset tavoitteet tukiryhmineen olivat kyllä pinnalla. Konkreettista oli vain valtion lainan huima kasvattaminen, ikään kuin korot olisivat naulittu maailman tappiin nollaksi. Kaikki muu käytännön tekeminen hautautui ja peittyi Marinin bilemekon helmoihin.

Pian tietysti alkaa purkautumaan Petteri Orpon hyvinkin pikkutarkka hallitusohjelma ja toteutumismahdollisuudet. Pikkutarkkuus ja siitä viestiminen tarkoittaa, että yksityiskohtiin on helppo ja nopea tarttua ja se näkyy nyt mitä erilaisimpina mielenosoituksina ja kannanottoina harvase päivä. Pikkutarkasta hallitusohjelmasta kun on helppo poimia pieni yksityiskohta ja unohtaa kokonaisuus.

Sanna Marinin johtamasta kokonaisuudesta oli vaikea eristää mitään konkreettista. Tosin koronapomoksi itsensä nostanut Krista Kiuru sai aikaiseksi lieviä välikohtauksia, joihin maailman koronatietämättömyys aukaisi mahdollisuudet ilman faktoja.

Nykyinen hallitus ja edellinen hallitus ovat kommunikoinniltaan vastakohtia, enkä nyt tarkoita poliittista höpinää vaan kuinka hoidetaan suomalaisen yhdyskunnan toimivuutta ja hyvinvointia. Seuraavat pari vuotta osoittaa muuttuvatko lupaukset käytännön teoiksi. Nyt meillä on joka tapauksessa läpinäkyvämpää toimintaa seurattavaksi.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradio.fm kanavalla 25.9.2023 alkaen

 

Lisää aiheesta:

Marinin uudessa kuviossa suuri riski

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, hallitus, Petteri Orpo, Sanna Marin, kommunikaatio, viestintä, politiikka,

Keväinen koirankakka jää kakkoseksi

Lauantai 13.2.2021 klo 16.33 - Kauko Niemi

johdinsarja.jpg

Nyt tulee historian ensimmäinen kevät, kun ei tarvitse kinata ja kiihkoilla koirankakoista. Nyt paljastuu tuhansia kertoja suurempia ongelmia ja tuhansia kertoja laajemmalla alueella kuin koirankakka kotikadulla.

Tänä keväänä paljastuu lumien sulaessa tuhansia vahingossa pudonneita tai huolimattomasti heitettyjä korona-maskeja ja muuta ulkoilujätettä ja eväspaketteja.

Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattori Armi Koskela painottaa, että ylipäätään roskaantumisessa jokaisen pitäisi ottaa huomioon oma rooli ja vastuu.

Koskelan mukaan yhteiskuntaamme on pesiytynyt asenne, että kunnalla / kaupungilla on velvollisuus huolehtia asukkaiden roskista, ja asukkailla taas on oikeus hankkiutua eroon tuottamistaan roskista mahdollisimman nopeasti ja helposti. Tämä tarkoittaa monille, että jos lähimmälle roska-astialle on yli 50 metriä, niin roskan saa heittää maahan. Kaikkien pitäisi ymmärtää, että vastuu tuottamistaan roskista säilyy niin kauan kuin se on asianmukaisesti hävitetty eli niin, ettei siitä aiheudu ympäristöhaittaa. Jos lähimpää roska-astiaa ei ole näkyvissä, tulee roska kantaa mukanaan, kunnes sellainen löytyy. Tämän on jokaisen velvollisuus. Jos tähän ei pysty, ei pidä tuottaa roskaa. Kaupunki ei voi asentaa roska-astioita ympäri kaupunkia 50 metrin välein, tämä olisi kaupunkikuvallisesti todella epäesteettisen näköistä.

Entäs sitten kun lähdetään varsinaiseen luontoon? Metsähallituksen hoitamien kaikkien valtion suojelualueiden ja asiakaspalvelupisteiden kokonaiskäyntimäärä vuonna 2020 oli 9,2 miljoonaa käyntiä. Tästä kansallispuistojen käyntimäärä oli lähes neljä miljoonaa. Kaikkien maastokohteiden käyntimäärä kasvoi edellisestä vuodesta 17 prosenttia, kansallispuistojen 23 prosenttia.

Metsähallituksen mukaan ensikertalaisten retkeilijöiden ja luonnosta monin eri tavoin nauttivien asiakasryhmien, kuten maastopyöräilijöiden ja nuorten määrät ovat kasvaneet. Tämä kaikki on aivan mahtavaa, jos vain jaksetaan kantaa eväspaperit ja tyhjät juomatölkit takaisin metsästä. Puhettakaan lasisista pulloista, jotka särkyessään aiheuttavat luonnon eläimille vahinkoa.

Helsingin yliopiston kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori Heikki Setälän mukaan Ylen haastattelussa tavallisimmat siniset maskit ovat pääosin muovia, tarkemmin sanottuna polypropyleenia, minkä hajoaminen on varsin hidasta. Se on noin 500 vuotta kestävä prosessi. Eikä tämäkään vielä riitä. 500 vuoden päästä maskit ovat hajonneet mikro- ja nanomuovihiukkasiksi, jotka jatkavat ympäristössä omaa elämäänsä vielä paljon pidempään. Hajotessaan maskit päätyvät mikromuoveiksi ja kulkeutuvat usein vesistöihin ja sitä kautta kaloihin ja myös ihmisiin.

Yhdessä tupakan tumppien kanssa olemme hyvin pian mikromuovilla kyllästettyjä ohmisolentoja. Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen kaikilta rannoilta löytyy jo mikromuoveja. Ei siis ole suurimpien asutuskeskusten yksinoikeus.

Olkaamme jokainen tästä hetkestä eteenpäin puistokummeja. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla on erityinen puistokummiohjelma. Ja ainakin Keravan kaupungilla on samanniminen ohjelma, ehkä muillakin paikkakunnilla.

Armi Koskelan mukaan Helsingissä on virallisesti puistokummiksi ilmoittautuneita vapaaehtoisia kaikkiaan tällä hetkellä 1483 henkilöä. Määrä vaihtelee helpostikin, sillä puistokummeissa on paljon ryhmiä, ja kun joku ryhmä lopettaa tai uusi aloittaa, saattaa määrä muuttua usealla kymmenellä. Viime vuonna näistä koronan sotkuisista jälkiseurauksista johtuen puistokummien määrä lisääntyi ennätysmäisesti noin 400, kun normaalina vuonna määrä lisääntyy noin 50 – 80 uudella puistokummilla.

Jotkut puistokummit keräävät roskia ympäristöstään päivittäin ulkoilun tai koiran lenkityksen yhteydessä, jolloin tuntimäärät voivat olla useita satoja vuodessa. Toiset taas tekevät toimintaan vain muutaman tunnin vuodessa.

Suuri huoli on todellakin laajat ulkoilualueet, missä ei vakituista siivousta ole. Sieltä poistetaan rojuja vain ilmoitusten perusteella. Tämän blogin kuvan olen ottanut espoolaisesta metsästä ja ilmoittanut siitä Espoon kaupungille.

Jokainen varmasti vierastaa ajatusta, että ryhtyisi käsin noukkimaan vaikkapa maskeja maasta. Heitän haasteen niille valmistajille ja kauppiaille, joiden valikoimissa on niin sanottuja roskapihtejä. Nyt jos koskaan on imagon nostamisen sauma ja aika kampanjoida hyvän puolesta ja tehdä sellaisia tarjouksia, että tänä keväänä olisi suomalaisten käytössä vähintään puolimiljoonaa roskapihtiä.

Retkietiketti

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 14.2.2021 su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Maski_IMG_93371.jpg

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, puistokummi, maski, roskaaminen, koirankakka, Armi Koskela, Metsähallitus, luonnonpuisto, Heikki Setälä,

Sääntely kasvattaa meidät vastuuttomiksi

Sunnuntai 12.5.2019 klo 8.32 - Kauko Niemi

Edellinen hallitus lupasi poistaa turhaa sääntelyä. Toivottavasti tuleva hallitus tekee sitä samaa mutta kasvatuksellisella ajatuksella.

Saatettiinhan sieltä viime hallituksen aikana jotain poistaakin. Tosin osin väärästä päästä kuten taksit.  Taksit pääsivät villiintymään mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Taksinkuljettajat tappelevat keskenään Turussa ja Helsingissä epäillään niin sanotun kiinteän hinnan väärinkäyttöä. 

Vanhustenhoidossa on alitettu rimaa tosi reippaasti ja rakentamisen laatu homeineen on luvattoman huonoa.

Nuo sopivat erinomaisiksi esimerkeiksi, etteivät ongelmat ole itse normeissa vaan vuosien mittaan normien opettamilla käytöstavoilla, jotka suomalaiset ovat oppineet oikein hyvin laajalla rintamalla.

Omaa harkintaa ja ajattelukykyä ei oikeastaan tarvita lainkaan sääntelyn keskellä.

- Se mikä ei ole kiellettyä, on sallittua -

Siis lainsäädännöllä ja erilaisilla säännöksillä kiellettyä. Ihminen tykkää helpoista ratkaisuista ja hyödyntää vastuuttomasti kaiken mahdollisen.

Olen aiemminkin kirjoittanut jopa useaan otteeseen välistävedoista, joista on kasvanut tiukan säätelyn seurauksena uusi normaali.

Normit ja säännöt ovat erittäin tehokas kasvatusmetodi kitkeä pois oma ajattelu ja henkilökohtainen vastuunotto. Jokainen lapsen kasvattaja tietää lopputuloksen, jos lapsen ei tarvitse koskaan sisällään miettiä ja arvottaa voinko tehdä näin ja pitääkö kantaa vastuuta omista päätöksistään ja tekemisistään.

Saska Saarikoski nosti Helsingin Sanomien kolumnissaan esille kuinka Suomi otti viime viikolla uuden ykkössijan kansain­välisessä vertailussa, mutta siitä ei ole pidetty ihan yhtä isoa melua kuin koulutus- ja onnellisuus­vertailuista.

”Suomi säilytti selvällä erolla EU:n johtavan holhousvaltion kyseen­alaisen kunnian”, holhous­valtio­indeksistä vastaava brittiläinen ajatuspaja IEA julisti. Raportin mukaan alkoholin­käyttöä ja tupakointia rajoitetaan Suomessa enemmän kuin missään muussa EU-maassa.

Suomi oli 28 vertailumaan joukossa ihan omaa luokkaansa selvällä erolla Liettuaan ja Viroon, jotka olivat vertailussa toisena ja kolmantena.

Euroopan vapaimmaksi maaksi vertailu nosti Saksan, minkä jokainen Berliinissä käynyt voi vahvistaa.

Tässäkin tapauksessa tietysti pitää olla lähdekriittinen. Ja tässä tapauksessa IEA:n epäillään myös saaneen rahoitusta tupakkayhtiöiltä. Tupakkafirmojen juonikkuuden tietäen se ei olisi suuri yllätys.

Joka tapauksessa tiukkapipoinen normitus on tehtävänsä tehnyt ja kasvattanut meidät helppoihin tulkintoihin – jos ei ole kielletty niin on sallittu - ja vastuu siirtyy muille.

Jos Antti Rinne pystyy hallituksen kokoamaan tai kuka muu tahansa, niin toivoa sopii, että norminpurkutalkoon jatkuisivat. Kuitenkin niin, ettei se ole yhden lakipykälän tekninen peukalointi ja äänestys kuten berneröinnin tuloksena vapautunut taksilaki.

Purkuun on otettava aina mukaan seuraamusarvioinnit sen mukaan millaiseksi maantapa on jo ehtinyt kasvaa ja muokkaantua. Varmasti on niitä normia, jotka olisi helppo poistaa, mutta käytännön seuraamukset olisivat huonot, koska uuteen tilanteeseen ei olla totuttu eikä kasvettu. Ehkä silloin pitäisi purkua tehdä aste asteelta.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 13.5.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisnesframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

Lue myös:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2019/03/10/29251

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, sääntely, norminpurkutalkoot, hallitus, Saska Saarikoski, Helsingin Sanomat, Antti Rinne

Työmarkkinasaldoni on fifty sixty

Maanantai 15.10.2018 klo 16.39 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen työpaikka opetti kahdeksassa kuukaudessa shokkina päin näköä mitä on ammattiyhdistys käytännössä. Ehkä se on tänään jotain muuta tai sitten kun seuraa päivän uutisia, niin voi olla jopa vielä raadollisempaa.

Maalaispoikana toimin maalaisjärjellä. Sokerijuurikkaat piti harventaa silloin kun kasvusto oli harvennuskunnossa. Missään ei ollut määritelty ennakkoon, milloin heinähommat tehdään. Luonto hoiti asian jonakin vuonna aikaisemmin jonakin vuonna myöhemmin muttei koskaan sateella. Hommat hoidettiin silloin kun niiden aika kulloinkin oli ja muodostui otollinen hetki. Tämä pinttymä on kasvanut tiukasti selkärankaani.

Koulujen jälkeen aloitin hommat Helsingissä. Ensimmäisessä työpaikassa vastuullani oli tietyömailla käytettävien varoitusvilkkujen toiminnan tarkistus ja loppuviritys sekä pakkaaminen toimituskuntoon. Edeltäjäni oli saanut potkut, kun oli pistänyt tyhjiä laatikoita Norjan toimitukseen - ”tehokkuuden nimissä”, eikä urakat kussut.

Olin ollut noin neljä päivää töissä, kun kahvitauko ei keskeyttänyt juuri valmistuvaa vilkkua, vaan viritin loppuun ja ajattelin pitää sen jälkeen kahvitauon. Viiden hengen lähetystö tuli ilmoittamaan, ettei kahvitunnilla sopinut tehdä töitä. Samalla he ilmoittivat, että työpäivä loppuu klo 16:00 ja käsienpesuaika alkaa 15:56. Ruuvimeisselit tippuvat kädestä ja siitäkin tulee pitää kiinni.

Meitä oli kaksi kaveria samassa huoneessa ja tämä vanha mies opetti minua tavoille sekä- työ että elämäntavoille. Hän muisti toistaa moneen kertaan, kuinka hän ei ole antanut pojalleen rahaa koulutukseen. Silloinhan hänestä tulisi herra. Muutoinkin herraviha tuntui olevan vallalla ja sen kautta olemiseni alkoi käydä aika tukalaksi.

Lupauduin näet menemään työkeikalle Kemiöön. Saman projektin takia yrityksen teknologiajohtaja vieraili siellä samaan aikaan. Asioiden helpottamiseksi lyöttäydyin hänen Saabinsa kyytiin. Tämä sitten tulkittiin herrojen kanssa vehkeilyksi ja montaa juttukaveria ei tämän jälkeen työmaalta löytynyt. Asiaa vauhditti, etten liittynyt mihinkään liittoon. Näin alkoi minun elämäni työmarkkinatuntemus kantapään kautta.

Tämän kokemuksen jälkeen seurasikin 20 vuoden työelämä, missä ei tullut vastaan ainuttakaan ammattiyhdistysajatusta suunnasta eikä toisesta. Enkä myöskään itse kuulunut mihinkään liittoon. Parhaimmillaan tekemisiäni mitattiin työn laadulla ja palkkaneuvottelut kytkeytyivät kehitys- ja arviointikeskusteluin. Jos työn tulokset ylittivät tavoitteet niin siitä seurasi pyytämättä palkankorotus, eikä siitä tarvinnut neuvotella missään pöydässä.

Ensimmäisen kerran siis jouduin, pääsin, what ever, puntaroimaan ammatillisesti järjestäytymistäni 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Tuolloin liityin alan työntekijäliittoon käytännön toimien helpottamiseksi. Minkäänlaisia aatteellisia intohimoja ei tuolloin ollut puoleen eikä toiseen.

Käytännössä tämä merkitsi, että palkkakehitykseni pysähtyi seuraaviksi 20 vuodeksi liiton määräämälle kulloisellekin tasolle, eikä sillä ollut juurikaan mitään kytköstä työn määrään tai laadullisiin tuloksiin.

Muistaakseni en koskaan ole ollut lakossa, mutta lomautettuna kylläkin.

Näillä kokemuksilla ja taustatiedoilla on kokolailla vaikeaa ymmärtää näiden viime päivien työmarkkinateatterin syvällisintä olemusta, saati ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Järjestäytyminen toi minulle henkilökohtaisesti kuitenkin pysähtyneisyyden ajan koko työuraani ajatellen.

Katsotaan nyt sitten huomenna tiistaina ja keskiviikkona, kuinka teatterin esiriippu sulkeutuu ja missä tunnelmissa siirrytään väliaikakuohareille.

Tämän päiväisen tuoreen kyselyn mukaan Hallituksen esitystä vastustaa 46 prosenttia, ja sitä kannattaa 41 prosenttia Suomen kansasta. 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työmarkkinat, Sipilän hallitus, lakko, työsopimus

Suomi on yhdistysten ja riitelyjen luvattu maa

Tiistai 23.8.2016 klo 16.56 - Kauko Niemi

Patentti ja rekisterihallituksella on lista valmiina noin 40 000 suomalaisesta yhdistyksestä, jotka aiotaan putsata pois yhdistysrekisteristä.

Listalla on toimintansa lopettaneita, muuten vaan passiivisia yhdistyksiä, jotka eivät ole asioitaan hoitanut.

Listalla voisi hyvinkin olla myös yhdistyksiä, joiden toiminta ei aja yhteistä asiaa, vaan aiheuttavat riitoja ja pahaa mieltä.

Suomessa oli heinäkuun lopussa 138437 rekisteriin merkittyä yhdistystä. Patentti- ja rekisterihallitus määrittää, että yhdistystoiminta on jäsenten yhteistä toimintaa yhteisen aatteen hyväksi. Yhdistyksen aatteena voi olla yhteisen hyvän asian, ajatuksen tai vaikka harrastuksen edistäminen.

Kuinkahan moni yhdistys Suomessa toimii jalosti ja oikeaoppisesti yhteisen aatteen edistämiseksi. Yhdistysten toiminnan suuntaaminen ja hallinnointi ovat taitolaji. Kärjistäen voisi sanoa, että yhdistyksen toimintaan pitäisi pystyä puuttumaan heti, kun yksikin henkilö suuntaa tekemisiään omien mieltymystensä mukaan omaan pussiinsa.

Yrityksissä sentään taloudellinen tulos vetää nopeasti rajoja tekemisille ja sooloiluille, kun taas yhdistys on aina voittoa tavoittelematon. Vaikeasti hallinnoitava.

Toki, jos yhdistyksen säännöt ovat kovin ympäripyöreitä ja toiminnan tavoitteet epämääräisiä, niin tulkintojahan riittää. Suomessahan on parhaillaan käynnissä isoja, jopa vakavia yhdistyssotia.

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys järjesti alkuvuodesta todellisen eläinsirkuksen. Yhdistyksessä, jossa pitäisi vaalia eläinten hyvinvointia, on jo vuosikymmenen ajan tuotettu pahoinvointia maailman vaarallisemmalle eläimelle, ihmiselle. Täydellinen vallanvaihto ei onnistunut. Eikä tilanne ole vieläkään kovin rauhallinen.

Suomalaisilla caravaanareilla on menossa kolme oikeusjuttua keskinäisen sisäisen yhdistyskahinoinnin seurauksena.

Helsinki elää voimakasta pyöräilykulttuurin kasvun aikaa ja asian vauhdittamiseksi perustettu HEPO, Helsingin Polkupyöräilijöiden yhdistyksen toiminta paloi pahasti pohjaan tänä kesänä niin ikään henkilösuhteiden takia. Yhdistyksen painoarvon nostaminen on nyt iso urakka, jotta kaupungin päättäjät kuuntelisivat sitä vakavasti asiallisella korvalla.

Samaan kategoriaan kuuluu myös Facebookin kissaryhmä, vaikkei rekisteröity yhdistys olekaan. Ryhmä pistettiin kesällä jäähylle kun 17 000 jäsentä sätti toisiaan ja käytös ylitti kaikki hyvän maun rajat. Ylläpitäjiäkin uhkailtiin yksityisviesteillä. Kissa-ryhmä avattiin uudelleen, mutta meno sen kun jatkuu.

Sometutkijakin yllättyi kissavideoiden maailmasta ja tuli siihen tulokseen, ettei sellaista asiaa näytä olevankaan, josta suomalaiset eivät saisi riitoja aikaan.

Yhdessä tekemisen kulttuuri näyttää olevan edelleen heikkoa. Ja etenkin yhteiseen hyvään tähtääminen. Yhdistykset ovat tietysti helppoja paikkoja, joissa pääsee kuka tahansa pätemään ilman pätevyyttä, etenkin silloin kun toiminta on leväperäistä ja yhteinen aate kateissa.

 

2 kommenttia . Avainsanat: Yhdistys, patentti- ja rekisterihallitus, HESY, HEPO, Kissat

Joustavuutta vai jääräpäisyyttä

Sunnuntai 20.12.2015 klo 12.36 - Kauko Niemi

Poliittisen kulttuurin ja työtapojen muutos tuottaa hankaluuksia. Sipilän työtavat kohtaavat vastarintaa ja aiheuttavat melkoista hämminkiä poliittisessa kentässä.

Asia mikä on aivan varma nykymaailmassa ei voi tehdä kiveen hakattuja suunnitelmia neljäksi vuodeksi kerrallaan. Siinä ajassa maailman meno on muuttunut niin moneen kertaan, että ollaan auttamattomasti pudottu kyydistä. Tämä on hyvin selkeästi nähtävissä nyt.

Erityisen selkeästi putoaminen konkretisoitui edellisen hallituksen aikana, joka teki hyvin yksityiskohtaisen ohjelman ja piti siitä kiinni kynsin hampain. Se näytti poliittisesti topakalta, näinhän tehtiin Kekkosen aikanakin, mutta maailma muuttui tuona aikana moneen kertaan ja Suomi jäkätti paikallaan.

Muutokset eivät ole politiikassa hyväksyttäviä, koska leimaudutaan takinkääntäjiksi. Ehkä paras vaalilupaus olisikin luvata muuttua nopeammin kuin muu maailma. Pääsääntöisesti kaikkia asiat luvataan tehdä eri tavalla kuin aikaisemmin ja nokkelammin sekä tehokkaammin kuin yksikään muu valtio tällä planeetalla.

Juha Sipilä on kyllä melko selkeästi ilmoittanut, että suunnitelmia muutetaan, jos ja kun parempia vaihtoehtoja ehdotetaan tilalle. Tämä on kyllä viisautta ja peräisin yritysmaailmasta, mutta ei näköjään sovi poliittiseen kenttään ainakaan vielä.

Opetus, jota amerikkalaiset esimieheni opettivat jo 80-luvun alussa. On parempi tehdä ja kokeilla kymmentä asiaa, vaikka niistä kahdeksan epäonnistuisi. Silti tuloksena on kaksi onnistumista – puolen enemmän kuin vatvoa yhtä asiaa loputtomiin, niin että se varmasti on oikein.

Politiikassa tosin asiat ovat vaikutukseltaan kovin monimutkaisia tai ainakin ne on nyt sellaisiksi tehty ennen normien purkuja. Muutosten valmistelut näyttäisivät tällä hetkellä ontuvan jonkin verran. Aina ei tiedetä, mitä kaikkea todella seuraa, paitsi hallituksen pisteiden laskua, niin kuin tämän päiväinen Helsingin Sanomien selvitys osoittaa.

Tilanne ei voi jatkua neljää vuotta kerrallaan muuttumattomana. Toisaalta se ei voi jatkua niinkään, että lonkalta heitetään ilmaan asioita niin kauan kuin suomalaiset eivät osaa minkään idean pohjalta jatkojalostaa asioita, vaan ainoa osaamistaso on ampua kaikki liikkuva alas.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, muutos, poliittinen kulttuuri