Media ajaa ylilyönneillä itsensä karille

Torstai 7.11.2013 klo 14.55 - Kauko Niemi

Julkisen sanan neuvosto saa käyttöönsä järeämpiä aseita torua lehdistön ylilyöntejä. Englannissa mennään vielä pidemmälle ja siellä, sananvapauden tyyssijassa pääministerinkään pokka ei pitänyt niin kuin Hyacinth Bucketin tapauksessa olemme brittiläisittäin tottuneet.

Median olisi jo kiireen vilkkaa ymmärrettävä, ettei sen valta-asema ole entisellään. Ettei tulevaisuutta ja menestystä mitata kävijämäärillä ja sivulatauksilla. Viimeksi mainitut ajavat vain ylilyönteihin, joita nyt on harvase päivä muissakin kuin iltapäivälehdissä. Juuri tämän takia lehdistö sahaa omaa oksaansa ja jos nyt käyttöönotettavat suitset eivät tehoa, joudutaan ajan mittaan rajoittamaan median väärin käytettyä vapautta.

Järisyttäviä muutoksia mediakentässä on muutamia, joita kannattaisi miettiä syvällisemminkin. Menestyksen mittarit pitää muuttaa, jos halutaan, ettei toiminta ohjaudu täysin hakoteille. Kävijämäärien mittaus on iankaikkisen vanha jäänne paperilehtien ajalta. Levikillä perusteltiin mainostajille kuinka hyvä mainosväline kukin lehti on.

Tuohon aikaan tehtiin mammuttikampanjoita muuta kerta vuodessa. Nyt mainostajat hakevat sopivia tapoja olla jatkuvasti läsnä suoraan kuluttajiin. Mikäs siihen on sen parempi kuin netti. Vanhanmallisen mainonnan haikaileminen on medialle suuri harha samaan aikaan kun entiset mainostajat tekevät itseään tykö netissä. Miksi ihmeessä siinä tarvitaan jotain välittäjää.

Ennen myös perusteltiin valintoja, että reklaamin ympäristö on osa mainosviestiä. Nyt tuota ympäristöä sabotoidaan sisältä päin ylilyönneillä, puolivillaisilla väittämillä, tarkistamattomilla tiedoilla, puolitotuuksilla.

Vanhasta kunnon journalismista on enää toteutettavissa luottamus. Kuka tahansa pystyy tarkistamaan netistä taustoja, luomaan oman kantansa asioihin. Jokaisen jutun hyvyys ja sitä kautta myös median hyvyys pohjimmiltaan mitataan kuinka luotettava se on. Luottamuksella erottautuminen pitäisi olla jopa helppoa, koska netti on täynnä kaiken maailman tietoa. Luottamusta ei kuitenkaan rakenneta ylilyönneillä.

Neljännen valtiomahdin auktoriteetti on nykymaailmassa varsin helppo murtaa ja se on jo käytännössä murrettu muutama vuosi sitten, vaikkeivat kaikki toimitukset ole sitä itse vielä huomanneet.

Olen muutamaan otteeseen veikannut seuraavaksi suureksi romahdukseksi Sanomaa. Siellä on ollut ja edelleen kehittynyt samanlainen ylimielisyys läpi organisaation kuin Nokiassa. Nokia tiesi paremmin kuin käyttäjät mitä puhelimessa tarvitsee olla. Nokia tiesi paremmin kuin käyttäjät miten puhelinta pitää käyttää. Asiallinen ja rakentava vuorovaikutus ulkomaailmaan hiipui jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Nokian nousu oli aikoinaan nimenomaan vuorovaikutusta suomalaisten korkeakoulujen, operaattoreiden ja käyttäjien kanssa.

Asennevamma oli myös IBM:n kohtalo 1990-luvun alussa, kun ei suostunut kuuntelemaan markkinoita, vaan vähätteli niitä, jotka lähtivät pc-kelkkaan.

Median pariin palatakseni YLE:n radiouutisissatulosjulkistuksen yhteydessä Sanoman Harri-Pekka Kaukonen (nelosesta) sanoo, että teimme hyviä uutisia, mutta ne eivät löytäneet katsojia. Siis norsunluutornista kuuluu viesti, että kansa on tyhmää kun ei ymmärrä mitään hyvistä uutisista. Jos joku tuote syntyy omasta itseriittoisuudesta, eikä mene kaupaksi, niin se ei vaan ole silloin hyvä. Ei ainakaan Sanoman taustavoimilla.

Juuri nyt tätä kirjoittaessa luin Kirkko&Kaupunki-lehteä. Voisin hyvinkin sanoa, että lehti on tällä hetkellä suomen paras journalistinen tuote. Lukijakunnasta valtaosa on passiivisia, mutta silti kirkon jäseniä. Heitä ei todellakaan kannata syyllistää ja härnätä kirkon virallisilla, teologisilla opeilla, vaan pitää heidät kirkon lähellä yllättävillä ja mielenkiintoisilla näkökulmilla.

Tämä lehti ei trollaa ylilyönneillä, vaan avaa ajankohtaisia asioita yllättävistä näkökulmista. Yllättävä asia tai näkökulma on Kirkko&Kaupunki-lehdelle ehkä normaalia helpompaa, kun lukijoilla on erittäin pinttyneet ja yksioikoiset ennakkokäsitykset kirkosta ja sen lähipiiristä.





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Nokia, Hesari, IBM,

Ensimmäinen aamu ilman painettua lehteä

Maanantai 14.1.2013 klo 8.26 - Kauko Niemi

Ensimmäinen aamu ilman suurta tai typistettyä Hesaria 40-vuoteen. Tämähän on vähän sama kuin 90-luvun alkupuolella, kun puhelimeen ei tarvinnutkaan vastata eteisessä, missä oli se asunnon ainoa puhelinpistoke.

Painetun lehden lopettaminen aiheuttaa monia muutoksia. Tiedän ainakin yhden onnellisen ihmisen, lehdenjakajan. Hänen ei tarvitse kiivetä hissittömän rapun viidenteen kerrokseen, ja näin säästyy 192 porrasaskelmalta. Ihme ettei hän tänä aamuna pudottanut kiitoskorttia.

Minä voin ryhtyä käyttämään keittiönpöydällä vaaleampia liinoja, kun ei tarvitse ajatella painomusteen tummia sotkuja.

Löytyy muutokseen toki oikeitakin syitä. Säästän 189,80 euroa vuodessa. Se on ihan merkittävä summa kun uskon, etten jää mistään paitsioon. Maksan kuitenkin Verkko Plus –palvelusta.

img_1673.jpg

Minulle on merkittävää myös paperin ja luonnonvarojen ekologinen säästö. Selkä väärällään kun kantaa puoliksi lukematonta paperimassaa keräyspaperiin, niin ei siinä ainakaan hyvä omatunto kasva.

Olen uutisnarkomaani. Aamun Hesarissa ei ole aikoihin ollut montaakaan juttua, josta en olisi ollut tietoinen ennen Hesaria aamu kuudelta.

Tämä päätös lopettaa paperilehden tilaus on kypsynyt kuitenkin yllättävän pitkää, vaikka olen vuodesta 1998 lähtien ollut varma, ettei paperisella lehdellä ole tulevaisuutta. Näin sitä on itse kukin kaavoihin kangistunut rutiinien noudattaja. Kait siinä on ollut myös lukkarinrakkautta lehtityötä kohtaan 20 vuoden toimittajauran takia.

Hesarin tabloidiin siirtyminen oli kuitenkin se, joka poisti varmistimen. Ensimmäinen numero oli jo painoasultaan säälittävän harmaan tunkkainen. Vaikka painoasu onkin nyt jonkin verran parantunut ja ymmärrän, että vastoin tahtoani minun pitää hajottaa tämä moniosainen paketti. Vaikeaa on hahmottaa uutisten painotuksia. En löydä sellaisia argumentteja, jotta pyörtäisin päätökseni.

Nyt olen viikon verran vuoroaamuina lukenut ensin netistä ja sitten printtinä tai painvastoin. Ja mielikuva vain vahvistuu, että netti on se monin verroin parempi vaihtoehto.

Hesari teki saman printtiversiossaan minkä tekivät niin monet internetin kanssa. Sama vanha sisältö tungetaan uuteen kuosiin. Se ei vaan tunnu onnistuvan kovinkaan helposti.

Seuraava mediamurros elämässäni on jo käynnistynyt. Se on televisio. Kuuntelen radiota käytännössä liki koko hereillä olon ajan. Nyt kun YLE on siirtynyt yhden uutistoimituksen järjestelmään, niin illan kuvallinen versio päivän mittaan julkaistuista uutisista tuo ani harvoin mitään lisäarvoa. Minua kun ei oikein kiinnosta kuinka Jutta on tänään pukeutunut tai onko Jyrkillä punainen vai sininen solmio.

Olen jo vuosia vain kuunnellut televisiota, josko siellä menisi jotain kiinnostavaa. Ja kun ei ole mennyt, niin paljoa en valehtele, jos sanon että tv on auki korkeintaan kahtena iltana viikossa.

Sen sijaan netti on auki/saatavilla yhtä monta tuntia kun minulla ovat silmät auki. Kulloisenkin kiinnostuksen mukaan Ampparit, Youtube ja Google keräävät minulle aineistoa ja olen hyvinkin tietoinen maailman menosta. Ja jos nämä eivät kerro kaikkia, niin loput juorut selviävät Facebookissa.

 
Lue myös - Vuosisadan lehtiuudistus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Helsingin Sanomat, markkinointi, Hesari

Tänäänkin aamiaiseksi viagraa, lehtiä ja pikavippejä

Sunnuntai 30.12.2012 klo 8.20 - Kauko Niemi

Vielä muutama päivä ja sitten tapahtuu ”suuria” suomalaisessa mediakentässä. Tai toisaalta läheskään kaikki eivät edes huomaa mitään, vaikka Hesarin lasikuutiossa niin luullaankin.

Tässä vaiheessa voisin jo luvata, että yksikin puhelinsoitto tai jonkun parhaat tarjoukset spämmikoneen kautta tuleva viesti saa minut katkaisemaan Hesarin tilauksen.

Päivittäistä postiani katsellessa on syntynyt periaatepäätös, etten tilaa yhtään lehteä enkä koskaan näiden tarjousten perusteella. Niin hyvää sisältöä ei ole olemassakaan, vaikka olenkin kaikilla tavoin mitattuna median suurkuluttaja.

Minun häpeäni jatkuu media-yritysten puolesta, vaikken vähään aikaan ole ollutkaan heidän palkkalistoillaan.

Tuntuu käsittämättömältä, että lehtien ulkoasua ja konseptia suunnitellaan kuukausia. Typografiaa mietitään kuukausitolkulla ja jopa tilataan oma kirjasinmallisto huippusuunnittelijalta huippuhintaan. Tehdään sisäisiä ja ulkoisia tutkimuksia, joihin suunnittelutyö perustuu. Painetaan tai julkaistaan netissä dammeja, jotta nähdään miltä lehti oikeasti näyttää ja päästään kärryille kuinka työprosessi arjen kiireessä sujuu.

Ja sitten samaan aikaan sähköposti suoltaa viagra ja lehtitarjouksia pikavippitarjouksilla höystettynä.

Yhdellekään lukijalle ei voi tuottaa niin hienoa fonttia, että hän ilomielin vastaanottaisi kaiken tämän spämmin, mitä sähköposti ja puhelinmarkkinointi suoltaa. Eiväthän nämä voi imagomielessä olla niin erillään toisistaan. Vai voivatko jonkun mielestä olla?

Jos lehden imagoa, journalismia ja luotettavuutta varjellaan kaikin mahdollisin keinoin, niin miten mediatalo antaa lehden levikkimyynnin käyttää keinoja kaihtamatta kaikki mahdolliset sirkustemput ja paljon enemmänkin.

Surkuhupaisin omakohtainen kokemukseni on se, että lehtikauppias soittaa ja kauppaa minulle lehteä, jonka päätoimittajana olin tuohon aikaan. Hänellä ei ollut alkeellisintakaan käsitystä myytävästä tuotteesta. Hän ei edes ymmärtänyt kommenttiani, että olen tämän lehden päätoimittaja. Vasta kun selitin, että olen tässä lehdessä töissä, hän antoi periksi valmiiksi kirjoitetusta myyntipuheestaan.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Helsingin Sanomat, markkinointi, Hesari

Kyllä tässä on päivittämisen varaa

Lauantai 16.7.2011 - Kauko Niemi

Tällä viikolla päivitin mokkulan ja päivitin puhelinoperaattorin. Pitäisi päivittää sähkösopimus todennäköisesti myös pankin lainat sekä vakuutukset.

Nyt on vielä kolme päivää aikaa päättää Hesarin jatkotilauksesta. Se on vähän samanlainen tilanne kuin 20-vuotta sitten lopettaessani kiinteän lankaliittymän. Tuolloin faktat ja tunteet sekoittuivat sopuisasti.

Mokkulan ja puhelinliittymän päivitys tuo vuodessa yhden New Yorkin matkan verran säästöjä. Tosin sopimukset ovat sen sisältöisiä, että vuoden kuluttua on taas tehtävä sama rumba uudelleen.

Paperilehden tilaaminen ei ole kiinni sen luomasta sisällöllisestä lisäarvosta, vaan siitä rutiinista mihin on aamuisin tottunut. Tällä hetkellä ei aina edes erota onko luukusta tipahtanut pizza-mainos vai hesari. Sen verran lipuskaisia ovat molemmat ja etusivulla tyrkytetään jotakin. Ja jos saisin tilata Hesarin customoituna, niin jättäisin siitä ainakin mainokset, urheilun ja kaikki tv-ohjelmiin liittyvät jutut pois.

Mokkulaa päivittäessäni asiakaspalvelija hymähti ja sanoi, että kyllä tässä on päivittämisen varaa. Tarjouksessa oli näet ilmainen mokkula internet-liittymääni. Minä hullu olin maksanut maltaita mokkulastani ties kuinka pitkään.

Elämä on pelkkää päivitystä. Tietotekniikkayritykset sentään jo tajuavat, että tyrkyttämättä (haluttaessa automaattisesti) yksikään ohjelmisto tai nykyisin myös koneet, eivät pysyisi ajan tasalla saati olisi tietoturvallisia ilman jatkuvia päivityksiä. Niistä ei sentään kehdata rahastaa, sillä markkinoillehan tuodaan puolivalmiste, jota sitten vauhdissa kehitetään. Samoin autoni on nyt valmistajan pyynnöstä päivitetty kolmasti.

Eikös sitouttavaan asiakassuhteeseen kuuluisi kertoa uusista edullisemmista vaihtoehdoista laskunsa kiltisti maksaville asiakkaille, eikä repiä heiltä ylihintaa. Antaisi hyvän kuvan asiakaspalvelusta, jos tulisi viesti siitä kuinka voitte alentaa merkittävästi maksujanne.

Tämän kierroksen jälkeen tuntuu, että kaikki ostamani palvelut on pistettävä katkolle ja kilpailutettava vähintään kerran vuodessa ja samalla tunteettomasti arvioitava niiden todellinen arvo. Onhan se valitettavan työlästä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: päivitys, operaattori, Hesari,

Paljonko on Hesarin sivuhinta tilaajalle

Keskiviikko 28.7.2010 klo 19.02 - Kauko Niemi

Pysähdyin miettimään, miksi nykyisin ei enää herää Hesarin kolahdukseen. Sehän johtuu tietenkin siitä, että ohuen ohut paperinippu sujahtaa äänettömästi luukusta, kun kantajan ei tarvitse sitä survoa, eikä metelöidä luukun kanssa.

Asialla on monta ulottuvuutta. Eilinen tiistai 27.7.2010 Hesari oli 30- sivuinen. vertailun vuoksi saman päivän Metro oli 12-sivuinen. Siitä ei olisi kuulunut mitään ääntä, kun olisi jo mahtunut kynnyksen välistä, jos ylipäätään jaettaisi talouksiin.

Kysehän ei ole siitä, ettei kesällä olisi uutisia. Kyllä ammattitoimittajat paikkaavat mainosten välissä olevat reiät varsin sukkelasti. Lehden paksuutta ohjaa ilmoituspitoisuusprosentti, eikä lehteen tungeta ylimääräisiä juttuja. Sehän jopa nostaisi lehden tuotantokustannuksia – paperia kuluisi, kuva- ja tekstikulut kasvaisivat.

Nyt ovat kuitenkin alennusmyyntien loppurysäykset ja uudet koulureput ovat tulleet myyntiin. Ei pitäisi olla kovin kuollutta ilmoitusmarkkinoillakaan.

Ekologista, kovin ekologistahan tämä tietysti on. Paperia säästyy ja Varkaudessa itketään krokotiilin kyyneleitä. Itse olen valmis näkemään, että vähintäänkin yhtä paljon kuin talouden hetkellisistä muutoksista, kyse on myös väistämättömästä muutoksesta kohti digitaalista aikaa.

Nyt kun tuo Hesarin laskukin odottaa maksuun menoa, aiheuttaa se aina vain suurempaa harkintaa. Joko olisi aika luopua tuostakin traditiosta. Sama tilanne oli 80-luvun lopulla kun irtisanoin puhelimen lankaliittymän.

Erityisesti kiinnostaa, mikä onkaan Hesarin sivuhinta vuositilaajalle ja kuinka se on kehittynyt vuosien varrella.

Kehitys on dramaattinen, näin ainakin arvelen. Jos vertaan aikaan, jolloin sunnuntainumeroiden sivumäärä pyöri 130-150 sivun paikkeilla ja tilaushinta oli huomattavasti edullisempi kuin nyt.

Kukahan olisi se taho, joka tämän Hesarin tilaajan sivuhinnan selvittäisi. Mainostajien palstamillimetrihinnat löytyisivät kyllä helposti.

Olisiko jopa kohtuullista, että sivuhinta ohjaisi tilausmaksua. Vuoden lopussa tulisi tasoituslasku kuin konsanaan sähköyhtiöiltä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hesari, tilaushinta