Hiihtäjät vastaan koirailijat, koirahiihto

Keskiviikko 22.2.2012 - Kauko Niemi

Taas on se vuodenaika, jopa hiihtolomaviikko, jolloin vakiokeskustelu leimahtaa joka ainoa vuosi. Koirat ja hiihtäjät eivät mahdu samaan metsään.

Keskustelu on yhtä varmaa kuin kahden kuukauden kuluttua koirankakat lumien sulaessa. Keskustelu siirtyy nettipalstoilta aina itse laduille ja valitettavasti jopa sauvojen säestyksellä.

Hiihtäjän ja koirankohtaaminen on ristiriitainen, sillä kumpikin osapuoli tulkitsee eri sääntöjä. Hiihtäjä lukee esimerkiksi kaupunkien järjestyssääntöjen sallimia kieltokylttejä, joissa kielletään laduilla käveleminen. Kävelemiseksi hiihtäjä tulkitsee vaikkapa ladun ylittämisen.

Koiran kanssa metsässä kulkeva toteuttaa taas Suomen perustuslakia jokamiehenoikeudesta. Siis tiukan paikan tullen mitä todennäköisimmin koiran kanssa kulkeva voittaa välikohtauksen. Harvemmin järjestysääntö voi päihittää perustuslain.

Hiihtokulttuuriin kuuluu myös, että takaa tuleva väistää, niin ladulla kuin rinteessäkin. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että hiihtäjä nopeampana väistää.

Hiihtäjän ja koiran kohtaaminen on aina niin tulkinnanvarainen tilanne, ettei siinä kenenkään kannata uhotella. Ainoa ratkaisu sen sijaan, että ryhdyttäisiin tulkitsemaan pilkkuja, on kohteliaisuus ja toisten huomioiminen. Sopu tilaa antaa.

Koiran kanssa talvisessa luonnossa liikkuva voi hakeutua vähemmän ladullisille alueille. Hiihtäjien on syytä varautua siihen, että mäen alla voi olla muitakin esteitä kuin koira.

Oman mausteensa soppaan tuo myös se, että kuntien ulkoiluviranomaiset muuttavat kovin helposti vakiintuneita kevyenväylän reittejä hiihtoladuiksi.

Nyt on jo kolmas talvi koko Suomessa kun voit yhdistää nämä asiat ja harrastaa koirahiihtoa. Jotkin edistyneemmät kunnat ja kaupungit ovat varanneet latureittejään koirahiihdolle tiettyinä päivinä viikossa.
Jos olet kiinnostunut koirahiihdosta voit aloitta tutustumisen vaikka lukemalla ensin Suomen Valjakkourheilijoiden  Liiton sivuilta Koirahiihto-oppaan.

Kaikille rauhallisia ja nautinnollista hiihtolomahetkiä.
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, hiihto, jokamiehenoikeus, järjestysääntö

Nyt on millä mällätä

Lauantai 16.1.2010 klo 19.45 - Kauko Niemi

Tällä kertaa en tarkoita rahaa vaan lunta. Tosin tunnin kuluttua voin olla toista mieltä myös rahan suhteen, kun kolmen miljoonan lottopotti on jaettu.

Taitaa olla kolme tai neljä vuotta kun viimeksi olen ollut murtsikoilla liikkeellä ja liki 10 vuotta kun oikein tosissani keräsin hiihtokilometrejä.

Syykin on varsin selvä, sillä kun ei ole ollut lunta niin mitenkäs hiihdät. Tosin Kekkosen mielestä aikoinaan kaikki syyt ovat tekosyitä, jotka estävät liikunnan.

Niin ehkä 50-100 kilometriä rannikolta pohjoiseen olisi edellisinä vuosina tuonut ladut vastaan.

Tänään kuitenkin valitsin varman päälle ja suuntasin sivakat kohti Paloheinän hiihtokeskusta.

Valmistelut eivät olleet kovinkaan kaksiset. Sukset, sauvat ja monot löytyivät vintiltä. Suoraan autoon ja ajo Paloheinään. Olin muistavinaan, että viimeiksi oli juuri samanlainen keli kuin tänään. Mitäpä turhaan voiteita vaihtelemaan.

Suksien voiteluista on erikoisia kokemuksia. Edesmennyt appiukko teki sen niin ammattitaidolla, että vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja suksia ei sen koommin ole vastaan tullut.

Siinä oli ainoana ongelmana, että operaatio kesti kolmekin tuntia. Puolen tunnin välein mitattiin lumen lämpötilaa ja taas paistettiin suksia, kaavittiin jotakin ja tilalle laitettiin jotakin ja taas paistettiin.

Welldone vaikka joskus yritin mainita, että minulle maistuisi paremmin kypsyysaste medium.

Tänään ei siis suksia paistettu. Pohjassa oli muutaman vuoden vanhat laiskanmiehen voideteipit.

Ongelmallisinta olikin koko hiihtourakassa löytää parkkipaikka. Pari kertaa pyörähti mielessä, että olkoon koko homma.

Luojan kiitos etten antanut periksi. Vaikka pitoa oli monin verroin enemmän kuin luistoa, oli kokemus runsaslumisessa metsässä valloittava.

Automäärä ei ollut missään suhteessa ladulla olleiden hiihtäjien määrään. Ehkä ihmiset olivatkin hiihtokeskuksen mökillä paistamassa suksiaan eivätkä ehtineen ladulle lainkaan.

Taatusti ei ollut tämän talven ensimmäinen ja viimeinen kerta suksilla. Vaikea on muuten saada näillä keleillä hikeä irti kuin hiihtämällä.

Ainoa asia mikä pikkasen kismitti, kun vanhat mummotkin heittivät vauhdilla ylämäissä ohitse. Heillä ehkä oli oikein paistetut sukset.

Tavataan laduilla!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiihto, lumi