Liiallinen kilpailuvietti pilaa rehdin ja terveellisen urheilun

Torstai 9.2.2023 klo 12.12 - Kauko Niemi

olympia.jpg

 

Monet Iranin urheilijat ovat vaatineet viime kuukausina loppua hallinnon harjoittamalle sorrolle. Se on käynyt heille kalliiksi.

Olympia-aate rypee niin syvällä, eikä jalkapallojohtajien hattuun tullut yhtään sulkaa Qatarissa – pikemminkin päinvastoin.

Niin reilua ja rehtiä urheilulajia ei ole olemassakaan, että venäläiset urheilijat mahtuisivat tällä hetkellä mukaan.

Fitnessistä on tullut suomalaisen urheilun häpeäpilkku. Lajin parissa vallitsee synkkä doping- ja huumeongelma, josta kaikki lajin sisällä tietävät, mutta josta kukaan ei puhu.

Riikka Smolander-Slotte Ylestä on ehdolla journalistipalkinnon saajaksi Vuoden juttu -kategoriassa jutuillaan rytmisen voimistelun epäasiallisesta urheilukulttuurista.

Sveitsiläinen Andreas Küttel on nyt avannut mäkihypyn sisäpiirihuijauksista. Maailmanmestari muun muassa paljastaa, että on juniorivuosinaan suihkuttanut hyppypukuaan hiussprayllä, jotta ilma läpäisisi sen mahdollisimman huonosti ja hypyt kantaisivat pidemmälle.

 

Tällaisia uutisia urheilusta on saanut viime päivinä lukea. Ettei vaan urheilusivuilla olisi näitä uutisia enemmän kuin tulosuutisia. Ja kokonaan oman ryhmän muodostavat tyrkkyurheilijat. He pyrkivät ja pääsevät julkisuuteen ottamatta ainuttakaan kilpa-askelta, kuka lemmikillään, kuka vaatteillaan ja ties millä tempuilla.

Monet urheilijat varsin hyvin tiedostavat asemansa suosittuina ja seurattuina ihmisinä. He ovat käyttäneet asemaansa ja toimineet kansan äänenä vastustaessaan sortoa ja muita vääryyksiä vastaan. Toisaalta Qatar oli esimerkki, jossa rahalla pyrittiin ostamaan kultaa ja kunniaa. Tosin tässä tapauksessa vallanpesu epäonnistui pahasti.

Tokion olympialaisissa venäläiset urheilijat voittivat 71 mitalia, niistä 45 meni urheilijoille, joiden seura on Central Sports Club of the Russian Army. Ovatko mitalistit nyt hakemassa kultaa ja kunniaa Ukrainassa?

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tosiaan raportoineet Iranin mielenosoittajien teloituksista, mielivaltaisista vangitsemisista ja kidutuksista. Julkisuuteen on tullut myös lista useista nuorista urheilijoista, jotka ovat teloitettu kerrottuaan mielipiteensä liian selkokielellä.

Itse en ole koskaan ollut himourheilija, enkä minkään joukkueen himo kannattaja, eikä intohimoni pysty estään pohdintaani kilpaurheilun tulevaisuudesta. Toki jo koulupoikana kävin KPL:n pesäpallo-otteluissa. Katsellut livenä ja telkkarista monenlaista urheilua tuntitolkulla ja ollut oikein tyytyväinen suomalaisten voitoista.

Kaiken voittokiihkoni puutteen syynä lienee se, että minulla on niin tavattoman heikko kilpailuvietti. Kävin kyllä pikkupoikana kulttuurikilpailuissa laulamassa, vaikka tiesin aina etukäteen, etten koskaan voita, en ainakaan jos naapurikylän Esko Airikka on mukana kilpailussa. Minulla on kohta miljoona valokuvaa kovalevyillä, mutta kertaakaan en ole osallistunut minkäänlaisiin kuvakilpailuihin. Sen sijaan ”kuvanäyttely” minulla on somessa liki jokaisena päivänä.

Kilpailuviettiä kasvatetaan jopa koiramaailmassa. Kennelliitto kilpailuttaa koiria pitkälti ulkonäön mukaan, joka sitten vaikuttaa suoraan pentujen hintaan. Koiran ja ihmisen välinen suhde on kaikkea muuta kuin oikea säkäkorkeus. Kilpailuvietti on istutettu tässä tapauksessa aivan väärään paikkaan.

Kilpailuvietti on ylivirittynyt silloin kun viekkaudella ja vääryydellä ja hinnalla millä hyvänsä pitää voittaa. Ja tämähän vielä kertautuu, kun kilpailijan hallitsematonta kilpailuviettiä boostaa hänen valmentajansa ylikehittynyt kilpailuvietti.

Ollaanko pian siinä tilanteessa, että reippaan, terveellisen ja rehdin maineessa oleva urheilu alkaa menettämään vaarallisella tavalla arvostustaan. Olympiarenkaat alkavat rapistumaan. Urheilu alkaa menettämään paitsi kannattajiaan, mutta pahimmassa tapauksessa rahoittajiaan. Haluaako yksikään yritys kehittää mainettaan vilpillisessä riitapesässä. Mites se meneekään kiekkojoukkue Jokereiden kanssa parhaillaan.

Urheilun sponsorointi ei missään tapauksessa ole hyväntekeväisyyttä. Kyllä siinäkin mitataan rahalle saatavaa hyötyä ja viimekädessä myös mainehaittaa.

Nykyisessä viestintäkehityksessä kulissipeli ei yksinkertaisesti pysy enää piilossa. Iranin ja Qatarin sekä Olympiakomitean esimerkit osoittavat, ettei urheilua pystytä enää käyttämään propagandakoneistojen työvälineenä.

Kyseessä on tämän hetken toivottavasti hidas, mutta vääjäämätön trendi, jota voi olla jopa vaikeaa edes pysäyttää, saati käyttää urheilua rakentavana, terveellisenä yhteistyön voimavarana.

 

 

Tämä on kuultavissa Finnradion kanavilla 12.2.2023 alkaen:

www.finnradio.fm

https://livetaajuus.fi/radio/finnradiofm/

https://www.radio-suomi.com/finnradiofm

https://mytuner-radio.com/fi/radio/finnradiofm-461841/

Lisää aiheesta:

Lista Iranin urheilijoiden kohtaloista on pysäyttävää luettavaa

Saudi-Arabia tarjoutui maksamaan kahden muun isäntä­maan kulut, jotta se saisi 2030 MM-kisat

Mestarisuosikki jälleen talousongelmissa? Valioliiga tiputti tylyn tiedotteen

Räppäri Westin ja Adidaksen sopimuksen purku pudottaa Adidaksen myyntiä noin 1,2 miljardia

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia . Avainsanat: Finnradio.fm, kilpailuvietti, Rikka Smolander-Slotte, Iran, Qater, jalkapallo, doping, venäjän urheilijat, Esko Airikka, kilpailu, sponsorointi,

Olenko nyt futisfani?

Sunnuntai 15.7.2018 klo 10.12 - Kauko Niemi

Ilmoittauduin kesäkuussa jalkapallokoulun nettietäopetukseen. Päätin tutustua sellaiseen vieraslajiin kuin jalkapallo maailman huipputasolla.  Viime viikkojen aikana olen seurannut jalkapalloa monia tunteja enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni yhteensä. Nyt pohdin jalkapallon olemusta ja mietin tuliko minusta aito futisfani?

Pakko tunnustaa, että jokin rupesi hieman jopa koukuttamaan. Se jokin lienee halu olla ennakkosuosikkeja vastaan ja voitinkin yllättävän usein kannustaessani altavastaajia.

Oppitunneilla minulle tuli monta uutta nimeä vastaan, jotka eivät siis olleetkaan kansainvälisiä miljoonasijoittajia eikä kansainvälisiä filmitähtejä, vaikka lehtiotsikoita skannatessa voisi niin luullakin. Oliskohan ollut niin, että miljoonia käärivä Kristian Ronaldo oli nimi, jonka ainoastaan tiesin satavarmasti jalkapalloilijaksi.

Itse asiassa tunnustettakoon tasoni. Olen elämässäni kerran vuonna 1974 Lontoossa nähnyt yhden live jalkapallo-ottelun ja siitä jäi mieleeni hullun kova huuto. En edes muista minkä väriset paidat heillä oli. Saati kuka voitti.

Kaikkein eniten minua häiritsee tuo tolkuton näytteleminen. Ja nyt en tarkoita miljoona-timantteja korvissa, enkä joka ikisessä eri pelissä olevaa uutta kampausta tai muuta miljonääri koristelua.

Jalkapallokentällä taidetaan näytellä enemmän kuin Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä. Ainakin Kansallisteatterin jokainen kiinnitetty näyttelijä häviää näyttelytaidoissa Brasilian Neymarille. Hänen käyttäytyminen oli sitä tasoa, ettei Brassien viimeistä ottelua enää halunnut edes seurata. Etenkin kun minun taidoilla ei pystynyt ymmärtämään onko Neymar todella jotenkin erikoisen hyvä pelaaja. Minun mielestäni ei.

Kun tuossa nyt vertasin MM-pelejä teatterin näyttämöihin, niin selvennän senkin. En ole juurikaan käynyt viimeaikoina puheteattereissaan, kun ylinäytteleminen on ärsyttänyt aivan liikaa.

Venäjän kisoissa oli kuvaustekniikka todellakin sellaisella tasolla, että kaikki filmaamiset olivat erittäin selkeästi todettavissa useasta eri näkökulmasta. Tässä turneessa videotuomarit katsoivat tilanteet vain siltä kantilta oliko kaatumisissa käytetty vääriä tönimisiä ja tarjotaanko keltaista tai punaista korttia tämän takia.

Videotuomarit olisivat voineet arvioida, kuinka paljon kussakin kolarissa oli filmaamista ja pelin tahallista viivyttämistä ja jaella filmaajalle myös värikortteja.

Opiskelujaksooni kuului tietenkin tutustuminen pelin sääntöihin. Löysin sääntöjen kohdasta 12, että tuomareilla olisi täysi oikeus puuttua filmaamiseen. Mutta mikseivät tuomarit noudata sääntöjä ja siisti pelejä jakamalla kortteja filmaajille.

Muutaman vuoden vanhassa saksalaisessa tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että filmaajat selviytyvät voittajiksi useammin kuin pelkät pelaajat. Kysymys kuuluu - onko Neymarin menestyminen enempi filmaamista kuin pelaamista.

Erityistä mielihyvää tuotti se, ettei yksikään niin sanottu supersankari selviytynyt kovinkaan pitkälle. Tämän turnauksen positiivisuus korostuu joukkuepelinä. Ne jotka pelasivat yhteen pärjäsivät paremmin ilman miljoonapotkijoita.  Ehkä ne miljoonapotkijoiden ego on niin iso, etteivät he pysty riittävään yhteistyöhön. Siltä tuo MM-kisojen tuloslista nyt vahvasti vaikuttaa.

Vaikka tuo sunnuntainen finaaliottelu kuinka väittäisi toista, niin näiden kisojen ylivoimainen voittaja minulle on Japani. Japanin joukkueen peli oli kauniin siistiä, taidokasta touhua. Ja puhettakaan Japanin käyttäytymisestä pelin jälkeen. Sellaiseksi kuvittelin jalkapallon olevan eikä mitään potkupalloa ja pelivälineenä toinen pelaaja. Minuun vaikuttaa kaunis, sulava ja rehti toiminta, ilman tahallisia toisten vahingoittamisyrityksiä ja ilman filmaamista.

Päästötodistus tästä nettikurssista osoittaa, ettei minusta tullut aitoa futisfania.

Tämä on kuultavissa podcastina 16.7.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaan) Finnradion 104,8 taajuudella Espanjan Aurinkorannikolla tai nettiradiosta - www.finnradio.fm

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jalkapallo, Japani, Neymar

Venäjä, Venäja ja Venäjä

Sunnuntai 22.6.2008 - Kauko Niemi

Puolustusministeri Jyri Häkämies näytti olleen oikeassa, kun hänen huomiota herättävät sanansa Venäjä, Venäjä, Venäjä aiheutti melkoisen hulabaloon. 

Tosin Häkämies ei tuolloin tiennyt arvannut missä yhteydessä tuo kolminkertainen Venäjä todella tulee nostamaan suuren kansakunnan tuntoja siinä mitassa, että siitä voisivat ottaa kaikki muut oppia.

Venäjä voitti jääkiekon maailmanmestaruuden

Venäjä voitti Euroviisut

Ja nyt näyttää kuin Venäjä voittaisi myös jalkapallon Euroopan mestaruuden.

Tällainen kolminkertainen uho osoittaa maailmalle, että kyllähän meiltä pesee. Positiivinen kierre on mielenkiintoinen ilmiö ja sillä on mieletön merkitys olkoonkin se sitten jalkapalloa, jääkiekkoa  tai Euroviisuilua.

Positiivinen kierre on sisäisesti tarttuva tauti, eikä se osaa eritellä yksityiskohtia, vaan etenee kaikilla rintamilla. Monen yrityksenkin kannattaisi miettiä tämän sisäisen taudin levittämistä ja hyödyntämistä.

Mikä ihmeen ylpeilyn aihe on kuukaudesta toiseen toitottaa kuinka olemme onnistuneet supistamaan toimintaamme, säästämään ja pitämään kulut kurissa. Mitä se tuo tullessaan, kun yritys säästää ja supistaa tuotekehitystään. Paitsi johtajille lyhyellä tähtäyksellä loisto bonukset. Sehän sinänsä on jo riittävä syy toteuttaa säästöjä.

Säästäminen ja supistaminen, lakkauttaminen ja sulkeminen ovat takuuvarmasti negatiivisia asioita, jotka luovat negatiivisen kierteen jokaisessa yhteisössä, oli se sitten yritys tai valtakunta.

Olen vaan täällä töissä ja odotan milloin minun vuoroni tulee olla leikkurissa. Eihän mitään uutta kannata miettiä, kun pitää säästää, eikä sitä kuitenkaan viedä eteenpäin.

Toki maailma muuttuu ja jokaisen on muututtava, mutta viesti voisi olla voittajahenkinen, kuinka viisaasti olemme muuttuneet. Olemme voittaneet tämänkin hankalan tilanteen.

Nykyinen karvismainen kannustus vain kuuluu: Jos ette pidä turpaanne kiinni, niin lopetetaan ja suljetaan kaikki tehtaan Suomessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: venäjä, jalkapallo, euroviisut

Potkupalloa yötä päivää

Sunnuntai 8.6.2008 - Kauko Niemi

Tämä on sitten ensimmäinen kilpaurheiluaiheinen kirjoitukseni. Kenenkään ei ole vaikeaa arvata miksi. Tuutista tulee tuota kuningaspeliä viikkotolkulla. Pitäisikö minunkin istua tv:tä  tuijottaen illasta toiseen. Ei nyt ihan tunnu siltä, että pitäisi. Sellaista tunteenpaloa ei vaan ole. 

Tuttavani hoitaa asiaa minunkin puolestani. Hän on järjestänyt lomansa niin, että voi huoletta katsoa kaikki uusinnatkin kaikilta kanavilta.

Suomi on kuitenkin yksi niistä harvoista Euroopan maista, missä pelataan potkupalloa jalkapallon sijaan. Hjallis Harkimo ja veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Walden kinastelevat, millä keinoin matseihin saataisiin lisää katsojia.

Walden sanoo, että työ on pitkäjänteistä ja se on tuottanut tulosta. Tulos on muutama sata katsojaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Sillä ei pitkälle tulevaisuutta rakenneta. Hjallis myöntää epäonnistuneensa omassa hankkeessaan muttei tiedä miksi.

Siinä missä kiekkokansa täyttää katsomoita, niin vastaavaa ei tapahdu kesällä pallokentillä, vaan ihmiset menevät maalle mökeille saunomaan. Se vain on suomalaista elämänmenoa.

Kesällä ihmisten ajasta kilpailevat jokaisen kylän kesätapahtumat. Ne ovat talviunien jälkeen erilaisempaa kuin vaihtaa intohimoinen innostus lätyskästä kiekosta pyöreään palloon. Kesällä ollaan rennommin.

Niin monta vuotta kun jalkapalloa on yritetty nostaa, eikä kukaan ole onnistunut, on kyse muusta kuin markkinoinnista, katsomoiden penkkien väristä tai rahasta.

Jalkapallohulluudesta voidaan puhua vaikkapa Portugalilaisesta elämänmenosta. Lissabonin ranta-alueen uudessa ravintolakeskittymässä on vaikea tietää onko ravintolassa vai jalkapallokentällä.

Yksikään näistä ravintoloista ei aukaise illan suussa oviaan ennen kuin videotykit ovat viritetty jalkapallokanaville. Miltä tuntuu kun yhdeltä istumalta näkee kuusi valkokangasta, joissa pelataan jalkapalloa. Kyllä - myös siinä kalliissa ravintolassa.

Hulluudesta kertoo omaa kieltään myös se, että Portugalissa ilmestyy kolme päivittäistä urheilusanomalehteä. Noin 40-60 -sivuisista lehdistä löytyy parhaimmillaan 1-2 sivullista urheilu-uutisia ja kaikki muut sivut ovat pyhitetty jalkapallolle. Se on jalkapallohulluutta, jollaiseen Suomessa ei tulla koskaan pääsemään. Mitä lehdet kirjoittaisivat silloin kun pelikentillä sattuu olemaan metri lunta.

Helsingin Sanomien päivänkysymys 8.6.2008 lienee oikeassa mittasuhteessa. Vastaajista yli puolet 55 prosenttia ilmoittaa ettei käynnissä olevat kisat kiinnosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jalkapallo