Meneeks överiksi ? puolesta ja vastaan

Lauantai 28.8.2021 klo 22.03 - Kauko Niemi

Peukutussarja.jpg

Sosiaalinen media saa tämän tästä arvosteluryöppyjä niin hyvässä kuin pahassa. Onhan siellä niin helppo huudella puskista ja nimitellä tavalla, jota harva ihminen tekisi fyysisessä tapaamisessa.

Mutta miksi näin? Jokaisen pitäisi ymmärtää ensinnäkin, että huutelut livenä katoavat ja unohtuvat melko nopeasti, mutta somesta ne eivät katoa koskaan. Sopivan tilanteen tullen niin hyvässä kuin pahassa huutelusi on kaivettavissa. Piilossa eivät pysy.

Jokaisen pitäisi myös ymmärtää ja samalla osata, ettei erilainen mielipide ole toista vastaan. Puolesta ja vastaan korostuu somessa puutteellisten kommunikointitaitojen takia ja oman egon nostamisen tarpeena. Rakentava keskustelu erilaisilla vaihtoehdoilla on vähissä. Mielipide rakentavilla perusteluilla olisi tarpeen, mutta kukas niin paljon jaksaisi kirjoittaa, saati lukea.

Ylen kolumnisti Riku Siivonen kantaa myös huolta somen sisällön kehityksestä. Kyse ei ole enää mielipiteistä vaan vastakkaisista totuuksista. Olemme jatkuvassa konfliktissa, vihaamme rasisteja, vihreitä, miehiä ja feministejä. Enää ei myöskään riitä, että tykkäät somevaikuttajasta. Hän vaatii sinua mukaan taisteluun. Kommentoi, jaa, levitä, puutu pukuhuonepuheeseen, floodaa vihapuhetta, paljasta rasistit!

Itse pidän esimerkiksi facebook-tilini täysin avoimena. Se luo jo automaattisesti harkintapohjan tiedonjaolle. Pistää miettimään mitä kaikille voi toitottaa.

Somessa voi olla ihan viisaastikin. Ihan niin kuin voi olla livetilanteessakin. Kirjoitetussa viestissä kannattaa vain miettiä, mitä vastaanottajat sanoillasi ymmärtävät. Kannattaa miettiä ettei viestisi harhaile sinne sun tänne sotkien sanomasi. Viestit ovat somessa enemmän keskiössä, sillä ulkoiset korupuitteet kuten vaikka pukeutuminen eivät vaikuta tulkinnassa.

Ihmiset rehvastelevat pitävänsä somepaastoa. Sehän on aivan sama kun ryhtyisin moikkauspaastoon, enkä olisi huomaavinakaan vastaan tulevia tuttuja. Siis ei mitään eroa.

Jokainen varmasti miettii omaa rooliaan ja millaista minäkuvaa yrittää, haluaa rakentaa. Tässä kohtaa tulevatkin sitten someyhtiöiden algoritmit peliin. Saat sitä mitä annat ja rakennat tehokasta kuplaa missä samat asiat pyörivät ympyrää, koska algoritmi ohjaa vain niiden tietojen pariin mitä olet eniten julkaissut tai tykännyt. Rajaat tehokkaasti sen mielikuvan, jota tarjoat muille.

Kannattaa huomata myös se, että kohtaat kaksi täysin erilaista Facebookia, jos seuraat perinteistä julkaisuvirtaa, eli niitä joista tykätään eniten. Se pieni mökin kuva julkaisuvirran yläpuolella. Itse olen tehnyt kirjamerkin viimeisimmistä julkaisuista ja olen paljon paremmin kiinni ajassa. Jopa mielenkiintoisempia näkemyksiä asioista kuin virallisessa mediassa.

Itseäni askarruttaa jonnenjoutavat päivitykseni. Pyrin yleensä siihen, että pystyisin tarjoamaan mahdollisimman paljon tuoretta tietoa kavereilleni. Vankkumattomana luonnon puolustajana ja intohimoisena kuvaajana pyrin laajentamaan tietoisuutta luonnosta. Kieltämättä joskus liiankin kanssa.

Parasta on se, että julkaisuni herättäisivät keskustelua kulloisestakin asiasta. Enemmän kuin tykkäykset minua kiehtoo kuinka monta kommenttia julkaisu on saanut. Ja ennen kaikkea kommenttien laatu eli asiassa pysyminen. Tähän mennessä olen joutunut poistamaan/piilottamaan kommentteja vain kahdesti, kun mentiin asiassa niin sivuraiteille toisia haukkuen.

Kahden viikon takainen viikonvaihde olkoon esimerkki meniks koko homma överiksi. Tein pienen ja hyvin aikaisen kuvausreissun luontoon. Auringon nousu luo välillä mysteeriset puitteet kuvien valaistuksiin ja toisaalta eläimet liikkuvat. Siunaantui iso määrä mielenkiintoisia kuvia. Saati, että lauantaiseen aamiaishetkeen ilmestyi sepelkyyhky liki 20 minuutiksi. Lintu puuhasteli kaikkea, kuivasi sateen jälkeen itseään ja minä istuin ruokapöydässä ja kuvasin ja väillämme oli vain ikkuna. Ei voinut vastustaa.

Kuvia jakelen välillä pitkilläkin tekstiosuuksilla paitsi omaan julkaisuvirtaan, niin myös kolmeen yleiseen luontoryhmään. Mikä sitten olikaan lopputulema. Kuvani saivat viikonlopun aikana 1429 tykkäystä. Mutta mikä ilahduttavampaa kommentteja ja kysymyksiä kertyi viikonlopun aikana 196. Näitä lukuja pidän jo vuorovaikutteisina, tuskin kukaan tietää minusta ihmisenä yhtään enempää kuin aikaisemminkaan.

Jäin miettimään oliko kolmen päivän aikana kahdeksan julkaisua liikaa. Varmasti jonkun mielestä. Etenkin niiden julkaisujen kohdalla, jotka käsittelivät luontoa, jos ei luonto kiinnosta. Tai algoritmi on todennäköisesti hoitanut ettei heille edes näytetty. Ehkä tämä on kuitenkin melko softi tapa kasvattaa kiinnostusta niinkin tärkeään asiaan kuin luontoon näin ilmastomuutoksen porstuassa.

Olin siis viikonloppuna vähintäänkin virallisella turvaetäisyydellä monimuotoisessa vuorovaikutuksessa monien tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa.  Ja kun minulle kirjoittaminen ja kuvaaminen on monin verroin helpompaa kuin puhuminen, niin en voi kuin kiittää somea turvallisesta kanssakäymisestä. Somepaastoa en siis edelleenkään harkitse.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 30.8.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, some, somekäyttäytyminen, someturvallisuus,

Moikkaamaton marraskuu

Lauantai 17.3.2018 klo 18.58 - Kauko Niemi

Minä en valitettavasti juurikaan koe mitään eroa henkilökohtaisen ja digitaalisen kohtaamisen välillä. Ainoastaan niissä tapauksissa joissa on tapana halia, on jonkinasteinen lämpötila- ja hajuero. Toisaalta livetapaamisessa olen erittäin huono päällepuhuja, joten kommunikaationi jää varsin usein yksipuoliseksi kuunteluksi.

Siis nyt kun ovat muotia erilaiset teema-kuukaudet ja facebook-ja muut somepaastot, niin minun tarkoin mietitty ratkaisuni olisi vaikka moikkaamaton marraskuu. Tuolloin en tervehtisi ketään, enkä alkaisi juttelemaan kenenkään tutun kanssa kadulla tai missään muuallakaan. En noteeraisi ketään missään.

Lähestymistapaani saattaa vaikuttaa sekin, että olen ollut nelisenkymmentä vuotta kirjoittava viestijä. Kirjoittaminen on monin verroin minulle helpompaa kuin puhuminen. Kirjoittaessa on monin verroin enemmän aikaa harkita asioita ja niiden merkitystä ja taustoja. Ja ennen kaikkea huomioida kohderyhmä.

Ei tämäkään blogi olisi syntynyt sinun kanssasi keskusteltaessa. Olen kirjoittanut tämän omassa päässäni jo muutamien päivien aikana ja sitten vain tänään tulostanut sen julkiseksi koneella. Kirjoittaminen päässä kesti siis muutaman päivän ja tämä tulostaminen kirjalliseen muotoon ehkä reilut puolisen tuntia. 

Kuinka paljon kuuleekaan niitä iän ikuisia puhumisia, selittelyjä puppusanageneraattorilla tuotettuja latteuksia ilman todellista merkitystä, kun vain pitää saada nopeasti sanottua jotakin, ettei menetä puheenvuoroaan tai ettei vaikuttaisi mitäänsanomattomalta ollessaan hiljaa. 

Minun ajatteluuni vaikuttanee myös se, että työn ja harrastusten takia istun koneella ehkä kymmenisen tuntia vuorokaudessa. Kahdessa pääaktiviteetissani on keskeisenä työkaluna Facebook, joten se on käytännössä aina auki ja käytännössä myös moikkailen vastaantulijoita.

Saatan hetkisen rupatella tai saatan jelppiä joissakin asioissa, kuten muutama päivä sitten piti löytää Kymenlaaksonlaulun nuotti. ja löytyihän se kahtenakin versiona tuotapikaa.

Siis minulla olisi paljon tylsempää ja paljon vähemmän virikkeitä jossain Kampin keskuksessa tai pelikatsomossa.

Muutaman vuoden nettiseurannan jälkeen löytää myös ihmisistä piirteitä, joita ei tiennyt hänellä olevan olemassakaan. Eikä siihen tarvita edes teknisiä algoritmejä. Päivitykset, kommentit ja tykkäämiset kertovat millaiset asiat ovat hänellä pinnassa ja kuinka kaverini niihin suhtautuu. Näin ei hevin käy livetapaamisessa, jossa jokainen jaksaa näytellä muutaman tunnin.

Siis yhteydenpito netitse tai henkilökohtaisesti ei tietenkään ole millään tavoin vaihtoehtoja joko tai. Enkä koe niitä emotionaalisesti kovinkaan erilaisiksi. Netissä asiat ja moikkaamiset hoituvat nopeasti ja vaivattomasti, jos niin halutaan ja jos tyylilaji pidetään kurissa ja kunniassa.

Ja sehän pysyy kurissa ja kunniassa, jos käyttäydyt samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa tapaamisessa. Käyttäydyt rehellisesti ja reilusti. Ja kehtaat näyttäytyä vaikka seuraavana päivänä livetapaamisessa.

Livetapaamisessa harvoin tulee sellaista tilaisuutta, että voisi todeta toiselle - sorry nyt vaan, mutta olkoon tämä toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme, sillä en jaksa sinua enempää kuunnella. Meidän ajatuksemme eivät vaan kohtaa. Netissä tuokin on helpompaa sen kuin vain poistaa tai pistää jäähylle häiriköt omasta kaveriryhmästä.

Minulle on kovin vaikea löytää asioista, miksi alkaisin some paastoon ja ehkä jätän tuon moikkaamattoman marraskuunkin toteuttamatta. Niin ja ilman somea jäisi valtaosa sukulaisistakin kokonaan ilman yhteydenpitoa.


Tämä on kuultavissa maanantaina 19.03.2018, klo 21:30 (Suomen aikaan) Espanjassa toimivan Finnradio.fm taajuudella 104,8 tai nettiradiossa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Some, Facebook, käyttäytyminen, moikkaamaton marraskuu, muoviton maaliskuu