Demareiden uutta elämää ilman Sannaa

Perjantai 10.11.2023 klo 20.55 - Kauko Niemi

Vaalit_1A4A4520.jpg

 Kohta tas pystytetään tietoa kansalle

Kahden median, Ylen ja Hesarin teettämissä kannatuskyselyissä Sosiaalidemokraattinen Puolue on ottanut uuden suunnan ja noussut Suomen ykköspuolueeksi. Hallituspuolue Kokoomus on hiipunut kakkoseksi.

Hesarin mittauksessa Demareiden kannatus oli 21,5 ja Ylen mittauksessa 23,5 prosenttia. Kokoomuksen kannatus Hesarin mittauksessa 20,6 ja Ylen mittauksessa 20,2 prosenttia. Suunta on kärkipuolueiden kohdalla selvä ja selvä se on myös molemmissa mittauksissa hiipuvan Perussuomalaisten.

Itse en ole suurikaan politiikan seuraaja, saati tietäjä. Vuosikymmenten aikana olen äänestänyt melkoisella varmuudella kaikkia valtapuolueita Perussuomalaisia lukuun ottamatta. Heidän raakkumisensa ei ole tavoittanut minun arvomaailmaani.

Liikkumisen suunnat eivät sinänsä ole yllättäviä. Ainahan hallitusvastuu nakertaa kannatusta ja oppositio voi jonkin verran vapaammin laukoa ajatuksiaan. Nyt poikkeavaa on se, että muutos on tapahtunut näin nopeasti heti kättelyssä. Mitä se sitten onkaan neljän vuoden kuluttua. Tosin Kokoomuksen alkumetrit hallitusvastuullisena eivät ole olleet kovinkaan sujuvia. Vai pitäisikö sanoa Petteri Orpon eikä Kokoomuksen.

Kokoomuksella on käynnissä jonkin asteinen sisäinen hajaannus, joka välittää ulospäin sekavaa kuvaa. Vanha polvi antaa hienosti palautetta Orpon suunnalle. Uusi polvi ja erityisesti kokoomusnuoret ovat kaukana vanhasta sivistyksestä. Laukovat mitä sattuu ja ovat ehkä enemmän Perussuomalaisia kuin perinteistä Kokoomusta.

Demarit saavat kiittää Sanna Marinia siirtymisestä taka-vasemmalle tai ehkä taka-oikealle. Vihdoinkin puolueen asialliset viestit saavat tilaa kansan keskuudessa ja niitä on myös tutkimusten mukaan otettu vastaan.

Minulla ei oikein syntynyt mitään käsitystä Demareiden puuhastelusta viimeisten neljän vuoden aikana. Tiesin kyllä, kuinka Sanna Marin oli missäkin tilaisuudessa pukeutunut. Tiesin kenen seurassa ja missä hän oli bilettänyt. En vain hahmottanut miten puolue aikoo hoitaa isänmaan asioita. Paitsi, että hommat vaativat taas muutaman miljardin lisää velkaa. Nythän sitä sitten on melko riittävästi.

Nyt on oltava jopa tyytyväinen kehitykseen, että suomalaisten mielipiteitä ohjaavat ihan oikeat asiat. En ole lainkaan tietoinen, missä Antti Lindtman on bilettänyt. En ole nähnyt yhtään kehonkielen arviota Lindthmanin kravaatin sopivuudesta tai sen merkityksestä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Silti kannatusluvut nousevat.

Tilanne vaikuttaa myös ihan varmasti tuleviin presidentin vaaleihin. Jokaisessa puolueessa on suuri joukko peruskannattajia asiassa kuin asiassa. Demareilla nyt eniten. Toistaiseksi, Jutta Urpilaista odotellessa Demarit eivät ole paljastaneet jo hyvinkin lähellä olevien vaalien asetelmiaan.

Vai onko se turvallisinta, ettei presidenttiehdokas ole sähläämässä ja mokaamassa elämäni humpassa tai jossain muussa, äänestäjien mielestä väärässä paikassa. Sitten vaan juuri ennen vaaleja ilmestyy stagelle. Ota tai jätä!

Politiikka on kannatettavaa niin kauan kun asiat esitetään selkeästi, kuinka maan asioita on tarkoitus hoitaa, eikä asioita sotketa kaiken maailman klikkiotsikoihin tai muuten mediassa helposti läpi meneviin juttuihin, vaikkapa koiran tekemiin kepposiin.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finradio.fm kanavalla maanantaina 13.11.2023 klo 08.00 ja 16.00

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRadio.fm, Sanna Marin, demari, kannatusmittaus, Petteri Orpo, kokoomus, Perussuomalaiset, Antti Lindthman, Yle, Helsingin Sanomat, presidentin vaalit, Jutta Urpilainen,

Kielletään sana haaste

Maanantai 24.11.2014 klo 10.33 - Kauko Niemi

Suomenkielestä pitää kieltää sana haaste. Tämän jälkeen alkaa tapahtua niin taloudessa kuin kokoomuksessakin.

Haaste-sanan sisältö on tällä hetkellä – asiat ovat päin persettä, eikä ole harmainta aavistusta kuinka ne hoidetaan. Aika hoitaa.

Haaste tuntuu hienolta. Ikään kuin kaikki olisi ratkaistu, vaikkei mitään ole tehty, eikä tiedossa kuinka tehdään. Haaste on positiivinen ilmaisu avoinna olevaan ratkaisemattomaan ongelmaan. Haasteella vain petämme itseämme. Rakennamme niitä Niinistönkin viittaamia vääriä mielikuvia. Positiivista haastetta ei olekaan, eikä todellisuudessa tarvitse luoda todellisia, konkreettisia päätöksiä ja ratkaisuja.

Sipilällä ei ole haasteita vaan hänellä vaihtoehtoja. Hänellä on jopa sadan kohdan konkreettinen lista tekemisistä. Oli ne sitten oikeita tai vääriä, mutta konkreettisia ja uskottavia.

Stubilla ei ole ongelmia lainkaan, vaan haasteita ja jokainen, ainakin jokainen suomalainen tietää tasan tarkkaan, etteivät asiat ole näin helppoja ja yksinkertaisia. Meille ollaan ylimielisiä tai valehdellaan.

Haaste on valitettavasti levinnyt pienempiinkin yksiköihin kuin valtiolliselle tasolle. Pienissäkin organisaatioissa ja yhteisöissä otetaan vastaan haasteita. Ei tiedetä mitä pitäisi tehdä tai ei osata ja haasteella on helppo ratsastaa ja ohittaa koko ongelma, kunnes se muuttuu tulevaisuudessa vieläkin suuremmaksi haasteeksi. Hoitamattomaksi ongelmaksi.

Kokeillaan ainakin vuosi, ettei kukaan käytä sanaa haaste, vaan esittää heti ja tässä konkreettisen ratkaisun ongelmaan ja kuinka se toteutetaan ja millä aikataululla se on valmis.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suomenkieli, kokoomus, keskusta