Ovatko asiakkaat todella lomalla

Sunnuntai 19.7.2015 klo 9.48 - Kauko Niemi

Suomi pistää edelleen lappua luukulle kesäaikana, kun asiakkaatkin ovat lomalla. Siis mitkä asiakkaat? Ne vanhat vakioasiakkaat vai ne tuhannet lomalla olevat ihmiset, jotka saapuvat paikkakunnalle, jotka edelleen ostavat ja käyttävät palveluja.

Tuttavani viestitti Porista, ettei löydy kampaamopalveluita. Viestit ovissa ja ikkunoissa kertoo lomasta tai sitten sulkemisaika on se normaali 17:00, silloin kun jazz-vieraat alkavat virittäytyä iltarientoihin. Porilaiset ravintolat ovat jo onneksi heränneet ja tekevät heinäkuussa vuoden parhaan kuukauden.

Mieleen tulee se vanha tarina afrikkalaisesta kenkäkauppiaasta, joka viestitti pääkonttoriin, ettei täällä ole markkinoita, kukaan käytä kenkiä. Siinä vaiheessa häntä ohjattiin, että siellähän on sitten todella suuret markkinat, kun kaikille pitää myydä kengät.

Ajatusmalli, että Suomi on suljettu kesällä ja kaikki ovat lomalla ja toiminta suhteutettuna siihen, on aikansa elänyttä. Ihan kuin lomalainen eläisi pyhästä hengestä.

Useimmat palvelut kilpailevat ihmisten ajasta. Kesällä on enemmän aikaa kuluttaa ja jopa pussin nyörit ovat kesällä löysemmällä. Kesä muuttaa kuluttamisen aikaa ja paikka, muttei lopeta kuluttamisen tarvetta

Verkkomaailmassa kesä 2013 oli käänteentekevä. Tuolloin oli ensimmäinen kesä, kun nettitilastot eivät juurikaan notkahtaneet kesällä. Ainakaan niillä saiteilla, joita seuraan ja ylläpidän. Tietenkin sillä ehdolla, ettei toimintaa supistettu kesän takia, kun asiakkaat ovat muka lomalla. Vaikka todellisuudessa heillä oli enemmän aikaa ja mobiilitekniikan kehitys rikkoi tuona kesänä kaikki käytön esteet.

Tätä ennen jo moni oli huomannut, että viikonloput olivat suotuisaa aikaa ja tekivät viikonlopputarjouksia, juhlapyhätarjouksia ja mediatalot alkoivat julkaista uutisia myös viikonloppuisin. Olihan ihmisillä viikonloppuisin enemmän aikaa.

Statistiikat alkoivat osoittaa, että paras nettipäivä on sunnuntai ja tarkemmin sunnuntai-ilta sekä maanantai.

Tänään Expert-ketju tekee tunnin mittaisia netti-tarjouksia, vaikka ihmiset ovat lomalla. Joka tunti vaihtuu uusi tuote tunnin mittaiseen super-hintaan. Kesällä on aikaa hoitaa kuntoon nuo nilkuttavat kodinkoneetkin.

Ylläpitämälläni Facebook-sivulla tehtiin kesä-heinäkuussa kaikkien aikojen tavoitettavuusennätys ja tälläkin viikolla ollaan noin kolminkertaisella tasolla normaaleihin talviviikkoihin verrattuna. Sivupäivityksissä ei olla siirrytty niin sanottuun kesärytmiin.

Hyvää ja aktiivista kesän jatkoa vaan kaikille.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: loma, Expert, kuluttaja, asiakas

Lomatuskaa

Perjantai 30.9.2011 - Kauko Niemi

Minun lomastressi syntyy näköjään siitä etten meinaa keksiä lomalla mitään tekemistä. Siksi varmasti viimeisin loma oli kolme vuotta sitten. Lomalla tarkoitan pidempää yhtämittaista aikaa kuin puolipäivää. 
Tämän kriteerin mukaan ensi viikolla olen lomalla kolme päivää vaeltamassa Lapissa. Toivottavasti mittariin kertyisi noin 50 km. 
Mutta miten ne lomasuunnitelmat sitten syntyvät? Kohdallani niitä ei synnytä matkatoimisto. Voisinko inhota mitään muuta sen enempää kuin kulkea porukassa turistirysältä toiselle. Niitä voi katsella ja niistä voi lukea netissäkin. Lisäksi usein turistinähtävyyksistä näkee ihan asiallisia videoita. Rannalla löhöämistä kestän korkeintaan 20 sekuntia. Enkä halua polttaa itseäni auringossa.
Haluaisin tutustua paikalliseen arkeen ja ihmisten elämään ja niitä ei oikein löydy turistitoimistoista. Hyvin riittää kun käppäilee ympäriinsä ja seuraa elämän menoa. Tekee havaintoja. Usein olen ottanut julkisen liikennevälineen ja ajanut sen päätepysäkille. Pyörinyt siellä ja valinnut paikallisen kuppilan, missä syönyt lounaan tai päivällisen. Aina ei ole ruoka onnistunut, mutta fiilis on ollut sataprosenttinen joka kerta.
Kohdevalintaa ohjaa liki aina paikka, jossa en ole aiemmin käynyt. Mutta myös aika usein kuinka kuvauksellista siellä on. Vielä julkaisematta on Minun Munchen. Munchenin käynnin jälkeen ymmärrän saksalaisen täsmällisyyden. Minulla on 137 kuvaa mucheniläisistä kelloista. Tuskin löydät kellotonta näkymää tuosta kaupungista. Minun Italiani. Minun Lissabon.
Toivematkalistalla on myös Juan Diego Florenz. Tällä hetkellä korkeimmalle arvostamani tenori. Viime kevättalven resitatiivikonsertin liput Madridissa myytiin 20 minuutissa loppuun. Siinä ei auttanut paikallinenkaan apuri.
Teema olisi myös hyvä tapa valita matkakohde. Ylivoimaisesti parasta Thaimaan matkallani oli se, että menin siellä kokkikurssille. Tämän jälkeen ymmärrän, että he tekevät ruokansa käänteisessä järjestyksessä kuin me suomalaiset. 80 prosenttia ruonvalmistuksesta kuluu erilaisten mausteseosten ja –liemien valmistukseen, joissa itse ruoka kypsennetään. Mehän paistamme pihvin ja pistämme sitten pippuria pintaan. Onhan minulla nyt Thairuoka Diplomi. 
Hyvä matkailuidea olisikin mennä eksoottisiin maihin ja hakeutua kussakin paikassa ruokakurssille, oppia ymmärtämään paikallista elämänmenoa ruoan kautta. 
Teemaksi voisi sopia myös vierailu kaupungissa, missä on järjestetty olympiakisat. Tästä listasta löytyisi heti parikymmentä matkakohdetta (lihavoitu käymätön olympiakaupunki) 
Kesäolympialaiset 1896, Ateena, Kreikka
Kesäolympialaiset 1900, Pariisi, Ranska
Kesäolympialaiset 1904, Saint Louis, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1908, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 1912, Tukholma, Ruotsi
Kesäolympialaiset 1916, Berliini, Saksa: ei pidetty ensimmäisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1920, Antwerpen, Belgia
Kesäolympialaiset 1924, Pariisi, Ranska
Kesäolympialaiset 1928, Amsterdam, Alankomaat
Kesäolympialaiset 1932, Los Angeles, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1936, Berliini, Saksa
Kesäolympialaiset 1940, Tokio, Japani > Helsinki, Suomi: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1944, Lontoo, Britannia: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1948, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 1952, Helsinki, Suomi
Kesäolympialaiset 1956, Melbourne, Australia
Kesäolympialaiset 1960, Rooma, Italia
Kesäolympialaiset 1964, Tokio, Japani
Kesäolympialaiset 1968, México, Meksiko
Kesäolympialaiset 1972, München, Saksa
Kesäolympialaiset 1976, Montreal, Kanada
Kesäolympialaiset 1980, Moskova, Neuvostoliitto
Kesäolympialaiset 1984, Los Angeles, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1988, Soul, Korea
Kesäolympialaiset 1992, Barcelona, Espanja
Kesäolympialaiset 1996, Atlanta, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 2000, Sydney, Australia
Kesäolympialaiset 2004, Ateena, Kreikka
Kesäolympialaiset 2008, Peking, Kiina
Kesäolympialaiset 2012, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 2016, Rio de Janeiro, Brasilia
Talviolympialaiset

Talviolympialaiset 1924, Chamonix, Ranska
Talviolympialaiset 1928, St. Moritz, Sveitsi
Talviolympialaiset 1932, Lake Placid, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1936, Garmisch-Partenkirchen, Saksa
Talviolympialaiset 1940, Sapporo, Japani > Sankt Moritz, Sveitsi > Garmisch-Partenkirchen, Saksa: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Talviolympialaiset 1944, Cortina d'Ampezzo, Italia: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Talviolympialaiset 1948, St. Moritz, Sveitsi
Talviolympialaiset 1952, Oslo, Norja
Talviolympialaiset 1956, Cortina d'Ampezzo, Italia
Talviolympialaiset 1960, Squaw Valley, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1964, Innsbruck, Itävalta
Talviolympialaiset 1968, Grenoble, Ranska
Talviolympialaiset 1972, Sapporo, Japani
Talviolympialaiset 1976, Innsbruck, Itävalta
Talviolympialaiset 1980, Lake Placid, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1984, Sarajevo, Jugoslavia
Talviolympialaiset 1988, Calgary, Kanada
Talviolympialaiset 1992, Albertville, Ranska
Talviolympialaiset 1994, Lillehammer, Norja
Talviolympialaiset 1998, Nagano, Japani
Talviolympialaiset 2002, Salt Lake City, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 2006, Torino, Italia
Talviolympialaiset 2010, Vancouver, Kanada
Talviolympialaiset 2014, Sotši, Venäjä
Talviolympialaiset 2018, Pyeongchang, Etelä-Korea



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: loma, matkailu, olympialaiset