Kohta on hiihdot lopullisesti hiihdetty

Perjantai 17.3.2023 klo 11.35 - Kauko Niemi

Suomen nettoilmastopäästöt eivät ole tavoitteista huolimatta pienentyneet. YK:n luontokokous päätti joulukuussa, että maailman maa- ja merialueista suojellaan 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Energia on kallistunut, ja eri puolueet tekevät erilaisia johtopäätöksiä siitä, miten sen pitäisi vaikuttaa ilmastotoimiin.

Karu ennuste nykymenolla on se, että vuonna 2050 pysyvä lumiraja on hieman Oulun pohjoispuolella. Siis valtaosassa Suomea loppuu hiihtäminen. Valtaosa Suomesta menettää kaiken sen toiminnan ja bisneksen, johon liittyy lumi. Tarvitsemmeko edes talvirenkaita autoihimme?

Lumi on vain yksi, mutta konkreettinen, häviävä elementti. Kukaan ei tiedä mitä kaikkea muuta muuttuu. Esimerkiksi vaikkapa yksittäinen tapaus tilli. Suomalainen tilli on viisi kertaa aromikkaampaa kuin saksalainen tilli. Suomainen aromikkuus syntyy tillin kasvaessa viileässä riittävän hitaasti ja yöttömät yöt boostaavat aromeja.

Kaikkein tärkeintä on muistaa, että luonnon voimien kanssa ei neuvotella. Ne on hyväksyttävä ja toimittava sen mukaan. Tasapainoinen muutos tapahtuu vain ihmisten tasapainoisten toimien kautta. Ei jatkuvan kasvun ja maksimaalisten taloudellisten voittojen kautta. Mutta millaisten toimien, sitä ei tunnu kukaan tietävän eikä aidosti välittävän.

Suomen hiihtoliitto on ainakin herännyt heidän häviävään todellisuuteen. Nyt on toinen vuosi, kun nostetaan kissa pöydälle. Helsingin Olympiastadionilla järjestetään Helsinki Ski Weeksin yhteyteen Olympiastadionille rakentunut ”Lumimuseo – Oodi lumelle.” Se vie meidät tulevaisuuteen, jollaista emme halua. Lumimuseoon on kerätty esineitä, tavaroita, ääniä, joita emme enää vuonna 2050 koe, emmekä kohtaa.

Ski Weeks on kaikkine tapahtumineen pysäyttävä muistutus, mihin me ihmiset olemme tätä palloamme muokkaamassa. Samaa konkreettista varoittelua soisi tapahtuvat ihan kaikilla toimialoilla. Tosin se ei näytä olevan kovinkaan yksinkertaista tai sopusointuista.

Hyvä esimerkki vaikkapa Saksan autoteollisuudesta. Yhteistyö tai edes -ymmärrys siitä, että kaikki autot olisivat täyssähköautona vuoteen 2035, repii jyrkästi eri osapuolia.

Kahlasin jälleen läpi neljä vaalikonetta, selvittääkseni millä keinoin ja tavoittein kansanedustajaehdokkaat toimivat ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Lopputulos on masentava. Siis yhtään konkreettista, mielenkiintoista pointtia ei tullut vastaan.

Kaikki perustelut ilmastomuutoksen hillitsemiseksi olivat yleisiä puppusanageneraattorilla tuotettuja ja kuultuja hokemia. Hiilineutraalisuustavoite on kunnianhimoinen ja kannatettava, mutta en uskalla sanoa onko se realistinen. Varsin yleinen vastaus oli myös - ehdokas ei ole perustellut vastaustaan. Entäs, johtaako tämä perustelu yhtään mihinkään - luonnon tasapaino tulee säilyttää.

Pieni mietintä on matkassa Marcus Rantalalla (RKP). Ilmastonmuutos on tieteellinen tosiasia ja sen seuraukset voivat olla katastrofaaliset koko ihmiskunnalle. Ihmisen toiminnalla on kiistaton vaikutus ilmaston lämpenemiseen ja siksi on toimittava ripeästi ilmastonmuutosta vastaan. Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti. Ilmastomuutoksen torjuntaa ei voi, eikä saa siirtää tulevaisuuteen. Se olisi vastuutonta ja tuhoisaa.

Ainoa perustelu, jossa on omaa ajattelua mukana, on Lauri Alhojärvellä (Feministinen puolue) - ns. länsimaat ovat ulkoistaneet tuotantonsa ja päästönsä muualle. Niiden on aika ruveta kantamaan globaali vastuunsa.

Tulevan hallituksen intohimo ei näyttäisi olevat kovinkaan korkealla elinolojemme turvaamisessa.

Nyt olisi jo kiire saada konkretiaa ja muutoksia aikaan. Moni saattaa olla jopa tyytyväinen, jos ei tarvitsisi tehdä lumitöitä, eikä liukastella sairaalakuntoon. Mutta kukaan ei tiedä miten suomalainen luonto muuttuu lämmön myötä. Häviävätkö mustikat metsistä? Muuttuuko puuston rakenne, entä millaisia eläimiä kohtaamme luonnossamme? Miten reakoi viileiden vesien lohi? Millaisia sään ääri-ilmiötä kohtaamme? Kysymysmerkkejä riittää. Kaipaisin konkretiaa, kun näitä vaikutuksia ei muuteta yhdessä yössä!

Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradion kanavilla 20.3.2023 alkaen:

www.finnradio.fm

https://livetaajuus.fi/radio/finnradiofm/

https://www.radio-suomi.com/finnradiofm

https://mytuner-radio.com/fi/radio/finnradiofm-461841/

 

Lisää aiheesta:

Helsinki Ski Weeks

Norjan parlamentti: Metsäteollisuus ei saa enää hävittää luontoarvoja

Poikkeuksellinen helle aiheutti Australiassa valtavan kalakuoleman

Tuhansia ihmisiä marssii luonnon puolesta

 

Tänään päättyi 30 vuoden yhteiselo nokialaisten kanssa.

Torstai 26.10.2017 klo 22.11 - Kauko Niemi

Se oli vuosi 1987, kun perheen autoon asennettiin Mobiran Talkman. Laite lisäluureineen ja asennuksineen maksoi 24.000 markkaa. Vertailukohtana voi mainita, että samaan aikaan sai upo uuden Ladan reilulla 13.000 markalla. Talkmanilla pystyi tuolloin soittamaan aika monesta paikasta.

Suhteet ovat kovasti muuttuneen. Kallein puhelin taitaa tällä hetkellä iPhone X, jonka saa 1350 eurolla. Tuolla hinnalla ei saa ainuttakaan uutta autoa ja aika kehnon käytetyn.

Matkan varrelta mieleen on jäänyt etappeja muistojamuistoja. Ensimmäinen on ihan 1990 luvun alusta, kun voitin Classic-radion kilpailusta ihan oikean kännyliittymän ja toki hankin kännykänkin. Voittoliittymän numero on edelleen käytössä olevan numeroni.

Seuraava etappi oli 1995, jolloin viimeksi käytin paperista kalenteria. Tosin se oli ensin Palmilla, mutta pian käynnykässä. Samalla voin sanoa, ettei minulta ole kertaakaan vahingossa tai teknisten ongelmien vuoksi kadonnut yhdenkään kännykän muistista yhtään puhelinnumeroa. Yhteystieto siis 1990 vuosikymmenen puolivälistä.

Seuraava etappi on viime vuosituhannen viimeinen vuosi 1999, jolloin fillaroin Helsingistä Venetsiaa ja sovin Soneran kanssa, että kirjoitan matkaraportteja heidän sivuilleen. Kyllähän minä kirjoitinkin, mutta olikohan niin, että 17 päivän aikana löytyi kolme paikkaa mistä onnistuin niitä lähettämään kännykän varassa.

2000-luvulla vauhti kiihtyikin niin, ettei niissä muisteloissa enää ole pysynyt matkassa. Aina vain pienempiä ja monipuolisempia härpäköitä ilmestyy harvase päivä. Toimittajana pääsin eturintamassa niitä hipelöimään mennen tullen.

2010 jälkeen kännykästä tuli minun toinen kamera, jolla voi tarvittaessa soittaa. Tosin tarvetta ei juuri ole, koska samaisten värkien viestintämahdollisuudet ovat niin runsaat.

Toinen kamera sai aivan uuden merkityksen Lumia 1020 myötä. Kameran pixelit riittivät päihittämään tuolloisen järjestelmäkamerani, kuvat sai raw-versioina Photoshoppiin ja ennen kaikkea käsisäädöt olivat riittävän hyvät vaikeisiin kuvausolosuhteisiin.

Minun viimeisin Lumiani on nyt 950, missä edelleen markkinoiden yksi parhaimmista kameroista raw-ominaisuuksineen ja riittävine käsisäätöineen. Lupaan tarjota kahvit jos pystyt kuvistani erottelemaan, mitkä ovat kännykkäkuvia ja mitkä järjestelmäkameran kuvia.

Tähän on vuosien saatossa tultu monien sattumien ja väärien tulkintojenkin kautta tultu. Lumiat ajautuivat sivuraiteelle ja useat sovellukset, joita tarvitsen, eivät koskaan tulleet windows-puhelinten ulottuville.

Näkemiin

- aidot Nokia-sukuiset – nyt siis viimeisen kerran!

 

Huomenna Lumia 1020:aa saa suomalaisista kaupoista

Maanantai 30.9.2013 klo 14.03 - Kauko Niemi

Otin ensimmäiset kuvani Nokia Lumia 1020:lla aivan elokuun lopussa. Tämän jälkeen olen kameraa, puhelinta, eikun puhelinta, kameraa pyöritellyt hyppysissäni. Jopa ottamalla ottanut muutamia testikuvia.

Rajala mainostaa tänään, että huomenna saa ammattitason pokkarin, joka kulkee aina mukana. Kyllä totta on ainakin se, että kulkee aina mukana.

Lumia 1020 on eittämättä hyvä, eittämättä paras kännykkä kamera, jolla olen kuvia ottanut, mutta!

Väistämättä tulee mieleen, että kohderyhmä on kuitenkin miljoonat ihmiset, jotka napsivat kuvia ja jotka haluavat ne heti facebookiin tai muuten jakoon. Ammattilainen joutuu kaivelemaan kuvainformaatiota hieman kauemmin.

Pahin ongelma on virrankulutus. Loma- tai kuvausmatkoille on pakko ostaa kameraan kiinnitettävä lisäakku. Normaalilla akulla ei puoltapäivää kauempaa kuvailla.

Kamera tekee kuvista kaksi versiota. Jakoon sopivat pikkuversiot (1-2 Mt) ja jämäkämpään käyttöön sopivat isot versiot (10 Mt kahtapuolta). Käsittelemättöminä pikkuversiota selvästi prosessoidaan jo kännykässä. Sitä on muun muassa terävöitetty melko paljon. Molemmat kuitenkin jpeg-tiedostoja.

Jpeg:stä huolimatta kaikki kuvankäsittelyohjelmat eivät osaa niitä aukaista suoraan kameran muistista. Kun kopioin ne vaikkapa työpöydälle, niin avautuvat. Jos käyttää esimerkiksi Skydrive-palvelua, niin sinne siirtyvät vain pienet versiot. Isojen käsittelyyn on kännykkä helpointa ja varminta kytkeä usb-kaapelilla koneeseen. Tässä vaiheessa todellakin olisin ollut onnellinen ja varmaan moni ammattilainen, jos isommat fileet olisivat olleet raw-versioita.

Zoomaus on myös suoraa facebook-kamaa. Täysin saman saa aikaiseksi Photoshopilla rajaamalla isoa kuvaa. Tosin pikselithän siinä useimmissa tapauksissa hyvinkin riittävät. Optinen zoom tekisi ihan oikean rajauksen. No optista zoomia ei tietenkään kovin helposti rakenneta tähän kokoon.

Kameran käsisäädöt, siis niitä on ihan oikeasti. Tosin ne loppuvat nopeasti kesken. Myös niiden käyttäminen vaatii jonkinlaista ymmärtämistä valon käyttäytymisestä ja kuinka kohde prosessoidaan biteiksi. Itse olen ottanut kuukauden aikana muutaman sata kuvaa ja arvioni on että omaan makuuni olen halunnut käyttää käsisäätöjä noin 70 prosentissa kuvia. Kuvat kun tuppaavat olemaan aavistuksen ylivalottuneita - varmuuden vuoksi, eikä tämä ole ainoastaan Lumian ongelma. Se on myös minun Canon järjestelmäkameran ongelma.

Itse laukaisinnappula on kuitenkin järkevä, että voit tarkentaa ja mitata valon ja sen jälkeen muuttaa kameraa ennen lopullista kuvaa. Sama tehdään näytöllä napsauttamalla tarkaksi haluttua kohdetta. Jos vaikka kuvattava ihminen halutaan kuvan laitaan tarkaksi. Käsisäädöt loppuvat nopeasti kesken niillä jotka harrastavat luovaa kuvausta ja ovat luopuneet jonkun bittinikkarin väsäämistä automaattiasetuksista.

Aivan sataprosenttisen varma en vieläkään ole, josko tämä olisi minun kakkoskamera. Vaatii edelleen ominaisuuksien kaivelua. Lisää testaamista ääriolosuhteissa. Joka tapauksessa olen jaellut paljon kuvia, joista keskiverto kameran käyttäjä ei enää pysty erottelemaan, onko kuva otettu kännykällä tai isolla kameralla. Esimerkkinä vaikkapa nämä.

(Kuvat toimivat linkkeinä isompiin kuviin) - kumpikin kuva on suoraan kamerasta, mutta kuvaushetkellä käsisäädetty.

Lue myös:  Kakkoskamera hakusessa

Kakkoskamera hakusessa

Maanantai 26.8.2013 klo 21.20 - Kauko Niemi

Kamerareppuni painaa noin15 kiloa silloin kun siellä on koko varustus matkassa ja vielä on jalusta irrallisena kädessä. Silloin sisällä on Canonin 7D –runko ja muutamia kakkuloita sekä kaiken maailman hilpakkaa ja johtoa.

Toisaalta nykyinen puhelimeni Nokia Lumia 820 kuvien taso on keskivertosiedettävä. Sopii hyvin dokumentointiin, kun joku ajaa perääsi tai muuten törttöilee. Rekisterikilvestä saa hyvin selvää. Hyvissä olosuhteissa sillä voi ottaa myös joitakin muistokuvia äkillisestä tapahtumasta, mutta varsinaiseen valokuvaukseen siitä ei ole.

Kakkoskamerahaave on kytenyt pitkään. Siis pokkari, joka menee pockettiin eli taskuun. Mieluusti paidan taskuun. Siis sellainen, joka kulkee aina mukana kuin puhelin. Tähän asti olen pitänyt ehdottomana vaatimuksena raakakuvien taltiointia. Raw-kuvien käsittelyssä minulla on tuhottomasti enemmän informaatiota ja mahdollisuuksia, kuin valmiiksi pakatuissa jpeg-kuvissa, joissa joku tekniikka on puolestani päättänyt mikä kuvassa on tärkeää ja mikä ei.

Kokonsa ja raw-vaatimuksen mukaan sekä runsaine käsisäätöineen kuolauksen kohteena on pitkään ollut Canonin S110. Hinta on pyörinyt Suomessa 399 – 460 haarukassa ja tänään, Rajalan maagisena maanantaina sen saisi 299. Tosin vuosi sitten hinta Hong Kongissa oli 260 euroa. Hinnanpudotus johtuu taas siitä, että uusi malli S120 on juuri tulossa markkinoille listahintaan 499 euroa.

Peilittömät järkkärit vaihdettavine objektiiveineen ovat kaikki niin isoja, että ne vaatisivat jo erillisen laukun, jopa ison sellaisen, jos vaikkapa olisi kaksi objektiivia.

Eilen käsiini osui Nokian Lumia 1020, muutaman kymmenen kuvan ja parin kuvankäsittelyohjelman jälkeen eittämättä jäi hautumaan ajatus josko sittenkin luopuisin raw-vaatimuksesta ja saisin lopputuloksena yhden mukkuran vähemmin taskuuni. Avainnippu, kakkoskamera, puhelin ja lompakko saavat kuitenkin aika pullottavan olon ja riskin, että joku niistä kuitenkin unohtuu johonkin.

Lumian kaikkia koukeroita en nyt yhdessä iltapäivässä ehtinyt selvitellä, mutta se on jo 41 megapikselin kennolla ihan varteenotettava kakkoskamera. Jäi nyt kuitenkin kaivelemaan, että mihin kaikkeen ja kuinka se pikselinsä hyödyntää.

Lumia 1020 0n edelleen kännykkäkamera, tosin erittäin hyvälaatuinen kun taas Canon S120 on oikeesti kamera. Molemmat kyllä toimisivat kakkoskamerana.

Seuraava kuvapari osoittaa selvästi pokkarimaailman ja järjestelmäkameramaailman eron kuvassa.

Kuva toimii linkkinä isompaan kuvaan

Lumia tallettaa kuvasta kaksi versiota. Tämä on isommasta kuvasta ja kuva voimakkaasti rajattu, jonka se hyvin sietääkin.

Järjestelmäkameran kuvan tausta on kauniin pehmoinen objektiivin erilaisen polttovälin takia, eikä häiritse itse pääasiaa.

Tänään siirryttiin Lumia aikakauteen

Torstai 22.11.2012 klo 10.19 - Kauko Niemi

Heti aluksi on todettava, että tässä tarinassa on vain omia kokemuksiani siirtymisestä Symbian Belle versiosta windows 8 versioon. En tällä kertaa viisastele Nokian tulevaisuudella enkä muullakaan epämääräisyyksillä.

Lähtökohtanahan minulla on ollut jo 90-luvun puolivälistä lähtien, että kapula ja tietokone ovat aina synkassa. Käytännössä siis useampikin kone. Olen Officen suurkuluttaja ja sen Outlook-postio/kalenteri muodostavat perustan koko ”elämälleni.”

Vuosien varrella kontakteja taustatietoineen on kertynyt yli tuhat. Sähköpostiliikenne on 100 – 150 päivävauhtia. On omat projektit, kuoroasiat, koira-asiat, valokuvaus, kaverit jne jne. Office-paketin Outlookissa on reilut 500 kansiota/alikansiota, mihin postit ohjautuvat tehtyjen sääntöjen mukaan.
Esimerkkinä vaikkapa kuoron kansiossa on 51 alikansiota, joissa yhteensä reilun vuoden aikana tulleet 2605 sähköpostia. Vanhemmat arkistoitu vuosittain.

Tämän ruljanssin siirtäminen uuteen ympäristöön on ihan mielenkiintoista. Windowsphone 8 eroaa aiemmista maailmoista merkittävästi. Yksi hankalampia kokemuksia nyt on se, etten varmasti tiedä enkä ymmärrä mitä teknisesti tapahtuu.

Siirtyminen on mennyt mentaalilla – antaa tapahtua. Siitä en ihan hirveästi pidä. Lähtökohtana tuntuu olevan, että kaikki ovet ja ikkunat ovat avoinna ja kaikkien nähtävillä. Tietoja, kuvia siirtyy mitä ihmeellisimmistä paikoista mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Kaikkien Facebook tietojen ja päivitysten sotkeentuminen arkisiin askareisiin ei helpota tietovirtojen käsittelyä eikä missään tapauksessa ole minulle tärkeitä.

Alkupöläyksen jälkeen onkin haastavin vaihe ryhtyä sulkemaan ovia ja ikkunoita ja rajoittamaan toimintoja. Sen sijaan olisin ollut tyytyväinen jos kaikki olisi ollut kiinni ja itse olisin niitä availlut omassa tahdissani.
Suurin haaste omassa tapauksessani oli saada Office-paketinOutlook synkkaamaan puhelimen kanssa. Vaatii parin välipalikan löytämistä ja asentamista, enkä edelleenkään ole varma miten tietojenvaihto tapahtuu. Mutta toistaiseksi se tapahtuu.

Asiaa ei yhtään helpota, että Microsoftin tilin sähköpostia kutsutaan Outlookiksi ja Office-paketin postiosuutta kutsutaan Outlookiksi. Kaksi saman nimistä ja täysin erilaiset. Microsoftin tiliä kutsutaan välillä MS ID, välillä Hotmailiksi, välillä Outlookiksi – ohjeiden luku vaatii melkoista taituruutta ymmärtää mistä asiasta milloinkin puhutaan. Ilman ohjeita windows ekosysteemi ei minulta onnistu.

Windows-tilin outlook-posti PC:llä onkin yht´äkkiä ulkoasultaan ja nimeltään Hotmail, vaikka kalenteri ja ihmiset ovat Windows 8 mukaisia. Ohjeiden sirpaleisuus Microsoftin sivuilla, Windowsphone.com ja Nokian sivuilla on silmiinpistävä. Tietoa tuputetaan mitä puhelimessa voi tehdä, mutta miten ja miksi –vastaukset ovat hakusessa.

Itse puhelin on todella nopea ja täynnä hienoja oiottuja ominaisuuksia. Minun mielestäni liian paljon iPohen suuntaan on menty. Säädöt ovat vähissä ja siksi tiettyjä ominaisuuksia on pakko ottaa pois käytöstä, ennen kuin löytää vastauksen miksi ja miten. Ja onko minun ihan oikeasti pidettävä tuplana kalenteri- ja kontaktitiedot PC:llä - Office-paketin Outlookissa ja Windows-Outlookissa? Mielihyvin täydennän näitä alkuhetken kokemuksiani hyvillä siivousneuvoilla.

Ensi kokemus on varsin positiivinen. Sen verran erilainen on maailma, että jälkivirittely kestää tällä kertaa enemmän kuin kolme päivää, kuten aiemmassa Nokia-maailmassa.

Rakas pikku Yarikseni

Tiistai 14.12.2010 klo 16.30 - Kauko Niemi

En minä ole sinua hylännyt, enkä tahallani kohtele kaltoin, vaikka sinut hylkäsinkin hetki sitten kahden punaisen roskislavan väliin puoliksi jalkakäytävälle. Tiedoksesi vaan, että toinen lava kuuluu virolaiselle rakennusporukalle ja toisen kohtalosta en tiedä mitään.

En pidä sinua alkoholistina vaikka nyt yön vietätkin roskislavojen välissä ja tuota pikaa ryhdyn lisäämään ryyppyjesi alkoholipitoisuutta.

Minä kyllä maksan sinun päivä- ja yöhoitopaikastasi ihan asiallisen summan kaupungille, joka summa tämän vuoden alusta nousi monta sataa prosenttia. Vähintäänkin samassa suhteessa kun lumivuoret ovat kasvaneet. Kaupunki ei vain halua kertoa, missä se sinun päivähoitopaikkasi todellisuudessa on. Ne ovat kaikki piilotettu. Tänäänkin sitä etsittiin yli puolituntia eikä löydetty.

Pientä lohtua tuo naapuri. Kuulin lumitöistä aiheutuvia ääniä – ah mikä nautinto. Naapurissa oleva Museovirasto kun elää museoaikaa ja hoitaa lumitöitä edelleen samalla tavalla kuin 50-luvulla. Museovirasto voisi totisesti ottaa Helsingin kadut suojelukohteekseen ja vaatia niiden palauttamista vuosikymmenten takaiseen talvikunnossapitoon.

Rakas pikku Yarikseni nyt minusta tuntuu, että joudun adoptoimaan sinut apulaiskaupunginjohtaja Saurille kevääseen asti. Hänellä on kuulemma moitteettomasti tehdyt lumityöt ja siellä olisi sinullekin sopivaa tilaa niin kauan kunnes kirkasääniset tenorit taas saapuvat etelästä muistuttamaan lumivaaran olevan ohitse.

Samalla esitän vaateen päivähoitomaksun palauttamisesta. Sinulle on ostettu paikka, jota ei ole olemassakaan. Tämähän täyttää rikosoikeudellisesti petoksen tunnusmerkit.

Näillä palautuvilla rahoilla ostan keväällä hellävaraista shamppoota ja vahaa, jotta sinusta tulee taas kiiltäväposkinen kaunotar auringon säteillessä samaan aikaan kun minä lopetan D-vitamiin hotkimisen ja kuvittelen olevani rantakunnossa.

Nyt on millä mällätä

Lauantai 16.1.2010 klo 19.45 - Kauko Niemi

Tällä kertaa en tarkoita rahaa vaan lunta. Tosin tunnin kuluttua voin olla toista mieltä myös rahan suhteen, kun kolmen miljoonan lottopotti on jaettu.

Taitaa olla kolme tai neljä vuotta kun viimeksi olen ollut murtsikoilla liikkeellä ja liki 10 vuotta kun oikein tosissani keräsin hiihtokilometrejä.

Syykin on varsin selvä, sillä kun ei ole ollut lunta niin mitenkäs hiihdät. Tosin Kekkosen mielestä aikoinaan kaikki syyt ovat tekosyitä, jotka estävät liikunnan.

Niin ehkä 50-100 kilometriä rannikolta pohjoiseen olisi edellisinä vuosina tuonut ladut vastaan.

Tänään kuitenkin valitsin varman päälle ja suuntasin sivakat kohti Paloheinän hiihtokeskusta.

Valmistelut eivät olleet kovinkaan kaksiset. Sukset, sauvat ja monot löytyivät vintiltä. Suoraan autoon ja ajo Paloheinään. Olin muistavinaan, että viimeiksi oli juuri samanlainen keli kuin tänään. Mitäpä turhaan voiteita vaihtelemaan.

Suksien voiteluista on erikoisia kokemuksia. Edesmennyt appiukko teki sen niin ammattitaidolla, että vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja suksia ei sen koommin ole vastaan tullut.

Siinä oli ainoana ongelmana, että operaatio kesti kolmekin tuntia. Puolen tunnin välein mitattiin lumen lämpötilaa ja taas paistettiin suksia, kaavittiin jotakin ja tilalle laitettiin jotakin ja taas paistettiin.

Welldone vaikka joskus yritin mainita, että minulle maistuisi paremmin kypsyysaste medium.

Tänään ei siis suksia paistettu. Pohjassa oli muutaman vuoden vanhat laiskanmiehen voideteipit.

Ongelmallisinta olikin koko hiihtourakassa löytää parkkipaikka. Pari kertaa pyörähti mielessä, että olkoon koko homma.

Luojan kiitos etten antanut periksi. Vaikka pitoa oli monin verroin enemmän kuin luistoa, oli kokemus runsaslumisessa metsässä valloittava.

Automäärä ei ollut missään suhteessa ladulla olleiden hiihtäjien määrään. Ehkä ihmiset olivatkin hiihtokeskuksen mökillä paistamassa suksiaan eivätkä ehtineen ladulle lainkaan.

Taatusti ei ollut tämän talven ensimmäinen ja viimeinen kerta suksilla. Vaikea on muuten saada näillä keleillä hikeä irti kuin hiihtämällä.

Ainoa asia mikä pikkasen kismitti, kun vanhat mummotkin heittivät vauhdilla ylämäissä ohitse. Heillä ehkä oli oikein paistetut sukset.

Tavataan laduilla!