Puiden ja kivien halailua Lapissa

Perjantai 18.9.2020 klo 19.01 - Kauko Niemi

fillari2.jpg

Viime viikolla onnistuin tekemään yhden elämäni hienoimmista matkoista. Todellakin tein koronasta huolimatta matkan. Tein sen Suomeen, tein sen omalla autolla, majoituin yksityiseen mökkiin, enkä tarvinnut ravintolapalveluita enkä muutakaan joukkoistumista.

Lauantainahan matkailun nyörejä höllennettiin. Matkustaminen ulkomaille helpottuu, kun matkailurajoituksia puretaan lauantaina. On mahdollista, että suomalaiset rynnistävät vielä tänä syksynä reissuun, arvioi matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Helsingin Sanomien artikkelissa.

Minun matkan olisi siis voinut tehdä koska vaan, mutta viime viikon ajoitus onnistui sataprosenttisesti. Pohjois-Suomen ruska näyttäytyi todella kauneimmat piirteensä.

Kuva-albumi ruskasta

Kauneus, luonnollisuus, rauha, hiljaisuus, omaehtoisuus, levon ja liikunnan hyvä suhde olivat ainakin niitä termejä, jotka olivat koko viikon läsnä. Tietenkin niille ihmisille, joille biletykset, baarielämä ovat keskeinen osa elämää, olisi viikko ollut pahempi kuin pääsiäisen piinaviikko konsanaan.

Tuon linkin takaa olevista kuvista suuri osa on otettu Muoniossa, Särkitunturilla. Jos vertaan tuota 7,62 kilometrin ja 13255 askeleen 84 keskisykkeellä tehtyä tunturivaellusta Etelä-Suomen suosittuihin luontokohteisiin, niin silmiinpistävää on, ettei paikalla ollut todennäköisesti käynyt yhtään pussikaljaporukkaa.

Siis yhtään tyhjää kaljatölkkiä tai pulloa ei oltu jätetty luontoon. Luontoa on kunnioitettu myös muutoin siisteydellä. Yhtään eväskäärettä ei matkalla näkynyt, vaikka parkkipaikat ja tien reunustat olivat autoja täynnä ja alueella satoja ihmisiä.

Tietenkin tällaisella luontomatkailulla Suomessa on ainakin tähän aikaan vuodesta sekin ominaispiirre, ettei matkalla ollut yhtään kauppiasta tai muuta tyrkyttäjää. Aikoinaan kun olin käymässä Italiassa. Ja kun porukalla lähdettiin hotellista, mies vastaanottotiskin takana kysyi kohteliaasti, kuinka aiotaan nauttia päivästä? Ja kun saavuimme vaelluspaikkaan, niin siellä oli tarjolla tasan yhtä monta aasia kuin oli meitä turistiakin. Tarjottiin aasikyytiä kohteeseen ja kaikkea muuta.

Siis Särkitunturilla kukaan ei tyrkyttänyt mitään. Ainuttakaan kuppi-, kippo- tai kuksakauppiasta ei tarvinnut väistellä. Kaikessa rauhassa sai halata puita. Ai niin paitsi tunturin laella ei kasva puita, joten piti halata kiviä ja saada niistä luonnon voimaa. Täydellistä.

Toki turistiryntäystä ei näkynyt sen enempää Särkitunturilla kuin Levin kauppakaduillakaan. Tietenkin sääli, ettei tämän enempää matkailijoita ole liikkeellä, etenkään niinhin kohteisiin, joissa suuret investoinnit rasittavat. Koronan vuoksi kotimaan matkailu olisi joka tapauksessa monin verroin turvallisempaa kuin yksikään ulkomaanmatka. Ja päinvastoin alueeilta puuttuvat kansainväliset turistit.

En ole matkailun asiantuntija, mutta suomalainen luonto ja luonnon rauha yhdistettynä liikuntaan on käsittääkseni sen suuri mahdollisuus. Talvellahan se onnistuu jo oikein hyvin, kun liikuntana on hiihto ja laskettelu. Tosin silloinkaan eivät kansainväliset turistit ensimmäisenä kiirehdi alamäkeen, jos näkevät ensimmäistä kertaa elämässään lunta ja sukset.

Muutamia vuosia sitten olin myös sulanmaan aikaan liikkeellä samalla alueella oman fillarini kanssa. Pettymyksiä tuli liki jokaisena päivänä. Levin pyöräreitit loppuivat ”kesken” johonkin kivikkoon. Tuolloin Levillä vakuuteltiin, että pyöräreitistöt olivat vasta rakenteilla. Tällä kertaa pyöräilijöitä näkyikin entistä enemmän ja Levin huipulta lähti uutuuttaan hohtava pyöräreitti alas. Olisiko pyöräily se sulanmaan aktiviteetti, jolla voitaisiin täyttää vajaata kapasiteettia.

Toisaalta jos esimerkiksi sähköpyörän päivähinta on 70 euroa, niin kuin se nyt on, ei tunnu kovinkaan houkuttavalta. Pyöräily olisi siinäkin mielessä inhimillisempää, etteivät kesän itikat ehtisi lentää perässä. Kokemuksesta tosin tiedän, ettei pysähtyminen olisi kovinkaan suositeltavaa. Ja paarmat ehtivät pyöräilijänkin perään.

Vaikka olen nyt kehunut luonnon rauhaa, niin maailmassa on toki paljon ihmisiä, joille rauha ja hiljaisuus sattuu syvältä. Ympärillä pitää olla melua, valoa, muita ihmisiä. Tiedän jopa tapauksen, jossa tunturimajassa järjestetty luxus-illallinen piti keskeyttää, kun ulkomaisia vieraita alkoi hiljaisuus ja pimeys pelottamaan. Ei ole helppo yhtälö markkinointi-ihmisille.

Jos minä olisin yhtä vaikutusvaltainen ja todellisuuden tajuton kuin vaikka Trump, lupaisin kehittää Suomen lappiin geenimuunneltuja itikoita, jotka eivät imisikään verta vaan imisivät ihonalaista rasvaa. Näin olisi kesän turistikausi pelastettu.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 21.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, ruska, matkailu, pyöräily, lappi, Levi, Särkitunturi

Osaatko kuunnella hiljaisuutta

Lauantai 25.7.2020 klo 21.09 - Kauko Niemi

Blogi_IMG_1625.jpg

Huomasin yhtenä päivänä yllättäen, että olin istunut tietokoneellani puolisentoista tuntia. Olin ihaillut muutaman Facebook-ryhmän kuvia. Siis satoja ehkä tuhansia kuvia Suomen luonnosta (Suomen luonnonvalokuvaajat, Suomen luonnonkuvaajat) linnuista (Suomen linnut), loputtoman kauniita ja hetkessä olevia maisemia (maisemavalokuvaajat).

Ryhdyin myös miettimään miksei näitä kuvia pystyttäisi jakamaan jonkinmoista korvausta vastaan ja rakentamaan suomalaista luontoimagoa.

Kuvat ovat harrastajien ottamia arkisen kauniita ja arkisen erikoisia luontohetkiä sellaisena kuin suomalainen luonto on mahdollista kohdata joka päivä erilaisena ja eri puolilla maata.

Varsinaiset luonnon mainoskuvat, kun ovat ulkopuolisia ja tekemällä tehtyjä, toki jotakin tiettyä yhtä bisnestä varten. Ymmärrän senkin, että luonto on joillekin vieras joillekin jopa pelottava. Ja varmasti on paljon ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet luonnosta, eivätkä ole koskaan leikkineet käpylehmillä. Heille ei tuota suunnatonta tyydytystä olla hiljaisuudessa, vaan heidän on tarve esittää elämää jokin merkkituote päällä kansan keskuudessa.

Some on täynnä kotimaanmatkailijoiden ihastelua kuinka luonto voi olla kaunis. Jopa miljoonat suomalaiset saavat joka päivä ihastella mahtavia kokemuksia kotimaan luonnosta. Aivan kuin olisi juuri eilen keksitty ja syntynyt.

Koronan takia ulkomaan matkustuksella ei tällä hetkellä saa kerättyä irtopisteitä eikä arvostusta. Juuri nyt Suomi, Suomen luonto ja matkailu ovat kansan keskuudessa hyväksyttäviä kaikilla mittareilla mitattuna.

Vaikka itse olen käpylehmäihminen, oli minullekin luonto hukassa monien ruuhkavuosien ajan. Nyt nautin jokaisesta luontohetkestä ja opin jatkuvasti miksi luonto on viisaampi kuin sen yksi pieni osanen – ihminen.

Luonnollahan on suuri voima tasapainottaa elämää. Olin kerran luonnossa tuolla Lieksan takamailla. Kanssani oli intialainen ystäväni, joka aina muistaa vinoilla, että onko Helsingissä ulkonaliikkumiskielto. Eikä tuolloin tiedetty koronasta mitään.

Tuolla Lieksan takamailla hän pysähtyi heti ensimmäisenä päivän ja pyysi, että kuunnellaan tätä hiljaisuutta. Ja niinhän me sitten joka päivä istuimme kannon nokassa pitkiä toveja sanomatta sanaakaan ja kuuntelimme hiljaisuutta. Se oli yksi vaikuttavimmista luonto-opeistani tähän mennessä.

Luontomatkailun renessanssi ei ole alkanut kaikilta osin fiksusti. Ihmiset eivät ole aina tajunneet eikä muistaneet, että metsässä ei ole kunnossapito-osastoa, joka siivoaisi pussit, pullot ja purnukat pois. Monilla luontopaikoilla ja poluilla on onneksi luontokummitoimintaa. Vapaaehtoiset, luontoa rakastavat keräävät siivottomuudet pois.

Jokamiehen oikeudet korostuvat varsikin nyt kun metsissä on runsaasti tarjolla luonnon aitoja vitamiinipommeja. Mustikka ja hillasato palkitsee ahkerimmat ja rohkeimmat. Tosin kokemattomuutta luonnossa osoittaa, että hillasoille on tänä kesänä jo eksynyt autettavaksi yli 80 ihmistä. Suo kun näyttää kaikista suunnista samanlaiselta ja kun hetken olet marjojen perässä pyörinyt, voi suuntavaisto olla kokolailla hakusessa.

Jos on luontomatkailu saanut melkoisen piristysruiskeen, niin samoin on käynyt kotimaanmatkailulle yleisestikin ja jopa kesämökkikauppa on käynyt kuumana.

Erityisen positiivista on ollut se, että sukupolvi, joka oli hukkaamassa kotimaan matkailun, onkin 18 – 44 vuotiaat suurin kotimaanmatkailua kasvattava ikäryhmä tällä hetkellä. Suurin kiinnostus kotimaanmatkailussa on vesi. Onneksi sitä riittää ja rannikkoalueet ja suurien järvien rannat ovat nyt suosikkikohteita. Jopa useiden tuntien jonotuksia on koettu Turun saaristoreitillä ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvassa hiljaisessa Ulko-Tammion saaressa eletään huippuvilkasta kesää.

Veneilyn määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti, ja koronakevät sai suosion suorastaan ryöpsähtämään. Heinäkuun alkuun mennessä uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin jopa neljännes enemmän kuin viime vuonna. Parhaimmillaan veneiden myynti on jopa tuplaantunut viime vuodesta.

Toki lentoliikenteen avauduttua, moni suuntaa jälleen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta aivan varmasti moni luontomatkailija on kokenut sisäisen rauhan ja kotimaanmatkailun helppouden, joten koronakesä tuskin jää ainoaksi kotimaan matkailun piikiksi ja kohokohdaksi.

Uusi tekniikkakin auttaa asiassa, vaikkapa Sanomien uusittu lomatutka netissä löytää sinulle yli 300 kotimaan kohdetta, joita et muuten helpolla löytäisi.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 27.7.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, luontomatkailu, kotimaanmatkailu, luonto,

Osaatko kuunnella hiljaisuutta

Lauantai 25.7.2020 klo 21.06 - Kauko Niemi

Blogi_IMG_1625.jpg

Huomasin yhtenä päivänä yllättäen, että olin istunut tietokoneellani puolisentoista tuntia. Olin ihaillut muutaman Facebook-ryhmän kuvia. Siis satoja ehkä tuhansia kuvia Suomen luonnosta (Suomen luonnonvalokuvaajat, Suomen luonnonkuvaajat) linnuista (Suomen linnut), loputtoman kauniita ja hetkessä olevia maisemia (maisemavalokuvaajat).

Ryhdyin myös miettimään miksei näitä kuvia pystyttäisi jakamaan jonkinmoista korvausta vastaan ja rakentamaan suomalaista luontoimagoa.

Kuvat ovat harrastajien ottamia arkisen kauniita ja arkisen erikoisia luontohetkiä sellaisena kuin suomalainen luonto on mahdollista kohdata joka päivä erilaisena ja eri puolilla maata.

Varsinaiset luonnon mainoskuvat, kun ovat ulkopuolisia ja tekemällä tehtyjä, toki jotakin tiettyä yhtä bisnestä varten. Ymmärrän senkin, että luonto on joillekin vieras joillekin jopa pelottava. Ja varmasti on paljon ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet luonnosta, eivätkä ole koskaan leikkineet käpylehmillä. Heille ei tuota suunnatonta tyydytystä olla hiljaisuudessa, vaan heidän on tarve esittää elämää jokin merkkituote päällä kansan keskuudessa.

Some on täynnä kotimaanmatkailijoiden ihastelua kuinka luonto voi olla kaunis. Jopa miljoonat suomalaiset saavat joka päivä ihastella mahtavia kokemuksia kotimaan luonnosta. Aivan kuin olisi juuri eilen keksitty ja syntynyt.

Koronan takia ulkomaan matkustuksella ei tällä hetkellä saa kerättyä irtopisteitä eikä arvostusta. Juuri nyt Suomi, Suomen luonto ja matkailu ovat kansan keskuudessa hyväksyttäviä kaikilla mittareilla mitattuna.

Vaikka itse olen käpylehmäihminen, oli minullekin luonto hukassa monien ruuhkavuosien ajan. Nyt nautin jokaisesta luontohetkestä ja opin jatkuvasti miksi luonto on viisaampi kuin sen yksi pieni osanen – ihminen.

Luonnollahan on suuri voima tasapainottaa elämää. Olin kerran luonnossa tuolla Lieksan takamailla. Kanssani oli intialainen ystäväni, joka aina muistaa vinoilla, että onko Helsingissä ulkonaliikkumiskielto. Eikä tuolloin tiedetty koronasta mitään.

Tuolla Lieksan takamailla hän pysähtyi heti ensimmäisenä päivän ja pyysi, että kuunnellaan tätä hiljaisuutta. Ja niinhän me sitten joka päivä istuimme kannon nokassa pitkiä toveja sanomatta sanaakaan ja kuuntelimme hiljaisuutta. Se oli yksi vaikuttavimmista luonto-opeistani tähän mennessä.

Luontomatkailun renessanssi ei ole alkanut kaikilta osin fiksusti. Ihmiset eivät ole aina tajunneet eikä muistaneet, että metsässä ei ole kunnossapito-osastoa, joka siivoaisi pussit, pullot ja purnukat pois. Monilla luontopaikoilla ja poluilla on onneksi luontokummitoimintaa. Vapaaehtoiset, luontoa rakastavat keräävät siivottomuudet pois.

Jokamiehen oikeudet korostuvat varsikin nyt kun metsissä on runsaasti tarjolla luonnon aitoja vitamiinipommeja. Mustikka ja hillasato palkitsee ahkerimmat ja rohkeimmat. Tosin kokemattomuutta luonnossa osoittaa, että hillasoille on tänä kesänä jo eksynyt autettavaksi yli 80 ihmistä. Suo kun näyttää kaikista suunnista samanlaiselta ja kun hetken olet marjojen perässä pyörinyt, voi suuntavaisto olla kokolailla hakusessa.

Jos on luontomatkailu saanut melkoisen piristysruiskeen, niin samoin on käynyt kotimaanmatkailulle yleisestikin ja jopa kesämökkikauppa on käynyt kuumana.

Erityisen positiivista on ollut se, että sukupolvi, joka oli hukkaamassa kotimaan matkailun, onkin 18 – 44 vuotiaat suurin kotimaanmatkailua kasvattava ikäryhmä tällä hetkellä. Suurin kiinnostus kotimaanmatkailussa on vesi. Onneksi sitä riittää ja rannikkoalueet ja suurien järvien rannat ovat nyt suosikkikohteita. Jopa useiden tuntien jonotuksia on koettu Turun saaristoreitillä ja Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluvassa hiljaisessa Ulko-Tammion saaressa eletään huippuvilkasta kesää.

Veneilyn määrä on kasvanut Suomessa tasaisesti, ja koronakevät sai suosion suorastaan ryöpsähtämään. Heinäkuun alkuun mennessä uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin jopa neljännes enemmän kuin viime vuonna. Parhaimmillaan veneiden myynti on jopa tuplaantunut viime vuodesta.

Toki lentoliikenteen avauduttua, moni suuntaa jälleen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta aivan varmasti moni luontomatkailija on kokenut sisäisen rauhan ja kotimaanmatkailun helppouden, joten koronakesä tuskin jää ainoaksi kotimaan matkailun piikiksi ja kohokohdaksi.

Uusi tekniikkakin auttaa asiassa, vaikkapa Sanomien uusittu lomatutka netissä löytää sinulle yli 300 kotimaan kohdetta, joita et muuten helpolla löytäisi.

 

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 27.7.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, luontomatkailu, kotimaanmatkailu, luonto,

Tervettä rusketusta ei ole

Sunnuntai 23.6.2019 klo 9.37 - Kauko Niemi

Rusketus ja sen merkitys on muuttunut vuosien varrella moneen otteeseen. Ja kun puhutaan rusketuksen terveydestä, voimme puhua yhtä hyvin henkisestä kuin fyysisestäkin terveydestä.

Rusketus on myös hyvin kaksijakoinen. Nykyinen rusketusihanne on tällä hetkellä erittäin voimakas ja siitä ollaan valmiit maksamaan maltaita. Rusketusta hankitaan kemiallisesti, keinoauringoilla, matkustetaan satoja jopa tuhansia kilometrejä päästäkseen rannalle ruskettumaan.

Rusketusihanne muuttuu jossakin vaiheessa yllättäen rasismiksi, kun se rusketus on aito ja luonnon kaunis. Tuolloin ihminen saa luokituksen tummaihoiseksi. Missä meneekään rusketuksen ja rasismin raja ja kuinka se määritellään. Sitähän ei tiedä kukaan. Jokainen ihminen päättänee sen omien käsitystensä ja kokemustensa perusteella.

Ylen juuri julkaisema Rusketuksen lyhyt historia kertoo, että ennen 1800-lukua vaalea hipiä on Euroopassa yläluokkaisuuden merkki ja kauneusihanne.

Teollistumisen myötä alempi sosiaaliluokka siirtyy sisätiloihin. Vapaa ulkoilmaelämä ja rusketuksen hankkiminen mahdollista vain eliitille. Rusketuksesta tulee menestyksen merkki.

1800-luvun lopulla tajutaan myös auringon valon terveysvaikutukset ja sen tuottaman D-vitamiinin merkitys luuston kehittymiselle. Köyhimpiäkin ihmisiä neuvotaan järjestämään lapsille mahdollisuuksia olla kesäisin ulkona.

1960-luvun lopulta lähtien väritelevisiossa esiintyvät maailmantähdet ja yleistyvä etelän lomailu syventävät rusketusihannetta, solariumit yleistyivät Suomessakin 1980-luvun puolivälissä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä havaitaan ihosyövän ja liialliseen auringonoton välinen yhteys.

* * * * *

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät nykyisin mielellään ja usein tämän kirjoituksen otsikkoa – tervettä rusketusta ei ole. Kiistaton tosiasia on, ettei kehomme valmista D-vitamiinia ja sitä saamme vain auringon ja ihon yhteistyöllä.

D-vitamiinintarpeemme ei ole kuitenkaan mittava, ei ainakaan niin suuri, että pitäisi maksaa tuhansia euroja päästäksemme ruskettumaan rannalle. Mitähän tapahtuisikaan rantaloma ja koko matkailubisnekselle siinä tilanteessa, että rusketus olisikin jotenkin häpeällistä. Maailman talous olisi kokolailla toisenlaisessa asennossa.

No auringon liialliselta vaikuttamiseltahan toki voi välttyä suojakertoimilla. Tosin viimeaikaiset selvitykset ovatkin osoittamassa, että ihmisen suurin elin iho välittää kertoimien kemialliset aineet verenkiertoomme. Ja taaskaan ei ole terveellistä rusketusta. Samoin käy kaiken maailman kemiallisilla rusketusaineilla.

Se kaikkein painavin hinta rusketuksesta on joka tapauksessa ihosyöpä. Ihon liiallinen paistaminen ja syövän yhteys on varsin selvä. Tosiasiassa muut ihosyöpätyypit, okasolusyöpä ja tyvisolusyöpä, ovat melanoomaa yleisempiä.

Okasolusyöpään sairastuu vuodessa noin 1 700 suomalaista. Siitä huolimatta okasolusyöpä ja sen aiheuttamat näkyvät ihomuutokset tunnetaan huonosti. Kaikkiaan Suomessa ihosyöpiin sairastuu vuosittain 15 000- 17 000 ihmistä.

Rakkaudesta rusketukseen maksetaan oma hintansa myös ryppyjen muodossa. Aurinko niin sanotusti vanhentaa naisten ihoa 15 prosenttia nopeammin kuin miesten ihoa. Oman kuormituksen rusketusihanteelle muodostaa erilaiset ryppyvoiteet, joilla taas kiihdytetään luotua kauneus-ryppykierrettä.

Elämme juuri nyt vuoden sitä hetkeä, kun uv-säteily on voimakkaammillaan. Olipa kauneusihanteesi rusketuskertoimilla mikä tahansa, niin nyt on syytä olla varovaisen huolellinen.

Testaa tietosi Yle:n testillä

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm Maanantaina 24.6.2019  kello 15.50 ja 20.50 Espanjan aikaan ja myöhemmin uusintoina.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, rusketus, terveys, rasismi, matkailu

Kiitos ei - lavastetuille elämyksille

Sunnuntai 29.4.2018 klo 14.12 - Kauko Niemi

Muistetaanhan, että elämys on lopultakin aina hyvin subjektiivinen tuntemus. Esimerkiksi matkailuyrittäjät ja toimijat voivat tehdä parhaansa, mutta kokijasta riippuu, jääkö kokemuksesta vuosienkin jälkeen muistettava tunnejälki hyvässä tai pahassa.

Matkailussa voimakkaana trendinä on tällä hetkellä hakea aitoja, arkisia kokemuksia. Lavastetut turistielämykset, vaikkapa kiertoajelut turistipyydyksestä toiseen tuskin jättää merkittävää elämyksen tunnetta.

Kielellistä eroakin on jo ilmassa. Kuka nyt haluaisi olla turisti. Matkailija voisi sen sijaan hyvinkin olla. Kööpenhaminassa asian kanssa on menty jo niin pitkälle, ettei enää edes puhu matkailijoista, vaan kaikki ovat temporary locals, väliaikaisia paikallisia. Kun paikallisten on hyvä olla kaupungissa, niin yleensä matkailijoidenkin on hyvä olla.

Jos minun pitäisi juuri nyt päättää aidon elämyksen etsinnästä, niin varmaan matkustaisin syksyllä Thaimaahan ja siellä kohteena Villa Thiger. Paikka on keskellä thaimaalaista maalaiskylää.  Uskoisin, että kameralle löytyisi kohteita lähiluonnosta. Samoin minulle täysin uusia eläinystäviä. Voisin toisaalta osallistua kylän tapahtumiin ja oppia ymmärtämään paikallista elämän menoa.

Toisaalta tiedän, että päivän pakolliset toimet muokkautuisivat toiveitteni mukaan. Ja Suomenkielelläkin pärjäisi. Tosin en olisi menossa syömään sinne karjalanpiirakoita munavoilla. Niitä kun saa esson baarista, eikä tarvitse matkustaa mihinkään.

Toki olen elämäni aikana tehnyt muutaman turistimatkan, mutta niistä ei ole juurikaan mitään elämyksellistä kerrottavaa. Tuli ja meni, unohtui. Paitsi tietysti se suomalainen kanssamatkustaja joka jaksaa kaiken aikaa verrata kuinka paljon paremmin asiat ovat Suomessa.

Elämäni ylivoimaisesti huonoimman hotellikokemuksen olen kohdannut työmatkalla Madridin Ritzissä. Minä olin joka paikassa liikaa, kuitenkin maksava asiakas. Aamulenkiltä palattuani meinasi koko hotelli seota. Lenkkarit jalassa hikinen t-paita päällä – miten tuollainen saadaan mahdollisimman nopeasti piiloon.

Seuraavana päivän löydän itseni puristuksessa seinän ja turvamiesten välissä. Kukaan ei sano mitään, siinähän jökötät, kunnes poliisisaattueessa, joku arabiherra saapuu hotelliin ja sen jälkeen voi maatiainen siirtyä huoneeseen. Yhtään positiivista asiaa en sitten tästä hotellista muistakaan. Antaisin yhden tähden.

Minulla on kohtuullisesti matkailukokemusta pyörällä. Vaikkapa vuosituhannen viimeinen kesä 1999. Kolmen kaverin kanssa Helsingin Senaatintorilta Venetsia Markuksen torille.

Tällä 1700 kilometrin matkalla tapahtui niin paljon aitoja elämyksiä, kokemuksia, että niitä riittää aina saunaillallisen verran, kuten viime lauantaina.

Olen muutamaan kertaan aiemminkin jo kertonut todella isosta elämyksestä, joka tuli minulle yllätyksenä puuntakaa. Fillaroin luotoreittiä pitkin Lieksassa ja seurana oli intialainen ystäväni. Metsähän ei ole minulle mitenkään vieras, mutta kun toinen pysähtyy ja pyytää kuuntelemaan hiljaisuutta. Sitä en ollut tajunnut aiemmin miltä tuntuu. Kaksi ihmistä istuu kivellä yli puolituntia sanomatta sanaakaan ja kuuntelee hiljaisuutta.

Tiedostan, että hänelle hiljaisuus on käsite, jota ei voi kuunnella Intiassa. Ja minullekin uusi käsite ja aito elämys, joka ei ole unohtunut.

Yhtään en ihmettele yksityisasuntojen vuokraintoa. Jo ennen Airbnb:tä olen vuokrannut asunnon Budapestista ja Nizzasta. Ja aina hotellin ilman aamiaista, silloin kun se on mahdollista. Mikä ihanuus mennä joka aamu johonkin uuteen ja erilaiseen paikkaan fiiliksen mukaan.

Joitakin kertoja olen myös kokeillut ruokalottoa. Ajanut johonkin ”lähiöön” ja mennyt siellä syömään. Tottakait pelin henkeen silloin kuuluu, ett joskus onnistuu ja joskus ei. Mutta kokemus on arvaamattoman jännittävä, eikä taatusti lavastettu.

Suomestakin löytyy jo matkailupalveluja, missä illallinen nautitaan suomalaisen perheen parissa ja heidän kotona. Ja jopa niitäkin, että olet koko päivän perheen parissa ja mukana illallisen valmistuksessa ilman kulisseja.

Pääasiahan on, että tunnistat rehellisesti asiat, jotka liikauttavat sisintäsi. Etkä matkusta selfieiden ja somenäyttäytymisen ehdoilla. Aina kannattaa olla utelias.

 

Tämä on kuultavissa podcastina maanataina 30.4.2018 klo 20:30 Finnradio.fm taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai nettikanavalla 21:30 (Suomen aikaan)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämys, lavastettu elämys, Hotel Ritz, matkailu, Lieksa

Lomatuskaa

Perjantai 30.9.2011 - Kauko Niemi

Minun lomastressi syntyy näköjään siitä etten meinaa keksiä lomalla mitään tekemistä. Siksi varmasti viimeisin loma oli kolme vuotta sitten. Lomalla tarkoitan pidempää yhtämittaista aikaa kuin puolipäivää. 
Tämän kriteerin mukaan ensi viikolla olen lomalla kolme päivää vaeltamassa Lapissa. Toivottavasti mittariin kertyisi noin 50 km. 
Mutta miten ne lomasuunnitelmat sitten syntyvät? Kohdallani niitä ei synnytä matkatoimisto. Voisinko inhota mitään muuta sen enempää kuin kulkea porukassa turistirysältä toiselle. Niitä voi katsella ja niistä voi lukea netissäkin. Lisäksi usein turistinähtävyyksistä näkee ihan asiallisia videoita. Rannalla löhöämistä kestän korkeintaan 20 sekuntia. Enkä halua polttaa itseäni auringossa.
Haluaisin tutustua paikalliseen arkeen ja ihmisten elämään ja niitä ei oikein löydy turistitoimistoista. Hyvin riittää kun käppäilee ympäriinsä ja seuraa elämän menoa. Tekee havaintoja. Usein olen ottanut julkisen liikennevälineen ja ajanut sen päätepysäkille. Pyörinyt siellä ja valinnut paikallisen kuppilan, missä syönyt lounaan tai päivällisen. Aina ei ole ruoka onnistunut, mutta fiilis on ollut sataprosenttinen joka kerta.
Kohdevalintaa ohjaa liki aina paikka, jossa en ole aiemmin käynyt. Mutta myös aika usein kuinka kuvauksellista siellä on. Vielä julkaisematta on Minun Munchen. Munchenin käynnin jälkeen ymmärrän saksalaisen täsmällisyyden. Minulla on 137 kuvaa mucheniläisistä kelloista. Tuskin löydät kellotonta näkymää tuosta kaupungista. Minun Italiani. Minun Lissabon.
Toivematkalistalla on myös Juan Diego Florenz. Tällä hetkellä korkeimmalle arvostamani tenori. Viime kevättalven resitatiivikonsertin liput Madridissa myytiin 20 minuutissa loppuun. Siinä ei auttanut paikallinenkaan apuri.
Teema olisi myös hyvä tapa valita matkakohde. Ylivoimaisesti parasta Thaimaan matkallani oli se, että menin siellä kokkikurssille. Tämän jälkeen ymmärrän, että he tekevät ruokansa käänteisessä järjestyksessä kuin me suomalaiset. 80 prosenttia ruonvalmistuksesta kuluu erilaisten mausteseosten ja –liemien valmistukseen, joissa itse ruoka kypsennetään. Mehän paistamme pihvin ja pistämme sitten pippuria pintaan. Onhan minulla nyt Thairuoka Diplomi. 
Hyvä matkailuidea olisikin mennä eksoottisiin maihin ja hakeutua kussakin paikassa ruokakurssille, oppia ymmärtämään paikallista elämänmenoa ruoan kautta. 
Teemaksi voisi sopia myös vierailu kaupungissa, missä on järjestetty olympiakisat. Tästä listasta löytyisi heti parikymmentä matkakohdetta (lihavoitu käymätön olympiakaupunki) 
Kesäolympialaiset 1896, Ateena, Kreikka
Kesäolympialaiset 1900, Pariisi, Ranska
Kesäolympialaiset 1904, Saint Louis, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1908, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 1912, Tukholma, Ruotsi
Kesäolympialaiset 1916, Berliini, Saksa: ei pidetty ensimmäisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1920, Antwerpen, Belgia
Kesäolympialaiset 1924, Pariisi, Ranska
Kesäolympialaiset 1928, Amsterdam, Alankomaat
Kesäolympialaiset 1932, Los Angeles, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1936, Berliini, Saksa
Kesäolympialaiset 1940, Tokio, Japani > Helsinki, Suomi: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1944, Lontoo, Britannia: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Kesäolympialaiset 1948, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 1952, Helsinki, Suomi
Kesäolympialaiset 1956, Melbourne, Australia
Kesäolympialaiset 1960, Rooma, Italia
Kesäolympialaiset 1964, Tokio, Japani
Kesäolympialaiset 1968, México, Meksiko
Kesäolympialaiset 1972, München, Saksa
Kesäolympialaiset 1976, Montreal, Kanada
Kesäolympialaiset 1980, Moskova, Neuvostoliitto
Kesäolympialaiset 1984, Los Angeles, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 1988, Soul, Korea
Kesäolympialaiset 1992, Barcelona, Espanja
Kesäolympialaiset 1996, Atlanta, Yhdysvallat
Kesäolympialaiset 2000, Sydney, Australia
Kesäolympialaiset 2004, Ateena, Kreikka
Kesäolympialaiset 2008, Peking, Kiina
Kesäolympialaiset 2012, Lontoo, Britannia
Kesäolympialaiset 2016, Rio de Janeiro, Brasilia
Talviolympialaiset

Talviolympialaiset 1924, Chamonix, Ranska
Talviolympialaiset 1928, St. Moritz, Sveitsi
Talviolympialaiset 1932, Lake Placid, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1936, Garmisch-Partenkirchen, Saksa
Talviolympialaiset 1940, Sapporo, Japani > Sankt Moritz, Sveitsi > Garmisch-Partenkirchen, Saksa: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Talviolympialaiset 1944, Cortina d'Ampezzo, Italia: ei pidetty toisen maailmansodan vuoksi
Talviolympialaiset 1948, St. Moritz, Sveitsi
Talviolympialaiset 1952, Oslo, Norja
Talviolympialaiset 1956, Cortina d'Ampezzo, Italia
Talviolympialaiset 1960, Squaw Valley, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1964, Innsbruck, Itävalta
Talviolympialaiset 1968, Grenoble, Ranska
Talviolympialaiset 1972, Sapporo, Japani
Talviolympialaiset 1976, Innsbruck, Itävalta
Talviolympialaiset 1980, Lake Placid, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 1984, Sarajevo, Jugoslavia
Talviolympialaiset 1988, Calgary, Kanada
Talviolympialaiset 1992, Albertville, Ranska
Talviolympialaiset 1994, Lillehammer, Norja
Talviolympialaiset 1998, Nagano, Japani
Talviolympialaiset 2002, Salt Lake City, Yhdysvallat
Talviolympialaiset 2006, Torino, Italia
Talviolympialaiset 2010, Vancouver, Kanada
Talviolympialaiset 2014, Sotši, Venäjä
Talviolympialaiset 2018, Pyeongchang, Etelä-Korea



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: loma, matkailu, olympialaiset

Myykää hiljaisuutta, älkää kansallispukuja

Lauantai 12.1.2008 - Kauko Niemi

Matkamessujen Suomi-halli sai surun puseroon. Aivan kuin ei olisi elänyt tätä päivää tai kaikki näytteilleasettajat olisivat tulleet Kalevalasta. Missä on tämän päivän viesti.

Tiedän tosi tarkkaan kun menen mihin maahan tahansa, niin kansallispukuiset ihmiset esittävät jotakin menneestä maailmasta. Ja minä kun matkustan, haluan kokea tätä päivää tässä ja nyt ja mieluusti vielä sellaista, jota ei ole tarjottu samassa muotissa viimeiset 15 vuotta.

Ensinnäkin suomalainen on pelottava ulkomaalaiselle ihmiselle. Ulkomaalaisella kestää viikkoja, kuukausia ennen kuin hän ymmärtää, että suomalainen ei ole vihainen, eikä tarkoita mitään pahaa istuessa myrttinä, suupielet alaspäin junassa, bussissa, lentokoneessa. Yksi lomaviikko ei siihen riitä.

Jokaisessa kylässä pitää olla huvipuisto, tuhottomasti äksöniä ja kilpailla ikään kuin disneylandien kanssa ja hävitä jokaisessa käänteessä menneisyyden symboli, suomalainen kansallispuku päällä. Tällainen mielikuva syntyi, kun messujen käytäviä käveli.

Seychellit oli omalla osastollaan esittelemässä paratiisisaarien ihanuutta, jossa vuosittain vierailee noin 500 suomalaistakin. Osasto oli varsin simppeli, ja Seychellien edustaja sai hyvälle mielelle omalla käytöksellään. Mies ei tyrkyttänyt mitään, mutta hymyilevä vastaus tuli kaikille bonus pistein. Hän myi kaunista luontoa ja hyvää oloa.

Välttämättä tuli myös mieleeni muutamat kokemukset maassamme vierailevista tuttavistani. Toissa kesänä lähdin intialaisen tuttavani kanssa pyöräilemään Lieksaan. Patvinsuolta pohjoiseen, karhunpolku-reittiä pitkin. Reittiä on mainostettu maailman kauneimmaksi pyöräreitiksi. Sitähän se varmaan onkin. Mutta vasta tuolla metsässä tajusin mistä on kyse, kun olimme kolme päivää kulkeneet emmekä nähneet yhtään ihmistä. Ja kun vieraani pysähtyi monta kertaa päivässä ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää että hän ei ole koskaan aikaisemmin voinut ylipäätään mennä metsään. Kotimaassaan Intiassa metsät ovat täynnä käärmeitä ja erilaisia ötököitä ja villieläimiä. Siellä ei voi nauttia vaeltamisesta. Ennen Suomeen tuloaan hän asui Yhdysvalloissa, missä ei ole jokamiehen oikeutta. Yksityiset metsät ovat pääosin aidattu ja luonnonpuistoissa pahimmillaan jaetaan vuoronumeroita vierailua varten.

Muutama vuosi sitten radiossa haastateltiin saksalaista turistia. Mikä on mieleenpainuvinta Suomessa. Vastaus oli, että olemme ajaneet 46 kilometriä pikitietä, eikä yhtään autoa ole tullut vastaan.

Hiljaisuus on monelle extreame-laji. Muutama vuosi sitten en saanut japanilaiselle vieraalle hotellimajoitusta ja sijoitin hänet syksyisenä, tuulisen yönä yksinäiseen, hienoon ja kalliiseen majataloon luonnon keskelle.

Aamulla noutaessani tajusin mitä olin tehnyt. Ihminen, joka koskaan ei elämässään ollut kokenut pimeyttä, yksinäisyyttä saati syksyisen tuulen epämääräistä ääntä, oli aamulla liki shokissa pelosta.

Tällaista hiljaisuutta, luontoa, yksinäisyyttä ja extreame-matkailua en huomannut tarjottavan lainkaan messukeskuksessa. Siinä olisi tuotteistettavia ideoita.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkailu