Uutiset - Juttu on julkaistu ensi kerran 31.8.2021

Lauantai 23.7.2022 klo 21.41 - Kauko Niemi

Kierrätys on kestävän kehityksen kannalta olennaista toimintaa, joka kuuluu meidän jokaisen velvollisuuksiin. 

Nyt olen löytänyt toimialan, missä kierrätys on viety huippuunsa. Se on media, missä uutisena julkaistaan parinvuoden takaisia juttuja. Toki sitten loppuun on vaivihkaa lisätty, että juttu on julkaistu ensi kerran 31.8.2021. Juttu on  muutamalla adjektiivilla maustettu ja liioiteltu ikään kuin tähän päivään.

Niin ja aidossa journalismissa adjektiivin saa lisätä juttuun vain päätoimittajan suostumuksella.

Nyt olen jo aika usein tottunut siihen, että ensimmäiseksi kurkkaan jutun loppuun ja varmistan kuinka vanhaa kamaa tämä oikein onkaan. Miksei ensijulkaisupäivää näytetä heti alkuun, silloin voisi päätellä, että tämän julkaisun jälkeen on tehty ainakin kaksi tutkimusta, joista on myös uutisoitu. Näin voisi ymmärtää kokonaisuuden, kuinka asiassa on edetty.

Yle Areena täytti juuri 15 vuotta. Onneksi olkoon! Areenan kohdalla asia on harvinaisen selvä kaikki sisältö, myös aamun uutiset ovat arkistokamaa. Jos joku asia vielä kiinnostaa jälkikäteen, niin se löytyy Areenasta. Reilua peliä jopa helppoa, jos sattuu ymmärtämään Ylen ohjelmien luokituksen ja hakukriteerit. Suosituimmat, Tämäkin saattaa kiinnosta sinua – ei juurikaan auta.

Aika monta kertaa minulle on käynyt niin, että kuuntelen autoradiosta jotakin mielenkiintoista asiaa alusta, lopusta tai keskeltä ja sitten yritän löytää ohjelman Areenasta, jotta voisin kuunnella kokonaan. Aika monta kertaa en Areenan haulla sitä valitettavasti löydä mutta googlettamalla kyllä.

Mutta takaisin tuohon kierrätykseen. Ymmärrän oikein hyvin, ettei millään medialla ole niin paljon hyviä toimittajia, että pystyisi tuottamaan nettisivuilleen jatkuvaa juttuvirtaa uusista ennen julkaisemattomista asioista ja hyvä niin. Tällöinhän juttuvirtaan olisi pakko tuottaa täysin mitättömiä ilmiötä - kuinka joku tyrkkyjulkkis oli tänään pukeutunut kauppareissullaan. 

Kierrätyksen huipentumia ovat sitten nekin jutut, jotka mediatalo julkaisee kymmenessä aluelehdessään ja niiden nettisivuilla. Osalla paikallisjulkaisuista ne ovat netissä vapaasti luettavissa ja osa tunnusten takana, ainakin silloin kun alueellinen aviisi on maksullinen.

Paperisen median siirtyminen sähköiseksi on ollut jo 20 vuoden taistelu ja organosointi, jossa kokeillaan ja testataan mitä kummallisempia toimintatapoja ja rakennetaan mitä kummallisempia mielikuvia. Kuitenkin taustalla pitäisi olla journalistiset periaatteet ja palvella lukijoita. Palvella niin hyvin, että lukija olisi valmis niistä maksamaan

Sähköiset julkaisut ovat kuitenkin ajanut arvostettujakin medioita ärsyttävään nettijournalismiin. Malliesimerkkinä Helsingin Sanomat. Vaikea on enää erottaa pyöriikö ruudulla Iltis vai Hesari vai Seiska. Siksi itse esimerkiksi lopetin Hesarin 45 vuotta putkeen kestäneen maksullisen tilauksen. Ensin paperisen sitten sähköisen.

Kierrätyksessä ei sinänsä ole mitään pahaa ja kasvava osa ihmisistä katsoo ja lukee uutisia ja ohjelmia silloin heille parhaiten sopii ja eniten kiinnostaa. Tämä on joka tapauksessa tulevaisuus. Kierrätetyt jutut vaan pitää reilusti osoittaa, ettei kyseessä ole Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaan Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump. Mitä tapahtuu nyt ja mitä tapahtui eilen.

Yle on ollut Areenallaan oikeilla jäljillä jo pitkään ja samaa selkeää jakoa toivoisi muidenkin toteuttavan – olkoonkin avatun juttuvaraston muoto tai nimi mikä tahansa. Pääasia ettei kierrätyksellä huijata lukijoita muka suurella uutisellisuudella, aktiivisuudella ja aina paikalla -mentaalilla. 

 

PS. 

Kierrätyksen tärkeys - Minulla on henkilökohtaisesti kahdeksan kierrätysastiaa. Yhdeksäs on tietokoneiden roskakori, joka on ehdottomasti eniten käytössä oleva kierrätysastia. Paperikeräyspussukka pitää tyhjentää nykyään ehkä kahdesti vuodessa, kun paperilehtiä tulee vain silloin tällöin, yksi tilattuna ja kaksi jäsenyyden perusteella.

Yhden ihmisen taloudessa kierrätys on muutoin helpohkoa mutta aikaa vievää. Ennen tämän blogin kirjoitusta piti huuhdella tölkkejä puhtaaksi, jotka näillä keleillä rupeaisivat helposti haisemaan. Se verran harvakseltaan jäteastiat täyttyvät minun taloudessani. 

 

Tämän blogin ääniversio on kuultavissa Finnradio.fm sivulla 25.7.2022 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, media, uutinen, kierrätys, uutisten toisto, Yle, Yle Areena, Helsingin Sanomat,

Media matkii somea ja esittää muuta

Perjantai 3.12.2021 klo 16.13 - Kauko Niemi

Face2.JPG

 

Kenellekään ei varmasti ole epäselvää, että some on täynnä mitä erilaisimpia mielipiteitä ja muunneltua totuutta. Joissakin tapauksissa toki yhden ihmisen kohdalla saattaa olla ihan todellistakin, muttei se kuitenkaan juurikaan muuta maailman menoa.

Voit esimerkiksi seurata kahta täysin erilaista Facebookia – suosituimmat ja viimeiset. Viimeisimmät eli tuoreimmat-otsikko on yleensä jossakin sivummalla. Suosituimmat on tavallaan se originaali face, jolla koukutetaan käyttäjät algoritmin tuottaman mielenkiinnon mukaan. Ihminenhän tykkää, jos hänestä tykätään. Itse arvostan kyllä enemmän niitä päivityksiä, jotka saavat peukkujen sijaan paljon asiallisia kommentteja. Jokaisesta kommentista oppii, yhtä arvokasta kuin keskusteluissa kuunteleminen.

Miksi ihmeessä media haluaa matkia somea, jolla rakennetaan epämääräistä tiedonkulkua ilman oikeaa ja luotettavaa tietoa. Jahdataan vain tykkäämisiä. Oikeesti median pitäisi jahdata selkeää somesta erottautumista kaikin keinoin ja ennen kaikkea informatiivisuutta ja luotettavuutta.

”Kuinka monta ihmistä tarvitaan yhden laatujutun tekemiseen? Tämä kiinnosti mediakeisari Rupert Murdochia vuonna 2007 kun hän oli ostamassa perinteistä The Wall Street Journal -lehteä.” Näin aloittaa Kauppalehdessä julkaistun kolumninsa Eero Vassinen. Sehän on selvää, ettei yhden toimittajan näkemys voi olla vedenpitävästi puolueeton.

Suomalaisessa uutismediassa on kaksi huolestuttavaa trendiä | Kauppalehti

Vassinen jatkaa, että henkilövetoisuus on uutisjuttujen viihteellistymisen näkyvimpiä oireita. Laiskuudessaan toimituksissa naamioidaan kevyt henkilöhaastattelu uutiseksi. Taustatyötä ei jakseta tehdä kunnolla, koska se todennäköisesti vain pilaisi klikkejä ja tilauksia ajamaan haettavaa raflaavaa kommenttia.

Vassinen esittää asian kiltisti. Kevyet henkilöhaastattelut ovat tyrkkyjulkkisten tuputtamaa postia.

Tuosta intoutuneena laskin tämän blogin kirjoituspäivän Ilta-Sanomien ja Iltalehden turhien julkkisten tyrkkyjutut: Ilta-Sanomat 17 ja Iltalehti 15. Sehän on nopeaa ja helppoa toimittamista, kun ei tarvitse kuin ottaa vastaan materiaalia ja syöttää pienillä viilauksilla järjestelmään arkistokuvien kera. Tai useimmissa tapauksissa uusi kuvakin tulee mukana.

Toinen helppo ja nopea tapa on julkaista suureellisesti uudelleen joku rikosjuttu ja kertoa viimeisessä kappaleessa, että poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi.

Jos minä innokkaana luontokuvaajana seuraisin vaikka Facebookin suosituimmat luontokuvat, minulle näytettäisiin 90 prosenttisesti auringonlaskukuvia. Ihmiset peukuttavat värejä, vaikka kuvan viesti ja informaatioarvo, jopa tekninen toteutus olisivat tasan nolla.

Kun seuraan Facbookin viimeisimpiä, kohtaan todella hienoja oivalluksia ja tapahtumia, joita luonnossa kohdataan aniharvoin. Niistä oppii aina uutta, vaikkei kuva olisi saanut kuin pari peukkua, eikä koskaan päässyt koneen rakentamalle suosituimmuuslistalle.

Olen oppinut myös tuntemaan paremmin monia ystäviäni, kun näen heidän suhtautumisensa asioihin – niitähän ei minulle näytettäisi, jos seuraisin vain suositumpia.

Näin se rakentuisi mielenkiintoinen mediakin aikaan ja paikkaan sidottua sekä ennen julkaisematonta tarkistettua tietoa. Media, joka tarjoaisi selkeää lisäaroa. Siitä olisin valmis maksamaan jonkinmoisen tilaushinnankin. 50 vuoden Hesarin tilausputki katkesi tänä syksynä.

Tuossa aiemmin referoin iltapäivälehtiä, joissa viihteellisyys ja klikkijouralismi rehottaa somen jatkeena. Mutta kun menen Yle Arenaan, olen täysin hukassa. Sekin matkii someilmiötä.  Arena suosittelee tai tarjoaa eniten katsottuja. On todella vaikea löytää jotain ohjelmaa, josta kuulin pätkän vaikkapa autossa.

Arena ei ole vielä koskaan onnistunut suosittelemaan minulle sellaista ohjelmaa, johon olisin tarttunut. Ison pajan algoritmit eivät löydä minua - pitäisikö sanoa onneksi. Mutta jos en yläkulman suurennuslasilla löydä jotakin niin sitten menee hankalaksi.

Jos media haluaa erottautua somesta, mikä olisi tärkeää, niin aikaan ja paikkaan sidotut uutiset oikeilla faktoilla ilman ylenpalttista viihteellisyyttä on ainoa tie erottautua.

Lopuksi lainaan vielä Vanniset asiallisen hyvää kolumnia – ”loppujen lopuksi laadukkaassa uutismediassa ei ole kyse mistään muusta kuin sen tekijöiden määrästä ja laadusta. Media jaksaa juhlapuheissa korostaa omaa yhteiskunnallista tehtäväänsä. Sitä ei voi lunastaa ilman sisällöntuotannon laatua.”

Nyt ollaan jo valitettavan myöhässä. Nykyisen tilanteen korjaaminen vie aikaa ja vaatisi varmaan ison rahatukon lisäksi myös somen vastakohtaista media algoritmia, joka ohjaisi toimintaa muilla kriteereillä kuin klikkien määrällä ja artikkelin lukuajalla.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 06.12.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, media, toimitus, Eero Vassinen, Kauppalehti, Facebook, tyrkkyjulkkis, Yle Areena,

Medialukutaitoa hämmentää itse media

Lauantai 20.2.2021 klo 18.17 - Kauko Niemi

Vanha.JPG
Iltalehden pääuutinen lauantaina 20.2.2021, siis poliisitutkinta valmistunut vuoden takaisesta onnettomuudesta



Maailmasta ei löydy sellaista rohveettaa, joka pystyisi opettamaan nykytilanteessa luotettavaa medialukutaitoa. Siis sellaista, että lukija heti tajuaisi onko kyseessä luotettava, faktoihin perustuvaa, aikaan ja paikkaan sidottua journalismia vai somen kuplaantuneita mielipiteitä.

Medialla tulisi olla tällä hetkellä yksinkertaisen selkeänä tavoitteena erottautua täysin sekä teknisesti että etenkin sisällöllisesti somen välittämistä viesteistä. Eikä kenelläkään olisi epäselvää, kuinka luettuun, kuultuun tai katsottuun viestiin tulisi suhtautua. Olipa sitten oma viitekehys mikä tahansa.

Siinäkään ei enää näytä olevan suurta eroa, kun somessa joku juttu kiertää jaossa ties kuinka monetta kierrosta ja kuinka monetta vuotta. Medialla raflaavat ostikot ja sitten lopussa kerrotaan, että tämä julkaistu aiemmin silloin ja silloin. Radiossa ja tv:ssä uusintoja on ollut pitkään, mutta onhan ne kuitenkin reilusti kerrottu uusinnoiksi.

Onhan se jotenkin työlästä ensin selvittää, milloin asia on tapahtunut. Kun on 20 vuoden toimittajakokemuksella tottunut siihen, että uutinen on aina aikaan ja paikkaan sidottu. Medialukutaitoa sekin, kun tuttava kertoo innoissaan jostakin, vaikkapa ”uudesta” terveysuutisesta ja sitten pitää toppuutella – olethan nyt varmasti huomannut, että tämä on julkaistu jo 2016. Sen jälkeen kaikki alan tutkimukset ovat jo muuttuneet ja muuttaneet käsitystä vaikkapa D-vitamiinista.

Tämän päivän teknologia mahdollistaa paljon ja pitääkin mahdollistaa kaikkea uutta. Se ovat osoittaneet mm. Facebook, Google ja muut somejätit omine algoritmeineen. Niiden toimintamallit ovat täysin erilaiset kuin journalistiset periaatteet ja siksi niitä ei kannattaisi suoraan matkia, jos todella haluaa erottautua somesta. Siinä missä facebook tyrkyttää kuplaasi eniten tykättyä, niin median pitää tyrkyttää tuoreinta.

Tekniikkaa toki pitää mediankin hyödyntää ja sillä saa paljon aikaiseksi, muttei mallintaa somejättejä. Tai sisällön kustannuksella vain jahdata klikkejä ja pelata voittajaa pelkällä statistiikalla. Itse käyn painia parhaillaan esimerkiksi Hesarin tilauksen kanssa. Lähes joka päivä v-käyrä nousee, kun kokee tulleensa petetyksi. Esimerkkinä vaikkapa - Kaikki muuttui hetkessä – ja itse jutussa mikään ei muuttunut.

Varsin tuore kirja on oikeutetusti varoittava sormi pystyssä. Taloustoimittaja, tietokirjailija Juha-Pekka Raeste on kirjoittanut Ylen MOT:n toimittajan Hannu Sokalan kanssa kirjan - 50 maailman vaarallisinta yritystä.  Kirja tuo esille kuinka teknojätit saavat käyttää valtaansa lähes miten haluaa. Maailman suurimpia vaikuttajia ja niiden seuraamuksia ei oikein kukaan seuraa ja pysty rehellisesti raportoimaan. Putinistakin tiedetään tarkemmin. 

Ylen kehityspäällikkö Kari Haakanan mukaan riippuvuus ulkoisista alustoista on todella ongelmallista. Facebook voisi esimerkiksi rajoittaa sille kriittisen jutun leviämistä, ja ulkopuoliset eivät koskaan saisi tietää sitä. Lisäksi toimitus ei hakukoneissa tai sosiaalisen median alustoilla pysty vaikuttamaan jutun jatkokäyttöön tai julkaisukontekstiin, mikä Haakanan mukaan lähestyy jo toimituksellisen päätösvallan luovuttamista ulkopuoliselle yritykselle.

 

Todella osuvan ja suorasanaisen kritiikin esittää Tuija Siltamäki Ylen viime viikkoisessa kolumnissaan - Pyydän, lakataan lässyttämästä sananvapaudesta ja aletaan vaahdota mediakritiikistä.

Siltamäki on Ylioppilaslehden päätoimittaja, jota hävettää olla töissä näin typerällä alalla. Kuten hän itsensä esittelee kolumninsa lopussa. No vähän hävettää minuakin kehityksen suunta 20 vuoden toimittajakokemuksella.

Siltamäki aloittaa kolumninsa - Suomalaisessa journalismissa on jokunen hauska erityispiirre. Yksi niistä on moraalinen omahyväisyys. Sananvapauden mallimaa, sanotaan. Siis Suomi.

Jatkossa hän kuvaa konkreettisesti kuinka media-ala syö itseään sisältä käsin. Tilanne ei tietenkään ole helppo tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta se ei tule paranemaan ainakaan sillä, että ollaan amerikkalaisten teknologiayritysten armoilla niitä matkien. Arvostus syntyy olemalla selkeästi parempi ja luotettavampi suomalaisen tiedon ja suomalaisen näkökulman tuottajana ja jakelijana.

Siltamäki kiteyttää kolumnissaan - Mitä vähemmän on lehtiä ja toimittajia, sitä vähemmän on moniäänisyyttä ja erilaisia näkökulmia. Mitä useampaa lehteä yhä pienempi porukka väsää, sitä vähemmän on persoonallisia näkökulmia ja luovuutta.

Pakkoyrittäjä-freelancereiden taas ei kannata nähdä "sisältöjen" eteen yhtään enemmän vaivaa kuin on pakko, koska palkkio ei kuitenkaan kompensoi vaivannäköä.

Lopputuloksena syntyy huonoja juttuja. Ketään ei kiinnosta lukea huonoja juttuja, joten tilaajamäärät laskevat, talous menee kuralle ja taas on aika vahvistaa toimintaa leikkaamalla. Näin Siltamäki, johon näkemykseen on helppo yhtyä.

Jos minä nyt tällä hetkellä tekisin epätieteellisen kokeen ja keräisin samasta aiheesta tekstejä mediasta ja somesta, niin veikkaukseni on, että harva ihminen pystyy erittelemään niitä juoruiksi ja jornalistisiksi tuotteiksi.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 21.2.2021 su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Esimerkkejä huijatuksi tulemisesta

Helsinkiläisellä lähiöllä on salaa rakennettu identiteetti, joka valkenee vain ilmasta katsottuna – Nyt arkkitehti kertoo, miksi päätyi ratkaisuun, jota kukaan ei maan tasalta näe

Maailman supertähdet matkaavat syrjäisen metsätien päähän tapaamaan suomalaista gurua, jonka ”taikanäpit” tekevät ihmeitä

Kuluttaako sinunkin ilmalämpö­pumppusi piilosähköä, vaikkei olisi päällä? Tämä kikka voi säästää kymmeniä euroja

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnrdio, medialukutaito, Juha-Pekka Raeste, Hannu Sokala, Kari Haakan, 50 maailman vaarallisinta yritystä, Tuija Siltamäki

Ettei vaan statistiikka ja kiire ohjaisi liikaa journalistisia päätöksiä

Perjantai 11.9.2020 klo 15.10 - Kauko Niemi

Täydellisenä uutisnarkomaanina kaipaan niitä sujuvia aikoja, kun median otsikon ja ingressin jälkeen silmäili kuvatekstit ja tiesi alle minuutissa mitä uutta on oikeesti tapahtunut. Ja sitten kun oli aikaa, saattoi lukea taustat eli uutisen loppuun ja saada luotettavaa taustoitusta.

Mediaa on toki helppo arvostella, etenkin jos ei tunne työskentelytapoja ja menetelmiä saati kunkin median itsensä itselleen määrittelemää linjaa. Media on tuote siinä missä mersukin. Harva autoilija pystyy vaikuttamaan mersun tuotekehitykseen, mutta pystyy tekemään myönteisen tai kielteisen ostopäätöksen.

Näin se on mediankin suhteen. Se ettei Kirkko&Kaupunki -lehti mässäile matti nykäsillä tai tissi maisoilla, on vain lehden linjapäätös, eikä yksittäisen toimittajan pahansuopaisuutta. Itsekin olen käynyt monessa tietokonepelien julkistutilaisuuksissa ja jättänyt kirjoittamatta sanaakaan hienosta pelistä, sillä pelillä ei ollut teknistä tai taloudellista merkitystä.

Viimeaikaisista taistelukohuista esimerkkinä voisin vaikka nostaa Antti Heikkilän. Jo paljon ennen kirjakohua sanoin monesti ääneen, että Heikkilä pilaa asiallisen viestinsä, kun ei ymmärrä lainkaan median toimintatapoja. Ja Heikkilä ei missään tapauksessa ole ainoa.

Itsekin olin yli 17 vuotta organisaatioiden viestintähommissa ja uskoin tietäväni tasan tarkkaan median toimintatavat. Tapasinhan mediaa liki viikoittain. Ja kun hyppäsin aidan toiselle puolelle, yllätys oli suuri. Enhän lainkaan tiennyt kuinka julkaisua ja yksittäisiä uutisia suunniteltiin, organisoitiin, toteutettiin ja kontrolloitiin.

Silloin kun itse olin 20 vuotta toimittajana en muista yhtään omaa juttuani, joka olisi mennyt julkisuuteen suoraan sanasta sanaan minun saattelemana. Aina oli joku ”vahtimassa” että juttu oli ylipäätään kulloisenkin median linjan mukainen, sisällöltään ymmärrettävä. Joskus piti oikein kunnolla puida useamman ihmisen voimin, mitä nyt oikeesti oltiin uutisoimassa. Lukijatutkimukset antoivat sitten osviittaa, kuinka kohderyhmä asian ymmärsi.

Sitten 1990-luvun lopulla pääsinkin niiden autuaitten joukkoon, jotka täysipäiväisesti alkoivat tuottamaan sähköistä uutispalvelua ja ilman minkäänlaista kytköstä painettuun sanaan. Ei välttämättä tarvinnut piitata jutun pituudesta, eikä kuunnella toimitussihteereiden muistuttelua jutun pituudesta eli merkkimäärästä.

Verkkojulkaisun myötä nousi statistiikka arvoon arvaamattomaan sekä palvelun rakenteessa että yksittäisissä jutuissa. Varsin nopeasti tuli esille palvelun liian monimutkaiset rakenteet. Kolmen klikkausen takana olevat jutut eivät juurikaan saaneet lukijoita.

Sellaista ihmistä ei löydykään, joka ei olisi kiinnostunut välittömästä palautteesta. Tässä suhteessa ihmisellä ja koiralla ei ole suurtakaan eroa millaisen reaktion välitön palaute tuottaa. Statistiikka osoitti, kuinka monta kertaa juttu oli avattu. Ja niitähän sitten seurattiin innolla ja ihmeteltiin miksi noin vähän tai olipa yllätys, kun noin paljon tuollaiselle paskalle jutulle.

Me olimme median ammattilaisia, emmekä tuolloin välttämättä hiffanneet samaa mitä Facbook ja Google myöhemmin keksivät - dopamiinilla toimivan feedback-looppin.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine, joka liittyy nautinnon tavoitteluun ja motivaatioon ja sitä kautta myös riippuvuuteen. Riippuvuuden mekanismeja ei tunneta täysin. Se tiedetään, että dopamiinilla on siinä iso rooli. Näin alkoivat netin algoritmit jyllätä.

Klikki-otsikot alkoivat kyllä tuolloin jo ohjata tekemisiä jollakin tasolla. Siis kuinka saadaan statistiikkaan suurempia numeroita pienellä lipeämisellä journalistisista periaatteita. Lipeäminen sai siunauksensa markkinoinnilta. Siis muutakin kuin puolivuosittainen kyselytutkimus lukijakunnalle.

Tuolloin ja vielä vuosia jälkeenkin päin statistiikalla on ollut merkittävä rooli ja statistiikan ohjaamana klikkiotsikointi sen kun edelleen voimistuu ja sillä ei enää ole mitään roolia lukijan palvelemisessa.

Jossakin vaiheessa alkoi kalvaa, kuinka relevanttia tällaiset statistiikat oikeasti ovat. Ryhdyttiin mittaamaan jutun parissa käytettyä aikaa, joka antaisi todellisemman kuvan jutun hyvyydestä tai huonoudesta. Ja taas statistiikka antoi uusia ohjeita juttuihin, joissa nyt pitäisi myös viipyä.

Pahaa pelkään, että journalistiset ajatukset saivat taas joustaa lukijoiden palvelussa. Keksittiinkin, että uutisjuttujen pitää olla tarinallisia. Ja netissähän se onnistuu, kun ei ole pituusrajoitteita kuten paperilla. Ja sitten lopussa selviää, oliko hovimestari murhaaja. Aiemmin olisi kerrottu heti kuka on murhaaja ja sitten hyvät taustoitukset.

Tällä hetkellä kiire on myös luotettavaa journalismia nakertava voima. Ajoitus on aina ollut ja korostuu yhä enemmän. Kuka ensimmäisenä ja kaiken pitää olla hetkessä. Joskus olisi viisaampaa hävitä ajassa, mutta voittaa luotettavuudessa. Tiedotustilaisuudet näkyvät suorina striimauksina ilma pienintäkään toimituksellista panosta.

Viime viikolla ex-kollegoiden kanssa ihmeteltiin, kuinka Kinnulan lääkärin koronatartunnasta kertovassa jutussa kuvituksena oli Kinnulan kirkko ja sankarihaudat. Journalistisena ratkaisunahan tuo oli kamala limbo. Vai oliko todella niin, ettei suurenkaan mediatalon arkistosta löytynyt tähän hätään kuin yksi kuva Kinnulasta.

Journalistista luotettavuutta ei myöskään paranna pätkääkään somesta siemaistut kommentit, veikkaan tarkistamattomat, joiden varaa juttu sitten ”luotettavasti” rakennetaan.

Itseäni huolestuttaa ja hämää suunnattomasti, että tällä hetkellä tehdään runsaasti pikauusintoja. Vanhoja uutisia julkaistaan uudelleen ilman että heti kättelyssä kerrottaisiin uusinnasta. Onko se lukijoiden palvelua, että ensin pitää etsimällä etsiä onko tämä tapahtunut nyt vai joskus aiemmin.

Journalististen uutisten suurin haaste onkin erottautua somesekoiluista luotettavuudellaan.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 14.9.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Samaa paasausta, mutta tarinallisuuden käkökulmasta:
http://kauko.niemi.palvelee.fi/blogi/2018/5/13/24783

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, journalismi, algoritmi, media,

Terhi Pirilä-Porvali teki "miehen työn"

Lauantai 27.6.2020 klo 18.48 - Kauko Niemi

Ilmajoki-lehden päätoimittaja Terhi Pirilä-Porvali osoitti selvääkin selvemmin, missä menee hallinnon ja journalismin raja. Hänen johtamassaan toimituksessa julkaistiin tärkeä ja merkityksellinen paikallisuutinen ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta.

Tämän jälkeen härskisti tekaistulla korona-syyllä päätoimittaja lomautettiiin. Jokainen ymmärtää, ettei koronamenetysten eikä mikään muunkaan taloudellisen syyn takia minkään lehden toimituksellisesta linjasta vastaavaa henkilöä lomauteta ensimmäisenä. Päätoimittaja erotetaan, jos homma ei suju sovitulla journalistisella linjalla. Siis ei koskaan yksittäisen uutisen epämiellyttävyyden takia.

Pirilä-Porvalin päätös irtisanoutua on periaatteellisen rohkea siirto. Se on ehdottomasti perustuvaa laatua oleva pysähdys koko Suomen mediakentälle. Rajat ovat olemassa. Kukaanhan ei todellisuudessa tiedä kuinka paljon tällaisia tapauksia on todella olemassa, jotka nakertavat median uskottavuutta ja luotettavuutta. Tapauksia, joita hierotaan, suhmuillaan julkisuudelta piilossa. Tällaisia todellisia ja uskottavia tapauksia todella tarvitaan, jotta ilma pysyy asiallisena.

Journalistin ohjeiden noudattaminen ei anna päätoimittajille valinnanvaraa riippumattomuuden osalta. Kyse ei siis ole makuasioista tai tulkinnoista vaan selkeästä rajanvedosta, johon liittyy myös juridinen vastuu. Se pysähtyy vastaavaan päätoimittajaan. On välttämätöntä, että sisällöllinen valta ja juridinen vastuu ovat samassa paikassa, kuten Kaius Niemi, Helsingin Sanomien päätoimittaja, kirjoitti omassa kolumnissaan.

Julkisen sanan neuvosto korosti, että kaikki sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, eikä tätä päätösvaltaa saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. JSN tarkensi, että toimituksen ulkopuolisilla tarkoitetaan myös mediayhtiön hallitusta ja toimivaa johtoa.

Ilmajoki-lehden hallitus ja jopa kunnanjohtajakin luulivat päässeensä kuin koira veräjästä lomautuksella. Eikä aluksi löytynyt suurtakaan halua tunnustaa painostusta, jolla perusmurennetaan demokratiaa vääristelemällä totuutta ja faktoja.

Yleistä keskustelusta kumpuaa jatkuvasti viitteitä siitä, ettei suuri yleisö läheskään aina ymmärrä journalistisia periaatetta. Ja vieläkin enemmän kumpuaa, ettei suuri yleisö ymmärrä kuinka toimituksissa toimitaan ja kuinka toimitusten laadunvalvontan on organisoitu.

Ihmisillä on liian yleinen käsitys, että yksittäinen toimittaja voi tehdä lähes mitä haluaa omien intressiensä ja mielihalujensa pohjalta. Usein kuulee kommentteja kuin vasemmistolainen tai äärioikeistolainen toimittaja kirjoittaa jotakin aivan paskaa.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Aivan sama kuin levittäisin juttua, että mersun tehtaalla vasemmistolainen autonasentaja laittaa kokoamiinsa mersuihin ladan osia. Aivan kuin mersun tehtaalla ei olisi mitään työprosessia ja laadunvalvontaa ja jokainen työntekijä voisi omien päähänpistojensa mukaan tehdä minkälaisia mersuja  haluaa.

Yksittäisen toimittajan työn lopputulokseen toki vaikuttaa hänen tietämyksensä ja näkemyksensä hänen mediansa seuraamista asioista.  Kokemus nostaa työn laatua tässäkin asiassa.

Aivan varmasti toimittajan luontainen kiinnostus ohjaa löytämään itselleen oikean median. Itse en voisi kuvitella työskenteleväni päivääkään, en siis minkäänlaisella palkalla juorulehdessä. Kirjoittaa juttua millaisista bikineistä joku tissi-julkkis tykkää tänä kesänä. Ei istu mitenkään minun henkilökohtaiseen arvomaailmaani.

Tuskin perus-persu-näkemyksillä varustettu toimittaja haluaisi joka päivä kirjoittaa uutisia ja juttuja lähimmäisenrakkaudesta johonkin kristillissävytteiseen mediaan. Siis aivan samoin kuin missä tahansa muussakin työssä, tuskin kukaan haluaa tehdä päivästä toiseen itselleen vastenmielistä työtä.

Jokaisen arvostelijan kannattaa perehtyä ennen haukkumisiaan kunkin median journalistiseen linjaan. Useimmissa tapauksissa ne ovat hyvinkin perinpohjaisesti laadittuja ja tarkasti ohjaten toteutettu.

Jokaisen arvostelija kannattaa ottaa selvään kunkin median työprosesseista ja laadunvalvonnasta. Yksittäisen toimittajan mahdollisuudet ovat todella pienet saada tietoisesti vääristelevää juttuaan julki sellaisenaan. Prosessissa on monta vaihetta, joissa totuus paljastuu. Toki virheitä tapahtuu, mutta ne pyritään myös oikaisemaan.

Ja tässä pitäisi olla se periaatteelinen ero median ja somen välillä. Somessa kuka tahansa voi julkaista lähes mitä tahansa ilman mitään ennakkoarviota.

Itse totuin 20-vuotisen toimittajaurani aikana, että jokaisen tuotoksen jälkeen yhdessä istuimme ja pohdimme juttukohtaisesti mikä sisällössä oli hyvää ja mikä huonoa suhteessa lehden linjaan. Siinä jokainen tekijä kasvoi yhteisten tavoitteiden suuntaan toiset hitaammin toiset nopeammin.

Ilmajoella ja joka ikisessä paikassa on syytä pysähtyä miettimään, onko oikein lähestyä lehteä ja uhkailla mainoskampanjoiden peruuttamisilla. Sellaisella vaihtokaupalla on lyhyt tulevaisuus. Toki ilmoittajalla on täysi vapaus valita missä kulloinkin mainostaa. Asioilla ei vain voi olla kytköstä keskenään.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 29.6.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, media, journalisml, Terhi Pirilä-Porvali, Ilmajoki-lehti, Kius Niemi, Helsingin Sanomat,

Pystytkö erottamaan someviestit ja median viestit

Sunnuntai 14.7.2019 klo 8.18 - Kauko Niemi

Minulla on suurenmoinen idea jollekin väitöskirjan aiheeksi. Voisi nimittäin tutkia kuinka suuri osa kansasta erottaa sometekstin aidon median tekstistä. Ja millä perusteella joku osaa erottaa nämä toisistaan.

Itselläni alkaa tehdä tiukkaa erotella näitä kahta kanavaa, vaikka journalisti ohjasikin viestittämistäni reilut 20 vuotta. Onneksi selaimen osoiteriviltä pystyy asian tarkistamaan, mutta vaikeata olisi, jos eteen lyötäisiin pelkkä teksti ilman mitään viitekehystä.

Median menestys, uskottavuus ja kunnia riippuu siitä kuinka hyvää ja uskottavaa jälkeä se tuottaa journalistisin perustein. Kuinka juttu perustuu oikeisiin, tarkistettuihin faktoihin. Kuinka juttu tarjoaa mahdollisimman objektiivisen tilannekuvat asiasta, tuottaa lukijoille palkitsevaa lisäarvoa. Siis kaiken kaikkiaan ei huutele turuilla ja toreilla mitä sattuu osumaan yksittäisen toimittajan silmiin ja korviin.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että media on ottanut pääkilpailijakseen sosiaalisen median. Kuka kertoo eniten liioiteltuja ja hurjimpia huhuja ja kuka kovimmin pystyy herjaamaan milloin mitäkin ja ketäkin.

Kilpailuasetelma tuntuu väärältä ja median pitäisi mieluummin pyrkiä todella selkeästi erottautumaan sosiaalisesta mediasta. Irtisanoutua kaikesta trollaamisesta ja perättömistä spekulaatioista. Siksi olisikin mielenkiintoista ihan tieteellisin perustein tietää millainen tuo kuilu näiden kahden leirin välillä todellisuudessa on. Pystyykö tavallinen ihminen erottamaan oikean media, sosiaalisen median ja valemedian.

Se on todella medialle kova haaste, etenkin jos toimintaa ohjaa vain sivulatausten määrät. Se tuottaa ensisijaisesti niin sanottuja klikkiotsokoita, mitkä tuskin kasvattavat pitkällä aikajänteellä median uskottavuutta. Totta kait suuret jutun sivulatausmäärät tuovat hetken tyydytystä, mutta on kuin kusisi pakkasella housuihin ja lämmittää hetken. Entäs viiden vuoden päästä?

Mielenkiintoista olisi saada arvioita kuinka on onnistuttu viihteen ja tiedonvälityksen välillä. Pystytäänkö tiedonvälitystä viihteellistämään ja kuinka paljon. Näiden kahden välisen kamppailun taitaa voittaa viihde. Miksi ihmeessä minun pitäisi viihtyä aamiaispöydässä, kun kaiken kiireen keskellä yritän luoda faktoihin perustuvan käsityksen maailman menosta.

Lainaan tähän pitkän toimittajauran tehnyttä Lauri Kotilaista. Kotilainen kirjoitti FaceBook-sivullaan. Laurilla on tavanomainen pilke silmäkulmassaan, mutta pohjavire on vain niin jokapäiväistä totuutta;


Löperyys journalismissa johtaa paperilehden tuhoon. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on pahassa tuhon vaarassa – toistuvan löperyytensä takia.

Löperyyttä luo vain ylimielisyys. Ollaan kertovinaan jotain, mutta ei. Esimerkki Helsingin Sanomista 8.7.2019, sivu A10.

Sadat Saimaalla kalastavat haluaisivat tietää, miten he voisivat välttää hirveyden: norpan poikasen tukehduttamisen pyydykseen. Sitä ei lehdissä kerrota. Ei kerrota Saimaan mökkiläiselle, mistä saa ”norppaturvallisia katiskoita”. Kuka valmistaa? Mistä voi ostaa? Mitä maksaa? Millainen se on? Voiko kätevä ihminen tehdä pyydyksen itse?

Arvokas vinkki on uutisen 1. palstan alarivillä: ”tiukkanieluinen katiska…” Hyvä! Mutta mikä on katiskan ”tiukka nielu”? Miltä se näyttää? Miten se tehdään? Lukija – (minä myös, ammattilukija) – janoaa tietoa, antakaa sitä!

Anteeksi kollegani Henna Kauppinen, STT:ltä, en syytä tekstistä Sinua. Syytän lehdistömme vuosikymmenien trendiä ja vakiintunutta käytäntöä. Vanhana lehtimiehenä on minusta suru katsoa, kun löperyys vie lehdet yksitellen tuhoon.

Kotilaisen mainitsemaa löperyyttäkin olisi hyvä tutkia samalla. Somen suunsoittohan on puolestaan pelkkää löperyyttä, joka aniharvoin perustuu muuhun, kuin kirjoittajan mielipiteeseen omassa kuplassaan.

Löperyyden piikkiin pistäisin myös muoti-ilmiön, niin sanotun tarinallisuuden. Itse asia hukutetaan johonkin höpötysten väliin. Tähän tarjoaa mahdollisuuden verkkojulkaiseminen, missä ei enää tarvitse laskea merkkimääriä, kuten paperiversioissa, joissa tila on aina rajallinen ja pakottaa kiteyttämään sen sijaan että löpertelisi.

Odotan mielenkiinnolla, että joku reipas, ennakkoluuloton tuleva viestinnän ammattilainen paljastaa kuinka kansa erottaa huuhaan ja oikeellisuuden.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm Maanantaina 15.7.2019  kello 15.30 ja 20.30 Espanjan aikaan ja myöhemmin uusintoina.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, media, viestintä, Lauri Kotilainen, some, sosiaalinen media

Välistävetäjien aika

Sunnuntai 10.3.2019 klo 9.04 - Kauko Niemi

Olemme nimitelleen aikakausia erilaisilla luonnehdinnoilla. Pitkään on ollut vallalla totuuden jälkeinen aika, joka tuskin ainakaan hiipuu, ehkä pikemminkin kasvaa - ainakin huhtikuuhun asti.

Nykyistä aikaa ainakin minä voisin hyvinkin nimittää välistävetäjien ajaksi. Hyväksi ja toimivaksi koettu markkinatalous on muuttunut keinoja kaihtamattomaksi kapitalismiksi, jossa ainoa merkittävä arvo on raha. Ja vain rahalla mitataan onnistumista.

Alkuvuonna kupla puhkesi sekä lasten että vanhusten hoivan ympärillä. Aloja, johon markkinatalouskin sopii muutoinkin melkoisen huonosti, saati ökykapitalismi. Ja perjantaina puhkesi sitten koko sotekupla, jossa välistävetäjiä riitti.

Viime päivien tilastot ja viranomaistoimenpiteet ovat osoittaneet kuinka berneröinti nosti taksitaksoja 14 prosenttia ja taksien saatavuus heikkeni syrjäseuduilla ja luotettavuus sai kolhuja. Taksiala ei itsekään oikein tiedä kuka vetää välistä ja missä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on nyt puuttunut asiaan ja pitää tarkasti silmällä viime kesänä vapautunutta taksialaa.

KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo vahvistaa, että virasto selvittää tällä hetkellä taksialan kilpailun toimivuutta useammasta näkökulmasta koko maassa.

Kritiikkiä on tullut hintojen noususta ja kyytien saatavuudesta etenkin erityisryhmien kuten liikuntavammaisten sekä näkö -ja kuulovammaisten kohdalla.

Minulla ei ole kokemusta uudesta taksikulttuurista, sillä en ole kertaakaan ajanut taksilla muutoksen jälkeen, enkä hevin ajakaan. Se vain tuntuu liian monimutkaiselta ja epävarmalta varmistaa, ettei joudu välistävedettäväksi.  Enkä jaksa etukäteen opiskella kuinka saada luotettavin ja halvin taksikyyti.

Vertailun vuoksi voisin mainita vuoden takaisesta tapauksesta, missä menimme kaverin kanssa samalle lennolle ja molemmat asumme Helsingin kantakaupungissa. Minä tilasin tuttava taksiyrittäjältä kyydin, joka maksoi 47 euroa. Kaveri otti Drive now -palvelun auton keskustasta ja palautti sen lentoasemalla ja maksoi 11:60 euroa.

Sauli Niinistöä lainatakseni – Kasakka vie kaiken, mikä lähtee irti.

Elämä on työlästä, kun ei voi luottaa ja kaikki pitää kiinnittää tukevasti. Jokaista nettiostosta pitää epäillä. Yhteenkään vaaliehdokkaaseen ei voi luottaa sitäkään vähää mitä aiemmin.

Haluaisin löytää sen pullakaupan, jonka maisnos-slogan lisäaineettomasta leivonnaisesta kertoo, että tämä tuote homehtuu varmasti kolmessa päivässä.

Vilpittömästi toivon myös hyvää menestystä kahdelle entiselle työkaverilleni, jotka tahoillaan ovat kirkastamassa liiketoimiaan. Kumpikin lupaa tehdä yhteistyötä vain rehellisten yritysten kanssa.

Elina Yrjölä yhdessä Anna Niemelän ja Kati Haapakosken kanssa löivät hynttyyt yhteen ja perustivat HNY Groupin, jonka tuote on totuus. Tiettävästi toimistosta ei löydy yhtään puppusanageneraattoria.

Toisaalta Varsinais-Suomessa toimiva Pure Media Company järjesteli toimintojaan ja entinen työkaverini Terho Puustinen painottaa, että pienistä rakennemuutoksista huolimatta pidämme kiinni myös liikeideasta ja haluamme tehdä työtä sellaisille ihmisille, joille bisnes tarkoittaa enemmän kuin vain rahaa. Pahisten kanssa emme tee mitään.

Tähän heimoon saisi ilmoittautua runsaasti lisää tekijöitä, jotka eivät tarjoaisi asiantuntija-apuaan välistävetäjille.

Ehkä sitä luottamusta ja totuutta kuitenkin löytyy, kun oikein kaivelee. Ja toivoa sopii, että sekin aika koittaa, kun raha ei yksinään ratkaise ihan kaikkea. Jos Sote tai mikä tahansa asia olisi pohjimmiltaan selkeä, toimiva, hyvin suunniteltu ja rehellinen niin sellainen hanke yleensä toteutuu ehdoitta myös käytännössä.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 4.3.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisneeframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

 

https://hnygroup.fi/

http://www.puremedia.fi/

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: välistävetäjä, Finnradio, taksi, markkinatalous, kapitalisti, sote, kilpailu- ja kuluttajavirasto, Kirsi Leivo, Terho Puustinen, Elina Yrjölä, Anna Niemelä, Kati Haapakoski, Drive Now, Sauli Niinistö, HNY Group, Pure Media Company,

Tarinalliset uutiset ovat liian työläitä lukea

Sunnuntai 13.5.2018 klo 11.18 - Kauko Niemi

Median tarinalliset jutut etenkin uutiset ovat minulle aivan liian työläitä lukea, eivätkä edes kiinnosta kolmea kappaletta pidempään. Onhan niitä kirjoja, joissa voi antautua tarinallisuuteen oikein kunnolla ja saada lopussa selville oliko hovimestari murhaaja.

Pitkät löpinät eivät uutisnargomaania kuten minua tyydytä, kun pitäisi nopealla tsekkauksella olla kartalla, kuinka maailma makaa. Ja sitten kun jokin asia kiinnostaa, niin netti on kyllä täyttä lisätietoa.

Vanhana journalistina ja sisäsiittoisesti median kehitystä seuranneena hieman epäilen, ettei tässä palvella ensisijaisesti lukijaa vaan statistiikan kautta jotain ihan muuta.

Itse aloin seurata päivittäin lukijastatistiikkaa täysipäiväisesti jo 1998. Se on kieltämättä lahjomatonta ja tuottaa aika ajoin ällistyttäviä tuloksia. Kun luulee omasta mielestään tekevänsä aivan huippujuttuja ja statistiikka osoittaakin jotain avain toista. Pitää vain olla järki kourassa mitä tietoa ja kuinka statistiikalla tulkitaan.

Median taloudellinen kehitys on ollut haasteellista nettiin siirryttäessä. Statistiikalla on pystyttävä todistamaan median toimivuus etenkin mainosmyynnissä.

Ensin mitattiin kävijöiden määrää, mikä ei valitettavasti kehittynyt ensimmäisten 10 vuoden aikana sitä tahtia, kun oletettiin ja toivottiin.

Mutta eihän sillä niin suurta väliä, kun ryhdyttiin painottamaan klikkien määrää. Kuinka monta kertaa juttua oli luettu. Klikkien määrä tietenkin statistiikan kautta ratkaisee jutun hyvyyden ja koko median kiinnostavuuden.

Nokkelat tekijät keksivätkin harhauttaa lukijoita tekemällä klikkiotsikoita. Vihjailtiin, annettiin jopa täysin harhaanjohtavaa ymmärrystä jutun sisällöstä. Tähän kelkkaan lähtivät kaikki Yleä, Hesaria ja Talouselämää myöten.

Pian alkoivat lukijatkin jo hermostua jatkuvasta huijauksesta. Syntyi jopa palvelu Klikinsäästäjä, joka paljasti mitä otsikon takan oikeasti kerrottiin.

Statistiikka toki näytti paremmalta ja sitä leivottiin mediamyynnin viesteihin, jopa toimituksissa annettiin tilaa kuplien rakennusaineeksi palstoilla luetuimmat ja suosituimmat. Ja kaikki perustuu lukijoiden harhauttamiselle ja uteliaisuuden herättämisille, eikä lukijoiden palvelulle.

Valitettavasti lukijoiden reaktiot eivät ole olleet riittävän ponnekkaita klikkiotsikoinnin suhteen. Niin ponnekkaita, että klikkiotsikot olisivat pikkuhiljaa hävinneet. Ainakin muista kun iltapäivälehdistä. Tosin itseään arvostavat mediat ovatkin hieman jo asiassa perääntyneet ja juhlapuheissa klikkiotsikoita ei enää muka käytettäisi.

Klikkien määrän uskottavuuden heikennettyä löytyi statistiikasta taas uusi elementti, joka uusimman trendin mukaan mittaa jutun hyvyyttä. Kuinka kauan jutun parissa viihdytään. Markkinointikielellä kyseessä on tarinallisuus. Kirjoitetaan pitkiä löpinöitä ja piilotetaan uutinen ja asiafaktat höpinöiden joukkoon. No meneehän siinä minuutteja selvittääkseen mistä on todellisuudessa kysymys. Statistiikka näyttää nyt kuitenkin hyvältä.

 

Tarinallisen jutun kaava kun näyttää olevan:

Otsikko – joitain viitteitä itse asiasta

Matti – läpälässyn lää

Maija – läpälässyn lää

Näennäinen fakta, joka tukee otsikkoa ja lupaa jotain lisää


Matin naapuri – läpälässyn lää

Aiemmin asiasta on kirjoitettu

Asiantuntija arvailuja ja lausuntoja

Varsinainen tapahtuma ja uutinen (melkein lopussa)

Aiemmin julkaistuja tutkimuksia asiasta

Matti – läpälässyn lää

Maija – läpälässyn lää

 

Tätä jäsentelymallia, kun on suollettu 5000 – 10 000 merkkiä, onhan siinä uutisen etsintään tuhlaantunut kovasti paljon aikaa ja statistiikka osoittaa kuinka mielenkiintoinen juttu onkaan julkaistu. Se parissa on muka viihdytty huippu kauan.

Jokin aika sitten luin ihan arvostetusta mediasta jutun, joka alkoi;

Huhtikuun aurinko paistaa räikeästi silmään, mutta Porin torin menoa se ei lauantai-iltapäivänä pelasta. Torimyyjät ovat lähteneet, tunnelma on kuollut.

Todellisuudessa ingressi olisi pitänyt olla; herra xx on pystynyt olemaan nyt kaksi vuotta ilman alkoholia ja täynnä luovuutta, mutta hänellä on edelleen juopon leima otsassa.

Odotan paluuta siihen, että uutinen alkaa uutisella ja perään tulevat taustoitukset, joita olisi nykytekniikalla helppo toteuttaa hyvinkin laajasti linkittämällä taustoja ja kainaloita. Se olisi lukijan palvelua.

 

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai nettiradiosta maanantaina 14.5.2018 klo 21:30 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, uutinen, media, statistiikka, klikki, klikkiotsikko

Oletko sinä Facebookin ohjelmoitavissa

Maanantai 18.12.2017 klo 19.29 - Kauko Niemi

Facebookin entinen pomo sanoo tuntevansa raskasta syyllisyyttä siitä, että auttoi luomaan välineen, joka repii kappaleiksi sosiaaliset rakenteet.

Ex-pomo katuu järjestelmää, joka perustuu nopeaan hyvää mieltä tuottavaan palautteeseen – kuten peukutuksiin ja jakoihin. Samalla se on pitkälti romuttanut yhteiskunnan perusteita: ei enää julkista keskustelua eikä yhteistyötä, vaan väärä tietoa ja epäluottamusta. Suuria ihmisjoukkoja kyetään manipuloimaan somen avulla.

”Sosiaalinen media turmelee inhimillisen käyttäytymisen perustan”, hän moittii.

“Ette ymmärrä sitä, mutta teitä ohjelmoidaan. Nyt on aika päättää, missä määrin olette valmiita luopumaan itsenäisyydestänne”

Monet muutkin asiantuntijat peukuttavat tätä ulostuloa ja pohtivat somen vaikutusta ihmisten käytöksen muutokseen. Itse en nyt lähtisi suoralta kädeltä suosittamaan somen tai tässä tapauksessa Facebookin lopettamista.

Itse olen saanut kontaktikenttääni lukuisia entisiä koulukavereitani, sukulaisiani, joita en ole tavannut vuosikymmeniin. Jos ajatellaan aikaa ennen somea, niin aivan varmasti en lähtisi tuttaviani varta vasten etsimään saati päivittämään yhteisiä tietojamme ja tapahtumiamme.

Moitteen sijaa löytyy paljonkin Facebookin toimintatavoissa.  Se on käyttänyt ihmisten harhauttamista ja hyväuskoisuutta häikäilemättä hyväkseen. Facebook ei ole koskaan avoimesti kertonut toimintatapaansa, joka on kaikkea muuta kuin totuttu viestinvälitys. Joku lähettää viestin ja toinen ottaa sen vastaan. Ihmiset luulevat tekevänsä toista mitä he todellisuudessa tekevät.

Salaiset Facebookin niin sanotut sisäiset algoritmit päättävät täysin yksipuolisesti kenelle päivityksesi näytetään ja siihen sinulla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Sinusta rakentuu Facebookin määrittelemä kuva, joka on edullisempi Facebookille kuin sinulle. Sinusta tulee edullista kauppatavara etenkin Facebookin mainosmyynnille.

Kun Facebook muuttaa toimintojensa ominaisuuksia, ei niistä kerrota, vaan pikemminkin sinut pakotetaan niitä käyttämään. Itselläni on juuri nyt esimerkiksi tilanne, että joudun jatkuvasti vastaamaan – ei nyt – kun en halua tiettyjä toimintoja käyttööni. Mutta ei ole vaihtoehtoa vastata, etten koskaan halua käyttää.

Facebook on malliesimerkki asiakaskeskeisyyden vastakohdasta. Jos ja kun olet mukana, niin olet Facebookin algoritmien ehdoilla, etkä voi valittaa. Sinun pitää käyttäjänä ottaa ehdottomasti vastuu mitä tietoa jaat. Ja pitää mielessä, että sitä tietoa et voi peruuttaa etkä tuhota.

Turvallisin neuvo on, ettet koskaan jaa tietoa, saati kuvia toisesta henkilöstä, jos ette ole yhdessä niin sopineet. Mietipä kun lapsesi on tulevaisuudessa vaikkapa poliitikko ja tyrii jotakin. Media kaivaa pottakuvia ja kiukuttelukuvia ja julkaisee, että tällainen hän oli jo lapsena. Suojaa lapsesi ja lähimmäisesi yksityisyys.

Vaikket sanoisi sanaakaan Facebookissa, sinusta muodostetaan tarkka kuva jo sen perusteella mitä juttuja olet lukenut ja mitä et. Tuolloin olet jo omassa kuplassasi

Kovinkin jyrkät mielipiteet somea vastaa ovat oikeutettuja, jos ne herättävät ihmisten käsitystä sanan vapaudesta ja eritoten vastuusta. Facebook on yksi väline Twitterin, Instagramin ja monien muiden joukossa. Maailma muuttuu ja myös tapamme viestiä. Monelle yritykselle some oikein tehokas ja fiksusti käytettynä on erinomainen markkinointiväline hinta- hyötysuhteella arvioituna.

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: some, facebook, sosiaalinen media, algoritmi

Hyvin käsikirjoitettu ja näytelty

Tiistai 2.5.2017 klo 15.58 - Kauko Niemi

Ihminen menee elokuviin tai teatteriin. Katsoo ja kuuntelee kiltisti, eikä mesoa edes leffan jälkeen vaikka esittäjien viesteissä ei ole mitään totuuden siementäkään. Arvostellaan vain roolisuorituksia. Hänellä on medianlukutaito hallussa tässä kohtaa.

Politiikkojen kohdalla ihmisten medialukutaito horjuu jo melkoisesti. Poliitikko vetää puolueensa roolia pahimmillaan sotkee keskenään puolueen ja oman roolinsa. Ihmiset eivät osaa tulkita mikä osa politiikasta on aitoa ja mikä roolia. Vaalihässäkässä SDP:n Antti Rinne ei osannut vetää rooliaan uskottavasti ja houkuttelevalla tavalla, vaikka hän on ollut itse kirjoittamassa käsikirjoitusta.

Panithan merkille, että Trumpin kahden viikon takaiset esiintymiset, joiden  jälkeen ei noussut suurta älämölöä. Miksi? Kumpikin esiintyminen oli käsikirjoitettu. Ei sooloillut, eikä sanonut mitä sylki suuhun tuo. Trump luki puheensa paperista eikä juurikaan katsonut yleisöönsä. Siis ei osannut käyttää edes lukulaitetta. Toista oli taas vappuna, kun Trumpille olisi suuri kunnia tavata Pohjois-Korean presidentti.

Medialukutaito on koetuksella, kun perinteinen lehdistö sotkee nykyisin rooleja. Suurin sotkija on kuitenkin some missä totuudet ja roolit menevät täysin sekaisin. Lukijat eivät ymmärrä asettaa sisäistä medialukumoodiaan sen mukaan lukevatko he uutista, pääkirjoitusta, kolumnia, blogia, klikkien keräilyä vai asiaa.

Viime viikkoisessa keskustelussa minulle ihmeteltiin, että mitä eroa siinä blogissa ja uutisessa on, eikö niitä muka voi julkaista yhdessä ja samassa pötkössä. Suomen kielen tekstiä kumpikin. Siis uskomuksia, mielipiteitä ja faktaa sikin sokin. Siis piti saada visuaalisesti yhtenäinen verkkosivu.

Medialukutaitoa on ymmärtää millaista viestiä ja tekstiä olet lukemassa.  Tuo on virallisesti kolumni, joten siinä on jopa oikeutettua esittää omia näkemyksiään ja lukijan pitää lukea se kolumnina, ei totuutena. Pääkirjoitus on lehden virallinen näkökulma ajan asioihin. Se on erilainen samasta asiastakin oikeistolaisella ja vasemmistolaisella lehdellä. Sekin kannattaa ymmärtää

Blogistakin on tullut pikkuhiljaa yleinen mielipidekirjoitus asiasta kuin asiasta, vaikka alkuperäinen idea on ollut blogata jostakin tietystä aiheesta omia näkemyksiä ja kokemuksia. Jos olet kiinnostunut kokkaamisesta niin, seuraat ruokablogeja ja jos olet kiinnostunut valokuvaamisesta, niin seuraat kuvausblogeja jne. etkä oletakaan, että blogissa tulisi vastaan virkkaus- tai koirankasvatusneuvoja.

Monisatakertaistunut informaationmäärä vaatisi selkeämpää jäsentelyä ja sen ymmärtämistä, kuinka asiasisältöä pitää lukea.

Lehdet elävät vanhassa jäsentelyssään, joka ei istu täydellisesti nykyisessä informaatiotulvassa. Median perinteinen jäsentelymalli ja nykyinen informaatiotulva sometettuna opettaa huonosti ihmisten medialukutaitoa.

Kautta aikain on vaalittu etteivät toimitukselliset jutut ja mainokset menisi sekaisin, niin ettei lukija pystyisi erottamaan mikä on mitäkin. Oikein pitää kirjoitta teksti – mainos – jos teksti ei ollut toimituksellista aineistoa. Valvottiin tarkasti, ettei syntynyt tekstimainontaa.

Ei olisi pahitteeksi, jos kouluissa edistettäisiin medialukutaitoa. Kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, vai pitäisikö jo sanoa, että harva asia on niin kuin se on käsikirjoitettu ja näytelty.

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Medialukutaito

Miksi minulle tyrkytetään jatkuvasti tamponeja, vaikka olen mies

Maanantai 14.12.2015 klo 9.14 - Kauko Niemi

Internet on täynnä klikkien keräilyä ja roskapostia digitaalista ”suoramarkkinointia”, joka ei käytännössä toimi lainkaan. Ei ainakaan pitkällä aikavälillä yhdenkään mainostajan maine ei kasva väärien tuotteiden pakkotyrkytyksestä oikeille ihmisille.

Nyt näyttää siltä, että pian saavutetaan se hetki, kun vastaanottajat äänestävät näppäimistöllään. Tuore Tulos Helsingin tuore tutkimus kertoo, että eniten käyttäjien hermoille käy roskaposti: 66 prosenttia vastaajista ärsyyntyy mainoksista, joita he eivät ole tilanneet.

Toinen ihmisiä ärsyttävä ilmiö on klikkejä keräävät otsikot, joita kyselyn vastaajista 62 prosenttia piti ärsyttävinä. Facebookissa ryhmä Klikinsäästäjät on jo koonnut yli 85 000 ihmisen ryhmän vastustamaan tällaisia otsikoita.

Kuinka talous- ja toimintavaikeuksissa rypevät mediatalot eivät ymmärrä digitalisen maailman käyttäytymistä. Pakkosyötöllä saa vain vihaisia kontakteja. Vihat saa niskaansa sekä kanavana toimiva media, että mainostava yritys. Kuinka ihmeessä Ilta-Sanomat kuvittelee palvelevan pakkosyötetyllä videomainoksella tuottavan tyytyväisiä kontakteja.  Minulla on kovin harvoin tarvetta tamponeille tai kasvovoiteille ja silti on pakko katsoa alusta loppuun. On jopa sisältöjä, joita ei pääse katsomaan, ennen kuin katsoo täysin kiinnostamattoman mainoksen. Pistää kyllä vihaksi.

apu_www_wp_ss_20151213_00011.jpg

Se mitä suoramarkkinointiyritykset myivät aikoinaan vuosikymmeniä paperipostituksiin, osoitteita, tuottaa yritykselle tänään digimaailmassa vain imagotappioita.

Nyt on jo selkeitä merkkejä siitä, että mediatalojen näköalattomuus ja kyvyttömyys synnyttävät uusia yrityksiä Googlen ja Facebookin perässä, siis myös paikallisesti.

Tori.fi toimitusjohtaja Jussi Lystimäki saa vastata millainen on palvelun ansaintamalli, kun siellä ei näy mainoksia. Torin mainos myynti on kuitenkin kasvanut hieman yli 30 prosenttia vuodessa.

Lystinmäki valaisee tuoreessa Facebook-kommentissaan - ei se häiritsevä määrä, vaan kohdennettu ajoitus ja sisältö, joka rakentuu oikein niin mainostajan tuotteen, selattavan tuotekategorian kuin käyttäjän ostomoodin kannalta. Kyllä niitä mainosnäyttöjä tori.fi palvelussa muutama sata miljoonaan viikoittain vilahtaa silmien ohi.

Pitkän linjan digimarkkinointimies Jukka Leino, joka juuri on jättämässä Fonectan ja siirtymässä uuden ajan digiyrityksen Brave Digital Oy:n johtoon, surkuttelee mainonnan kohdentamisen heikkoutta. 65 prosenttia suomalaisista ei koe kohtaavansa kohdennettua mainontaa verkossa tai mobiilissa. Tämä tulos on kotoisin Fonectan ja IROResearchin maaliskuussa 2015 toteuttamasta tutkimuksesta.

Leinon mukaan suomalaiset yritykset eivät oikein tiedä millaisia heidän asiakkaansa ovat tai millaisia he haluaisivat lisää. Kuitenkin kohdistamiseen on olemassa valmiudet, kunhan vain osattaisiin hyödyntää.

Vihdoinkin olisi tiedostettava, että ihminen sietää melkoisen määrän kaupallisia viestejä, jos ne vain ovat omalla kiinnostusalueella oikeaan aikaan. Toki kiinnostusaluekin vaihtuu ja niin pitäisi vaihtua myös mainosten.

Painetun mainonnan metodit eivät toimi digitaalisessa maailmassa. Tätä mediatalot kuitenkin itsepintaisesti yrittävät toteuttaa. Printtilehdessä kun on helppo hypätä mainoksen yli, eikä se hypi silmille tai pölähdä täysillä kaiuttimista.

Ärsytysluvut ovat nyt joka tauksessa niin korkeat kaikissa mittauksissa, etteivät ne voi olla vaikuttamatta asiakassuhteen laatuun. Yhdenkään yrityksen ei kannattaisi enää pelata nykyistä kissa-hiiri-leikkiä käyttämällä ostopostilistoja ymmärtämättä niiden haitallisuutta yrityksen maineelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roskaposti, mediatalo, levikki, viestintä, markkinointi

YLE:n kysely on hyvä pohja tiedotusvälineiden mittaamiseen

Keskiviikko 25.11.2015 klo 15.32 - Kauko Niemi

YLE julkisti mittauksensa median luotettavuudesta, missä heidän uutisensa arvostettiin luotettaviksi.

”Myrskyisät ajat ovat saaneet ihmiset miettimään, mistä löytyy luotettavin tieto. Uutisarvostus 2015 -tutkimuksen perusteella Yle on selvästi Suomen luotetuin uutislähde.”

YLE voisi nostaa luotettavuuttaan hyvin helposti kahdella pienellä muutoksella. Ensiksi lopettaa kokonaan klikkijournalismi ja sitä kautta kilpailu iltapäivälehtien kanssa. YLE:llä ei käsittääkseni ole mitään syytä samaistua iltapäivälehtiin.

Toinen pieni muutos, jolla uskottavuutta voisi edelleen kohottaa, on toimittajien kaikkivoipainen, omakohtainen kokemus asiasta kuin asiasta. Tällä tyylillä ikään kuin niitataan mikä tahansa asia. ”Kun itse kävin eilen siellä, niin . . . .”

Nämä olivat vain vinkkejä YLE:lle. Tämä selvitys luotettavuudesta olisi paljon parempi pohja median arviointiin kuin nykyiset sivulatausluvut. Sivulataukset eivät kerro totuutta ja suhdetta kyseiseen mediaan.

Ja onhan sillä iso merkitys myös mainostajalle, millaisessa ympäristössä esiintyy. Onko ympärillä hömppää vai luotettavaa asiaa.

YLE:n selvitys ei vain riitä tällaisenaan. Mikään ei estä kehittämästä sitä ja toistamasta riittävän usein – myös ihan koneellisena versiona. Pääasia, että mitattaisiin oikeaa asiaa. Se loisi uutta järjestystä journalismiin ja tulevaisuuteen. Ilman luotettavaa tiedonvälitystä demokratiakin on pulassa. Luotettavuusvaatimus kasvaa tässä somemaailmassa arvoon arvaamattomaan.

 

Nämä jutut Pariisin terroristihyökkäyksestä eivät olleet totta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, media, journalismi, YLE

Miksemme nettiraivoa roskapostista

Keskiviikko 21.10.2015 klo 11.11 - Kauko Niemi

Miksi ihmeessä ihmiset eivät suuntaa nettiraivoaan näihin kaiken maailman kasinoihin ja pikavippiyrityksiin. Mediatalojen levikkiosastoille ja ennen kaikkea mitä ihmeellisimpiin roskapostittajiin.

Nyt olen viiden päivän aikana saanut 150 niin sanottua spämmiä. Toki tunnustan että olen joskus avannut vääriä viestejä. Toki tunnustan, että olen vastannut jonkun arvovaltaisen lehden palvelussa olleeseen kyselyyn, joka olikin ostettua tilaa ja kyselyn tehtävänä oli vaan kerätä osoitteita roskapostittajalle.

Toki tunnustan, että tein pari vuotta sitten todella ison virheen, kun käytin viestien lopussa olevaa peruutuslinkkiä. Se olikin todellinen ansa. Todistin heille, että tämä on oikea ja toimiva sähköpostiosoite. Peruutus olikin vahvistus.

Mutta sitä en ymmärrä, eikö näille löydy mitään rotia. Jokainen tehköön mitä bisnestä ikinä haluaa lain puitteissa, mutta jos minä en ole kiinnostunut asiasta, niin eikö minulla pitäisi olla oikeus olla vastaanottamasta näitä viestejä.

Toki roskapostisuodin kerää ne ihan ikiomaan kansioon. Tämän kansion voi tyhjentää kahdella napin painalluksella. Tosin siellä silloin tällöin menee asiapostiakin mukana. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen alle puolet kaikesta maailman sähköpostista on roskapostia. Kesäkuussa roskan osuus oli 49,7 prosenttia kaikesta postista. Kyse ei ole ihan mitättömästä asiasta. Suurin syy laskuun lienee, että huijarit siirtyvät enenevässä määrin sosiaalisen median piiriin.

Ihmettelen että eikö näiltä millään ilveellä voida vaatia toimivaa peruutuslinkkiä. Tai eikö operaattorit pysty rajoittamaan heidän tukkoisten verkkojen turhaa käyttöä. Tämä lienee toiveajattelua. Jonkinlainen nettiraivon lietsominen olisi nyt paikallaan.

Lue myös: Peruutus onkin vahvistus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roskaposti, mediatalo, levikki, viestintä, markkinointi

Cheekin älykäs ja enteellinen viestintätemppu

Perjantai 16.10.2015 klo 18.25 - Kauko Niemi

Räppäri Cheekin uusi Alpha Omega -albumi julkaistiin viime yönä heti puolen yön jälkeen. Levyä en ole tietenkään kuullut, koska se kuuluu niin sanottuun minulle kuulumattomaan genreen.

Albumilta oli julkaistu etukäteen kaksi singleä – elokuussa ilmestynyt Sä huudat sekä keskiviikkona julkaistu Sillat – mutta muutoin uutuusalbumin sisältö on pidetty täysin salassa.

Cheekin markkinointitemppu on älykäs ja jopa enteellinen. Yksikään lehti tai muu media ei ole saanut ennakkoon arvostelukappaletta. Yleisen vai pitäisikö sanoa vanhan mallin mukaan uutuusalbumeista toimitetaan arvostelukappale toimituksiin hyvissä ajoin, jotta media ehtisi julkaista julkistusaikaan omia arvioitaan uutuudestaan.

Pari maistiaista tässäkin tapauksessa sentään ennakkoon tuli julki.

Cheekin tapauksessa temppu on varsin älykäs, sillä hän ei juurikaan tarvitse ulkopuolisia boostereita, kuten mediaa, saadakseen viestinsä faneille eli asiakkaille. Some hoitaa tämän puolen riittävän hyvin.

Psykologisesti tapauksessa on kaksi suurta merkitystä. Idoli tarjoaa saman aikataulun kaikille – me olimme ensimmäisenä hyväilee kenen tahansa mieltä.

Ehkä kaikkein tärkeimpänä asiana on, ettei media päässyt muodostamaan ensimmäistä mielikuvaa albumin sisällöstä. Arvostelun tekee aina joku yksilö ja se mitä julkaistaan on kuitenkin vain yhden ihmisen mielipide. Ensimmäisen mielikuvan muuttaminenhan onkin jo vaikeampaa.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä kulttuuriarvosteluja, joissa yksittäisen ihmisen mielipide saa kohtuuttoman painoarvon. Vähiten ymmärrystä arvioille annan live-esityksistä. Nehän ovat erilaisia joka esityskerta.

Cheekin aloittama tie tulee aivan varmasti yleistymään. Tosin tällä hetkellä onnistuu vain harvoilta. Kymmenen vuoden kuluttua media joutuu todella miettimään rooliaan, kun julkisuus hoituukin muuta kautta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cheek, viestintä, markkinointi, media

Miksi mediatalot käyttävät roskapostittajia

Maanantai 27.7.2015 klo 12.48 - Kauko Niemi

Luusi, että entistä ahtaammalla olevat mediatalot hallitsisivat huolellisemmin mainettaan. Tiedän, että toimituksissa tehdään lujasti työtä, luodaan juttutyyppejä ja hiotaan toimintamalleja. Sitten lehtien myynnissä käytetään roskapostittajaa, joka romuttaa kaiken hyvin tehdyn työn.

Toki tiedän, että tämä epätoivo pohjaa levikkilukujen kaunisteluun. Pätkätilauksilla kun niitä voidaan lukuja manopuloida lyhyellä tähtäimellä. Tämä on sitä pakkasella housuihin kusemista.

Taidan perustaa palvelun, missä kaikki roskapostit voi jatkolähettää aina kyseisen lehden päätoimittajalle. Kun hän saisi satoja viestejä päivässä, niin luulisi sisäisen keskustelun käynnistyvän markkinoinnin, toimituksen ja levikkimyynnin välillä millaista kokonaisuutta on tarkoitus rakentaa nyt ja tulevaisuudessa.

Ja ettei olisi epäselvää, niin roskapostittaja on se, jonka lähetyksessä on peruutuslinkki, joka toimii vain vahvistuksena, että kyseessä on toimiva sähköposti, johon voidaan roskapostittaa tämän vahvistuksen jälkeen entistä enemmän.

 

>> Lue myös Peruutus onkin vahvistus

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roskaposti, mediatalo, levikki, viestintä, markkinointi

Vaalikampanjoinnin aika on aivan liian lyhyt

Perjantai 13.3.2015 klo 15.09 - Kauko Niemi

Kuka tahansa pystyy muutaman viikon vetämään mitä tahansa roolia ja olla minkä tahansa puolueen ehdokas paljastamatta todellista minäänsä. Se on vaalitemppuilua hetken huumassa.

Itselläni ei esimerkiksi ole montaakaan kaveria Facebookissa, joista käsitykseni ei olisi muuttunut viimeisen seitsemän vuoden aikana, kun olen heidän päivityksiään seurannut. Millaisiin asioihin he puuttuvat, miten he kommentoivat päivityksiään ja vaikkeivat sanoisi yhtään mitään, niin mitä jakavat. Rivien välistä pitkällä ajanjaksolla voi tulkita hyvinkin mitä toisen päässä kulkee päällimmäisenä. Harva ihminen jaksaa muistaa aiempia päivityksiään ja vetää aina tiukasti samaa linjaa.

Itse en äänestä vaalikoneen ehdottamaa tapausta, enkä torilla itseään tykö työntävää ehdokasta. Äänestäin vain henkilöä, jonka ajatuksenjuoksusta voin olla lähes varma ja hyväksyä ne. Samat arvot ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset vaalilupaukset, joita harva edustaja pystyy toteuttamaan.

Parhainta kampanjointia olisi se, että media arvioisi neljän vuoden takaiset lupaukset ja kuinka ne ovat toteutuneet. Kuinka edustaja on lupauksiaan työstänyt ja jos kelkan suunta on kääntynyt niin millä perusteella.

Toki hakukoneistakin saattaa olla jotain osviittaa siinä tapauksessa, että löytää googlettamalla koneen antamalle henkilölle riittävästi tietoa tekosista. Toivoisin myös helppoa sovellusta, kuinka edustaja on eduskunnan äänestyksissä äänestänyt. Tosin silloinkin paino on uskollisuudessa puoluetta kohtaan.

Esimerkiksi uuden avioliittolain äänestysten perusteella ehdokasvalintani supistui nykyisissä edustajissa 46 henkilöön ja näistä vain murto-osa omassa vaalipiirissäni. Joten omalla kohdallani ei ole kovinkaan suuresta joukosta kysymys, kun teen lopullista valintaa äänestäni.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaalinen media, kampanja, vaalit, vaalikone

Toimittajiako saa tappaa, jos eivät tee haluamaasi tuotetta

Perjantai 27.2.2015 klo 13.30 - Kauko Niemi

Small talkia parhaimmillaan vai pahimmillaan – tapan sinut. Näyttää ja tuntuu siltä kuin kuka tahansa saa tappaa kenet tahansa ja ihan mistä syystä tahansa. Suomalaista tyhjänpuhumista. Tulilinjalla ovat ainakin toimittajat.

Eilen Helsingin Sanomat kirjoitti kuinka oikeuden virkailija lähetteli toimittajalle puukotusviestejä. Kuluttaja-lehden 1/2015 päätoimittaja Mervi Itkonen kirjoittaa pääkirjoituksessaan – Sanoa saa, uhkailla ei. Ikonen kirjoittaa kuinka lakimies soittaa loputtomia puheluita, kirjelmöi jatkuvasti ja yrittää ilmeisesti uuvuttamalla saada lehteä perumaan epäedullisen testituloksen.

Ja kokonaan oma lukunsa on se mitä tapahtui Pariisissa. Siellä ei enää pelkästään uhkailtu.

Kerran propagandapäällikkönä ollessani kävin napakkaa keskustelua esimieheni kanssa median tavoista toimia ja mikä media oikeastaan on – se on tuote siinä missä kännykkä, kamera, auto tms.

Media tekee omaa tuotekehittelyään, jota toimittajat sitten toteuttavat siitä tiedon raaka-aineesta jota heille tyrkytetään tai tiedon raaka-aineesta, jota he hankkivat itse. Yritys, poliitikko, tms on siis vain raaka-aineen alihankintasuhteessa mediaan.

Minä tahansa tuotteen alihankintasuhde ei toimi pitkään, jos raaka-aineen alihankkija toimittaa kaiken aikaa väärää, tai virheellistä raaka-ainetta.

Esimieheni tuntui ymmärtäneensä tämän vertauksen, kunnes keskustelun päätteeksi hän sanoi; voisitko nyt kuitenkin soittaa sinne Hesarin toimitukseen ja sanoa, että tämä tiedotteemme pitää julkaista ensi torstaina.

Kuinka moni Applen muotoilija on saanut tappouhkauksen, kun kännykästä ei tehtykään juuri sellaista kuin ostaja halusi. Kuinka moni Audin suunnittelija on saanut tappouhkauksen, kun takavalot eivät olleetkaan sellaiset kuin olin vaatinut.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, media, journalismi, Helsingin Sanomat, Kuluttaja

Miksi ihmiset lukevat sanoja eivätkä asiaa

Perjantai 20.2.2015 klo 15.26 - Kauko Niemi

Tämän päiväisen Hesarin etusivun Markkinointi-Instituutin mainos on kirvoittanut melkoiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Itse pidin ilmoituksesta heti sen nähtyäni. Siinä oli oivallusta – toisin sanoen se aukeni minulle – kuinka käytät aikaasi ja kuinka päivität itseäsi. En millään lailla siis pysähtynyt sanaa nainen, saati ruvennut kehittelemään jotain feministi fantasioita tms.

Tämän päivän somessa ilmiö on jotenkin erikoinen ja korostunut. Luetaan erillisiä sanoja ja ryhdytään niistä meuhkaamaan suuntaan jos toiseen. Toki niistä voi meuhkata ja iltapäivälehdet ottavat kaiken ilon irti siitä mitä mieltä joku julkkis on jostakin asiasta irrotetusta sanasta.

Ehkä oma viitetaustani ymmärsi Markkinointi-Instituutin tarjoaman mahdollisuuden muutenkin kuin sanan nainen perusteella. Olenhan siellä opiskellut työn ohessa kaikkiaan kuusi vuotta. Olenkin aina sanonut, että jos joku on suorittanut jotakin Markkinointi-Instituutissa, niin vähät välitän hänen arvosanoistaan, vaan katson millä aikataululla hän asiansa on hoitanut. Meitä aikoinaan aloitti 87 opiskelijaa, joista 16 suoritti sen minimiajassa läpi.

Kuinka päivität itseäsi, eli elinikäinen oppiminen on tämänkin mainoksen keskeisin viesti. Jos viihtyminen ja viihteellisyys on tärkeämpää kuin osaaminen, ja oma osaaminen ei kiinnosta, niin valinta on ihan oma ja voi kaikessa rahassa lukea naisten lehtiä.

Päivän sana on kuitenkin teollinen viihteellisyys, joka ei tuo onnea, mutta sitä pitää olla jokaisessa asiassa. Tuotamme vain teollista, pinnallista onnellisuutta. Teollisuuden tehtävä on monistaa asioita kaupallisessa mielessä, kuten ohjaaja Jari Halonen YLE:n puheessa asiaa kuvaisi pari päivää sitten. Ihmisille tarjoiltiin tällä viikolla jopa suruviihdettä, kun Sipilän perhesurua ruodittiin mennen tullen.

Aloitan maanantaina kahdeksan viikkoa kestävän nettikurssin. En Markkinointi-Instituutissa. Kurssin sisältö on kiinnostava ja erityisesti minua kiinnostaa oppia ja kokea verkon yli oppiminen käyttämällä useampaa kanavaa. Kahdeksaan viikkoon en ehdi lukea sen enempää miesten kun naisten lehtiäkään.

Lue myös
Minkä version päivitit itsestäsi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, osaaminen, viestintä, koulutus itsensä päivittäminen

Poliitikot pipertävät ja media jahtaa klikkejä

Perjantai 24.10.2014 klo 12.01 - Kauko Niemi

Kolme trendiä, jotka näkyvät minun kristallipallossani. Talouskasvua ei tule ainakaan 10 vuoteen, suoravaikuttaminen kasvaa kun edustuksellinen demokratia on halvaantunut, neljäs valtiomahti media menettää asemansa, kun ainoa tavoite on kerätä klikkejä.

Talouskasvu, jota ei tule - nyt on viimeinen hetki politiikoille määritellä mitä tarkalleen tarkoittaa talouskasvu, johon kaikki tähtäävät, jonka perustalle kaikki suunnitelmat nykyisin tehdään.  Siis elvytystä, sellaista vanhanajan talouskasvua, joka perustuu luonnonvarojen ja ilmaston holtittomaan tuhoamiseen, ei enää tule.

 Uuden taloudellisen kasvun luominen olisi pitänyt aloittaa yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, jotta nyt oltaisiin edes jollakin tasolla. Näitä nykyisiä nollavuosia on siis tiedossa ainakin kymmenkunta lisää.  Uuden kehittäminen, uuden oppiminen ja uuden ottaminen käyttöön kestää vuosia.

Vuoden 2008 kirjoitukseni asiasta näyttää olevan kutakuinkin totta.  Kaikki nämä vuodet ovat olleet poliitikkojen, finanssipiirien ja kansantalouden asiantuntijoiden huijaamista teemalla – kun talous alkaa ensi vuonna kasvamaan.

Toinen muutoksessa olevassa valtavirrassa edustuksellinen demokratia on kriisissä. Nyt ovat erilaiset some-kanavat ja ihmisten tiedonsaanti niin helppoa, että ylhäältä annetut, sääntelyt, vaatimukset ja byrokratiat eivät ihmisiä tyydytä.

Hallinnon, arvovallan ja byrokratian purkaminen on mahdottomuus, koska purkajien pitää purkaa ja siivota oma pesänsä. Demokratia palkinnon saanut Leppävirran kyläneuvosto sai kritiikkiä – tarvitaanko varjovaltuustoa. Kuitenkin kyläneuvosto on saanut yhdistettyä kyliä ja saanut yhteistyön kukoistamaan, mihin edustuksellisen demokratian sääntely ei ole koskaan kyennyt.

Eduskunta pelkää arvovaltansa murtumista. Kansalaisaloitteet ohjataan tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin roskakoriin. Ensi keväästä tulee mielenkiintoinen. Nyt kun isoja linjoja ei kyetä eikä osata luoda, piperretään lillukanvarsien ja eläkeläisten kalastuslupien kanssa. Kiitos nykyisen tiedonkulun, että nämä kaikki tulevat julki ja ihmiset pystyvät itsenäisesti arvioimaan poliitikkojen osaamista.

Kolmas iso trendi on median kohtalo. Median oikeat tavoitteet ovat hämärtyneet. Tavoitteena on ensisijaisesti klikkien määrä. Se ei pitemmän päälle johda mihinkään. Journalismin yksi perusajatuksista palvella lukijaa luotettavasti on päässyt unohtumaan.

Veikkaukseni on, että tässä informaation määrässä kaiken maailman propagandan keskellä voittaja on se, jonka sisältöön voidaan luottaa.

Media häviää satavarmasti nopeudessa. Jokaisella tapahtumapaikalla on kymmeniä kertoja enemmän viestittäjiä kuin toimittajia, jotka välittävät omia käsityksiään omista intressikulmistaan ja ottamiaan kuvia/videoita. Poliitikot twiittaavat suoraan, yritykset somettavat mennen tullen. Median tehtävänä on tarjota luotettavaa tietoa ymmärrettävässä muodossa.

Luotettava sisältö on otsikon ja sisällön saumatonta yhteistyötä. Se on sisältöä, jota ei tarvitse muuttaa ja selitellä. Ja jos se on lukijaystävällistä, niin otsikko kertoo, mitä uutisoidaan.

Tämä ei tietenkään ole yhden yön juttu ja median olisi pitänyt aloittaa tämä perustyö jo 15 vuotta sitten. Nyt hädissään ja paperilehtiä suojellessa tuijotetaan vain juttujen klikkimääriä ja tehdään ihan mitä vaan, jotta tällä viikolla oltaisiin mittaustilastojen kärjessä. Siis kvartaalitalouskaan ei ole mitään tämän rinnalla. Pitkällä jänteellä ei pystytä mitenkään erottautumaan kaiken maailman propagandasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Politiikka, media, demokratia

Medialukutaito ja viitseliäisyys hukassa

Sunnuntai 12.10.2014 klo 18.49 - Kauko Niemi



Taas on muutaman päivän sisällä leimahtanut oikein kunnolla. Päivän sanat ovat viski ja lapsimorsian.

Aivan sama kuin menisin keskellä kirkasta päivää Aleksille ja itku silmässä kertoisin, että nyt on yö ja Stockmannin tavaratalo on suljettu. Minun piti saada sieltä liput tunnin päästä lähtevään koneeseen.

Alkaisivatko ihmiset julkisesti ja aivan tosissaan kertomaan tätä tarinaa totena ja ihmettelemään kuinka nyt on yö. Aika moni muistaa lapsena leikityn tarina kiertää –leikin, jossa kuiskuteltiin toisille tarinaa korvasta korvaan ja lopuksi tarinassa ei sitten ollut montaakaan samaa asiaa mitä oli alkuperäisessä tarinassa.

Tuo norjalainen lapsimorsian todistaa, etteivät ihmiset edes lue juttuja, vaan heittävät kommentit pöytään, teilaavat, jopa uhkailevat kohdetta, joka on fiktiivinen ja mikä olisi selvinnyt, jos olisi lukenut koko jutun loppuun. (lue jutun kommentteja)

Ihmisten maailmankuva rakentuu nyt valitettavasti vain lehtien otsikoiden perusteella ja ilman minkäänlaista viitseliäisyyttä ajatella asiaa tai jopa ottaa selvää mistä on oikeasti kysymys. Lehdet taas tekevät tahallaan raflaavia otsikoita saadakseen klikki-mittauksissa hyviä lukuja. Jopa otsikoita, jotka eivät millään tavoin vastaa itse jutun sisältöä.

Julkisen sanan neuvosto voisi ryhtyä ottamaan kantaa klikkiotsikoinnin ja sisällön suhteeseen. Mikä on hyväksyttävä toleranssi.

Viime päivien viskihuumassa oli myös niin sanottuja luotettavia lehtiä ja muita luotettavia tahoja ja sen tuntui tämän takia kovin uskottavalta. Nyt on kuitenkin osoittautumassa, että tämäkin leimahdus on selkeää liioittelua.

Tällaisessa viestintämyräkässä luulisi olevan medioille eduksi rakentaa pitkällä aika jänteellä luotettavuutta. Uskon että luotettavalla journalistisella tuotteella voittaa oman aseman silläkin uhalla, että joskus häviää ajassa. Nopeudenkin voi hälventää löytämällä uuden, luotettavan näkökulmaan asiaan.

Toistamalla samaa soopaa ilman tarkistuksia ei media pysty erottautumaan somen massasta.

Huolestuttavaa tässä on se, että ihmiset ajan mittaan menettää luottamuksen yleiseen keskusteluun. Kukaan ei usko kehenkään. Keskusteluahan ei enää synny muutenkaan, sillä aina ilmestyy joukkoon joku, joka torppaa kaiken ja loppujen lopuksi hyökätään yksilöiden kimppuun, oli sitten asia mikä tahansa.
Tällä torppausmentaalilla ei Suomessa rakenneta mitään eikä uutta synny ennen kuin opitaan kehittämään asioita yhdessä. Tämä koskee myös valtiovallan ylintä johtoa. Mitä pahaa siinä on jos virkamiehet esittävät ajatuksia Natosta tai KELA sote-uudistuksesta. Minusta olisi erinomaista, että asioista keskusteltaisiin laajasti ja lopullisessa päätöksenteossa olisi mahdollisimman monenlaisia näkemyksiä käytettävissä.

Yhtä totuutta ei ole.





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsimorsian, viski, holhous, medialukutaito, luotettavuus

Vanhemmat kirjoitukset »