Verkkokauppa ei olekaan enää mikään pieni sivujuonne

Lauantai 9.4.2022 klo 9.34 - Kauko Niemi

 Halpa_IMG_26491.jpg

Koronan myötä suomalaisista on tullut vaativia verkkokaupan asiakkaita. Korona on mullistanut suomalaisten tavan tehdä ostoksia: verkkokauppa on juurruttanut lopullisesti paikkansa suomalaisten ostokäyttäytymisessä.

Suomalaisten huomattava enemmistö edellyttää nyt, että verkko-ostaminen sujuu helposti. Useampi kuin seitsemän kymmenestä suomalaisesta kertoo arvostavansa toimivaa verkkokauppaa enemmän kuin ennen, paljastaa tuore, valtakunnallinen teknologiayhtiö Qvikin kuluttajakysely.

Koronan rajoitukset olivat verkkokaupan kehityksen merkittävä boosteri. Jopa nekin shoppailusta niin tykänneet henkilöt joutuivat turvautumaan useissa tapauksissa nettiin puhettakaan niistä, jotka silloin tällöin tekivät ostoksia netissä pakosta tai laiskuuttaan.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden aikana 73 prosenttia suomalaisista on ostanut tai tilannut tuotteita verkon kautta. Kaiken kaikkiaan 80 prosenttia suomalaisista on ylipäätään joskus käyttänyt nettikauppaa.

Meistä jokainen on varmasti ärsyyntynyt joskus vaikeaselkoisesta nettikaupasta ja etenkin niistä, jotka yrittävät kalastaa useampia tuotteita ostoskoriin ja sekoittaa koko ostostapahtuman hallinnan. Todellisuudessa yksikään verkkokauppa ei voi tietää mitä asiakas on oikeasti hakemassa. Pelkkää tyrkytystä.

Varmasti yksi haasteellisimpia toimialoja on ruokaostosten verkkokauppa. Kun viimeksi kävin Kaaren Prismassa, niin hyllyjen välissä oli keskipäivällä ehkä enemmän nettitilausten kerääjiä kuin suoria asiakkaita. He kyselivät toisiltaan – mitähän tämä tarkoittaa.

Itse olen kahdesti kokeillut ruokatarvikkeiden tilausta netistä ja kumpikin kerta meni täysin pieleen. Pakettiin oli työnnetty täysin käsittämättömiä korvaavia tuotteita.  Kuten vaikkapa maksa korvattu karjalanpaistilla. Henkilökohtaisesti keräämiäni tuotteita ei ikinä joudu ostoskotiin lukematta tuoteselostetta tai tietämättä sen sisältöä.

Ruokanettikaupan uusin tulokas on norjalainen Oda. Tuntuu järkevältä, ettei tuotteita asetella hyllyyn ja sitten taas kerätään hyllystä. Tavara lähtee suoraan varastosta ilman välivaiheita. Aika näyttää onko tämä tulevaisuuden suunta.

Vaateiden nettikauppa asettaa myös haasteita ainakin minunlaiselle, muhkuraisen bodyn omaavalle henkilölle ja vaatiikin kaupalta selkeitä mittoja kamppeiden koosta.

Nyt julkistetun selvityksen mukaan verkkokaupoilta odotetaan laadukasta palvelua aina kotiovelle asti. Kuluttajien mielestä verkkokaupoissa esimerkiksi toimitusta ja noutoa koskevat vaihtoehdot ovat puutteellisia. Tämä harmitti miltei joka toista vastaajaa.

 Myös verkkotilausten seurattavuus on suomalaisille nyt tärkeää. Lähes joka viides kyselyyn vastanneesta arvostaa nyt sitä, että tilauksen etenemistä ja toimitusta voi seurata helposti.

Sehän on selvääkin selvempi, ettei kukaan järjestä omaa päivittäistä aikaansa niin, että pystyy odottamaan tilaamiaan mannaryynejä neljää tuntia. Fyysinen kuljetus onkin se yksi suurimmista nettikaupan pullonkauloista. Erityisesti luottamus niihin aikoihin, joita on luvattu. Noutolokerikot pelastavat usein tästäkin pälkähästä

Uusia tekniikoita on toki otettu käyttöön ja kopioitu woltilta. Pystytään näkemään missä kuljetus vaeltaa. Tosin nekään ei tuota täydellisesti suunniteltua mielenrauhaa. Tämä nettikaupan osa-alue on veikkaukseni mukaan edelleen se jossa tapahtuu vielä paljon.

Tuore kysely osoittaa, että verkkokauppa kiinnostaa, vaikka yhteiskunta on palaamassa vapaaseen menoon. Lähes puolet kyselyn vastaajista uskoo tekevänsä aiempaa enemmän ostoksia verkossa myös korona-ajan jälkeen. Edellisessä tutkimuksessa, kaksi vuotta sitten,  hieman yli kolmannes oli tällä kannalla. Puolet kyselyn vastaajista on tänä vuonna tehnyt enemmän ostoksia verkossa kuin aiemmin.

Itselleni tyypillinen nettiostos, jota en missään nimessä menisi kauppoihin katselemaan ja ihmettelemään, on jokin laite tai kone. Sellaisen ostaminen saattaa kestää puolikin vuotta. Kun olen päättänyt mitä ostan, niin haarukoin sille sopivan hinnan. Verkkokauppojen hinnat vaihtelevat ainakin viikoittain. Kotimaisten ja ulkomaisten nettikauppiaiden hinnoittelusta pystyy kuitenkin nopeasti haarukoimaan minulle käypähinnan.

Tuorein esimerkkini kun viime vuoden lopulla tuli selväksi, että valokuvani tarvitsevat vajaan vuoden sisällä lisää tallennustilaa, aloin seuraamaan tilannetta. Viime viikolla erään ketjun tarjous osui maaliin. Tuotteita oli nettikaupan mukaan myös muutamassa ketjun myymälässä. Menin myymälään ja hyllyssä ei kyseistä tuotetta ollut, mutta tinkaamisen jälkeen takahuoneesta löytyi ja säästin 103 euroa. Nyt lopetan seurannan – toki vieläkin edullisempia saattaisi tulla vastaan ja säästää kolme euroa lisää.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 11.4.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, nettikauppa, Qvik, Prisma, Oda,

Toimitus 14:45

Lauantai 6.11.2021 klo 8.31 - Kauko Niemi

 

 wolt.jpg

 

Tein nettikauppatilauksen myöhään sunnuntai-iltana. Maanantaina aamupäivällä saan ilmoituksen, että tilauksesi on valmis toimitettavaksi ja samalla Matkahuollon seurantakoodin.

Seurantakoodi paljastaa, että jossakin odotetaan pakettia kuljetettavaksi ja illan suussa, että paketti on kuljetuksessa Kuopiosta Helsinkiin. Tiistai aamulla huomaan, että pakettini on jo Helsingissä ja odottaa paikallista jakelua tuohon vajaan viiden minuutin kävelymatkan päässä olevaan Alepan (auki 7/24) lokerikkoon.

Tiistai seuranta ilmoittaa 14:04, että paketti oli jätetty lokerikkoon, mutta seurannassa ei ollut avauskoodia. Se tuli tekstiviestinä 15:04.

Näin siis Matkahuolto, mikä ei ollut sattumaa. Sattuu näet olemaan useampi täsmäkokemus Matkahuollosta eri puolilta Suomea tilatuista tuotteista. Tämä vastannee tämän hetken minimitasoa, mitä nettiostosten logistiikalta voi odottaa. Sama kuin menisit kauppaan ja näet kun myyjä ottaa maksun, käärii ostoksen pakettiin tai pistää kassiin.

Siis tiedät kaiken aikaa mitä tapahtuu, vaikka tapahtumat veisivät hieman pidempään. Asiakkaan pitää olla kaiken aikaa kartalla.

Itse en ole käyttänyt  Woltin tai Foodoran ruokalähettien palveluita, mutta käsitykseni on, että pystyt seuraamaan kuljetusta. Yksi kokemus on vähän vastaavasta eli ruotsalaisesta Budbee:stä. Kymmenen toimitusta ennen minua näkyi kännykän kartalla ja missä jakeluauto liikkui.

Algoritmihan se siellä kuitenkin laskeskeli tehokkaimman reitin kaupungissa ja arvioi, miten kauan kuljetukseen menee ja minä seurasin kännykästä. Kuitenkin odottelu kävi aika pitkäksi. Ihmettelyä herätti myös se, että kuski kävi melkein naapurissa, mutta siirtyi taas kauemmaksi.

Kaikki esimerkkini on pääsääntöisesti sitä samaa mitä on toteutettu jo satavuotta.
Kuljetusta katsellaan tuotteen ja logistiikan kannalta eli miten paketti saadaan liikkumaan paikasta toiseen. Pikkuhiljaa onneksi huomataan miettiä myös, miten asiakas sen kokee.


Budbeen kännykkäsovellus sekä Matkahuollon uusittu järjestelmä ovat sentään ottaneet jo mukaan asiakkaan näkökulmaa, kun esimerkiksi Posti vaan kamppailee oman sisäisen organisaation kanssa ja unohtaa asiakkaan - ota tai jätä – näin me toimimme sadan vuoden kokemuksella.

Tällä hetkellä ruokapalvelut sekä ruotsalainen kylmäkuljetuksiin erikoistunut Gordon Delivery eivät pidä palkkalistoillaan varsinaisia kuljettajia, jotka ovat itseellisiä yrittäjiä. Aivan kuin postin jakajat eivät olisi postin palkkalistoilla. Tosin suomalainen byrokratia yrittää parhaillaan kampittaa tämänkin kehityksen.

Asiakkaan aika on kallista, ja käsitys siitä, kuinka pitkän aikaikkunan sisällä pakettia on kohtuullista kotona odottaa, on lyhentynyt, sanoo verkkokauppaa tutkiva Lasse Mitronen Aalto-yliopistosta Ylen artikkelissa.

Ruokaostosten verkkokauppa onkin jo pari astetta vaativampaa. Ruokalähetit käyvät kyllä helposti hakemassa kahvipaketin jostakin. Minun innostus nettiruokaostoksissa loppui ensimmäiseen kertaan. Joku päätti puolestani, että maksan voi korvata palapaistilla. Ei nyt sentään.

Tämän vuoden puolella on aloittamassa Suomessa norjalainen vain verkossa toimiva ruokakauppa Oda, jolla ei sitten ole yhtään kivijalkakauppaa. Nythän K- ja S-ryhmät keräävät nettitilaukset olemassa olevista myymälöistä.

Veikkaukseni on, ettei nykyisillä kärrikuljetuksilla saavuteta koskaan niin tarkkaa aikaikkunaa ja lyhyttä toimitusaikaa, että asiakkaat olisivat tyytyväisiä minuutilleen tapahtuvasta toimituksesta.

Kaikki uudet ratkaisut ovat vielä tulossa ja eiköhän jossakin välivaiheessa kaikilla taloyhtiöilläkin ole pakettiautomaatit jossain päin rakennusta tai jotain muuta vastaavaa.

Hyvin voisi olettaa myös, että hallitsemattomat liikenneruuhkat, ilman saastuttamista välttäen jonkin tyyppisillä sähkökopteriratkaisuja ilmateitse on tulossa.

Joku nerokas keksijä varmasti tekee muskit ja muuttaa nettikaupan voitoksi.

 

 Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 8.11.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

Lisää aiheesta:

Tulevaisuus on arvokasta - Wolt myytiin 7 miljardilla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, logistiikka, nettikauppa,

Hitaat muutokset eivät sovi nykyajan hätäiselle ihmiselle

Lauantai 14.8.2021 klo 21.57 - Kauko Niemi

Redi-1.jpgKorona on osoittanut, ettei hätäinen ihminen sopeudu hitaisiin muutoksiin. Minulle kaikki ja heti on ensisijainen toimintamalli nykyihmiselle. Sen enempää ei sitten jaksetakaan. Hetkessä ostetaan uusi asunto, että saadaan etätyöpiste. Hetkessä ostetaan kesämökki, että päästään edes johonkin kotoa. Hetkessä ostetaan asuntoauto, että päästään matkustelemaan.

Korona aikana on pelätty enemmän karanteeniin joutumista kuin itse virusta ja sen aiheuttamia sairauksia. Rajoitukset ovat synnyttäneet mitä ihmeellisimpiä tarinoita, joita on pyöritetty totena ilman faktoja omissa kuplissaan.

Kauppakeskus Redi helmikuussa 2021

Kaikesta tästä on ollut toki se hyöty, että valveutuneimmat ihmiset ovat ryhtyneet opettelemaan valeuutisten tunnistamista ja ajan mittaan muidenkin höynäytettyjen on aika herätä todellisuuteen.

Taudit saisivat olla nykyihmiselle vain lyhyitä onnettomuuksia, jotka eivät mieluusti koske minua ja voidaan parin pillerin jälkeen nopeasti unohtaa.

Siirrytään toiseen näkökulmaan. Varsin uudessa kauppakeskus Triplassa on parhaillaan urheiluliikkeen loppuunmyynti. Kuka nyt jaksaa enää vaakuilla kauppakeskuksissa. Pitkä ja hidas muutos on sielläkin käynnissä, jota itse kauppiaat eivät oikein jaksa sulattaa. Tällä hetkellä vain ruokakaupat pystyvät pitämään päätä pinnalla ja kauppakeskusten erikoiskaupat ovat henkitoreissaan.

Vähittäiskauppakin siirtyy kaiken aikaa nettiin. Henkilökohtainen tyrkyttäminen on jo aikansa elänyttä ja kulahtanutta. Erinomainen esimerkki on Helsingin Sanomissa julkaistu juttu autokauppias Otto Nyströmistä. Renkaanpotkijat ja ajantappajat ovat kadonneet myyntilattialta. Selkeiden ja laadukkaiden kuvien merkitys on korostunut. Trendi on sama kuin asuntokaupassa, jossa kuluttajat hankkivat kaiken tiedon internetistä etukäteen ennen kuin lähtevät katsomaan myyntikohdetta paikan päälle. Otto Autokauppias uskoo netin voimaan, eikä tyrkyttämiseen ja lipeviin myyntilauseisiin. Se on muistutusmarkkinointia.

Riippuen tuotteesta myyntilattialla yhä harvemmin ja pian ei tarvitse käydä koskaan. Suurimman ongelman muodostavat logistiikka-yritykset. Jos Posti ja kumppanit eivät pysty parempaan kuin nykyinen toiminta ne katoavat kuvioista kun todelliset osaajat saavat kuljetushommat.

Facebook kaverini viestitti juuri kuinka Postilta on tullut peräkanaa tekstareita, joissa vannotetaan olemaan kotona, koska paketti toimitetaan jonakin lähiarkipäivänä kotiin klo 8-16. Eihän yksikään nykyihminen voi sietää tuollasta. Entäs kun tilaat pizzan ja Woltilta tulee peräkanaa tekstareita, joissa vannotetaan olemaan kotona, koska pizza toimitetaan jonakin lähiarkipäivänä kotiin klo 8-16. No way!

Ihmiset ovat joka tapauksessa siirtyneet nettiin. Jopa löytyy ruokakauppoja joiden myynnistä yli 30 prosenttia tapahtuu netissä. Logistiikka ei voi elää sata vuotta vanhassa moodissa sitähän hätäinen nykyihminen ei kauaa katsele saati siedä.

Kolmas ja vaikein sektori. Viimeaikojen suurin haaste nykyihmiselle on ilmastomuutos. Kuinka ihminen jaksaa miettiä samaa asiaa, saati tehdä jotain sen hyväksi seuraavat 50 vuotta. Parin vuoden korona jo puudutti suuren osan tämän luomakunnan joka kulmalla olevista diktaattoreista.

Ilmastomuutoksen suurena ongelmana onkin se, ettei ihminen oikein osaa ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan. Siksihän on värkätty vaikka tuo maaginen 1,5 astetta. Kukaan ei oikeasti tiedä onko Golf-virran tämänhetkinen vaimeneminen syy vai seuraus. Kukaan ei oikeasti tiedä millaisia uusia viruksia syntyy lämpimämmässä ilmanalassa. Kaikki luonnon muutokset vaikuttavat kaikkeen vuorovaikutteisesti. Sehän on tosiaan kamalaa yhteen asiaan keskittyvälle lyhyen hetken ihmiselle, vaikka itse sen aiheuttaakin.

Ilmastomuutoksessa tuskin tapahtuu mitään sen seurauksena, että juhlajargonioissa maalataan kaunista vastuullisuuskuvaa ja seuraavana päivänä osavuosikatsauksessa vannotellaan huikean kasvun jatkuvan.

Tulevat vuodet joudumme elämään suurten arvailujen varassa, eikä - minulle ja heti mentaalilla - päästä kovinkaan hyvään tulokseen.

 Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 16.8.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, korona, kauppakeskus, Posti, Wolt. nettikauppa, ilmastomuutos. logistiikka

Nettikauppiailla riittää haasteita enemmän kuin tarpeeksi

Perjantai 16.4.2021 klo 15.56 - Kauko Niemi

Kivijalka_IMG_95191.jpg

 

Tein verkossa nettitilauksen maanantaina kello 10:37. Paketti oli noudettavissa tiistaina aamulla kello 07:38 Matkahuollon pisteessä, joka on noin viiden minuutin kävelymatkan päässä. Nettikauppa itse sijaitsee 389 kilometrin etäisyydellä.

Jäin todella miettimään mihin kivijalkakauppaa tarvitaan ja mitä viimeaikaiset koronasuositukset ja määräykset ovat vaikuttaneet nettikauppaan.

Karu totuus on, että kivijalkakaupat ovat parhaillaan suurissa vaikeuksissa. Turistit ovat kokonaan poissa ja kotona pysyttelevien suomalaisten pankkitileille on karttunut useita miljardeja euroja.

Palaako kaikki entiselleen koronan jälkeen? Ei palaa, sillä nettikaupan osuus tulee edelleen kasvamaan. Kaksi vuotta totuttelua opettaa paljon ja monet asiat muuttuvat jo tuossa ajassa rutiiniksi.

Omalla kohdalla ostoharkinnat ovat hitaita. Olen onnistunut melko hyvin väistämään kaiken markkinatyrkytyksen. Useaan vuoteen en ole saanut postiluukusta ainuttakaan mainosjakelua eikä minulle tule kuin kaksi painettua lehteä ja nekin ilman mainoksia.

Minulla ei ole ollut käsitystä vaikkapa mitä K-kaupassa on tänään tarjouksessa. Sitten kun tarve ilmenee mihin nyt tahansa, alan tutustumaan netissä asiaan moneltakin eri kantilta, vaikka tiedän, että tuossa kulman takana giganteissa tai urheilukaupassa tuote on hyllyssä noutoa valmis ostettavaksi. Lopputulema tällaisessa tiedonhankinnassa onkin melko usein se, että tuote tuleekin ostettua netistä sen sijaan että menisin kauppaan myyjän ohjailtavaksi.

Nettikaupalla on toki paljon vielä opittavaa. Suurin haaste on kuljetukset, vaikka tuossa alkuesimerkissä se olikin yllätyksellisen hyvin hallinnassa. Ruokakuljetukset rakentavat parhaillaan esimerkkiä mihin ollaan menossa. Tiedät minuutin tarkkuudella missä pitsasi kulkee.

Milloin nähdään ensimmäiset dronet kuljettamassa paketteja minuutin tarkkuudella paikasta A paikkaan B. Uusissa taloyhtiöissä on jo melko yleistä, että yleisauloissa on pakettiautomaatteja ja kenenkään ei tarvis tuntitolkulla odotella, että jokohan nyt.

Nettikaupan ilmoitus, että toimitus tapahtuu ehkä ylihuomenna iltapäivällä ei takaa minkäänlaista menestystä. Kun menet kivijalkakauppaan ja kuljetat ostoksesi itse, ei ole epäselvyyttä vastuunjaosta. Nettikaupassa joudutaan tämäkin asia vielä perinpohjin ratkaisemaan. Todellinen vastuuketju katkeaa, kun joku posti sählää välissä.

Reilu vuosi sitten tein ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen ruokatarviketilauksen netissä. Jos ja kun kauppa koostaa ostoskassini, niin tuotevaihdokset eivät ole yhdentekeviä. Tilasin maksaa ja kun ei maksaa sattunutkaan olemaan, niin tilalle toimitettiin palapaistia. Aika kaukana ovat toisistaan. Toinen vaihto oli merkkikohtainen ja vaihtotuotteessa oli käytetty niin paljon suolaa, että meni roskikseen. Ja siinä kolmannessa vaihdossa oli tuplasti liikaa hiilihydraatteja. Siis menen ruokaostoksille itse ja luen jokaisen tuoteselosteen, jos en sitä jo muuten tiedä.

Toki suuri osa kuluttajista haluaa edelleen ja pitkään tulevaisuudessa hiplata himoitsemaansa tuotetta, nähdä sen konkreettisesti. Sovittaa ostamiaan vaatteita ja tehdä selväksi kertakäynnillä sopiiko vai eikö sovi. Miellyttääkö vaiko ei. Nettikaupassa on toki palautusmahdollisuus, mutta nykyisellä meiningillä se on hidasta, monimutkaista ja liian vaivalloista.

Tuoreiden uutisten mukaan esimerkiksi Helsingissä Aleksanterinkadulla ja Pohjoisespalla kivijalkamyymälät ovat kiikun kaakun ja osa keskittyy nyt nettikauppaan. Mutta onko Helsingin ydinkeskusta aivan liian kallista nettikaupalle?

Mitäs jos ja kun kuljetukset saadaan kuntoon, niin nettikauppa sijoittuisi vaikkapa Karhunkorpeen tai Kaukalammelle. Kustannukset olisivat murto-osa Helsinkiin verrattuna. Paikkakunnalta saattaisi heru vielä avustuksia. Kokonaiskuvassa nettikauppa toki taistelee myös ympäristöystävällisyydestä. Varmasti on ympäristöystävällisempää kävellä kivijalkakauppaan, kuin kuskata dieselillä kalsarit vaikkapa Kuopiosta.

Itselleni ehkä sittenkin on se suurin kysymys tieto- ja identiteettisuoja. Nettissä on ja tulee aina olemaan paljon huijarikauppiaita. Viime viikollakin katsoin yhtä T-paitatarjousta ja kahden päivän sisällä samaa t-paita-kuvaa ja tarjousta tyrkytti kolme erinimistä myyjää. Loput voitkin hyvin arvata.

Kun menen kivijalkakauppaan minun ei tarvitse kertoa kuka olen, missä asun, mikä on puhelinnumeroni. Toistaiseksi en ole törmännyt tilanteeseen kivijalkakaupassa - emme voi näyttää teille näitä sukkia ennen kuin olette täyttäneet asiakaslomakkeemme.

Ja sitten kun vielä muistaa maksutilanteessa olla näyttämättä kanta-asiakaskorttia, niin identiteetti on koko lailla suojassa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 18.4.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, nettikauppa, kivijalkakauppa,

Nettikaupan epämääräiset kuljetusvastuut

Lauantai 10.10.2020 klo 12.10 - Kauko Niemi

Oura_IMG_851212.jpg

Näyttää vahvasti siltä, että pian joudutaan paremmin ymmärtämään kuka vastaa ja miten nettikaupasta ostettujen tavaroiden toimituksista.

Haukunko minä sählingistä kuljetusfirmaa vai tavarantoimittajaa. Onko kuljetusfirma itseellinen toimija välissä vai onko se tavaranmyyjän vastuulla oleva alihankkija. Olisiko parempi, jos minä saisin valita toimitustavan. Nythän tilanne on kohtuullisen sekava ainakin ostajan näkökulmasta tapaus tapaukselta.

Missä kulkee oikeesti vastuiden rajat. Onko vastuu tavarantoimittajalla siihen asti kunnes tavara on luovutettu minulle. Ihan samalla tavalla kuin kivijalkakaupassakin. Kun pudotan juomapullon ennen kassaa ja se särkyy, niin se on kaupan vastuulla ja kassan jälkeen minun vastuullani.

Entäs jos kuljetus olisi kokonaan oma palvelunsa. Nettikaupalla olisi lista kuriireista, joista minä voisin valita sen palvelun, johon luotan ja valita myös sen hintaisen palvelun mitä kulloinkin tarvitsen ja kuinka kauan pystyn ostettua tuotetta odottelemaan. Kun tilaan synttärilahjan netistä, niin soisi sen tulevan ennen syntymäpäivää.

Nythän joillakin logistiikkayrityksillä on superhalpoja palveluja, joissa ei ole mitään seurantaa, viimeisten metrien kantajalla ei ole edes oikeutta käyttää puhelinta ilmoittaakseen, että kohta tullaan. Nämä ovat niitä ”toimitus kuuluu hintaan” tapauksia. Keksitään ja jopa suoraan valehdellaan toimituksen tilasta robottien automaattisilla vastauksilla. 

Kuinka toimituskustannukset sitten piilotetaan tai näytetään, on oma taiteenlajinsa myyntitapahtumassa. Mutta jos valinta kuljetuksesta siirrettäisiin ostajalle, saattaisi tilanne selkeytyä huomattavasti. Samoin todellinen kilpailutilanne.

Nettikauppaa tuskin kenenkään kannattaa perustaa, jos ei ole rakentanut selkeää ja ymmärrettävää logistiikkaa. Jos kukaan on ostanut esimerkiksi Amazonilta, niin ymmärtää miksi tämä yritys pärjää ja kasvaa jatkuvasti.

Viimeiksi ostin Amazonilta varsin edullisen, isomman ja nopeamman muistikortin kameraani. Tilauksen tein pari viikkoa sitten tiistaina ja paluupostissa tuli vahvistus tilauksesta ja ilmoitus arvioidusta toimituksesta viikon kuluttua keskiviikkona. Toimituskulut kuuluivat hintaan, eikä minulle käynyt selville kuka toimituksen hoitaa.

Muistikorttini tipahti postiluukusta päivää ennen ennakoitua ajankohtaa tiistai iltapäivällä. Omapostin nettipalvelusta selvisi, että viimeiset metrit kantoi posti. Ei valittamista. Jos Amazon ilmoittaa heti toimituspäivän, niin sopimuksen mukaan Postilla ei tässä tapauksessa lienee ollut vaihtoehtoja.

Sitten tilasin itselle täysin tuntemattomasta nettikaupasta vaatteita. Otin riskin, sillä loppusumma toimituksineen oli 29:60 euroa. Kellot alkoivat kilkattamaan, kun asiallinen tilausvahvistus ilmoitti seurantakoodin. Paitsi seurantakoodi ei johtanut mihinkään eikä vielä kolmenkaan viikon päästä.

Lähetin tiedustelun ja sitten toisenkin. Kumpaankin tuli robotin kirjoittama sama vastaus hoonolla soomella. Tällaista tilausta ei löydy. Kunnes viikko sitten maanantaina alkoikin tapahtua.

Omapostisovellus ilmoitti, että minulle on paketti tuolla parin kilometrin päässä olevassa postissa. Samaisen maanantai iltapäivän kannossa sain paperisen ilmoituksen Postilta, että minulle on kirjattu kirje, mutta se oli vastakkaisessa suunnassa olevassa Postin toimipisteessä. Kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen sain paketin, jossa oli tilaamani vaatteet ja selvisi että toisessa potissa ei ollut kirjattua kirjettä vaan olematon kirjattu kirje tarkoitti samaa pakettia, jonka olin juuri noutanut 8 kilometrin kävelyn jälkeen. Asunhan kuitenkin aivan Helsingin ydinkeskustassa.

Ja todistaakseni kuinka sekavaa on nettikauppa, niin lopuksi huikean hieno kokemus myös viime viikolta.

5.10.2010 maanantai – Oura.sormukseni ei herännyt henkiin ja tein vikailmoituksen Ouran tukeen (sovelluksen kautta)
10:10 automaattiviesti ilmoituksen vastaanotosta
12:27 sähköposti Tapiolta, että on tarkistanut tilanteen minun logitiedoista ja siirtää tapauksen takuukäsittelyyn ja pyytää ostodokumentit.
15:07 ilmoitus, että takuutilauksesi uudelle sormuksellesi on nyt luotu järjestelmäämme tilausnumerolla XXX
Seuraavana päivänä tiistai 6.10 klo 11.11 ilmoitus, että sormus on lähetetty ja DHL:n seurantakoodi (Hollannista)
19.36 sähköposti sekä sm viesti DHL:ltä seurantakoodeineen ja että arvioitu toimitus pe 9.10. Siis kaikki viikossa ja tietäen lähes minuutin tarkkuudella mitä milloinkin tapahtuu?

Paitsi DHL ei toimita sormusta lupaamansa perjantain aikana. Seurannasta voi päätellä, että sormuksen matka päättyi torstaina 14:31 Brysseliin. Hyvin olisi siitä ehtinyt perjantaiksi Helsinkiin, jos olisi kaikki mennyt putkeen. On se tavattoman vaikeaa. (kirjoitan kommentin sitten joskus, kun asia on hoitunut)

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 12.10.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

2 kommenttia . Avainsanat: Finnradio, nettikauppa, logistiikka, Oura, DHL, Posti, Amazon,

Kivijalkakauppojen pelastus on surkeat logistiikkapalvelut

Lauantai 11.7.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi

Sinulle annetaan 4-6 tunnin marginaali, jolloin netistä tilaamasi tuote tulee kotiovellesi. Kun olet päivystänyt kaikki nuo tunnit ja vähän enemmänkin ja sinulla ei ole todellisesta tietoa tilanteesta. Saat viestin, ettei sinua tavoitettu ja tuote on nyt 10 km päässä noutopisteessä.

Jokainen voi miettiä mielessään menikö kaikki nyt aivan niin kuin piti. Ja alunalkujaan luvattu odotusaikakin oli täysin kohtuuton ja väliaikatiedot olemattomia. Tällä hetkellä nettitoimituksissa ei tunnu olevan varsinaista vastuullista toimijaa.

Iso kysymys on tulevaisuudessa kuka käynnistää muutoksen – asiakas, logistiikkayritys vai nettikauppias.

Kyllä kivijalkakauppias kiittää, että logistiikkayritykset toimivat kivikaudella. Otetaanpas tähän muutamia esimerkkitapauksia.

Korona-hysteria innosti minut ruoan nettikauppaan. Kertakokeilu valitettavasti oli minulle tarpeeksi, vaikka innostuneena netti-ihmisenä idea olisi ollut mitä parhain. Hyvää jo senkin takia, ettei olisi turhia mielihaluostoja, joita kaupassa helposti syntyy.

Ruokaostosten suunnittelu yli viikon päästä tapahtuvaan toimitukseen on minulle mahdoton ajatus. Toki jauhoja, säilykkeitä, tms purkkihernekeittoa pahan päivän varalle voisin tilata toimitettavaksi milloin vaan, mutta päivittäiseen ateriointiin tuskin. Sivujuonteena todettakoon, ettei ovelle ilmestynyt ruokakuski ollut millään lailla koronasuojattu.

Todettakoon, että kaiken suuhuni pantavan teen 99 prosenttisesti itse omassa keittiössäni.

Tuohon ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan ruokatilaukseeni tilasin muun muassa maksaa. Sitä ei sitten toimitushetkellä ollutkaan ja tilalle toimitettiin palapaistia. Paitsi etten juurikaan käytä punaista lihaa. Ehkä sitten joskus löydän toimivan nettiruokakaupan.

Eräs nettitilaukseni tuli Postin kautta ja olin määritellyt toimituspaikaksi minulle soveliaimman pakettiautomaatin. Voi olla vain minun vilkasta mielikuvitustani, mutta paketti oli noudettavissa juuri avatussa Postin ”supertyylikkäästä” uudesta palvelupisteestä. Siis minut kävellytettiin sinne vaikka lähempänä olisi ollut useampiakin lokerikkoja, joihin tilaukseni tein.

Viikko sitten oli ulkomaille menevän paketin lähetyksen vuoro. Kaksi ihmistä yritti tulkita vaihtohtoja suomeksi ja englanniksi, kuinka netistä ostetaan Postin kuljetus ja kuinka toimitaan. Moni varmasti tietää, että kotimaan netistä ostettu 5:30 euroa maksava paketti maksaa postin toimipisteessä yli 11 euroa, kun palveluhenkilö ottaa paketin hoidettavaksi. Niin tuosta ulkomaanpaketista en tätä kirjoittaessani vielä tiedä onnistuinko vai en. Mutta vaikeaselkoista oli.

Varsin usein, jos on valinnanvaraa, niin käytän Matkahuollon palveluja. Näin tein kaksi viikkoa sitten myöhään torstai-iltana. Perjantaiaamuna olikin jo toimittajan vahvistus, että tilaukseni on toimitettu kuljetettavaksi. Perjantaina seurannasta näin että paketti oli lähtenyt Kuopiosta. Maanantaina sain ilmoituksen Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa. Ihan hyvä suoritus, mutta sehän oli jo ihan varmasti perjantaina Helsingissä. Kas kun Mathahuolto onkin kesäaikataulussa ja viikonloppuisin suljettu.

Erään paketin kohdalla Postin henkilökunta kertoi kahta täysin erilaista tarinaa paketin kohtalosta ja toinen virkailija kertoo, ettei toisen virkailijan tiedot pidä paikkaansa. Tämä paketti ei ollut niiden Vantaalla kolme kuukautta maanneiden pakettien joukossa.

Facebook-tuttavani päivitteli samaa asiaa päivityksessään kuinka USP:n asiakaspalelussa toistuvasti väitettään, ettei ole ollut kotona... täydellistä valehtelua.

Suomen Posti, muutkin valtiolliset postit ja suuren logistiikka-yritykset elävät asennevammaisina – ota tai jätä periaatteella. Ja nettikaupat tietysti käyttävät halvinta mahdollista palvelua. Palvelulla on jopa eri hinta, huomattavasti kalliimpi, jos kuljettajalla on toimiva käynnykkä käytössä. Nettikaupoilla on vain kovin helppo tilanne, sillä syylliseksi leimataan kuljetusyhtiö, eikä se, että nettikauppa on valinnut on valinnut yksinkertaisimman ja viipyilevän palvelun, joka ei ota vastuuta asiakaskontaktista.

Mielenkiintoista on ajan mittaan seurata, kuka tilanteen ottaa haltuun.
Asiakas, joka ilmoittaa nettikauppiaalle, ettei hyväksy kuljettajaksi tätä organisaatiota.
Nettikauppa, joka ottaa kokonaisvastuun tuotteen toimittamisesta.

Vai laukaiseeko tilanteen joku nöyrä uusi toimija. Kuten vaikka ruokakuriirit, joiden toimituksia voi sovelluksesta seurata liki minuutin tarkkuudella. Osa heistähän jo toimittaa ruokaostoksia päivittäiskaupoista.

Lopuksi kerron tapauksen kahden viikon takaa, kun olin käynyt pari lyhyen tiivistä sähköpostikeskustelua tuotteesta, josta oli hyviä kokemuksia ja tunsin tuotteen. Tein sitten perjantaiaamuna tilauksen oululaisesta pienyrityksestä, siis ainoa joka Suomessa myy tätä italialaista tuotetta.

Pian tuli viesti Oulusta olisinko kotona hetken kuluttua. Yrityksen toimitusjohtaja oli matkalla Tallinnaan ja lupasi tuoda paketin tullessaan. Aamuinen tilaus oli minulla 12:45 ja herralla oli maksupääte taskussaan, joten maksukin hoitui samalla. Se on toistaiseksi ennätys minun nettiostokseni toimituksessa.

 

PS. viime torstaina tuli kirje postilta, jossa kerrottiin, että niin sanotun pääpostin eli Helsinki 10 postitoiminnot loppuvat tämän heinäkuun lopussa. Lopettaminen koskee myös itsepalvelutoimintoja eli pakettiautomaatteja Helsingin keskusta Postitalossa.
Kaikki Oodin, Kiasman, Amos Rexin ja muut turistit tervemenoa Kasarmintorille, jos haluatte esimerkiksi Helsingistä erikoisleiman.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 13.7.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, nettikauppa, logistiikka, kivijalkakauppa, Posti, USP,

Odottavan aika on pitkä

Sunnuntai 1.7.2018 klo 11.44 - Kauko Niemi

Ihminen on kautta aikain tottunut siiten, että ostotapahtumassa raha ja tavara vaihtavat omistajaa ihan siinä samassa hetkessä ja samassa paikassa.

Tämän asian tiedostaminen nettikauppiaalle on ihan niitä ensimmäisiä asioita, kuinka pitkään asiakkaan luottamus kestää odottamista ja mitä odotusaikana tapahtuu. Tätä aikaa ei mitata viestien määrällä vaan viestien sisällöllisellä laadulla. Tämä vanha sananlasku, jos mikä, pitää paikkansa.

Tilaan lauantaina puhelimeeni suojalasin Suojakalvotukku.fi. Automaattinen kuittaus kertoo, että tilaus on otettu vastaan. Aikaisin maanantaiaamuna saan viestin, että toimitus on lähtenyt matkaan ja keskiviikkona postiluukusta putoaa tilattu lasi. Ehkä olisi jo tiistaina, jos alueellani olisi ollut postin jakelua.

Samaisena lauantaina tilaan myös diabeteskauppa.fi uuden verenpainemittarin. Kuvio toistuu täsmälleen kuin suojalasissa paitsi saan jo maanantaina iltapäivällä viestin Matkahuollosta, että paketti on noudettavissa.

Juhannusviikon keskiviikko-iltana selaan koneellani saamaani Gigantin kesäale pdf-katalogia. Siellä yhdessä nurkassa on pienellä 2T kovalevy, sopiva varmuuskopiointiin.

Välitön hintavertailu osoittaa, että sama kovalevy on 110 – 150 euron välillä ja tuo Gigantin hinta oli 79 euroa. Normaali hinta Gigantilla 129 euroa. Sama hinta kuin sähköisessä katalogissa, oli myös nettikaupassa.

Tarjous näyttää olevan voimassa yli juhannuksen, eikä erikseen mainita, että se olisi joko netissä tai vain myymälässä. Siis huomenna tilaus sisään kaikessa rauhassa.

Hups - yön yli ja hinta nettikaupassa olikin torstaina 129 euroa. Päätän piipahtaa nyt myymälässä. Myyjä tarjoaa painettua jaossa olevaa kesä-alen tablot-lehtistä. Siinä ei ole mukana koko levyasemaa. Sitten tarkistetaan myyjän työaseman sielunelämä. Ei löydy kuin 129 euron hintaisia.

Kaivetaan koneelta tuo sähköinen tarjouslehti ja sieltähän se 79 euron levy löytyy kuin löytyykin. Tämän jälkeen haetaan lisää myyjiä ja lyhyen neuvottelun jälkeen tietojärjestelmään minun tietojen kohdalle kirjoitetaan, että tälle herralle myydään tämä levy 79 eurolla. Ja kassalla jo tiedettiin, että K Niemi maksaa levystä tämän verran.

Nyt tiedän kuinka luottavaisesti minun pitää tulkita Gigantin viestejä, joista ei saa sen enempää tolkkua asiakkaat kuin myyjätkään.

Laitan koemyyntiin sänkyni tori.fi -sivustolle. Kyselytulvaa ei syntynyt paitsi yksi, joka lupasi ostaa sängyn, jos voi hakea sen kahden päivän kuluttua. Tarkistusten jälkeen sovin kaupoista.

Aina ei tarvitse olla edes nettikauppaa kun ostat verkossa. Tiesin tarkalleen millaisen uuden sängyn haluan ja pyysin sähköpostilla tarjouksen Metropoli kaluste Oy:ltä. Hinta oli sopiva ja toimitusaika 2 viikkoa. Kaksi viikkoa lattialla ja yökylässä tuntui kohtuulliselta. Tilasin, sain maksukuitin käsimaksusta, maksoin ja myyjä sai pankin maksutositteen. Kaikki tapahtui noin puolessa tunnissa.

Viestejä ja jopa puheluita alkoi kulkea kahden viikon kuluttua. Ja ennen kaikkea selityksiä, jotka eivät tuntuneet uskottavilta. Toimitus venyi 8 viikkoon. Kahdeksan viikkoa ilman säbkyä alkoi pikkuhiljaa pakottamaan. Ja vasta sänkyä kuskannut autokuljettaja tiesi kertoa, että Tempuren patjamallien uusinta ei pysynyt alkuunkaan aikataulussa. Tällaisen selityksen olisin ymmärtänyt aikaisemminkin. Olinhan vanhojen mallien tyrkytyksistä huolimatta valinnut uuden mallin.

Tekniikkafriikkinä ja huonounisena päätin tilata ennakkotarjouksesta Oura-sormuksen. Tein tilauksen ja maksoin tilauksen helmikuussa.

Olen saanut nyt 23 tilanneviestiä Ouralta. Kaikki ovat vähintään viestintätoimiston puppusanageneraattorilla tuotettuja. Kauniita, kohteliaita, tunteisiin vetoavia, mutta yhdessäkään ei ole mitään konkreettista tietoa kuinka toimitukset ajoittuvat.

Yllätys, yllätys viime perjantaina tuli se 24:s viesti, jossa arvioidaan minun tilaukseni toimituksen tapahtuvat tulevan elokuun lopussa. Ensimmäinen konkreettinen viesti neljän kuukauden jälkeen tilauksesta.

Jokainen voi näiden esimerkkien jälkeen päätellä onko odottavan aika pitkää ja millaista maineenhallintaa kannattaa nettikaupoissa harrastaa.





Tämä on myös kuultavissa podcastina Finnradion taajuudessa 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai nettissä www.finnradio.fm - maanantaina 2.7.2018 klo 13:00 alkavassa ohjelmassa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, Suojakalvotukku, Diabeteskauppa, Gigantti, Metropolikaluste, Oura, tori.fi,

Menisköhän se nettikauppa jotenkin näin

Maanantai 28.1.2013 klo 21.07 - Kauko Niemi

Lähetys on luovutettu vastaanottajalle. Rekisteröinti: 28.1.2013 klo 18:22:06. Noudin uuden sykemittarini pakettiautomaatista Helsinki kympissä. Ohitin 15 sekunnissa 23 henkilön jonon.

Mitä tapahtui sitä ennen. Posti lähettää sekä tekstarilla että sähköpostitse noutokoodin Rekisteröinti: 28.1.2013 klo 17:36:13.

Nettiseuranta ilmoittaa, että lähetys on lajiteltu 28.1.2013 klo 09:02:06. Sitä ennen se on ollut Itellan logistiikkakeskuksessa 26.1.2013 klo 08:27:09

Lähetys on lajiteltu 25.1.2013 klo 18:14:39 Seinäjoella ja sitä ennen lähetyksestä oli vastaanotettu ennakkoilmoitus EDI-sanomana 25.1.2013 klo 11:35:24 Tuurista.

Tein tilauksen 25.1.2013 klo 11:20 ja sain Keskisen kello Oy:n tilausvahvistuksen sähköpostiin viiden minuutin kuluttua: Lisätietoja tilauksestasi: Tilauksenne lähtee postin kuljetettavaksi. Lähetystunnus on JJFI61497712345162XXX, tapahtuma-aika 25.01.2013 11:25:57.

Minuutti tilausvahvistuksen jälkeen tuli vahvistus myös Suomen verkkomaksut Oy:ltä, että maksu on hyväksytty.

Siis torstaista 25.1.2013 klo 11:20 tehty tilaus oli kädessä 28.1.2013 klo 18:22:06 ja olihan siinä viikonloppu välissä. Ai niin – tuote oli juuri se, jonka tilasin ja noin 70 euroa edellisempi (38 %) kuin valmistajan, Suunnon omassa verkkokaupassa.

Lue myös tämä

1 kommentti . Avainsanat: nettikauppa, Keskisen kello, pakettiautomaatti, Suunto, sykemittari, Suomen verkkomaksut