Olet loppuelämäsi mielipiteittesi vanki

Sunnuntai 14.10.2018 klo 7.52 - Kauko Niemi

Some on osoittanut jo moneen kertaan, ettei ihminen pysty itse arvioimaan omia sanomisiaan. Nyt on sitten saatu parikin oikeuden tulkintaa missä menee raja sananvapauden ja kunnianloukkauksen välillä. Ihminen on näköjään itse kykenemätön vetämään rajaa sanomisilleen.

Tällä tarkoitan tervetullutta oikeuden rajanvetopäätöstä tapauksessa Tomi Metsäketo. Neljä naista tuomittiin sakkoihin. Tällaisia päätöksiä pitäisi syntyä pikaisesti muutamia lisää. Myös sellaisissa tapauksissa, joissa ei ole mukana julkisuuden henkilö. Heidän kohdallaan kunnianloukkauksen raja venyy välillä tolkuttoman pitkälle.

Korostan nyt vielä asian ympärillä pyörineet tarinat ovat lipsuneet sinne ja tänne. Prosessissa ei käsitelty, eikä pitänytkään käsitellä Tomi Metsäkedon käytöstä. Eikä tässä tapauksessa pidä sotkea oikeudellista ja moraalista vastuuta.

Metsäkedon tapauksen kanssa saman aikaan suuria sanomisia puitiin myös Laura Huhtasaaren kohdalla. Huhtasaari on poliitikko ja tällä kertaa hän loi keksimällä keksityn tempun päästäkseen julkisuuteen. Hän hyödynsi provokaatiossaan lapsia. Huhtasaarenkin kohdalla toivoisi, että kyseinen koulu selvityttäsi sen rajan mitä poliitikko saa tehdä ja mitä ei. Mitä tietoja kouluista ja oppilaista saa julkaista niin että nimet paljastuvat.

Myös hyvinkääläinen huoltoasemayrittäjä otti oikeuden omiin käsiinsä. Sen sijaan, että olisi antanut todistusaineiston poliisin selvitettäväksi, kuva-aineisto bensavarkaasta levitettiin julkisesti somessa. Viime viikolla Hyvinkään käräjäoikeudessa nnettiin  huoltoasemayrittäjälle 4400 euron sakot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Yrityksen työntekijä sai 660 euron sakot samaisesta syystä.

Tällaisia oikeuden linjauksia ehdottomasti tarvitaan, koska yksittäinen ihminen ei näköjään ymmärrä rajaa, saati ymmärtäisi ja osaisi hyviä ja kohteliaita käyttäytymistapoja. Näiden asioiden mittaamisessa on se käytännön ongelma, ettei poliisin resursseja riitä jokaiseen nokkapokkaan.

Metsäketoa kutsuttiin viimesyksyisissä Facebook- ja Twitter-kirjoituksissa muun muassa sarja-ahdistelijaksi ja raiskaajaksi. Kaikki syytetyt kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Naisten mukaan heillä oli perusteltu syy olettaa, että muun muassa sosiaalisen median aiemmassa kirjoittelussa esitetyt asiat olisivat totta. Osa viittasi myös käynnissä olleeseen metoo-keskusteluun. Oikeuden päätös – törkeä kunnianloukkaus.

Sosiaalisessa mediassa kaikki kirjoitukset ovat mielipiteitä, eikä ole olemassa mitään perusteltua syytä uskoa, että mielipiteet muuttuisivat, joten enemmän todeksi, kun ne ovat mustaa valkoisella for ever.

Joissakin tapauksissa somessa saattaisi päästä lähelle totuutta, jos jaetaan suoraan ammattimaisesti ja journalistisin periaattein julkaistun median tietoja. Siis median, joka on tarkistanut tietonsa paikkansapitävyyden, niin kuin aina pitäisi tapahtua.

Metsäkedon tapauksessa kolme mediaa sai langettavan päätöksen Julkisensananneuvostolta. Se on aika paljon yhdestä asiasta, kun julkaistun tiedon luotettavuus ei täytä medialle asetettuja vaatimuksia. Tämä osaltaan kertoo, kuinka villejä ja huonosti tarkistettuja huhuja tuolloin oli liikkeellä.

Perusteltu syy olettaa, että somen kirjoittelussa esitetyt asiat olisivat totta, horjuu joka päivä, kun jopa valtiolliset trollitehtaat saati pienemmät yksittäiset trollit, jotka tuottavat jatkuvasti tuutin täydeltä soopaa, valeuutisia omien tarkoitusperiensä pönkittämiseksi. 

Somekäyttäytymiselle oikeudelliset tulkinnat ovat tervetulleita ja lisää tarvitaan, jotta ihminen edes jollakin tavalla hahmottaisi rajat sanomisilleen, kun niitä ei luonnostaan synny.

Nämä neljä naista ovat nyt loppuelämänsä mielipiteittensä vankeja, vaikka kuinka muuta yrittäisivät ja kuinka tosissaan mielipidettään yrittäisivät vaihtaa. Tämä mielipide on ja pysyy. Jokainen somen käyttäjä on aina mielipiteittensä vanki. Se mitä julkaiset, sitä et voi perua. Se peilaa mielipidettäsi koko loppuelämän. Ihan äärimmäisissä tapauksissa on viranomaisten avustuksella saatu joitakin julkaisuja poistettua silloin kun jostakin laista löytyy riittäviä perusteita.

Niinkin viattomissa asioissa kuin vaikkapa lapsien tai lastenlapsien tietojen ja kuvien julkaisussa tuskin kukaan haluaisi, että muutaman vuoden kuluttua kuulet teini-ikäisen loukkaantuvan syvästi, kuinka todella tyhmä äiti tai mummi on julkaissut tuollaista paskatietoa. Tai kun korkeaan asemaan edenneen henkilön tietoja kaivetaan juorulehtien sivuille – ei ihme, tällainen hän oli jo lapsena tai kuinka vaipat kiristivät häntä jo vauvana. 

Ps.
Kunnianloukkaus on rikos, jossa henkilöstä esitetään valheellinen ja loukatulle henkilölle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa aiheuttava väite. Rangaistuksena siitä on sakkoja.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantain 15.10.2018 klo 06:15 ja 20:15 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tomi Metsäketo, some, oikeus, kunnianloukkaus, mielipide,

Meillä on edelleen jokamiehenoikeudet

Torstai 6.9.2012 - Kauko Niemi

Ympäristöministeriö tuotti uuden oppaan Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella. Julkaisu ei tuo muutoksia jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen on koottu tietoa nykyisestä oikeuksia koskevasta lainsäädännöstä. Julkaisu on suunnattu erityisesti viranomaisten, yhdistysten ja yritysten käyttöön.

Jokainen koiranomistaja, marjastaja ja muuten vain metsissä vaeltaja joutuu jossakin vaiheessa kohtaamaan jokamiehenoikeudet tavalla tai toisella. Ja näin marjastus- ja sienestysaikana jokamiehenoikeudet puhuttavat viimeistään siinä vaiheessa kun ammattimainen marjanpoimija ilmestyy tontin nurkalle.

Suomessa on laajat jokamiehenoikeudet, joita ei pitää vaalia huolella, jotta jokainen voi nauttia kauniista ja rauhallisesta luonnostamme. Jokamiehenoikeuksien käyttäjän on liikuttava maastossa luontoa ja kanssaihmisiä kunnioittaen. Opettakaa luonnon kunnioittamista myös koirallesi ja lapsillesi.

Julkaistu teos perehdyttää jokamiehenoikeuksiin niin niiden käyttäjien kuin maankäytön ja maanomistajan näkökulmasta. Sivuilta löytyy tietoa esimerkiksi toisen alueella toimimisesta ulkoilun, luonnontuotteiden keräämisen sekä liikuntaharrastusten näkökulmasta. Jokamiehenoikeuksia on peilattu myös nykyään suosittuihin harrastuksiin, kuten kiipeilyyn ja geokätköilyyn.

Julkaisuun on koottu kiinnostavimpia oikeustapauksia, jotka liittyvät jokamiehenoikeuksiin. Lisäksi julkaisussa esitellään hyviä käytäntöjä, joilla ristiriitatilanteita voi välttää. Moniin jokamiehenoikeuteen ja toisen maalla toimimiseen liittyviin kysymyksiin ei voida antaa yksiselitteistä ratkaisua. Oppaassa myös selvennetään asiaa koskevat keskeisimmät käsitteet.

Suosittelen jokaista tutustumaan ja kertaamaan jokamiehenoikeudet, jotta pystyy tulkitsemaan oikeuksiaan ja elämään sopusoinnussa muiden kanssa.

>> Lue lisää




Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jokamiehenoikeus

Hiihtäjät vastaan koirailijat, koirahiihto

Keskiviikko 22.2.2012 - Kauko Niemi

Taas on se vuodenaika, jopa hiihtolomaviikko, jolloin vakiokeskustelu leimahtaa joka ainoa vuosi. Koirat ja hiihtäjät eivät mahdu samaan metsään.

Keskustelu on yhtä varmaa kuin kahden kuukauden kuluttua koirankakat lumien sulaessa. Keskustelu siirtyy nettipalstoilta aina itse laduille ja valitettavasti jopa sauvojen säestyksellä.

Hiihtäjän ja koirankohtaaminen on ristiriitainen, sillä kumpikin osapuoli tulkitsee eri sääntöjä. Hiihtäjä lukee esimerkiksi kaupunkien järjestyssääntöjen sallimia kieltokylttejä, joissa kielletään laduilla käveleminen. Kävelemiseksi hiihtäjä tulkitsee vaikkapa ladun ylittämisen.

Koiran kanssa metsässä kulkeva toteuttaa taas Suomen perustuslakia jokamiehenoikeudesta. Siis tiukan paikan tullen mitä todennäköisimmin koiran kanssa kulkeva voittaa välikohtauksen. Harvemmin järjestysääntö voi päihittää perustuslain.

Hiihtokulttuuriin kuuluu myös, että takaa tuleva väistää, niin ladulla kuin rinteessäkin. Käytännössähän tämä tarkoittaa, että hiihtäjä nopeampana väistää.

Hiihtäjän ja koiran kohtaaminen on aina niin tulkinnanvarainen tilanne, ettei siinä kenenkään kannata uhotella. Ainoa ratkaisu sen sijaan, että ryhdyttäisiin tulkitsemaan pilkkuja, on kohteliaisuus ja toisten huomioiminen. Sopu tilaa antaa.

Koiran kanssa talvisessa luonnossa liikkuva voi hakeutua vähemmän ladullisille alueille. Hiihtäjien on syytä varautua siihen, että mäen alla voi olla muitakin esteitä kuin koira.

Oman mausteensa soppaan tuo myös se, että kuntien ulkoiluviranomaiset muuttavat kovin helposti vakiintuneita kevyenväylän reittejä hiihtoladuiksi.

Nyt on jo kolmas talvi koko Suomessa kun voit yhdistää nämä asiat ja harrastaa koirahiihtoa. Jotkin edistyneemmät kunnat ja kaupungit ovat varanneet latureittejään koirahiihdolle tiettyinä päivinä viikossa.
Jos olet kiinnostunut koirahiihdosta voit aloitta tutustumisen vaikka lukemalla ensin Suomen Valjakkourheilijoiden  Liiton sivuilta Koirahiihto-oppaan.

Kaikille rauhallisia ja nautinnollista hiihtolomahetkiä.
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, hiihto, jokamiehenoikeus, järjestysääntö