50 miljoonalla immuniteettitalkoot

Lauantai 26.3.2022 klo 11.51 - Kauko Niemi

Immuniteetti.jpg

 

Kahdessa vuodessa, kun oikein tosissaan olisi yritetty, olisi mitä todennäköisemmin pystytty kasvattamaan ihmisten vastustuskykyä koronaa ja muitakin pöpöjä vastaan ja pitkällä tähtäimellä pienentämään sairaanhoidon kuormitusta.

Mutta ei sanallakaan vihjaistu siihen suuntaa. Viranomaisten rajoituksia, sääntöjä, rokotuksia ja kemiaa tuputettiin hirveällä määrällä rahaa. Mitäs jos immuniteetin kasvattamiseen olisi käytetty 50 miljoonaa eroa? Tarjottu erilaisia mittauksia, että totuus olisi tullut käsin kosketeltavaksi.

Tässä vaiheessa painotan, etten vastusta rokotuksia enkä varovaisuutta, saati vastuuta omasta ja muiden terveydestä. Tämä blogi ei perustu kuin osittain faktoihin mutta sitäkin enemmän maalaisjärkeeni ja omiin tuntemuksiini.

Jos olisi pakottamatta ja tyrkyttämättä kerrottu ymmärrettävää ja motivoivaa faktatietoa immuniteetin mekanismeista ja sitten keinoista, joita kannattaa kokeilla. Kahdessa vuodessa olisi ehtinyt tapahtua paljon. Omakohtaisesti olen tulkinnut, että minun kroppani pistää muutoksia hanttiin noin kuusi viikkoa ennen kuin muutokset alkavat tapahtumaan. Kaksi korona vuotta olisi ollut oikein sopiva aika, kun ihmiset ajattelivat joka tapauksessa terveyttään.

Siis ei missään tapauksessa mitään viikoittaista lööppijournalismia toistellen jatkuvasti samoja reijolaatikaisia ja pekkapuskia. Pohjois-Karja-projektikin on jo moneen otteeseen osoitettu rasvaiseksi kuplaksi.

Oikeassa tieteessä kaikki muuttuu ja kumoaa vanhat käsitykset sekä jokaisella ihmisellä on omanlaisensa immuniteetti koostuen ihmisen kokonaisuudesta. Yhden leipäviipaleen muuttaminen toiseksi ei tarkoita juurikaan mitään. Kuvittelen, että maailmalta löytyisi tutkimuksia immuniteetin kasvattamisesta kokonaisvaltaisemmin kuin yhden vitamiinin tai ruoka-aineen merkityksen kautta.

Viime viikolla pohdittiin neljännen rokoteannoksen pelisääntöjä. THL on suositellut tähän saakka neljänsiä annoksia vain niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Jos tällainen heikentynyt-määritys pystytään tekemään, niin jollakin täytyy olla syvällisempää ja konkreettisempaa tietoa immuunipuolustuksen heikkoudesta.

Onkos kukaan esittänyt missään yhteydessä vakavissaan immuunipuolustuksen vahvistamista keinolla millä hyvänsä. Entä jos tarjottaisiin yli 30 rasvaprosentin omaaville henkilöille ilmaista laboratoriotestipakettia ja tiedettäisiin mitkä kaikki asiat ovat jo ehtineet mennä pieleen. Tai jotain vastaavaa – vaikkapa ylenpalttinen sokerin rajaaminen elintarvikkeissa samoin kun erilaiset säilöntäaineet ja muu kemia.

Omakohtaisesti minulle tapahtui jotain merkittävää 11 vuotta sitten kolmen peräkkäisen ylipitkän flunssan jälkeen. Kun ei voinut pahemmaksikaan mennä, lopetin kausirokotteet, aloin päivittäisen d-vitamiinin 100 ug käytön (jatkuu edelleen) ja lopetin totaalisesti kaiken maailman buranoiden käytön. Tämän jälkeen ei ole ollut yhtään flunssaa, eikä toistaiseksi koronaakaan. Koronapiikkejä olen ottanut kolme. Faktaa ei minullakaan ole, muuta kuin d-vitamiinitasoni on näinä vuosina noussut 62:sta 173:een. Kipulääkkeiden lopettaminen saattaa viitata vatsan terveellisempään bakteerikantaan, jolla monien tutkimusten mukaan on hallitseva merkitys terveyteemme, jopa aivojemme toimintaan.

Suomessa aikuisväestöstä on ylipainoisia 62 prosenttia- eli kohta kaksi kolmasosaa. Itse kuulun tähän joukkoon (rasvan suhteellisella osuudella mitattuna). Koronan takia tehohoitoon joutuneista 94 prosenttia oli ylipainoisia. Ylipaino lisännee myös kolmentoista eri syövän riskiä. Kaikesta huolimatta ylipaino on suurimalle osalle ihmisiä enempi vain ulkonäkökysymys. Lööpit sekä ennen ja jälkeen somekuvat kertovat kuinka monta numeroa pienempiä vaatteita laihduttaja käyttää, eikä juurikaan mitään tietoa terveydellisistä muutoksista.

Nopeilla vippaskonsteilla painoa pudottavat sekoittavat vain hormonitoiminnan. Näin todistelee pitkään asiaan perehtynyt lääkäri Taija Somppi kirjassaan Parantavat hormonit. Hormonaalisesti tasapainoton elimistö ei immuniteettia kasvata ja saattaa olla yksi laaja ongelma-alue.

Pelkällä painonpudotuksella ei tietenkään ratkaista korona immuniteetin heikkoutta tai vahvuutta, eikä muitakaan vastustuskykyongelmia. Kuinkas onkaan sitten unen kautta syntyvä palautuminen ja stressiputken katkaisu jokaisena yönä. Kuinka on henkinen tasapaino. Onko jatkuva lääkitys päällä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Painonpudotus on toki hyvä aloitus, kunhan tekee oikealla tavalla.

Immuniteettitalkoiden ongelmana on tietenkin se, että maamme sairaudenhoidon lähtökohtana on löytää yksi oire ja määrätä siihen lääke 15 minuutissa. Itse juurisyyt veisivät liikaa aikaa. Tähän kaavaan immuunivasteen kartoittaminen ja kasvattaminen mahtuu huonosti. Kuitenkin uusin rokotesuositus pystytään määrittelemään immuunivajeisille.

Immuniteetistä on paljon tietoa yleisellä tasolla ja etenkin yksittäiset tuotekauppiaat kertovat kuinka jokainen pilleri tai pulveri kasvattaa immuniteettia. Harvoin kuitenkin avataan sitä mekanismia ja ymmärrystä - kuinka?

Immuniteetti tulee latinan sanasta immunitas, joka tarkoittaa koskemattomuutta. Laajasti katsoen immuniteettiin lasketaan kaikki kehon puolustus- ja suojajärjestelmät infektioita vastaan.

Elämän kannalta keskeistä on torjua ympäristöstä tunkeutuvia bakteereita, viruksia, alkueläimiä ja matoja. Immuniteetin täydellinen pettäminen johtaa yksilön kuolemiseen infektiotauteihin, ellei tila ole lyhytaikainen tai hoidettavissa.

Lopeta ainakin supersiisteys ylenpalttisilla kemiallisilla kodin puhdistusaineilla ja ole iloinen jokaisesta lapsesi luontoleikistä ja likaisista käsistä.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 28.3.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, vastustuskyky, immuniteetti, ylipaino, korona, terveysmittaukset, Taija Somppi, Amplia, rokotus, hormonit,

Onnistuttiinko rokotusviestinnässä

Perjantai 22.10.2021 klo 11.34 - Kauko Niemi

Rokotus.jpg

Kerään parin tunnin ajan kilometrejä autooni ja samalla kuuntelen radiota. Kaikilta kanavilta pelkkää rokottautumattomien vastuuttomuutta. Alkaa kokolailla mietityttämään, kun kukaan ei tiedä edelleenkään varsinaista totuutta – mitä tapahtuu meille rokotetuille viiden vuoden kuluessa ja mihin on unohdettu luontainen immuniteetti ja sen vaikutukset ja sen kansallinen kehittäminen. Asiallinen viestintä on muuttunut kannustavasta syyllistäväksi ja se ei toimi.

Kukaan ei tiedä vielä sataprosenttisella varmuudella mitä kautta syntyy paras lopputulos koronataistelussa. Ensimmäiset tutkimukset jopa viittaavat siihen suuntaan, että koronan sairastaneilla olisi 27 prosenttia tehokkaampi suoja kuin rokotetuilla.

Miksi sitten julistetaan vain yhtä ”totuutta” tunnista toiseen ja päivästä toiseen. Jopa pitkä pätkä tekemällä tehtyä ohjelmaa, kuinka helsinkiläiset imaamit ovat suhtautuneet myönteisesti rokotuksiin - yhtään imamia ei ohjelmassa kuultu. Kuinka rokottamattomat kuormittavat tehohoitohenkilökunnan loppuunpalamisen äärille ja huhujen mukaan kyseisessä sairaalassa on kaksi koronan takia tehohoitoa tarvitsevaa potilasta. Ei välttämättä fakta. Piispa Teemu Laajasalo kehottaa rokottautumaan ja 200 eroaa samana päivänä kirkosta.

Itse en ole rokotevastainen ja olen ottanut molemmat piikit. Minulla on oikein hyviä kokemuksia rokotuksista sekä erinomaisia kokemuksia rokottamattomuudesta. Olen vain yhden ainoa totuuden vastainen ja perin kyllästynyt siihen, ettei viranomaisten ja median mukaan ole muka vaihtoehtoja, vaikkei kukaan vielä tiedä varmuudella mitä tästä seuraa ja kuinka pitkän aikaa. Ja kaikkein vähiten olen salaliittoteorioiden ja muiden korona höpö höpö -juttujen kannattaja, saati levittäjä, nekin ilman mitään todellisia faktoja, pelkkää vääristelevää luulotautia. Viestinnässä ei nyt ihan olla onnistuttu. Kahden vaihtoehdon välillä on valittava puolesta tai vastaan.

Rakentava keskustelu ja erilaisten vaihtoehtojen täysipainoinen huomioiminen veisi asiaa nopeammin ja tasapainoisemmin eteenpäin kuin yhden näennäistotuuden toistaminen tuutin täydeltä.

Entä jos selvitettäisiin vaikka ne ihmistyypit, jotka sairastuvat vaikeaan versioon ja heitä rokotettaisiin ja muut hankkisivat, luontaisen vastustuskyvyn sairastamalla taudin. Sekin olisi yksi vaihtoehto. Tällaisen ajattelun jälkeen saattaisi olla strategiana vaikkapa rankan sokeriveron asettaminen ja rokotus estämään vakavaa versiota vain niille, joiden painoindeksi on yli 30. Ja niille, joilla on muita vakavia perussairauksia. Tai jotain ihan muuta. Tai veron alennus niille, joilla on rasvaprosentti kunnossa. Ihan mitä vaan.

Aiemmassa blogissani jo kirjoitinkin, että luontaisen vastustuskyvyn luominen ja vahvistaminen olisi tärkeää. Mutta eihän se oikein sovi suomalaiseen terveydenhoitoon, että lääkäri määräisi vitamiinia tai muuta elimistöä boostaavaa ainetta. Pohjimmiltaan taitaa olla niin, ettei lääkäreillä ole edes tietotaitoa niiden suositteluun, vaikka olemme maana allekirjoittaneet vuonna 2007 sellaisen EU-sopimuksen, missä täydentävät hoidot ovat samanarvoisia lääkehoitojen kanssa silloin kun on tutkimus tai kliinistä näyttöä.

Johns Hopkinsin lääketieteen laitoksen professori Marty Makary avaa Washington Postin artikkelissa luonnollisen korona-vastustuskyvyn tehoa.

Nyt on julkaistu 20 tutkimusta, jotka osoittavat, että korona-infektio tarjoaa vahvan immuniteetin. Miksi luonnollista vastustuskykyä ei ole sisällytetty terveyspolitiikkaan, hän ihmettelee? Miksi tiede jätetään huomiotta, mutta meitä kehotetaan "luottamaan tieteeseen".

Israelissa tehdyssä 700 000 hengen tutkimuksessa kävi ilmi, että ne, jotka olivat saaneet aiemmin tartuntoja, saivat 27 kertaa pienemmällä todennäköisyydellä toisen oireellisen koronatartunnan kuin rokotetut. Oikea, luonnollinen tartunta suojaa tämän tutkimuksen mukaan paremmin kuin rokotus.

Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadassa, on löydetty koronan vasta-aineita siitä huolimatta, että jotkut heistä eivät ole koskaan saaneet tartuntaa. Siis joku aiemmista flunssista on aktivoinut ihmiskehon myös koronaa vastaan.

Tällä hetkellä tutkimukset osoittavat, että luontainen immuniteetti suojaa vähintään vuoden. Tosin pidemmälle emme voikaan tutkimuksia vielä ulottaa. Asia selviää sitten tulevaisuudessa. Esimerkiksi SARS -tartunnan saaneilla ihmisillä on edelleen vahva vasta -ainetaso noin 17 vuoden kuluttua tartunnasta.

Vasta tulevaisuudessa saamme vastauksia moniin kysymyksiin. Mitä tapahtuu luonnollisen immuniteetin voimalle rokotettujen suhteen? Voivatko rokotetut silti hyötyä infektiosta yhtä paljon kuin rokottamattomat henkilöt, jotka saavat tartunnan? Asioita pitäisi nyt maltillisesti ja tutkien seurata laajasti, jotta kokonaisuus hahmottuisi oikeassa suhteessa. Rokotus on toki hetkellisesti pelastanut monta henkeä – kiitokset siitä, mutta silti ei pitäisi laukata kuin ravihevoset haavoja suussa ja laput silmillä.

Eikä sitäkään pidä unohtaa, että vuonna 2019 lääketeollisuus käytti Yhdysvalloissa lobbaamiseen 219 miljoonaa dollaria.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 25.10.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

Kauko Niemi Blogi Onnistuttiinko rokotusviestinnässä? - YouTube

 

Lisää aiheesta

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008342008.html

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008349588.html

Rokotemainontaan käytetään satojatuhansia euroja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, rokotus, korona,

Kun maskivääntö alkaa helpottamaan, niin rokote vääntö kasvaa

Lauantai 12.12.2020 klo 12.39 - Kauko Niemi

rokote.pngKävin eilen kaupassa ja vastaan tuli siis kaupan sisällä yksi henkilö ilman maskia. Viranomaisten selkeä sekoilu maskeista ja samoin julkituodut puolesta ja vastaan niin sanotut tieteelliset ja ristiriitaiset tutkimukset aiheuttivat niin sekavan sopan, josta ei ottanut tolkkua saimaansällikään. Muutama päivä sitten kasvomaskia ehdotettiin jopa vuoden turhakkeeksi.

Nyt näyttää samanlaiselta korona rokotteen kanssa. Rokotusvastaisuus on kasvanut viime keväästä ja tämä on pitkälti viestinnällinen ongelma. Ei ole selkeää faktaa tarjolla, miten korona-rokote on saatu valmiiksi näin lyhyessä ajassa. Ja etenkin kun koko koronan olemus ja käyttäytyminen ovat samaan aikaan hakusessa.

Jokainenhan tekee oman yksilöllisen päätöksen rokotuksesta pääasiassa omien tunteiden ja kokemustensa perusteilla. Meillä harvoilla on niin paljon faktatietoa ja kykyä ymmärtää sitä, että voisimme tehdä oman päätöksemme ilman tunteita. Faktat voi olla myös hieman liian voimakas ilmaisu tässä tapauksessa, missä ensimmäiset piikit on annettu vasta muutama päivä sitten.

Immuniteetista tai haittavaikutuksista ei siis ole olemassa käytännön tietoa. Sekin pitää muistaa, että kun ensimmäinen sivuoire ilmaantuu, niin sekin on yksilöllistä. Se että Britanniassa kaksi on saanut jo allergiaoireita, ei tarkoita, että kaikki saisivat. Ja rokotekehittäjien testit ovat osoittautuneen turvalliseksi testiryhmällä, ei tarkoita, että se olisi tasan yhtä turvallinen sadoille miljoonille muille ihmisille.

Jäitä hattuun, silmät ja korvat auki – realismia peliin.

Jyrkemmän kannan otan vain sitä vastaan, että korona-rokotteesta tulisi pakollinen jokaiselle. Vaikka näin asetunkin yksilön vapauden kannalle, en missään tapauksessa puolusta yhtäkään salaliittoteoriaa. Se on vain jo laissa määrätty, että jokainen on viimekädessä vastuussa omasta terveydestään. Sellaista lakimuutosta en kannata. Samalla Suomen kielestä pitäisi poistaa ilmaisu – lääkärin määräys.

Kokemukseen pohjaavaa päätöksentekoa on myös melko helppo ymmärtää vaikkei niillä olisi juuri mitään yhteyttä korona-rokotteeseen. Jos lähipiirissä on narkolepsiatapauksia tai hpv-rokotteen vaikeita nuorten saamia jälkiseuraamuksia, on täysin selvää, että tarkkaavaisuus on heillä tapissa uusien rokotteiden kohdalla.

Itse olen sen ikäinen, että olen kaikkien yleisimpien rokkojen immuniteettia hankkinut sairastamalla ne luontaisella tavalla. Olen hankkinut myös kaiken maailman rokotteita mitä nyt yleensä on suositeltu vaikkapa matkustellessa. Mitään sivuoireita en ole koskaan saanut.

Kausirokotteistakaan en omasta mielestäni ole saanut sivuoireita, mutta ihmettelin pitkään niiden äärettömän heikkoa tehoa omalla kohdallani. Rokotteista huolimatta kolmekin pitkää flunssaa. Kun pahemmaksi ei voi mennä, niin päätin kokeilla omalla vastuullani mitä tapahtuu, jos jätän piikin ottamatta. Nyt on kulunut vajaa kymmenen vuotta ilman syyspiikkiä ja ilman ainuttakaan kausiflunssaa. Näin se on toiminut minun kohdallani, mutta en lähde lietsomaan joka syksyistä piikkiä vastaa. Varmaan on niitäkin, jotka saavat siitä avun. Vain kokeilemalla tietää.

Se mikä ihmetyttää, ettei virallinen taho edistä immuniteetin ja vastustuskyvyn kasvattamista luontaisin keinoin. Sehän ei olisi keneltäkään pois – paitsi ehkä lääkefirmoilta.

Juuri tällä hetkellä kiertää melko arvovaltainen paperi, jolla yritetään suostutella eri maiden viranomaisia nostamaan D-vitamiinin suositusarvoa luontaisen vastustuskyvyn kasvattamiseksi. Nähtäväksi jää syntyykö uusia, virallisia suosituksia tämän pandemian aikana vai vasta seuraavan, joka tulee melkoisella varmuudella.

Rokotevastaisuus ei ole mikään uusi ilmiö sen enempää hyvässä kuin pahassakaan.

– Jos ihmisen elimistöön laitetaan jotain uutta, niin moni suhtautuu siihen tunteenomaisesti suurella epäluulolla ja sen takia tämä rokotevastaisuus on koronan osalta jossain määrin ymmärrettävämpää kuin perinteisten ja tunnettujen rokotteiden osalta, arvioi psykiatri Hannu Lauerma Ilta-Sanomien haastattelussa.

Lauerma sanoo, että – ’musta tuntuu’ on erittäin huono perustelu monelle asialle, mutta sillä tavalla ihminen on rakentunut. Hyvin pienet ja hyvin suuret todennäköisyydet ovat asioita, jotka eivät ole ihmisillä oikein hallussa.

Nyt pitäisi kaikkien tahojen olla viestinnässä tarkkoina. Se että rokotusmyönteisyyttä on ryhdytty kauppaamaan kuin mitä tahansa muotitavaraa presidenttien ja julkkisten voimin, saa itselläni niskavillat pystyyn. Veikkaan, että monella muullakin. Liioittelevia puolesta ja vastaan juttuja mediassa. Eihän tämä ole mitään markkinahumua ja hulluja päiviä. Uskottavuutta ammutaan nyt alas, jos faktat jäävät julkkisten suuhun asetettujen sanojen ja mielipiteiden varjoon.

No entä itselläni kyllä vai ei. Jonkinlaista vaalean vihreää valoa. Mutta en ole rynnimässä ensimmäisten joukossa, vaikka ikäni puolesta siihen olisikin todennäköisesti kohtuullisen hyvät mahikset. Jaksan oikein hyvin noudattaa korona-suosituksia edelleen, käyttää maskia, pitää etäisyyksiä, jättää väliin kaikki ne tilaisuudet ja tapahtumat missä useampi ihminen viipyilee saman aikaisesti samassa sisätilassa.

Jo muutama viikko osoittaa tarjolla olevien rokotteiden turvallisuuden tositilanteessa. Pääasia, että korona saadaan kuriin ja on syytä toivoa, että rokotteella olisi vihdoin merkittävä teho nujerruksessa ja turhat riehumiset jäisivät netissä enempi syrjään.

 

Valtioneuvoston päätös rokotuksista

Ilman rokotetta korona ei häviä - HS

Miten alle vuodessa kehitetty rokote voi olla turvallinen - HS

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 14.12.2020 ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, rokotus, korona, rokotevastaisuus

Tutkitaanko nyt varmasti oikeaa asiaa

Sunnuntai 3.11.2019 klo 11.08 - Kauko Niemi

Suomessa on alkamassa suurtutkimus, jossa osalle väestöä annetaan nelinkertainen annos influenssarokotetta.

Tutkimukseen on kutsuttu kymmeniä tuhansia yli 65-vuotiaita. Juuri tässä ikäryhmässä tavallisen influenssarokotteen teho on huonompi kuin muilla. Mutta miksi?

Kun ikää karttuu, ihmisen immuunijärjestelmä pikku hiljaa heikentyy, näytti ihminen olevan kuinka hyvässä kunnossa tahansa.

Terveydenhoito kun ei selvitä perimmäisiä syitä, vaan lievittää vain oireita kemialla. Jokainen pilleri ja piikki kun takuuvarmasti muuttaa ihmisen luontaista immuniteettia tavalla tai toisella, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Yli 65 vuotiaat kun ovat pillereiden suurkuluttajia. Mikä onkaan todellinen syy immuniteetin heikkenemiseen.

Immuunijärjestelmän heikkeneminen on tärkeä syy sille, että kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvan influenssarokotteen teho on yleensä huonompi vanhemmissa ikäryhmissä kuin nuoremmissa.

Influenssarokotteen teho ei aina näytä riittävän potkaisemaan hereille niitä mekanismeja, jotka kykenisivät kyllin vastustamaan influenssaviruksia.

Viranomaisten looginen kysymys onkin, saataisiinko isommalla annoksella aikaan entistä parempi teho.

Juuri tätä nyt selvitetään Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkimuksessa.

Näin siis ajattelee THL kaikessa kemiallisessa yliviisaudessaan. Minusta suurtutkimus pitäisi kohdistaa siihen miksi yli 65 vuotiaiden immuunijärjestelmä heikkenee ja mikä osuus siihen on ylilääkityksellä.

Tällä ihmettelylläni en missään tapauksessa sano, etteikö lääkkeitä tai rokotteita pitäisi koskaan käyttää. En ole absolutisti tässäkään asiassa.

Hiljattain muiden muassa julkaistiin arvovaltaisessa tiedelehdessä tutkimus, jossa todettiin, että suoliston mikrobiston koostumus vaikuttaa influenssarokotuksen tehoon.

Juuri alkaneet influenssarokotukset jakavat taas rajusti kansaa puolesta ja vastaan. Tuollainen ihmiskokeilu niin sanotulla riskiryhmällä tuntuu mielestäni tosi arvelluttavalta. Kyseessä on ryhmä, joka käyttää kemiaa muutoinkin ja luontainen immuunijärjestelmä on keinotekoisesti sotkettu. Ja onko ruoka riittävän monipuolista rakentamaan suotuisaa immuniteettia.

Olen jo aiemminkin kertonut oman tarinani, kuinka vuosia sitten influenssa rokotuksen jälkeen sairastin kolmasti pitkät kahden viikon rupeamat. Sen jälkeen lopetin piikit ja kaikki muutkin turhan buranat. Nyt olen ollut yhdeksän vuotta ilman influenssaa tai flunssaa. Ja kuulun kuitenkin ikäni puolesta siihen niin sanottuun riskiryhmään.

Jos tänä talvena saan oireilevan influenssan, niin tiedän melko varmasti syynkin. Olen syönyt syksyn aikana yhden antibioottikuurin, joka on tappanut sekä hyvät että huonot bakteerini. Olen suostunut ottamaan myös toisen lääkekuurin, joka itsessään jo nosti muutamaksi päiväksi lievän kuumeen.

Facebook-ryhmässä Puskaradio Helsinki Marko Lehtomäki kysäisi – kuinka moni ottaa influenssarokotteen?  Kysymykseen on kommentoitu tätä kirjoitettaessa 693 kertaa laidasta laitaan.

Jakautuminen on kokolailla jyrkkää, jopa kirosanoilla höystettyä niin kuin rokotusasioissa yleensä. Kahdessa kommentissa kerrotaan, kuinka vanhus kuoli muutaman päivän jälkeen rokotuksesta. Erittäin paljon kommentteja, kuinka työn puolesta on pakko ottaa piikki. Joitakin minun kohtalotovereita, jolla piikittämisen lopetus on tuonut terveitä talvia. Ja melko suuri määrä niitä, jotka ilman muuta ottavat rokotteen ja ovat pysyneet sen takia terveinä.

Totuutta ei tietenkään tiedä kukaan, eikä yleistä totuuttaa ole tässä asiassa olemassakaan. Lähtökohtaisesti luonto on kuitenkin aina vikkelämpi muuntautumaan kuin mihin ihminen kaikkivoipaisella viisaudellaan pystyy ja ehtii. Samaan tavoitteeseen tähtää myös se, että kaikilla tavoilla pyrittäisiin vahvistamaan ihmisen luontaista immuniteettia mieluummin kuin useilla eri aineilla sotkemaan sitä ja ymmärtämättä eri lääkkeiden ristikkäisvaikutuksia.

Potilasturvalain mukaan jokainen oikeustoimikelpoinen suomalainen on vastuussa omasta terveydestään, eikä rokottamisesta tai sen väliin jättämisestä pitäisi ketään syyllistää saati pakottaa siihen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 4.11.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, influenssa, rokotus, THL, riskiryhmä,