Sohvasuunnittelijat kuolivat sukupuuttoon sata vuotta sitten

Perjantai 7.1.2011 - Kauko Niemi

Tein tänään tutkimusmatkan sohvakauppoihin, kun kaverini pyysi autokyytiä. Valitsimme kohteeksi Variston, missä samalla keikalla voi käydä helposti kymmenessä kaupassa. Meille riitti seitsemän.

Miksi minua kiinnosti lähteä sohvakauppaan vaikka sohva on yksi vastenmielisimmistä huonekaluista joita tiedän olevan.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miten sohvamarkkinat voivat elättää vaikkapa Suomen suurimman päivälehden Helsingin Sanomat. Miten ihmeessä sohvakauppiailla on varaa mainostaa viikosta toiseen sivutolkulla. Ja mainossivun hinta on aika monta sohvaa.

Olen laskenut ja julkaissutkin sohvaindeksia, joka vaihtelee 50 – 90. Eli yhdessä viikonloppuna ilmestyvässä Hesarissa on 50 – 90 sohvan kuvaa. Voivatko sohvamarkkinat olla niin vilkkaita. Epäilen, että jossakin jotakin sahataan linssiin. Suomisoffa osoittaa, etteivät kaikki ole kunnossa.

Tänään myös pikavertailu osoitti, että Suomisoffan 70 – 80 prosentin alennukset tekivät sohvat samaan hinta luokkaan kuin muilla kuudella liikkeellä.

Nähtyäni tänään ainakin 500 sohvaa, olen varma, että sohvasuunnittelijat ovat kuolleet sukupuuttoon jo sata vuotta sitten. Autokin on ollut jo sata vuotta neljäpyöräinen ja 2-5-ovinen ja joka vuosi tulee kuitenkin uusia ja toisistaan erottuvia automalleja. Sohvat ovat suurin piirtein kaikki samannäköisiä.

99 prosenttia sohvista olivat sellaisia, etten huolisi niitä vaikka saisin ilmaiseksi.

Suurta ihmetystä herättävät ne valtavat sohvakulmat. Kuinka suuri on se kohderyhmä, jolla on 100 neliöiset olohuoneet , mihin sellaiset sohvat mahtuvat. Kuka tarvitsee 10 hengen sohvaa? Vai onko todellinen tarve, niin kuin eräs juliste osoitti, ettei tarvitse olla toisen lähellä. Voidaan oleilla 2-3 metrin päässä toisistaan.

Ja mitäs tuumitte Maskun myyntitykin myyntipuheen aloituksesta: Onko hallitus mukana? Onko niin, että asiakaskuntaan eivät kuulu eronneet, karanneet, homot tai muuten yksinäiset. Ainakin se kuvastaa selkeästi millä asenteella sohvia myydään. Taitaa olla hevos- ja autokaupat herrasmiesten hommia.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sohva, sohvamarkkinat