Sosiaalinen etäisyys kasvaa, mutta kuinka pitkäksi

Lauantai 28.3.2020 klo 13.56 - Kauko Niemi

Sosiaalista etäisyyttä rajoitetaan nyt voimakkaasti ja tulevaisuus näyttää mille tasolle etäisyys koronaviruksen jälkeen palaa ja milloin. Sitä ei pysty kukaan sanomaan, mutta varmaa on, ettei täysin entiselleen enää palata.

Liikemaailmassa sosiaalinen etäisyys asettuu kulttuureista riippuen hyvinkin erilaisiin mittasuhteisiin. Vastuu ilmastonmuutoksesta on ollut jo pitkään jarruttamassa matkustamista ja se tulee joka tapauksessa jatkumaan, mutta hallitusti, toisin kuin nyt muutamassa viikossa vyön alle iskenyt terveyspandemia.

Karu totuus on vain se, että viimeistään nyt on selvinnyt, että luonnon voimien kanssa ei neuvotella. Ne on hyväksyttävä ja toimittava sen mukaan.

Esimerkiksi ennen koronaa hoidettu myyntityö muuttaa muotoaan. Sosiaalinen etäisyyden lisääntyminen on hyväksyttävä ja löydettävä uusia tehokkaita toimintamalleja melko pikaisesti. Niitähän on jo vähäisessä käytössä. Valitettavasti vain teknisestä näkökulmasta katsottuna. Etätöitä tehdään jo paljon. Kokouksia ja tapahtumia välitetään verkossa. Neuvotteluja käydään verkossa.

Siis teknisesti meillä on jo jonkin verran mahdollisuuksia, osaamista, kokemusta ja tiettyyn rajaan asti kapasiteettia. ja viimepäivät ovat kartuttaneet kokemusta ja ehkä muokannut asenteitakin.

Kun puhutaan sosiaalisesta kanssakäymisestä ja viestinnästä, myyntityöstä verkossa, niin tekniikka on välttämätön väline ja todellista etäisyyttä tai läheisyyttä rakennetaan kuitenkin viestien sisällöillä, uudenlaisella kommunikointikulttuurilla.

Hyvä ystäväni, joka on toiminut parisenkymmentä vuotta kolmen eri suomalaisten yrityksen alihankintehtävissä, ihmettelee parhaillaan eurooppalaisten yhteistyökykyä. Yksinkertaisenkin tiedon saaminen kestää monen hätistelyn tuloksena useita päiviä. Tällainen ei tulisi kuuloonkaan kiinalaisissa yrityksissä.

Ei ole siis pelkkä hinnoittelukysymys, että kiinaiset ovat vallanneet alihankkijamarkkinat, vaan he ovat jo kulttuurillisesti osanneet rakentaa sopivaa ja toimivaa sosiaalista etäisyyttä.

Eurooppalaiset luovat tässä tapauksessa itse kaukaista ja vaikeaa verkottumista. Ja kun tulevaisuudessa asioidaan yhä enemmän verkossa, niin sielläkin kommunikaation on tapahduttava aivan kuten lounaspöydässä käytettiinpä mitä tekniikkaa tahansa.

Pohjimmiltaan on kyse myös asenteesta. ”Kaiken maailman kyselijöitten sähköpostia taas tuutintäydeltä vähätellen ei synny tulosta.” Ja tällä en tosiaankaan tarkoita, että tulevaisuudessa rakennettaisiin sosiaalista etäisyyttä sähköpostilla, vaan verkkojen yli jollakin ja monenlaisella tavalla.

Asennetasolla tulee olemaan suuria ongelmia vaikkapa etelä-eurooppalaisissa kulttuureissa. Niissä mikään asia ei tapahdu sovitusti ilman henkilökohtaista kohtaamista ja sitten kohtaamisen jälkeen kaikki kuitenkin järjestyy. Kulttuurillisesti esimerkiksi Suomella on reipas etumatka tekniseen verkostoitumiseen verrattuna vaikkapa Italiaan ja Espanjaan.

Sosiaalisen etäisyyden säilyttämisessä kauppamiehenkin on opittava kommunikoimaan yhtä luontevasti kirjoittamalla ja puhumalla sekä visualisoimalla.

Valmiuksien miettiminen on nyt enemmän kuin ajankohtaista. Kuinka muutamme myyntitapaa, mitä tahansa toimintatapaa ja kuinka seuraamme tuloksia ja ennen kaikkea kuinka tuotamme vaikuttavaa ja puhuttelevan kiinnostavaa verkkosisältöä, joka elää ajassa tässä ja nyt.

Sisällöksi ei nyt enää riitä; kunhan nyt jotain vanhaa mainosmateriaalia tai moneen kertaan käytettyjä arkistokuvia ja videoita. Valmiuksien on noustava samalle tasolle, yhtä helpoksi ja nopeaksi kuin vaikkapa matkajärjestelyjen.

Verkkokommunikaation hyvä ja huono puoli on, että siitä jää lähes aina dokumentti. Kommunikaation rehellisyys ja todenperäisyys tulevat korostumaan ja niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota sisällön tuotannossa. Puppusanageneraattorit on säädettävä uudelleen.

Nythän kukaan ei tiedä millainen on sosiaalinen etäisyys nykyisen tilanteen rauhoituttua. Sen tiedämme, että uusien ajatusten kehittäminen ei ole koskaan liian aikaista. Tekninen kehitys on hyvässä vauhdissa. Tosin siinäkin on paljon kehittämistä, ennen kuin ollaan siinä pisteessä, ettei kukaan huomaa verkon yli tapahtuvien yhteyksien olemassaoloa, kun keskitytään asiaan.

Kuinka usein oletkaan ollut tilanteessa, että hetki vielä, kun yritetään saada nämä yhteydet päälle. Tai paremminkin voisi kysyä, oletko koskaan ollut tilanteessa, ettei tekniikkaa rukoiltaisi toimimaan.

Todellinen haaste sosiaalisen etäisyyden hallinnassa on kuitenkin asennoituminen ja sisällöin tuotanto tulevina vuosina.

Ja kenellä olisi ensimmäisenä tullut ensimmäisen mieleen, että kuoro tekee virtuaalisen esityksen tällä tasolla. Näitä ja monia muita putkahtelee esiin, kun olemme ennakkoluulottomia.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 30.3.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, sosiaalinen etäisyys, korona, luonnonvoima,