Punahilkka-satu on julistettava pannaan

Maanantai 18.2.2013 - Kauko Niemi

Susi on ollut ihmiselle paha vain sadussa. Punahilkka-satu on poistettava kaikista kirjastoista ja missä se ikinä piileekin, jos vaikka nykyihmisen viha sutta kohti kumpuaa tästä sadusta.

Parinkymmenen vuoden kuluttua on hävitettävä satakielet, rastaat ja muut vihaiset linnut. Ja sitä ennen jo kauppatorin lokit. Tämä sukupolvi sisäistää, että linnut ovat vihaisia ja ne haittaavat ihmisen tasapainotonta elämää. Tasapainotonta ainakin luonnon kanssa.

Tässä vaiheessa suosittelen jokaista katsomaan erityisen ajatuksella luontoelokuvan Metsän tarina. Ainakin niitä, jotka eivät ole Espanpuistoa syvemmällä metsässä käyneet. Miettimään mistä äärimmäiset luonnonilmiöt saavat nykyisin voimansa. Ja miettimään millä oikeudella ihminen saa tuhota luonnon ekotasapainoa. Ei ainakaan pörssikurssien kasvun toivossa.

Itse olen varmuudella nukkunut yhden yön, jolloin minun ja suden väliä oli noin 40 metriä. Susi oli nukkunut navetan takana yönsä. Eikä se siltikään muuttanut arkirutiineja. Kouluun hiihdettiin pilkkopimeällä 3,5 km suuntaansa.

Susiviha on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Tosin niin moni muukin asia aikansa pyörittyä facebookeissa ja twittereissä ja median liiallisessa dramatisoinnissa. Jopa pääministerin haastattelutunnin tärkein uutinen oli eilen kannanotto susivihaan. Ihan kuin Kataisella ei olisi ollut muuta asiaa.

Nykyisessä viestintäkentässä on pelottavia piirteitä. Kuinka helposti mopo lähtee keulimaan ja hommat hanskasta.

Aamulehden 17.2.2013 muistutus suhteellisuudesta paljastaa todelliset sudet. Ihminen on ihmiselle susi. Suomalainen tappaa vuosittain 100 suomalaista, tapaturmissa kuolee 2400, liikenteessä 270 ihmistä. Alkoholin aiheuttamiin sairauksiin menehtyy vuosittain 2000 ihmistä, kausi-influenssaan 1000. Susi on tappanut 1800-luvun jälkeen vuosittain nolla suomalaista, ihminen on tappanut alkuvuoden aikana jo kuusi sutta.

Ja jos laskentatiedot pitävät paikkansa tältä kuulta, niin Suomessa on 125-135 sutta. Kovin harvakseltaan taitaa tulla vastaa 1157 km pitkässä maassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: susi, susi-viha