Pakon edessä on huono vaihtoehto

Lauantai 5.2.2022 klo 11.52 - Kauko Niemi

 Työsuhteissa ei enää tavoitella "kultakelloa"
Työurien pituus muokkaa työsuhdetta, jonka pienetkin asiat puidaan helposti julkisuudessa

Tosi harva työntekijä enää tavoittelee työuraltaan kultakelloa, sitä vuosikymmenten palvelun symbolia. Pakon edessä syntyy harvoin todellisia tuloksia. Työurat eivät paljoa paina ja ylenpalttinen kunnioitus ja nöyristely eivät kuulu nykymenoon.

Toki hyvääkin voi tapahtua, mutta miksi vasta pakon edessä. Osuuspankkiin tehtiin tämän vuoden toisella viikolla kyberhyökkäys. Eli kuormitettiin pankin verkkopankkitoimintaa niin paljon, että palvelu tukkeutui ja jouduttiin sulkemaan useiksi tunneiksi. Asiakkaiden tiedoilla tai rahoilla ei onneksi ollut vaaraa.

Tuon operaation jälkeen pankin verkkopankki toiminta nopeutui ainakin minun kaistallani useita kymmeniä prosentteja. Ennen hyökkäystä kirjautuessa joutui odottelemaan tuskastuttavan pitkiä aikoja ja sietämään epävarmuutta – teinköhän jotain väärin, meniköhän koodit varmasti oikein.

Tämä oli myönteinen kehitys pikku pakon edessä. Miten meni Hesburgerilla, Espresso Housella sekä Mustilla ja Mirrillä? Luvattoman huonosti. Luvattoman huonosti, jos tilanteet tulivat yrityksille sisäisinä yllätyksinä. Jos sen vertaa ei osata haistella, kysellä tai tulkita sisäistä ilmapiiriä, että lasketaan tilanne laukeamaan julkiseksi.

Tänä päivänä ei ole juurikaan mitään rajaa haukkua työnantajaa julkisesti ja erityisesti sen jälkeen, kun lyhyt tai pitkä työsuhde on päättynyt. Tätä sitten boostaavat vielä työsuhteessakin olevat. Tiedot vuotavat jokaisesta raosta ja se pitää huomioida ja varautua julkiseen ryöpytykseen, joka saattaa olla kohtuutontakin nykyisessä somemaailmassa.

Hesburger pahoitteli julkisesti johtamisessa tapahtuneita virheitä. Onneksi ei jäänyt julkiseksi anteeksipyynnöksi.

Yritys avasi henkilöstölle anonyymin palautekanavan ja perusti palvelupuhelimen, josta henkilöstö saa tukea työsuhdeasioissa. Hesburgerin mukaan tänä keväänä henkilöstölle tehdään ulkopuolisen toimijan toteuttama kyselytutkimus, jolla selvitetään syksyn ja talven aikana tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Monissa organisaatioissa kyllä tehdään sisäisiä selvityksiä, jotka ei kuitenkaan aina johda mihinkään. Itsekin olen vastannut moniin sisäisiin kyselyihin, mutten huomannut mitään vaikutusta.

Kahvilaketju Espresso House sulkee kohun keskelle joutuneen keskuskeittiönsä. Yhtiön tiedotteen mukaan keittiö suljetaan välittömästi ja sen tilalle ollaan avaamassa uutta keittiötä kevään aikana.

Yhtiö sanoo yrittäneensä parantaa keittiön työoloja ja ruoan käsittelyn laatua viime kesästä lähtien, mutta sulkee keskuskeittiön välittömästi sen jälkeen, kun Yle kertoi muun muassa keittiön ja sen työntekijöiden huonoista työoloista. Yötöitä 190 tuntia kuussa, ruskeaa vettä hanasta, kuskaamista kesärenkailla pakkasilla – Espresso Housen keskuskeittiön työntekijät kertovat kokemuksistaan.

Melkoisen tuore pörssiyhtiö Musti ja Mirri löysi itsensä myös julkisista kanavista. Maajohtaja Timo Tervo on Iltalehden mukaan yllättynyt viime päivinä tulleen kritiikin laajuudesta. Hänen mukaansa henkilöstön kiire on noussut esille aiemminkin, muttei tällaisessa mittakaavassa. Nykyisen viestintäkentän mittakaava saattaa tai useimmiten todella yllättää.

Mustissa ja Mirrissä on tehty säännöllisesti työtyytyväisyyskyselyjä, joita ei siis ole osattu tai haluttu tulkita asiallisesti siinä tilanteessa, kun kannattavuus ja pörssikurssi on ykkösseurannassa. Nyt ketjun johdolle virtaa vihaviestejä.

Suomen parhaita työpaikkoja selvittävän ja listaavan Great Place to Workin (GPTW) ja työnhakupalvelu Duunitorin marraskuussa 2021 toteuttama tutkimus selvittää suomalaisten kokemuksia työpaikoilla.

Suomalaisen työelämän tila -tutkimuksen perusteella vain 39 prosenttia suomalaisista kokee työpaikkansa hyväksi ja asioiden, kuten hyvän viestinnän, osallistumisen ja kehittymismahdollisuuksien toteutuvan omalla työpaikallaan.

Tulos on linjassa konsulttiyhtiö McKinseyn tuoreen tutkimuksen kanssa, jonka mukaan 40 prosenttia työntekijöistä suunnittelee vaihtavansa työtä seuraavien 3–6 kuukauden aikana ja 75 prosenttia henkilöstöstä on ”avoin uudelle”.

Eiköhän ne julkiset kaunopuheet yrityksen arvoista toteudu vasta sen jälkeen, kun toteuttajat tekevät töitään innolla ja antaumuksella. Jos ajatellaan työelämän jatkuvuutta ja kaarta, niin nämä ilmiöt tulevat varmasti kasvamaan yhä lyhenevien työrupeamien seurauksena. Kenenkään ei kannata olla rahan takia toisten kiusattavana. Eikä se liki pakko ole toiminut koronatoimissakaan.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 7.2.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

Työ tekijäänsä opettaa

Keskiviikko 20.5.2015 klo 22.09 - Kauko Niemi

Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten.

Perusvireen loi luonnollisesti maatalon ympäristö ja sen askareet. Töitä tehtiin silloin kun töiden aika oli. Luonto kun ei odottanut, eikä ihmetellyt, josko sulla olisi nyt inspiraatio päällä. Yhtenä kesänä sain palkkaa sokerijuurikkaan harventamisesta. Oliskohan ollut pennin metri. Se oli tavallaan kiertotie siihen, että sain ensimmäisen oman polkupyöräni.

Seuraava maksullinen aherrus oli koulun viimeisenä kesänä. Sain mennä kesätöihin enkä pellolle. Kodinkonekaupan takapihalla asensin noin 400 autoradiota paikoilleen säiden armoilla. Hienoa hommaa kun sai tutustua arvokkaisiin autoihin ja hienoihin radioihin, joihin minulla ei koskaan olisi ollut varaa.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani opetti minulle varmasti kaikkein eniten työelämästä. Tehtävänäni oli virittää tietyömaiden varoitusvilkkuja. Pitihän niiden palaa ja olla sammuksissa tietyn ajan. Lopputestaus ja sitten pakettiin.

Ensimmäisellä työviikolla sain nootin. Tietenkin tein homman loppuun ja vilkun pakettiin ja sitten kahvitunnille. ”Lähetystö tuli kuitenkin ilmoittamaan, että kahvitunti alkaa tasan kello 14:00 oli työtilanne mikä tahansa, niin meisseli putoaa kädestä. Ja käsienpesuaika alkaa 15:55, eli jonottaminen kellokortille ja heti 16:00 ulos.

Jonkun ajan kuluttua jouduin saman yrityksen komennukselle Kemiöön rakentamaan Suomen ensimmäistä koenavettaa, missä lehmien parret erotettiin sähköpaimenilla. Noottia tuli tästäkin, kun matkustin Kemiöön yrityksen teknisen johtajan kanssa. Olin alkanut veljeilemään herrojen kanssa.

Siinä vaiheessa kun samassa huoneessa oleva vanhempi mies kertoi, ettei anna rahaa pojalleen koulua varten, koska hänestä tulisi herra, tunsin oloni niin vaivautuneeksi ja hankin seuraavan työpaikan. Kahdeksan kuukautta teki selväksi nokkimisjärjestykset, joihin en todellakaan soveltuisi.

Vaikka olinkin muutaman radion sukulaisille rakentanut ja ihan väritelkkarinkin väsännyt, niin alkoi tuntua, etteivät ”kolvihommat” kuitenkaan kiinnosta riittävästi.

Olin suomalaisittain toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä. Kulttuuri antoi kuitenkin vapauksia yrittää ja kehittää. Pian huomasin menneen kuusi vuotta joka ikinen ilta opiskelemassa markkinointia ja viestintää. Ja siirtyneeni tekniseltä puolelta viestintään.

Seuraava amerikkalaisorganisaatio olikin täydellinen vastakohta ensimmäiselle työpaikalleni. Ylityöt kuuluivat luontaisetuihin. Seurattiin pääsääntöisesti vain sovittuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Välillä viikossa oli liki 80 tuntia välillä varmaan alle 30 tuntia. Kehitys ja arviointikeskusteluissa kahdesti vuodessa tuli kehut tai tuomio. Kuitenkin ymmärrettävässä ja perustellussa muodossa, eikä mielipiteellisinä ilmaisuna pärstäkertoimen mukaan.

Se oli reilua ja kertaakaan en pyytänyt palkankorotusta, vaikka niitä tulikin 5,5 vuoden aikana seitsemän kertaa. Tuolloin en ymmärtänyt mitään yleiskorotuksista tai yleisistä työehtosopimuksista.

Työn sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee. Oma luovuus, ideointi ja niiden toteutus riittävällä vapaudella ajoi seuraavaan työpaikkaan huomattavasti pienemmällä palkalla. Oma into ja halu toteuttaa jotain uutta johti siihen, että olin saman organisaation palveluksessa viidessä eri tehtävässä, keskimäärin vajaa viisi vuotta kussakin. Kaikki tehtävämuutokset olivat täydellisiä muutoksia, ei mitään tittelimuutoksia joissa hommat jatkuvat entisellään ja sininen kynä vaihtui vihreään kynään.

Uskon että jokainen näistä vaiheista on opettanut tekijäänsä melkoisesti, vaikkei sitä ihan joka päivä arkisessa aherruksessa huomannutkaan. Voiton vei vastuullinen vapaus ja uteliaisuus uuden oppimiseen.