Huijaaminen osa yrityskulttuuria

Lauantai 30.1.2016 klo 22.04 - Kauko Niemi

Tuore ruotsalainen Hunger-lehti valitsi Valion maitotempun vuoden ruokahuijaukseksi. Hunger-lehti paljasti, että Valio myy täsmälleen samaa laktoositonta kefiiriä ja jogurttia eri pakkauksissa eri hinnoin. Asiakkaat ovat maksaneet noin 70 senttiä enemmän tuotteista, jotka on merkitty laktoosittomiksi.

Volkkarin tietoisesti tehdyt päästöhuijaukset ovat asettaneet kyseisen yrityksen uudelleenarvioinnin kohteeksi.

Kummankin yrityksen kohdalla olen ryhtynyt miettimään oman kokemuksen kautta, että huijauksen täytyy kuulua näiden kahden yrityksen kulttuuriin. Huijaaminen on sisäisesti, hiljaisesti hyväksyttyä – periaatteena keinolla millä hyvänsä. Ja kun sitä ei koskaan ole kunnolla kitketty pois, niin se jatkuu ja jatkuu ja muodostuu toimintatavaksi, yrityskulttuuriksi.

Olen ostanut tai valinnut käyttööni reilusti toistakymmentä autoa. Autonostajana olen ehdottomasti enemmän kokeileva kuin merkki- tai malliuskollinen. Koskaan ei ole ollut kahta kertaa peräkkäin samaa merkkiä tai mallia.

Lähes joka kerta valinnoissa on ollut myös Volkswagen. En ole jostain syystä uskonut niitä tuttavien puheita teknisistä ongelmista ja kuinka Volkkari ei ota vastuuta vaikkapa reilun tuhat euroa maksavan jakohihnan vaihdosta alle 60 000 kilometrin jälkeen.

Omissa hankintavertailuissani tuli aina pettynyt olo. Lähtöhinta oli kutakuinkin kohillaan, mutta kun ryhtyi vertaamaan mitä sillä hinnalla todellisuudessa saa, olisi Volkkarille pitänyt maksaa tuhansia euroja lisää saadakseen samat ominaisuudet kuin muilla vakiona.

Valio on lajissaan vielä monin verroin härskimpi. Etenkin kun tuotteiden muokkauksissa on aina kyse ihmisten terveydestä. Ja vaikka kuinka rimaa hipoen vältetään väärät terveysväittämät. Väärien mielikuvien rakentaminen terveysvaikutuksista ja ravintoaineiden aitoudesta, kuten nyt Ruotsissa, ovat anteeksiantamatonta huijausta.

Itse olen toimittajana muutamaan kertaan tehnyt juttua Valiosta ja jokaisen jutun julkaisun jälkeen olen saanut vääntää kättä. En vääristä faktoista vaan siitä, ettei juttu vastannut Valion markkinaviestin henkeä.

Moni muistaa sen metelin jonka Valio nosti kun Arla saapui Suomeen. Kotimaisen puhtaiden maitotuotteiden asema oli uhattuna. Kuitenkin Valio toi itse samaan aikaan maitoa Virosta.

Itse henkilökohtaisesti en ole kovin herkkä boikotoimaan mitään. Ja boikottilistani on melko lyhyt. Siellä on tällä hetkellä yksi nimi ja se on Valio. Ja luulen, että seuraavassa autonvaihtotilanteessa lisään listalle toisenkin nimen. Virheitä pitää tehdä ja erityisesti sietää, jotta tapahtuisi kehitystä. Vahinkojakin sattuu, mutta tietoista huijaamista en siedä.

 

 

2 kommenttia . Avainsanat: yrityskulttuuri, huijaaminen, Valio, Volkswagen,

Tietoinen ja suunniteltu epärehellisyys näyttää olevan Volkkarin kulttuuri

Maanantai 9.11.2015 klo 10.20 - Kauko Niemi

Virheitä sattuu ja pitääkin sattua, jos ja kun paljon tehdään asioita. Mutta kun virheet kirjataan epärehellisyyden piikkiin, niin se on anteeksiantamatonta.

Volkswagen-konsernin yrityskulttuuri näyttääkin olevan epärehellisyys. Kusetetaan kaikessa ja tietoisesti tehden. Nyt ei ole millään lailla kyse vahingoista tai yksittäisten ihmisten arviointikyvyn puutteesta.

Tällaisella yrityskulttuurilla tehtyihin tuotteisiin on enää vaikea luottaa, kun alkaa epäillä kaikkea. Volkkarin tapauksessa on ollut tavallaan takuumiehenä saksalaisuus. Laatu, tarkkuus, täsmällisyys jne.

Jos ja kun vastaavia kusetuksia löytyisi italialaisista autoista, niin suhtautuminen olisi jonkin verran väljempää. Tiedämmehän, ettei Italiassa mikään toimi, mutta kaikki järjestyy.

Tällainen toistuvien tapahtumien paljastuminen muuttaa ihmismieltä mielenkiintoisella tavalla ja suhtautumista yritykseen.

Itse olen ostanut tai valinnut elämäni aikana ainakin 15 kertaa auton. Kertaakaan en ole ostanut samaa merkkiä ja mallia kahta kertaa peräkkäin. Jotenkin olen vaihtelunhaluinen, avoin kaikelle uudelle.

Volkkari on varmaan ollut lähes joka kerta aloituslistalla. Joka kerta se on kuitenkin karsiutunut pois samasta syystä. Hinnoittelun takia.

Volkkari pärjää hyvin lähtöhinnalla, mutta kun listataan kaikki halutut ominaisuudet, niin yllättäen sen hinta nouseekin omaan luokkaansa saman kokoisiin kilpailijoihin verrattuna.

Nyt kun lueskelee näitä huijaustarinoita, niin tämäkin kokemus kääntyy huijauksen piikkiin. Ollaan muka samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa ja sitten ei kuitenkaan olla. Hintamielikuvahuijausta.

Ilman tämän päivän volkkaritarinoita kyse olisi ollut vain hinnoittelusta, johon on suhtauduttava poikkeuksellisen tarkkaavaisesti.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrityskulttuuri, viestintä, Volkswagen, saksalaisuus

Työ tekijäänsä opettaa

Keskiviikko 20.5.2015 klo 22.09 - Kauko Niemi

Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten.

Perusvireen loi luonnollisesti maatalon ympäristö ja sen askareet. Töitä tehtiin silloin kun töiden aika oli. Luonto kun ei odottanut, eikä ihmetellyt, josko sulla olisi nyt inspiraatio päällä. Yhtenä kesänä sain palkkaa sokerijuurikkaan harventamisesta. Oliskohan ollut pennin metri. Se oli tavallaan kiertotie siihen, että sain ensimmäisen oman polkupyöräni.

Seuraava maksullinen aherrus oli koulun viimeisenä kesänä. Sain mennä kesätöihin enkä pellolle. Kodinkonekaupan takapihalla asensin noin 400 autoradiota paikoilleen säiden armoilla. Hienoa hommaa kun sai tutustua arvokkaisiin autoihin ja hienoihin radioihin, joihin minulla ei koskaan olisi ollut varaa.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani opetti minulle varmasti kaikkein eniten työelämästä. Tehtävänäni oli virittää tietyömaiden varoitusvilkkuja. Pitihän niiden palaa ja olla sammuksissa tietyn ajan. Lopputestaus ja sitten pakettiin.

Ensimmäisellä työviikolla sain nootin. Tietenkin tein homman loppuun ja vilkun pakettiin ja sitten kahvitunnille. ”Lähetystö tuli kuitenkin ilmoittamaan, että kahvitunti alkaa tasan kello 14:00 oli työtilanne mikä tahansa, niin meisseli putoaa kädestä. Ja käsienpesuaika alkaa 15:55, eli jonottaminen kellokortille ja heti 16:00 ulos.

Jonkun ajan kuluttua jouduin saman yrityksen komennukselle Kemiöön rakentamaan Suomen ensimmäistä koenavettaa, missä lehmien parret erotettiin sähköpaimenilla. Noottia tuli tästäkin, kun matkustin Kemiöön yrityksen teknisen johtajan kanssa. Olin alkanut veljeilemään herrojen kanssa.

Siinä vaiheessa kun samassa huoneessa oleva vanhempi mies kertoi, ettei anna rahaa pojalleen koulua varten, koska hänestä tulisi herra, tunsin oloni niin vaivautuneeksi ja hankin seuraavan työpaikan. Kahdeksan kuukautta teki selväksi nokkimisjärjestykset, joihin en todellakaan soveltuisi.

Vaikka olinkin muutaman radion sukulaisille rakentanut ja ihan väritelkkarinkin väsännyt, niin alkoi tuntua, etteivät ”kolvihommat” kuitenkaan kiinnosta riittävästi.

Olin suomalaisittain toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä. Kulttuuri antoi kuitenkin vapauksia yrittää ja kehittää. Pian huomasin menneen kuusi vuotta joka ikinen ilta opiskelemassa markkinointia ja viestintää. Ja siirtyneeni tekniseltä puolelta viestintään.

Seuraava amerikkalaisorganisaatio olikin täydellinen vastakohta ensimmäiselle työpaikalleni. Ylityöt kuuluivat luontaisetuihin. Seurattiin pääsääntöisesti vain sovittuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Välillä viikossa oli liki 80 tuntia välillä varmaan alle 30 tuntia. Kehitys ja arviointikeskusteluissa kahdesti vuodessa tuli kehut tai tuomio. Kuitenkin ymmärrettävässä ja perustellussa muodossa, eikä mielipiteellisinä ilmaisuna pärstäkertoimen mukaan.

Se oli reilua ja kertaakaan en pyytänyt palkankorotusta, vaikka niitä tulikin 5,5 vuoden aikana seitsemän kertaa. Tuolloin en ymmärtänyt mitään yleiskorotuksista tai yleisistä työehtosopimuksista.

Työn sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee. Oma luovuus, ideointi ja niiden toteutus riittävällä vapaudella ajoi seuraavaan työpaikkaan huomattavasti pienemmällä palkalla. Oma into ja halu toteuttaa jotain uutta johti siihen, että olin saman organisaation palveluksessa viidessä eri tehtävässä, keskimäärin vajaa viisi vuotta kussakin. Kaikki tehtävämuutokset olivat täydellisiä muutoksia, ei mitään tittelimuutoksia joissa hommat jatkuvat entisellään ja sininen kynä vaihtui vihreään kynään.

Uskon että jokainen näistä vaiheista on opettanut tekijäänsä melkoisesti, vaikkei sitä ihan joka päivä arkisessa aherruksessa huomannutkaan. Voiton vei vastuullinen vapaus ja uteliaisuus uuden oppimiseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä, viestintä, työkulttuuri