Sunnuntai 1.11.2009 - Kauko Niemi
Tänä aamuna istuessani tuolla kirkon urkuparvella lauluhommissa, tuli tehtyä analyyttista aivotyöskentelyä.
Minua on pedemmän aikaa viehättänyt urkumusiikki, vaikka toisille se tuottaa jopa surua ja ahdistusta.
Oikeastaan tänään oivalsin mistä se mieltymys urkuja kohtaan oikeastaan johtuu.
Soitinhan on tavattoman monipuolinen ainakin, jos penkillä istuu monipuolisesti ajatteleva muusikko.
Mutta se kaiken ydin on siinä, että olen lopen kyllästynyt ainaiseen teknojumputukseen. Tätä yhtä ja samaa komppia ei urkumusiikissa esiinny.
Nykyinen musiikki on aina kompattu ja useinmiten samalla tavalla konemaisesti ja koneella. Oli sitten minkä sisältöistä sanomaa tahansa. Kerrottiimpa rakkaudesta, kuolemasta tai onnesta niin aina vaan jump jump jump jump jump!
Äsken kuuntelin kuinka monella eri tavalla samaa virttäkin voi esittää ja muunnella säkeistö kerrallaan. Erinomainen soitin säkeistölauluille.
Sama viehätys puree myös klassiseen musiikkiin. Harvemmin kuulee oopperassa bassojen ja rumpujen jytkettä, vaikka kumpoiakin soittimia on orkesterissa.
